Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Noudatathan klaanien reviirejä ja purojen, jokien, ukkospolkujen yms. sijaintia.

Ohjeita kirjoittamiseen:

- Jos kirjoitat omalla kissallasi, kirjoita nimilaatikkoon kissasi nimi, klaani ja oma nimesi, esimerkiksi Sumuhäntä, Usvaklaani, Täplis YP

- Jos taas kirjoitat vapaasti roolattavalla kissalla, kirjoita nimilaatikkoon kissan nimi, klaani, oma nimesi, ja se, että kissa on vapaasti roolattava, esimerkiksi Leijonankita, Lehtiklaani, Holo VYP, vapaasti roolaus

 - Voit kirjoittaa tarinasi joko ensimmäisessä persoonamuodossa (minä) tai kolmanneessa persoonamuodossa (hän).

Juoksin äkkiä leiriin. (1.p.)

Nokitähti juoksi äkkiä leiriin. (3.p.)

 - Vuorosanat kirjoitetaan joko käyttämällä heittomerkkejä: 

 "Kuka sinä olet?"Lumitähti kysyi.

 "Olen Leijonatassu", Leijonatassu vastasi.

 "Ai, se oletkin sinä!" Lumitähti huudahti.

 ...tai käyttämällä vuorosanaviivaa:

 - Kuka sinä olet? Lumitähti kysyi.

 - Olen Leijonatassu, Leijonatassu vastasi.

 - Ai, se oletkin sinä! Lumitähti huudahti.

- Aiheita voivat olla esimerkiksi:

Rajapartio, metsästyspartio, rajataistelu, oppilaan harjoittelu mestareiden kanssa, nimittäjäiset, Tähtiklaanin lähettämä uni, pentujen seikkailuja,  karkaaminen pentutarhasta, elämää klaanissa jne.

Arvioimme tarinoita lähinnä pituuden mukaan, ja annamme yhden kp:n n. kolmeakymmentä sanaa kohden:

450 sanaa jaettuna kolmellakymmenellä= 15 kp:tä

50 sanaa jaettuna kolmellakymmenellä= 1,6 kp:tä = 2 kp:tä

Lisää tietoa Kokemuspisteet -sivulla.

Kannattaa myös tarkistaa kaikki Maailma -kohdan sivut, käynnissä saattaa olla joku tapahtuma, josta voit kirjoittaa.

Kokoontumisista kirjoitetaan täällä, mutta infoa niistä on Kokoontumiset -sivulla. Siellä näkyy esimerkiksi kokoontumisiin pääsevät kissat, ja kokoontumisten ajankohdat.

Jokaisen tarinan loppuun tulee kirjoittaa huomautus, jos tarinan aikana on tapahtunut jotain merkittävää (loukkaantumiset, rajataistelut tms.). Nämä tekstit kirjoitetaan Klaaniuutiset - osioon.

 1  2  3  4  > [ Kirjoita ]

Nimi: Ukkospentu, Lehtiklaani, Savu

05.12.2018 17:19
Ukkospentu kuuli sateen ropinan sisälle pentutarhaan. Hän olisi halunnut mennä ulos leikkimään, mutta ulkona myrskysi, eikä kuningattaret antaneet pentujensa mennä ulos sateeseen. Hän yritti nukahtaa, mutta ei onnistunut. Hän katseli Tulipennun leikkejä, häntä ei näyttänyt haittaavan yhtään.
"Minä haluan ulos!" Hän valitti.
"Et sinä tuonne halua mennä kastumaan" Hopeasiipi vastasi lempeästi,"sitä paitsi tuo tuuli veisi helposti pienen pennun mukanaan."
Ei auttanut muu kuin totella, ei hän ainakaan voisi taas karata. Ja hän tiesi emonsa olevan oikeassa. Hän meni Tulipennun luokse ja pyysi tätä leikkimään hänen kanssaan. He leikkivät sotureita, jotka taistelivat Pilviklaania vastaan. Se oli kivaa, mutta lopulta he väsyivät kumpikin leikkimiseen. Sillä välin, kun he olivat leikkineet, Pimeätassu oli tuonut kuningattarille tuoresaalista, ja nyt he hotkivat sitä nopein puraisuin. Sade ei ollut vieläkään loppunut, joten Ukkospentu käpertyi pentutarhan perälle ja nukahti. Hän heräsi, kun joku tökki häntä. Ukkospentu avasi silmänsä ja huomasi vieressään Korsipennun. "Sade on lakannut, tule!" Korsipentu huusi innoissaan.
He hyppelivät pois pentutarhan suule ja jäivät tuijottamaan leiriä. Se oli autio lukuunottamatta muutamaa soturia, jotka kyyristelivät pesänsä lähellä syömässä tuoresaalista. Leiri oli edelleen märkä myrskyn jäljiltä. Ukkospentu hyppäsi lähimpään vesilammikkoon niin, että Korsipentukin kastui.
"Tämä on hauskaa!" hänkin innostui.
"Niin on" Korsipentu vastasi.
He hyppivät vesilammikosta toiseen, kunnes olivat vain pelkkiä märkiä karvapalloja.
"Minulla on kylmä" Ukkospentu valitti.
"Niin minullakin"
He päättivät palata takaisin pentutarhaan.

"Miksi tassunne on ihan mudassa?" kysyi Pehmosulka.
"On satanut" Ukkospentu vastasi vilpittömästi.
Kuningatar katsoi heitä epäilevästi.
"Leikimme vesilammikoissa" hän lisäsi.
"Mrrrau" kuningatar naurahti.
Heidän emonsa nuolivat heidät puhtaiksi, mutta Ukkospentu oli vilustunut ja parantajan piti tarkastaa hänet.
"Wi mitään vakavaa, hän paranee kyllä" Valkojalka kertoi.
"Kai nyt opitte tästä?" Hopeasiipi kysyi.
"Ei" pennut vastasivat.
Kuningatar katsoi heitä ihmeissään.
"Eihän meillä muuten olisi hauskaa" Ukkospentu maukui.

Vastaus:

Tosi kiva pentutarina, rakenne on sujuva ja kirjoitusvirheitäkään ei juuri ollut. 11 kp!

- Myrsky VYP

Nimi: Jäätassu, Usvaklaani, Myrsky VYP

01.12.2018 17:04
Oli viimeisiä päiviä ennen Jäätassun, Leivotassun ja Haukkatassun nimittämistilaisuutta. Koska heillä ei ollut enää soturikoulutusta, he päättivät metsästää ja hioa taistelutaitojaan itsenäisesti.

Oli aikainen aamu. Jäätassu istui Usvaklaanin leirin suuaukon lähellä ja suki valkoharmaata turkkiaan. Kostea ilma nosti hänen pitkän karvansa pystyyn, mutta kolli tasoitti sitä rauhallisesti kielellään. Viimein hän näki Haukkatassun ja Leivotassun kävelevän tarpeidentekopaikan tunnelilta häntä kohti. ”Oletteko valmiita lähtöön?” Jäätassu sanoi ja ponkaisi seisomaan. Leivotassun silmät tuikkivat innostuneesti ja Haukkatassun karvat värisivät, aivan kuin hän ei malttaisi odottaa päästäkseen juoksemaan metsän halki. ”Tottahan toki!” he sanoivat yhteen ääneen ja sisarukset loikkasivat tunnelista metsään.

Usvaniitylle ei ollut pitkä matka, joten sisarukset päättivät vähän ajan kävelyn jälkeen pistää juoksuksi. Lihakset väreilivät Jäätassun turkin alla, kun hänen jalkansa kantoivat häntä tuulen lailla metsän läpi. Hän vilkaisi molemmille sivuilleen ja näki Leivotassun ja Haukkatassun kiitävän vierellään. Kaikkien kissojen tassut rummuttivat maata samaan tahtiin ja he loikkivat yhdessä kaatuneiden puiden yli. ”Kaverit, hidastetaan vähän”, Haukkatassu sanoi lopulta. Jäätassu huomasi, miten hän hidasti vauhtiaan ensin hölkäksi ja sitten kävelyksi. Kun hänkin hidasti, hän tajusi lihaksiaan väsyttävän ja itsensä haukkovan happea. Jopa Leivotassun hartiat nousivat ja laskivat nopeasti raskaan hengityksen takia, vaikka hän oli kolmikosta kestävin. ”Hyvä idea. Ei väsytetä itseämme liikaa”, Jäätassu naukaisi ja hidasti vauhtiaan kävelyksi Haukkatassun rinnalle. He tassuttivat rauhassa metsän läpi, hengittäen rauhassa raikasta aamuilmaa. ”Eikö täällä olekin ihanan hiljaista?” Leivotassu sanoi vaimeasti ja hänen kauniilla kasvoillaan väreili hymy. Jäätassu nyökkäsi. ”Olet oikeassa. Vaikka leirissä on myös hiljaista, sen paikan äänet kuulostavat sotatantereelta tähän verrattuna”, hän virkkoi ja myös Haukkatassu nyökkäsi.

Pian kolmikko saavutti Usvaniityn. He päättivät lähteä yhdessä metsästämään. Vaikka saalista oli Usvaniityn alueella vähemmän kuin tavallisesti, he saivat pyydystettyä paljon. Kun kissat vaappuivat takaisin leiriin, jokaisen suu oli täynnä hiiriä ja myyriä. Jäätassu oli saanut jopa rastaan, vaikka linnut olivat harvinaisia vieraita Usvaklaanissa.

Kun he saapuivat leiriin, heidän vanhempansa Kotkasydän ja Taivaantuuli olivat vastassa aukion laidalla, varjoisan pajun alla. Kissat kävivät pudottamassa saaliit tuoresaaliskasaan ja loikkivat sitten isänsä ja emonsa luo. ”Jäätassu, Leivotassu, Haukkatassu! Ihana nähdä teitä taas!” Taivaantuuli huudahti ja nuolaisi jokaisen pentunsa otsaa. ”Emo, me näemme joka päivä”, Jäätassu sanoi hiljaa ja virnisti. Hänen sisaruksensa naurahtivat ja Taivaantuulen kasvoilla oli huvittunut ilme. Jopa Kotkasydän hymyili, vaikka hän yleensä oli melko vakava. ”Olette olleet todella ahkeria! Olen teistä hyvin ylpeä. Teistä tulee hienoja sotureita”, Kotkasydän sanoi ja laski päätään. ”Puhuin eilen Tulitähden ja mestareidenne kanssa. He ovat kaikki sitä mieltä, että teistä pitäisi tehdä sotureita. Pidämme nimitysseremonianne mahdollisimman pian, mutta totta kai yritän järjestää sen lämpimälle päivälle, jotta ette vilustu vartiossanne”, suurikokoinen kolli jatkoi ja iski silmää pennuilleen. Jäätassu tunsi ylpeyden säteilevän itsestään ja huomasi myös sisarustensa olevan iloisia. Leivotassun silmät tuikkivat innostuksesta ja Haukkatassu röyhisti rintaansa. ”Emme tuota pettymystä”, Haukkatassu sanoi ja katsoi sisaruksiinsa. ”Olette kasvaneet niin paljon”, Taivaantuuli sanoi ja katsoi pentujaan lempeästi. ”Ihan hetki sitten te olitte vielä pentutarhassa!” hän naurahti ja katsoi kumppaniaan, joka hymyili onnellisesti.

Jäätassu vilkaisi sisaruksiaan. Taivaantuuli oli totta kai oikeassa, sillä vaikka Jäätassu ei huomannut sitä, he olivat kasvaneet pentutarhasta jo paljon. He olivat kaikki jo melkein aikuisen kissan kokoisia, tosin Leivonlaulu oli luonnostaan pienempi. Haukkatassun paksun turkin alla väreilivät voimakkaat lihakset ja hänen turkkinsa oli melkein kokonaan harmaa. Leivonlaulun silmät loistivat samalla tavalla kuin heidän emonsa, kun hän oli iloinen tai innostunut. Vaikka naaraan turkki oli paksu, Jäätassu havaitsi hänen vahvat takajalkansa ja notkean vartalonsa. Ja sitten Jäätassu katsoi itseään. Hänen turkkinsa oli myös tuuhea ja karvapeitteen alla lepäsivät vahvat lihakset. Hän tunsi voivansa juosta nopeammin kuin koskaan aiemmin, kiivetä korkeammalle kuin aiemmin ja metsästää pidempään kuin koskaan aiemmin. Kollin käpälistä kasvoivat pitkät ja käyrät kynnet, joilla hän tarraisi puun kaarnaan, nostaen itsensä toiselle oksalle. Tuuhea häntä kiertyi hänen käpäliensä ympärille. Jääsydän tajusi, että heistä tulisi pian oikeasti sotureita. He olisivat pian oikeita klaanin jäseniä, joille kuuluisi paljon vastuuta, mutta myös paljon vapautta.

Jäätassu lupasi itselleen, että vaikka hän ja hänen sisaruksensa kasvaisivat, he eivät ikinä erkanisi.


//Nyt Jäätassulla on viimein tarpeeksi kokemusta soturiksi! Sanoja on 639

Vastaus:

Tarkistin taas vaihteeksi oman tarinani, 22 kp! Jäätassu nousee soturiksi.

- Myrsky VYP

Nimi: Nopsatassu, Lehtiklaani, Sateenkaari

29.11.2018 18:48
Nopsatassu raahautui mestarinsa perässä leiriin. Taisteluharjoitukset olivat olleet tähänastisista rankimmat. Nopsatassu käveli tuoresaaliskasalle ja valitsi sieltä oravan ja alkoi syödä. – Nopsatassu saat loppupäivän vapaata, olen sitä mieltä että voisit mennä metsään ensimmäisen kerran ilman minua, Leijonankita ilmoitti. Nopsatassu ei voinut puhua koska hänellä oli ruokaa suussa joten hän vain nyökkäsi. Nopsatassu nieli oravan rippeet ja nousi seisomaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä aikoisi tehdä. Hän ohitti Tulipennun, Korsipennun ja Ukkospennun jotka kuuntelivat Kaarnakynnnen kertomusta siitä kuinka hän ja Lumpeenkukka olivat joskus käyneet reviirien ulkopuolella. – Siellä oli paljon kaksijalkoja, ukkospolkuja ja niiden koiria, Kaarnakynsi naukui. Nopsatassu käänsi päänsä klaaninvanhimpaa kohti. Jos Kaarnakynsi oli käynyt reviirin ulkopuolella se ei voinut olla vaarallista. Äkkiä Nopsatassu tiesi mitä aikoi tehdä. Nopsatassu säntäsi metsään sillä vauhdilla että törmäsi Valheenvirtaan joka oli tulossa metsästämästä. – Anteeksi, Nopsatassu sopersi isälleen. – Ei se mitään mutta ole ensikerralla ole varovaisempi, Valheenvirta äyskähti. Nopsatassu säntäsi uudelleen eteenpäin ja saapui pian reviirin reunalle. Hän astui varovasti reunan yli. Nopsatassu luikki poispäin Lehtiklaanin reviiriltä kohti hieman ällöttävää lemua. Nopsatassu kulki vähän matkaa metsässä ennen kuin maasto muuttui harvemmaksi. Vähitellen puut hävisivät ja tilalle tuli pieniä kaksijalkojen pesiä. Nopsatassu istuutui lepäämään kiviselle maalle. Pian hänen nenäänsä tulvahti karmea löyhkä. Ukkospolun löyhkä. Nopsatassu ponkaisi innoissaan pystyyn ja juoksi hajun lähteen luo. Tällaisesta hän oli kuullut vain tarinoissa. Polun takana avautui valtava kaksijalkala josta kuului vaimea räksytys. Nopsatassu laski polkuanturansa polttelevalle maalle. Siinä samassa jokin iso vilahti hänen ohitsensa. Tuon täytyi olla hirviö. Nopsatassu kavahti kauemmas polusta. Hän katsoi molempiin suuntiin ja juoksi minkä jaloistaan pääsi. Kun polku on ylitetty Nopsatassu päätti lähteä takaisin leiriin. Alkoi sataa kaatamalla. Koiran haukku kuului nyt lähempää. Nopsatassu katsahti kauhuissaan eteenpäin. Iso koira lähestyi pienikokoista kissaa vauhdilla. Nopsatassu lähti juoksuun, ukkospolun viertä. Koira saavutti. Nopsatassu näki edessä olevan yksinäisen puun. Nopsatassu juoksi kovempaa kuin oli ikinä juossut. Puu lähestyi niin kuin koirakin. Kun koira oli suunnilleen jäniksenmitan päässä Nopsatassu loikkasi puuhun. Hyppy jäi lyhyeksi mutta kantoi puun ensimmäiselle oksalle. – Voi hyvä Tähtiklaani, Nopsatassu mutisi samalla kun kiipesi ylemmäs puuhun. Nopsatassu veti itsensä puunrungon keskellä olevaan koloon. Hän ryhtyi sukimaan itseään. Nopsatassu kurkisti hetken päästä kolosta. Koira oli poissa. Nopsatassu hivuttautui alas. Hän tiesi ettei Lehtiklaanin reviiri ollut kaukana mutta matka tuntui loputtomalta. Nopsatassu haukotteli ja katsahti taivaalle. Kuu oli noussut. Nopsatassu tassutti ukkospolulle joka oli nyt pisaroiden peitossa. Nopsatassu veti keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa ennen kuin juoksi päistikkaa ukkospolun kuvottavaan löyhkään. Kun Nopsatassu oli astellut polttelevan maan yli hän sai käpäliensä alle tuttua ruohoa. Nopsatassu viiletti ohi kaksijakojen pesien joiden tilalle ilmestyi hiljalleen puita ja pensaita. Pian hän saapui hajumerkkilinjalle. Olisi parasta metsästää ettei Leijonankita epäilisi mitään. Nopsatassu tavoitti nenäänsä kanin hajun. Nopsatassu käännähti ja näki hyvin syöneen näköisen kanin pureskelemassa ruohoa. Hän pudottautui matalaksi ja alkoi lähestyä kania. Kani käänsi katseensa Nopsatassuun ja lähti pinkomaan poispäin mutta liian myöhään. Nopsatassu nosti velton ruumiin hampaisiinsa. Hän metsästi vielä hiiren ja lähti sitten leiriä kohti. Kun Nopsatassu oli päässyt leirin sisäänkäynnille hän huomasi tuijottavansa Leijonankitaa silmiin. – Missä olet ollut? Olin aikeissa lähettää etsintäpartion! Leijonankita murisi. Nopsatassu pudotti saaliinsa ja äyskähti:- Metsästämässä. Nopsatassu keräsi eläimet ja asteli tuoresaaliskasalle. Hän pudotti ne kasaan ja muisti äkkiä uupumuksensa. Nopsatassu tassutti väsyneenä oppilaiden pesään. Hän astui makuupaikalleen ja nukahti saman tien.

Vastaus:

Hyvä ja pitkä tarina, sitä oli kiva lukea :) Teksti oli melko sujuvaa, mutta kappalejako tekisi siitä vielä hieman sujuvampaa. Saat 20 kp:ta.

Titta YP

Nimi: Kotkasydän, Usvaklaani, Myrsky VYP

12.11.2018 19:02
Oli aurinkoinen päivä. Usvaklaanin leiri oli hiljainen lukuun ottamatta ruokailevia kissoja, lintujen liverrystä ja tuulen havinaa lehdissä. Ilma tuoksui raikkaalta. Kotkasydän istui päällikön pesän lähellä ja jutteli sotureiden kanssa. Hän tervehti nopeasti Havukynttä, joka palasi yövartiosta muurin ulkopuolelta ja palasi takaisin soturien pesään nukkumaan. Yöt olivat olleet hyvin rauhallisia ja vahteja oli tarvinnut vaihtaa vain vähän. Kotkasydän kääntyi takaisin Ukkosmielen, kokeneen harmaan soturin puoleen, sillä he olivat keskustelleet päivän partioista. Vaikka Kotkasydän ei kollista pitänyt, hän oli silti arvokas klaanin jäsen. Kotkasydän kuitenkin silloin tällöin muisti, miten Ukkosmieli oli tappanut Liljahännän, Lehtiklaanin naarassoturin, verisesti taistelussa Lehtiklaania vastaan. Joskus hän mietti, mitä kaikkia ajatuksia kollin mielessä saattoikaan liikkua.

”Ukkosmieli, sinä voit lähteä Jäätassun ja Varpukynnen kanssa metsästyspartioon”, Kotkasydän sanoi ja harmaaraidallinen kolli nyökkäsi vastaukseksi.
”Hyvä. Missä Täpläsade on?” varapäällikkö tokaisi ja pyyhkäisi katseellaan leiriä. Hän huomasi Täpläsateen nauttivan ateriaa poikansa Aaltoturkin kanssa. Täpläsade sattui juuri sopivasti katsahtamaan ympärilleen ja hänen katseensa kohtasi Kotkasydämen. Kolli näki naaraan sanovan jotakin pojalleen ennen nousemista. Täplikäs naaras loikki Kotkasydämen luo. Ukkoskynsi nyökkäsi Täpläsateelle ja lähti etsimään Varpukynttä ja Jäätassua. ”Huomenta, Täpläsade”, Kotkasydän naukaisi ja heilautti kevyesti häntäänsä. ”Huomenta”, Täpläsade sanoi. ”Mikä on tilanne?” naaras jatkoi hiljaisella, mutta vakaalla äänellä ja istahti alas. Kotkasydän nyökkäsi ja istahti itsekin. ”Olin eilen iltakävelyllä metsässä ja huomasin vahvan hajun lähellä Pilviklaanin rajaa, aivan reviirimme perukoilla. Juuri saapunut aamupartio raportoi saman, mutta eivät tutkineet asiaa sen enempää. Olimme samaa mieltä siitä, että se saattaa olla reviirillemme eksynyt kettu”, Kotkasydän selitti. Täpläsateen ilme muuttui hämmentyneeksi. ”Sehän on vain kettu, mihin sinä minua tarvitset?” naaras sanoi ja hänen kulmansa kurtistuivat. Kotkasydän huokaisi. ”Ei välttämättä. Haju on… outo. En ole haistanut sellaista aiemmin. Oletan, että kyseisellä ketulla saattaa olla jokin kulkutauti, mutta emme voi olla varmoja. Haluaisitko sinä tulla tarkistamaan asian?” Kotkasydän sanoi. Täpläsateen ilme oli hetken ajan tulkitsemattomissa, mutta hän muuttui nopeasti varman näköiseksi. ”Saattaa olla. Tulen tietenkin”, täplikäs naaras sanoi. ”Hienoa. Lähdemme, kun metsästyspartio palaa.”

Kotkasydän johdatti Täpläsadetta kohti Usvaklaanin reviirin rajaa. Viime päivinä usva oli ollut hyvin tiheää, mutta nyt aurinko oli raivannut tiensä sumupeitteen läpi ja kissat näkivät vaivattomasti eteensä. ”Milloinkohan täällä on viimeksi ollut näin valoisaa?” Täpläsade kysyi rikkoen vallitsevan hiljaisuuden. ”Ei vähään aikaan. Hyvät, että kasvit saavat vähän valoa”, hän sanoi ja Täpläsade nyökkäsi. Oli taas hiljaista. ”Alamme olla kohta lähellä. Haistatko sen?” Kotkasydän tokaisi ja katsoi taakseen. Täpläsade nuuhkaisi ja hänen ilmeensä vääntyi. ”Jep, haistan kyllä”, naaras sanoi ja hänen ilmeensä kertoi, ettei hän todellakaan pitänyt löyhkästä. ”Jatka sinä Pilviklaanin reviiriä kohti. Jos löydät jotakin, tulethan ilmoittamaan minulle”, Kotkasydän naukaisi. Täpläsade nyökkäsi varmasti ja loikkasi sitten toiseen suuntaan, kadoten nopeasti näkyvistä.

Pian Kotkasydän saavutti Usvaklaanin rajan. Ukkospolku kiilsi mustana ja löyhkäsi palaneelta. Kotkasydän katsahti ympärilleen ja lähti seuraamaan vielä pahempia hajumerkkejä kohti niiden lähdettä. Pian hän saavutti alueen, mihin Usvaklaanin partiot eivät juurikaan menneet, sillä siellä oli hyvin vähän riistaa ja Pilviklaanilaisetkaan eivät poikenneet rajamerkkien toisella puolella. Kotkasydän sujahti pensaan alitse ja nuuhkaisi ilmaa. Haju muuttui yhä pahemmaksi, ja se sai kollin ilmeen vääntymään. Hän katsahti ympärilleen silmiään siristellen ja henkäisi. Hän huomasi, että useita risuja oli katkennut ja maata oli käännetty ympäri. Suureen mäntyyn oli törmännyt kaksijalkojen hirviö, mutta sen kuono oli täysin lytyssä, vatsa apposen ammollaan ja sen silmien kiilto oli kadonnut. Kotkasydän näki, miten sen etuosa oli sirpaleina ja veren tahrima. Hän epäili suuresti, että veri kuuluisi kissalle. Kasvillisuus hirviön ympärillä oli palanut mustaksi. Kotkasydän loikkasi puihin kiinnitetyn keltaisen nauhan yli ja alkoi tutkimaan hirviötä. Se vaikutti vaarattomalta, mutta kolli päätti pitää sopivan etäisyyden. Hän nuuhkaisi maahan vuotanutta nestettä, jonka oletti olevan hirviön verta, ja nyrpisti nenäänsä kammottavalle hajulle. Jopa ketut, jotka eivät olleet peseytyneet auringonkiertoihin, haisivat kukkasille siihen verrattuna. Kotkasydän otti askeleen taaksepäin ja pudisti päätään.

Pensaat kahahtivat hänen takanaan ja Täpläsade loikkasi hirviön eteen. Hänen silmänsä laajenivat ja naaraan leuat avautuivat. ”Mitä Tähtiklaanin nimeen täällä on tapahtunut?” Täpläsade haukkoi henkeään. ”Todennäköisesti joku kaksijalkojen onnettomuus”, Kotkasydän vastasi. ”En keksi muuta järkevää selitystä”, hän jatkoi ja Täpläsade nyökytteli päätään. ”Onneksi se tapahtui näin kaukana leiristä. Mitä luulet, tietävätköhän pilviklaanilaiset tästä?” täplikäs naaras arvuutteli ja asteli hirviön toiselle puolelle, tutkien sitä katseellaan. ”En usko. Täällä ei ole ollenkaan Pilviklaanin hajua. Meidän on parasta palata leiriin ja ilmoittaa Tulitähdelle”, Kotkasydän sanoi ja kaksikko lähti takaisin leiriin jättäen hirviön taaksensa.

”Mitä luulet, miten kauan hirviö on ollut paikalla?” Tulitähti sanoi. Päällikön pesä oli hämärä ja se antoi lämpimän turvallisuuden tunteen. ”En osaa sanoa tarkalleen, mutta uskon, että onnettomuudesta on jo kauan. Paikalla ei ollut yhtään kaksijalkojen hajua ja hirviön kääntämä maa oli jo kuivaa”, Kotkasydän naukaisi ja kietaisi häntänsä käpäliensä ympärille. ”En usko, että siitä on enää haittaa. Hyvä, ettei kukaan ollut paikalla onnettomuuden tapahtuessa”, kolli jatkoi ja päällikkö nyökkäsi. ”Hyvä, kun ilmoitit. Lähetä pieni partio tarkistamaan hirviön tilanne muutaman päivän kuluttua. Jos kerran kaksijalka on vahingoittunut tilanteessa, uskon, että he siivoavat jälkensä. Mutta ei kaksijaloista voi koskaan tietää”, päällikkö sanoi ja kohautti olkiaan. Kotkasydän nyökkäsi ja nousi ylös. Hän kääntyi pesän uloskäyntiä kohti. ”Ilmoitan siitä sinulle”, varapäällikkö sanoi ja loikkasi pesästä ulos.

Aurinko alkoi laskeutua vuorien taakse ja viimeisimmätkin metsästys- ja rajapartiot palasivat takaisin Usvaklaanin leiriin. Tämä oli Kotkasydämen mielestä paras aika päivästä. Leiri oli hiljainen, mutta ilma oli lämmin ja kissat vaihtoivat hiljaa päivän kuulumisia. Linnut lauloivat hennosti ja vaikka ympäröivät puut suojasivat kovalta viimalta, kolli tunsi lempeän tuulen puhaltavan turkkiinsa.

Kotkasydän istahti päällikön pesän lähelle suojaisan puun varjoon ja alkoi sukimaan turkkiaan nopein vedoin. Pian hänet kuitenkin keskeytti siniharmaa, tuuheaturkkinen kissa, joka saapui hänen luokseen kevein askelin. ”Taivaantuuli! Onpa ihana nähdä sinut”, Kotkasydän sanoi ja Taivaantuuli istahti hänen viereensä. Kolli yskäisi. ”Tai, no, me asumme samassa klaanissa ja näemme toisemme joka päivä, mutta minusta tuntuu, että en ole pystynyt viettämään tarpeeksi aikaa kanssasi”, Kotkasydän takelteli. Onneksi hänellä oli tuuhea karvapeite, joka piilotti punan nousevan hänen poskilleen. Taivaantuuli hymyili tyynesti, juuri sillä ilmeellä, minkä emo antaa pennulleen. ”Ei se mitään. Ymmärrän, että sinulla on kiireitä. Ei se saa minua rakastamasta sinua yhtään vähempää”, naaras sanoi lempeästi. Kotkasydän painoi päänsä. ”Oletko onnellinen?” hän sanoi dramaattisesti, mutta hänen sanoissaan piili myös hienoinen epäilys, joka oli aito huoli siitä, pystyikö hän antamaan kumppanilleen tarpeeksi. Kotkasydän nosti päänsä ja katsoi Taivaantuulta silmiin. Ne olivat kauniin smaragdinvihreät, kauniimmat, mitä hän oli koskaan kenelläkään nähnyt. Ne olivat syvät kuin meri ja eivät koskaan menettäneet iloista pilkettään. Kolli voisi katsoa näihin silmiin iäisyyden ajan, eikä koskaan kyllästyä näkemäänsä. ”Älä ole hölmö! Totta kai olen”, naaras naurahti yhtä dramaattisesti, mutta yhtä lailla hänen sanoissaan piileskeli oikea totuus, jonka Kotkasydän näki kumppaninsa silmistä. Kolli asettui makuuasentoon ja laski päänsä leukojensa päälle. Taivaantuuli asettui hänen viereensä ja alkoi sukimaan kollin raidallista turkkia pitkin, rauhallisin vedoin. Kotkasydämen hartiat rentoutuivat ja hänen suustaan pääsi helpottunut huokaisu. ”Luulen, että Suuren puun kaarna on melko kuivaa. Mitä sanot, mennäänkö katsomaan auringonlaskua?” kolli sanoi viimein ja naaras pysähtyi. Hän ei sanonut mitään, mutta Kotkasydän tiesi hänen itsevarmasta ilmeestään, että vastaus oli myönteinen.

Metsän aluskasvusto kahahti, kun kaksi kissaa kiitivät kilvan niiden ohi. Lehtien lomassa vilahti vuoroin ruskearaidallinen ja vuoroin siniharmaa turkki. Kotkasydän ja Taivaantuuli juoksivat metsän läpi kohti suurta tammea, joka oli korkein puu Usvaklaanin reviirillä. Se oli erinomainen kiipeilypaikka ja sieltä näki todella kauas. Kotkasydän loikkasi sulavasti kaatuneen puun yli ja seurasi Taivaantuulen liehuvaa, harmaata häntää. Lähestyessään puuta he hidastivat vauhtiaan hölkäksi ja lopulta kävelyksi. He molemmat huohottivat väsymyksestä, varsinkin Kotkasydän, jonka raskas ruumis ei soveltunut juoksemiseen. Mutta silloin kun hän kiisi metsässä Taivaantuulen kanssa, hän ei tuntenut väsymystä: hänen jalkansa ja ruumiinsa olivat kevyet ja hän tunsi, että voisi juosta maailman laidasta laitaan.

Kotkasydän hyppäsi sulavasti puun alimmalle oksalle ja jatkoi tietään vaivatta ylöspäin. Taivaantuuli seurasi perässä, ja vaikka hänen kiipeämisensä oli paljon vaikeampaa kuin taitaneen kollin, maa tuntui yhä kauemmalta ja kauemmalta. ”Taivaantuuli, sinä ole oppinut todella nopeasti! Olet luonnonlahjakkuus”, Kotkasydän henkäisi ja katsoi alaspäin. Harmaa naaras hymyili ja naurahti kevyesti. ”No, sinä olet hyvä opettaja!” hän huudahti ja kaksikko jatkoi matkaansa ylöspäin. Pian he saavuttivat puun latvan, jolloin Kotkasydän istahti hauraalle oksalle ja suuntasi katseensa horisonttiin. Lehdet kahahtivat ja Taivaantuuli loikkasi kollin viereen. Laskeva aurinko värjäsi laakson oranssin, keltaisen ja punaisen kirjoon. He olivat tehneet tätä aiemminkin, joten kissat olivat hiljaa ja nauttivat yhdessä maisemasta. He osasivat arvostaa toisen läsnäoloa ilman sanoja. Se, että he saivat olla yhdessä puun latvassa tuntemassa, miten iltatuuli tuivertaa heidän turkkejaan, riitti heille aivan hyvin.

Kotkasydän huokaisi ja sulki silmänsä. Hän pyyhki mielestään kaikki ajatukset ja huolet ja päätti keskittyä tässä hetkessä vain siihen, miten ilta-auringon kajo lämmitti hänen turkkiaan ja miten Taivaantuulen häntä kietoutui hänen omaansa.

//Yuup yuup vähän pidempää tarinaa :D aloitin tän tarinan tosi kauan aikaa sitten, niin en laskisi tota autojuttua klaaniuutiseksi.
Plus, ah ihanaa pääsi kirjoittamaan viimein Kotka x Taivas kamaa :3 ahhh the ship is so real
Sanoja on 1387!

Vastaus:

Tarkistan taas oman tarinani, 46 kp!

- Myrsky VYP

Nimi: Jäätassu, Usvaklaani, Myrsky VYP

10.11.2018 22:34
Jäätassu suki sotkuista turkkiaan. Hän oli nähnyt edellisenä yönä painajaisia ja oli kieriskellyt makuupaikallaan. Oksiin oli takertunut vaaleita karvatuppoja ja maassa lojui valkoista karvaa. Kolli oli alkanut näkemään tavallista enemmän pahoja unia. Jäätassu luotti siihen, että se johtui soturikoulutuksen rankkuudesta ja että painajaiset menisivät pian ohi.
”Vau. Karvaasi on minunkin makuupaikallani”, Haukkatassu tokaisi ja pudisti päätään. Hän oli Jäätassun lisäksi ainut pesässä oleva oppilas. Jäätassu naurahti koleasti. Hän lopetti turkkinsa sukimisen ja katsahti riekaleisia sammalia. ”Mitä jos vaihdetaan nuo tänään? Voimme samalla pistää myös Leivotassun makuupaikan uusiksi”, Jäätassu sanoi ja kohautti olkiaan. Haukkatassu nyökkäsi ja kohotti kulmiaan. ”Toki! Hän ilahtuu varmasti”, ruskea oppilas sanoi ja vilkaisi siskonsa makuupaikkaa, joka oli aivan kahden vieressä. ”Ja paikataan muuten samalla tämä perhanan katto. Vettä norui naamalleni koko yön”, Jäätassu sanoi tympääntyneenä ja nousi lähteäkseen pesästä.

Jäätassu seurasi Ukkoskynttä metsäpolkua pitkin. Usva oli hyvin paksua ja Jäätassu ei nähnyt mestarin hännänpäätä pidemmälle. Ilma oli raskasta ja vallitseva hiljaisuus oli tavallista hiljaisempaa. ”Jäätassu, kerrohan minulle missä olemme”, Ukkoskynsi tokaisi äkkiä. Jäätassu pysähtyi hetkeksi aloilleen ja loikkasi sitten takaisin mestarinsa perään, ettei aivan kadottaisi tätä sumun sekaan. ”En näe mitään”, Jäätassu tokaisi. ”Sijaintimme, Jäätassu. Kai sinä osaat käyttää muitakin kuin näköaistiasi. Keskity”, mestari ärähti. Jäätassu huokaisi. Hän sulki silmänsä ja keskittyi maailmaan ympärillään. ”En kuule rajapuroa. Tosin, sen ääni ei muutenkaan kuulu kauas”, Jäätassu sanoi hiljaa.
”Maa ei tunnu kostealta, enkä haista veden äärellä kasvavia kukkia: ne tuoksuisivat usvan läpi”, valkoinen kolli jatkoi ja värisytti turhautuneena viiksiään. Tiedon puute ärsytti häntä, mutta hän yritti erottaa aistimansa joukosta vihjeitä. ”Erittäin hyvä, jatka”, Ukkoskynsi sanoi matalalla äänellään.

Jäätassu kuvitteli Usvaklaanin reviirin ja lisäsi karttaan kaikki tietämänsä pienet yksityiskohdat, jonka jälkeen yritti sijoittaa kaksikon reviirille. He olivat lähteneet leiristä Lehtiklaanin reviiriä päin ja tehneet muutaman jyrkän käännöksen matkan varrella. He olivat myös ylittäneet kaatuneita puita.
”Taisin kuulla käen laulavan matkalla tänne. Käki ei pesi reviirillämme, mutta se poikkeaa toisinaan tänne syömään hyönteisiä erään tietyn puun luo. Olemme todennäköisesti ohittaneet sen”, Jäätassu sanoi ja puristi leukojaan yhteen. Oli aivan hiljaista, mutta oppilas tunsi mestarinsa olevan kireä ja halukas kuulemaan Jäätassun analyysin.
”Olen hyvin varma, että olemme lähellä Lehtiklaanin rajaa. Saatamme kohta ohittaa sen suuren kiven”, Jäätassu ilmoitti hermostuneena. Ukkoskynsi pysytteli hiljaa. Jäätassu alkoi pohtimaan, miten puolustaisi itseään, jos mestari suuttuisi hänelle. Mustaraidallinen kolli avasi viimein suunsa.
”Tarpeeksi lähellä”, mestari tokaisi ja jatkoi matkaansa. Jäätassu kurtisti kulmiaan. ”Epäonnistuinko?” valkoinen kolli sanoi ja heilautti korviaan. Ukkoskynsi pysyi vaiti eikä vastannut loppumatkan aikana.

Jonkin ajan kuluttua kaksikko saapui Usvaniitylle. Se oli autio lukuun ottamatta Tulitähteä, Peuratassua ja Leivotassua, jotka harjoittelivat taistelua aukion toisella puolella. Ukkoskynsi kiipesi mäen ylös ja istahti kostealle ruohikolle. ”Tänään harjoittelemme nopeita syöksyjä ja kaatoja”, mestari lausahti ja katsoi Jäätassua silmiin. ”Vaikka tämä sumu on toisinaan riesaksi, se antaa Usvaklaanin reviirillä taisteltaessa suuren edun. Jos pystyy sujahtamaan sumun turviin ja hyökkäämään nopeasti, vastustajalle jää hyvin vähän aikaa miettiä vastahyökkäystä”, Ukkoskynsi selitti. ”Kuulostaa loogiselta”, Jäätassu nyökkäsi. ”Opetan sinulle muutaman perustason hyökkäyksen, jonka jälkeen pääset harjoittelemaan Peuratassun ja Leivotassun kanssa”, mestari sanoi ja pörhisti turkkiaan. ”Minä olen nyt Pilviklaanin soturi. Pilviklaanilaiset ovat voimakkaita jaloistaan ja vahvoja, mutta he ovat melko hitaita. Yritä hyökätä usvan antamaa suojaa apuna käyttäen”, Ukkoskynsi selitti ja asettui taisteluasentoon. ”Aloitetaan.”

Jäätassu nyökkäsi ja hänen kasvoilleen levisi päättäväinen ilme. Ukkoskynsi loikkasi eteenpäin ja huitaisi valtavalla etutassullaan. Jäätassu sujahti mestarinsa käpälän ali helposti ja loikkasi vasemmalle. Mestari kääntyi ja hänen päänsä singahti eteenpäin, kita hurjasti ammollaan ja hampaat esillä. Jäätassu ei odottanut noin aggressiivista hyökkäystä, mutta väisti silti täpärästi ja pientä kokoaan apunansa käyttäen luikahti Ukkoskynnen vatsan ali tämän taakse. Hän läimäisi käpälällään mestarin kylkeä ja vetäytyi sitten taaksepäin. Ukkoskynsi käännähti ympäri, ja Jäätassu luikahti usvan turvin taas hänen taakseen. Hän liikkui höyhenenkevein loikin ja yritti olla päästämättä ääntäkään, jotta Ukkoskynsi ei kuulisi häntä. Mestari pälyili ympärilleen ja näki vain valkoharmaan turkin välähtelevän usvan joukossa. Jäätassun kasvoille nousi tyytyväinen hymy. Vanhempi kolli alkoi jo väsyä.

Silloin Jäätassu päätti tilaisuutensa koittaneen. Hän loikkasi Ukkoskynnen yli korkealla loikalla ja kääntyi nopeasti. Jäätassun käpälät liukuivat kostealla ruohikolla, mutta hän piti vatsansa lähellä maata ja onnistui pitämään tasapainonsa. Hän nousi takajaloilleen ja nosti etukäpälänsä valmiina hyökkäykseen. Hän kuvitteli, miten hänen kyntensä raastaisivat vastustajansa nahkaa hänen iskiessään tassunsa valtavalla voimalla hänen kylkeensä.
Sitten Ukkoskynsi pyörähti ympäri ja Jäätassu jähmettyi. Hän ei huomannut mestarinsa nopeaa reaktiota. Ukkoskynsi singahti eteenpäin ja iski etukäpälänsä oppilaan vatsaan, jolloin ilma pakeni Jäätassusta ja hän horjahti taaksepäin kaatuen selälleen maahan. Ukkoskynnen kookas käpälä painoi oppilaan rintaa. ”Älä anna huomiosi herpaantua. Sinä viivyttelit. Oikeassa taistelussa voittaa se, joka reagoi nopeammin. Ymmärrä se”, Ukkoskynsi murahti. Jäätassu nyökkäsi. Hän päästi lihaksensa veltoksi ja onnistui luikahtamaan mestarin otteesta. ”Odotitko tuota?” hän sanoi ja hymyili ilkikurisesti hengittäen samalla nopeasti. Nopeatempoinen taistelu oli uuvuttanut hänetkin ja vasta nyt oppilas huomasi, miten paljon tätä hengästytti. Mestarin vakava ihme muuttui pehmeämmäksi. ”Sinussa on jotakin, pentu. Jotakin, joka ärsyttää ja kiehtoo minua samanaikaisesti. Taisit periä sen isältäsi”, Ukkoskynsi murahti, mutta ennen kuin Jääkynsi ehti vastata, Peuratassun huuto keskeytti heidät. ”Olemme valmiita, aloitetaanko yhteiset taisteluharjoitukset?”

Harjoitusten jälkeen oppilaat palasivat yhdessä syömään. Jäätassu piti siitä, että sai olla kolmestaan Leivotassun ja Peuratassun kanssa, sillä he olivat molemmat todella mukavaa juttuseuraa. Vaikka he olivat kaikki melko ujoja ja hiljaisia, he tulivat hyvin toimeen keskenään. He intoilivat koko matkan ajan toistensa taisteluliikkeistä. Jäätassu tunsi ylpeyttä siitä, miten nopeasti he olivat kehittyneet: pian he olisivat jo sotureita.


//Aloitin tan tarinan aikoja sitten, joten alun tapahtumat eivät välttämättä ole enää täysin ajankohtaisia :D sanoja on 872

Vastaus:

Tarkistan oman tarinani, 29 kp!

- Myrsky VYP

Nimi: Nopsatasu, Lehtiklaani, Sateenkaari

05.11.2018 18:45
Nopsatassu pureksi hiirtä. Kun hiiri oli syöty Nopsatassu pääti etsiä Leijonankidan ja kysyä olisiko tekemistä. Oppilas paikansi mestarinsa vähän matkan päästä, soturien pesän edustalta. Nopsatassu juoksi Leijonankidan luo ja kysyi : - Olisiko tekemistä?
- Olen lähdössä partioon mutta sinä voisit vaikka vaihtaa klasninvanhimpien makuualuset, Leijonankita naukui.
- Onko pakko? Enkö voisi tulla mukaan partioon? Nopsatassu valitti.
- Tee niinkuin käsken, Lejonankita ärähti.
Nopsatassu luimitsi korvansa. Tätä hän ei halunnut. Nopsatassu pakotti käpälänsä viemään itsensä metsään. Nopsatassu etsi lähimmän puun jonka juuressa kasvoi sammalta ja alko repiä. Hetken revittyään riistan tuoksu täytti hänen sieraimensa. Nopsatassu ei voinut hillitä itseään vaan alkoi paikantamaan tuoksun lähdettä. Se oli päästäinen. Hän tappoi sen iskemällä kyntensäsen kaulaan. Ei aikaakaan kun hän jo oli unohtanut sammalien keräämiseen ja oli aloittanut metsästyksen. Hän metsästi vielä varpusen ja hiiren. Kun kuu häämötti taivaalla hän lopetti. Nopsatassu keräsi saaliinsa ja suunnisti leiriin. Leirin suuaukolla hän kohtasi Leijonankidan. - Missä sammalen ovat? Leijonankita kysyi.
- Ai niin.. unohdin, Nopsatassu mutisi.
- Tästä edespäin saat keksiä itse tekemistä, Leijonankita naurahti.

Vastaus:

Erittäin hyvä oppilastarina!

Tekstissä on pieniä kirjoitusvirheitä, mutta se oli siitä huolimatta sujuvaa. Saat 6 kp:ta :D

- Myrsky VYP

Nimi: Sateenkaari

10.10.2018 10:43
Nopsatassu heräsi hätkähtäen kun Sinitassu tökki häntä kylkeen. - Herätys unikeko! Metsästyspartio! Sinitassu naukui. Tullaan tulaan, Nopsatassu mutisi. Hän loikkasi ulos pesästä. Vasta kun Nopsatassu oli puoliksi ulkona hän tajusi minne hyppy kohdistuisi: Kuralätäkköön! Kylmä ja märkä neste noruu hänen mustavalkoisella T urkillaan samalla kun Nopsatassu raahautui muiden partion jäsenten seuraan. Nopsatassu silmäili muita partion jäseniä. Leijonankita, Iltamieli ja Sinitassu olivat mukana. Kun partio lähti matkaan Nopsatassu hivuttautui mestarinsa viereen ja kuiskasi: - En osaa vielä metsästää, miten minä tänne päädyin? - Harjoitelemalla opii, Leijonankita muistutti. Pian kissat pysähtyivät. - Mitä haistatte? Iltamieli kysyi. Nopsatassu haisteli ilmaa. Äkkiä hänen nenäänsä tulvahti uusi haju. - Orava! Nopsatassu hihkaisi yhtä aikaa Sinitassun kanssa. - Oiken, Leijonankita naukui. Sinitassu pudottautui vaanimisasentoon, keinutteli peppuaan, loikkasi sen päälle ja surmasi sen nopealla puraisulla kurkkuun. - No hajaanutaan, Leijonankita tokaisi ja lisäsi Nopsatassulle :- Tee niin kuin Sinitassu ja jos löydät riistaaa palaa leiriin ja vie se klaaninvanhimmille. Nopsatassu lähti kulkemaan rantaa kohti. Pian hän haistoi hiiren. Nopsatassu paikansi sen rapistelemassa lehdissä. Hän hyppäsi ja tajusi (taas) hyppäävänsä suoraan keskelle lätäkköä. Hiiri livisti tiehensä. - Hirepapanan papanan papanan papapanat! Nopsatassu ulvaisi turhautuneena. Pian hän kuitenkin paikansi oravan joka nakersi käpyä. Nopsatassu tarkisti että lähellä ei ollut lätäköitä ja lähestyi sitä varoen. Hän loikkasi sen päälle ja antoi kulmahampaitensa pureutua sen kurkkuun. Nopsatassu nosti saaliinsa ja oli pakahtua ylpeydestä. Siinä Nopsatassun suun alapuolella roikkui hänen ensimmäinen saaliinsa!

Vastaus:

Kiva aloitustarina :) Tarinan juoni kulki hyvin, mutta sitä oli vaikeaa seurata, sillä vuorosanat olivat kaikki samoilla riveillä. Jatkossa, kun kirjoitat kirjoita tämän

- Herätys unikeko! Metsästyspartio! Sinitassu naukui. Tullaan tulaan, Nopsatassu mutisi.

sijasta näin:

- Herätys unikeko! Metsästyspartio! Sinitassu naukui.
- Tullaan tullaan, Nopsatassu mutisi.

Muuten löysin muutamia yksittäisiä kirjoitusvirheitä, mutta teksti oli sujuvaa kieliopin suhteen. Saat tästä aloitustarinasta 9 kp:ta :)

Titta YP

Nimi: Ukkospentu, Lehtiklaani, Savu

29.09.2018 18:59
Ukkospentu avasi silmänsä ja tassutteli pentutarhan suulle. Aurinko paistoi leiriin, valo sai hänen hopeisen turkkinsa kiiltelemään. Oli melkein aurinkohuipun aika ja muut pennut leikkivät pentutarhan edessä, mutta Ukkospentua ei huvittanut. Hän päätti mennä tutkimaan leirin ympäristöä.
Hän hiipi pois pentutarhasta kenenkään huomaamatta. Se oli helppoa, koska kuningattaret juttelivat keskenään ja katselivat muiden pentujen leikkejä. Hän jatkoi matkaa leirin poikki leirin suulle. Hän juoksi kivien välistä ulos ja ihasteli metsää. Sitten hän huomasi hiiren, meni matalaksi ja loikkasi sen kimppuun.
"Ukkospentu!?"se oli Ruskalehti.
Hiiri pääsi karkuun.
"Mitä sinä täällä teet?"
"Minä halusin..."Ukkospentu ei tiennyt mitä sanoisi.
"Palataan leiriin"Ruskalehti sanoi.
Hän seurasi Ruskalehteä pentutarhaan. Hopeasiipi oli ollut huolissaan ja oli iloinen, kun hän palasi. Hän käpertyi emonsa viereen ja nukahti.

Vastaus:

Kiva aloitustarina, ehkä vähän lyhyt, joten en tutustunut hahmoon vielä hirveästi. Kirjoitus on kuitenkin lähes virheetöntä ja sujuvasti luettavaa, joten jatka samaan malliin :) Saat 4 kp:ta.

Titta YP

Nimi: Pitkätassu, Pilviklaani, Minttu

05.09.2018 14:15
Aamuaurinko alkoi nousta. Pitkätassu käännähti sammalvuoteellaan, ja tunsi olonsa epämukavaksi kylmässä pesässä. Pieni tuulenpuuska kävi hänen turkilleen inhottavasti, mutta Pitkätassu ei välittänyt siitä, vaan käännähti uudelleen. Hän huomasi Jäätassun vuoteen olevan tyhjä. Muut oppilaista nukkuivat vielä. Ruskea oppilas katsahti ulos pesästä. Salamasiipi oli siellä vaihtamassa kieliä Taivasturkin kanssa. Aamutuuli pesi itseään suurtasanteen vieressä. Pentutarhasta ei kuulunut ääntäkään, ja Pitkätassu tallusti takaisin vuoteelleen.
“Eikä nukuta?” Valkotassu kysyi.
“Ai, sinäkin heräsit”, Pitkätassu naukaisi, ja kävi istumaan. Valkotassu nyökkäsi, ja alkoi hänkin sukia itseään.
“Voisitteko puhua vähän hiljempaa?” Kuutassu ärähti.
“Anteeksi”, Valkotassu naukui. “Tule, Pitkätassu.”

Oppilaat juoksivat kilpaa joelle. Pitkätassu loikkasi kaatuneen puun yli, kun taas Valkotassu juoksi sen ali. He juoksivat rinta rinnan, kumpikin hengästyneinä. Pian Pitkätassu pysähtyi. Valkotassu sen sijaan jatkoi iloisena matkaansa.
“Odota!” Pitkätassu huusi, mutta turhaan. Valkotassu oli jo kadonnut näkyvistä. Pitkätassu haistoi ilmaa. Haju kuului mäyrälle. Pian Valkotassun pää ilmestyi esiin, ja sitten hän loikkasi esiin.
“Tuolla haisee mäyrä, se haisee vahvemmin siellä, tule!” Valkotassu loikkasi takaisin. Pitkätassu epäröi hetken, mutta loikkasi sitten perään. Kun he pääsivät aukiolle, Pitkätassu haistoi mäyrän selvemmin. Sitten Pitkätassu muisti unen, jonka oli nähnyt viime yönä.
“Näin unta”, Pitkätassu tunnusti. “Siinä oli mäyrä, ja kolme pentua. Se mäyrä teki niistä pennuista selvää, ja lähti sen jälkeen vaeltamaan... ja se kaikki tapahtui meidän reviirillä!” Silloin Valkotassu jähmettyi paikoilleen.
“Mitä sitten tapahtui?” Harmaa oppilas kysyi.
“Ei mitään”, Pitkätassu naukaisi. “Mennään kertomaan Lumitähdelle!”

Oppilaat juoksivat takaisin leiriin, jossa Aamutuuli järjesti partioita. Pitkätassu suuntasi päällikön pesälle.
“Minulla on asiaa”, hän tokaisi. Lumitähden valkoinen turkki vilahti pesässä, kunnes naaras istuutui pesän suulle. Hänen siniset silmänsä olivat väsyneet.
“Minä ja Valkotassu löysimme mäyrän hajua siltä aukiolta, joka on lähellä kaatunutta puuta.”
“Ei hätää, Virtasydän ja Leijonaviiksi karkottivat sen mäyrän reviiriltä eilen”, Lumitähti naukaisi, ja päästi huvittuneen mrraun katsellessaan Pitkätassun hämmästynyttä ilmettä.
“Selvä... no, minä tästä sitten lähdenkin”, Pitkätassu sanoi, ja oli vähällä törmätä Valkotassuun, joka oli ilmestynyt hänen taakseen.
“Oletko nähnyt Jäätassua?” Valkotassu kysyi, ja heilautti häntäänsä.
“En, olen itsekin miettinyt, missä hän on”, Pitkätassu vastasi, ja lähti kohti Aamutuulta, joka oli juuri kertomassa, ketkä lähtevät aamupartioon.
“Leijonaviiksi, lähde sinä Pitkätassun kanssa, ja ottakaa mukaanne Kivihäntä. Partiota johdan minä.” Pitkätassu kuuli Aamutuulen päättäväiset sanat, ja lähti tassuttamaan kohti mestariaan. Leijonaviiksi pesi naamaansa, ja tallusti sitten oppilaansa kanssa leirin sisäänkäynnille. Juuri silloin Jäätassu ilmestyi sinne kani hampaissaan.
“Hei, Jäätassu!” Pitkätassu tervehti ystäväänsä.
“Hei vaan”, Jäätassu vastasi hampaittensa välistä.
“Missä olet ollut?” Ruskea naaras kysyi.
“Etkö näe, metsästämässä!” Jäätassu ärähti, ja vei kanin tuoresaaliskasaan. Pitkätassu harmistui Jäätassun äänensävystä, mutta lähti sitten itsevarmasti partionsa perään.

Vastaus:

Kiva tarina, oli mielenkiintoista kuulla mäyrästä ja on mukavaa, kun mainitsit Jäätassusta, sillä se tekee tarinoista yhtenäisempiä :) Kirjoitusvirheitä en yhtä lukuunottamatta löytänyt, ja teksti oli mukavan helppolukuista. Saat 14 kp:ta :)

Titta Yp

Nimi: Jäätassu, Pilviklaani, Minttu

05.09.2018 13:40
Ruskea turkki vilahti pusikossa. Jäätassu ajatteli sen olevan vain orava, joten hän jatkoi matkaansa kohti rajaa. Oli aikainen aamu, joten Jäätassu oli päättänyt lähteä tutkimaan maailmaa reviirien ulkopuolelta, tosin vain hetkeksi. Illalla olisi kokoontuminen, joten Jäätassun piti palata aikaisin. Hän ei aikonut kertoa kenellekään tästä retkestä. Hän pinkoi puiden ohi, kunnes pääsi takaisin nummelle. Jäätassu haistoi vieraan kissan hajun, ja huomasi ylittäneensä rajan. Oppilas jatkoi matkaansa, seurasi hajua lähelle ukkospolkua, ja näki kissan. Sillä oli mustia laikkuja, ja erittäin paksu punaruskea turkki.
“Hei, kukas sinä olet. Et näytä tutulta”, naaras naukaisi lempeästi.
“Olen Jäätassu”, Jäätassu vastasi. “Kukas sinä sitten olet?”
“Olen Liljatassu”, naaras vastasi hiljaa.
“Et näytä oppilaalta.”
“En minä olekaan!” Liljatassu sähähti. “En kuulu enää Usvaklaaniin.”
“Karkotettiinko sinut?” Jäätassu kauhistui.
“Ei tietenkään! Minä halusin lähteä”, Liljatassu ärähti. “Mutta olen jo soturin ikäinen.”
“Miksi lähdit klaanista?” Jäätassu uteli.
“Koska en syntynyt klaanikissaksi. En osannut taistella ollenkaan”, Liljatassu naukaisi hiljempaa. Jäätassu oli hetken hiljaa. Hän mietti miltä Liljatassusta mahtoi tuntua.
“Elät siis yksin”, Jäätassu sanoi lopulta.
“Niin.”

Oli aurinkohuipun aika, kun Jäätassu palasi leiriin. Hän oli saalistanut matkalla leiriin. Vihdoin hän pääsi sisäänkäynnille. Jäätassu oli väsynyt kaikesta kävelystä. Pitkätassu tuli harmaata oppilasta vastaan.
“Missä sinä olit?” Tämä kysyi.
“Saalistamassa”, Jäätassu vastasi. Hän tiesi, ettei olisi saanut valehdella, mutta hän ei aikonut kertoa kenellekään totuutta retkestään. Jäätassun siniset silmät eivät meinanneet pysyä auki. Häntä väsytti, mutta nuori oppilas ei kuitenkaan antanut sen haitata. Tästä oli tulossavielä pitkä päivä. Onneksi osa siitä oli jo kulunut.

Vastaus:

Mielenkiintoinen tarina, odotan innolla jatkoa ja sitä, näkyykö Liljatassu jatkossakin tarinoissa :) Kirjoitusvirheitä en löytänyt lukuunottamatta toisiksi viimeisellä rivillä puuttuvaa väliä sanojen tulossavielä- välissä. Saat 9 kp:ta :)

Titta Yp

Nimi: Pöllöpentu, Pilviklaani, Tatte VYP

07.08.2018 22:39
Pöllöpentu sulki silmänsä ja antoi heikon tuulenvireen kulkea läpi hänen naamansa. Hän sulki pois pentutarhan hulinan ja vilinän, ja keskittyi lintujen hienoon viserrykseen. Pienen ja hentoisen kissanalun oli helppoa hiippailla pois pentutarhan suojista muun klaanin pariin. Kuningattaret olivat liian keskittyneitä vahtimaan, ettei pennut hulluttele liikaa. Mutta se ei Pöllöpentua haitannut, ettei häntä pidetty niin tarkkaan silmällä. Hän tiesi, ettei Villikukka tai Haihtuvaturkki ollut hänen emonsa. Hän oli aina tiennyt sen. Pöllöpentu nautti siitä, että hän oli vapaampi. Hän pystyi menemään leiriin seikkailemaan, ja se huomattaisiin vasta kun hän oli jo poissa pentutarhan seinämien välistä. Se oli virkistävää jaloitella.
*Minusta tulee varmasti ketterä ja nopea soturi!*, Pöllöpentu pörhisti ylpeänä lumivalkeaa rintaansa ajatellessaan sen valkoruskean soturin, joka mätkisi usvaklaanilaisia oikein urakalla. Hänestä tulisi sellainen. Emo olisi varmasti ylpeä. Niin, emo. Emo, jota hän ei ole ikinä tavannut. Saati nähnyt. Hän muisti emostaan vain hirviön hyytävän kirkkaat silmät ja kammottavan ulinan. Ei mitään muuta. Hänen ensimmäiset muistonsa saivat hänet värisemään. Korvannipukoista tassuihin.
*En koskaan mene lähellekään Ukkospolkua! En, vaikka koko klaani pakottaisi!*

//Tarina on lyhyt, kyllä, ja tässä tapahtuu todella vähän. Tämä on tällainen pohjustustarina/testitarina. Kumpi kuningattarista on muuten Pöllöpennun ottoemo?

Vastaus:

Kiva aloitustarina Pöllöpennulla, aika lyhyt niin ettei tästä saanut vielä kunnollista kuvaa millainen hahmo hän on, mutta kivaa pohjustusta :) Ansaitset 6 kp:ta.

Ja ottoemon saat oikeastaan päättää itse, jos et itse halua päättää sano, niin päätän sinulle jomman kumman.

Titta YP

Nimi: Kuisketassu, Pilviklaani, Ezmu

03.08.2018 14:54
Hyppäsin kohti Aurinkokynttä yrittäen matkia tämän näyttämää liikettä. Aurinkokynsi kuitenkin väisti iskuni ja tömähdin maahan. Nuosin pystyyn ja ravistelin lian pois itsestäni.
”Näin silmistäsi, mihin tähtäsit. Yritä katsoa jonnekin, minne et ole hyökkäämässä”, Aurinkokynsi selitti virheeni. Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi.
”Yritä uudelleen”, Aurinkokynsi sanoi minulle. Antamatta hänelle hetkeäkään ajatella, hyppäsin hänen selkäänsä tähdäten jalkoihin. Aurinkokynsi nousi pystyyn välttääkseen iskun jalkoihin, mutta iskeydyinkin hänen selkäänsä.

//Tosi lyhyt, mutta jatkan kyllä!

Vastaus:

2 KP:ta.

- Tatte VYP

Nimi: Pitkätassu, Pilviklaani, Minttu

31.07.2018 12:57
Pitkätassun tuuhea ruskea turkki lämmitti tätä mukavasti tuulessa. Alkoi sataa vettä. Pitkätassu loikki nopeasti metsään, ja juoksi sen läpi niin nopeasti kun pääsi. Vihreät puut kahisivat tuulessa, ja sade ropisi niiden läpi Pitkätassun päälle. Tämä inhosi sadetta yli kaiken, ja siksi hän yritti päästä mahdollisimman nopeasti leiriin. Pian oppilas saapui Tulvaklaanin rajalle. Joen toisella puolella oli partio.
”Älä yritäkään tunkeutua reviirillemme!” Tulvaklaanin kolli sähisi.
”Hän varmasti yrittää”, nuorempi naaras naukaisi. ”Kimppuun!” Tämä jatkoi, ja partion perällä ollut soturi loikkasi Pitkätassun niskaan.
”Apua!” Pitkätassu rääkäisi, mutta paiskautui maahan Tulvaklaanin kissa päällään. Tämä sähisi, mutta soturi raapi hänen selkäänsä terävillä kynsillään.
”Seis! Älä tapa tuota oppilasta”, Partion johdossa ollut kolli ärähti. ”Säästä hänet”. Siinä samassa soturi puri Pitkätassun niskasta ja tönäisi tämän jokeen. Pitkätassu räpiköi vedessä sen minkä jaksoi, ja pääsi lopulta kiipeämään Pilviklaani puolelle jokea. Hän lysähti siihen haukkomaan henkeä. Tulvaklaanin partio oli kadonnut näkyvistä. Pitkätassun Turkista valui verta maahan, ja tämä nuoli haavojaan sen minkä pystyi. Sitten oppilas lähti tallustamaan kohti leiriä.

Leirin sisäänkäynnillä Pitkätassua vastaan tuli Yölintu.
”Mitä sinulle on Tähtiklaanin nimeen oikein tapahtunut?” Tämä kysyi kauhistuneena. ”Mene heti Kuuralehden luokse!” Pitkätassu tassutti parantajan pesälle. Kuuralehti oli sisällä järjestelemässä yrttejä.
”Voihan, missä olet ollut?” Parantaja kysyi.
”Olin saalistamassa, kun alkoi sataa, ja olin palaamassa leiriin, kun Tulvaklaanin partio tuli vastaan rajalla, ja yksi niistä hyökkäsi kimppuuni. Tipuin jokeen.” Pitkätassu lopetti. Kuuralehti käski tämän käydä makuulle pesän lattialle, ja oppilas teki työtä käskettyä.

Illalla Kuuralehti käski Pitkätassun levätä siihen asti, että hän on taas harjoittelukunnossa, ja tulla seuraavana päivänä uudestaan, niin hän voisi katsoa olivatko haavat parantuneet. Ruskea oppilas tassutti väsyneenä oppilaiden pesään. Valkotassu odotti häntä siellä.
”Hyvää yötä, Pitkätassu”. Tämä naukaisi.
”Hyvää yötä”, Pitkätassu vastasi, ja käpertyi makuulle sammaleiden päälle. Hän nukahti melkein heti.

Klaaniuutiset: Pitkätassu loukkaantunut, pääsee parin päivän päästä takaisin tehtäviin.

Vastaus:

10 KP!

- Hunaja YP

Nimi: Kojootti, Hiiritassu, Lehtiklaani

30.07.2018 16:19
Hiiritassu siristeli meripihkasilmiään ja tarkkaili hämärää pesää. Sen lehtiseinusta ympäröi yrttivarastoa ja potilaille tarkoitettuja sammalalusia. Valkojalan vaaleanruskea turkki vilahti pesän toisella laidalla ja Hiiritassu kampesi itsensä ylös. Viherlehden kostean tunkkainen ilma tuntui tukalana joka puolella kun nuori kolli asteli uuden mestarinsa luo. Naaras oli kyyristynyt tuoreiden yrttien ääreen ja tuon häntä heilahteli hitaasti.
"Huomenta", Valkojalka naukaisi iloisesti huomatessaan uuden oppilaansa.
Hiiritassu hymyili hiukan ja nyökäytti päätään.
"Huomenta, Valkojalka", oppilas tervehti takaisin ja nuolaisi pari kertaa lyhyitä rintakarvojaan.
Parantaja hymähti hilpeästi ja katsahti taas yrtteihinsä. Naaras näytti pohtivan päivän opetusta. Hiiritassu istuutui ja vetäisi harmaanruskean häntänsä käpäliensä ympärille.
Hetken päästä Valkojalka nousi istumaan.
"Mitä arvelet näiden yrttejen olevan?", tuo kysyi katsellen pientä pinoa edessään.
Kolli tutki isolehtistä kasvia jolla oli pistävä haju, ja päättelemällä maku. Hän oli joskus pentuna kysellyt paljon kysymyksiä, muttei muistanut tästä yrtistä juuri mitään. Hiiritassu pudisteli päätään odottaen mestarinsa vastausta.
"Ei se mitään", parantaja sanoi myötätuntoisesti. "Tämä on hierakkaa. Se auttaa kipeisiin polkuanturoihin tai haavoihin", Valkojalka lisäsi pikaisesti.
Parantaja oppilas katseli tarkkaavaisesti isoja lehtiä yrittäen muistaa tulevaisuudessa mihin niitä käytettäisiin.
"Tiedätkös miten sitä käytetään?", naaras esitti toisen kysymyksen päätään oppilaan puoleen kallistaen.
Hiiritassu mumisi itsekseen ja lopulta kohtasi mestarinsa sinisen katseen.
"Eikös se pitäisi pureskella ennen haavalle laittamista?", hän vastasi kysymykseen kysymyksellä.
Valkojalan silmät kirkastuivat.
"Kyllä, oikein hyvä, Hiiritassu", parantajan kehut saivat kollin tuntemaan itsensä ylpeäksi.

Aurinko oli jo korkealla, kun Valkojalka oli antanut oppilaalleen luvan syödä. Hiiritassu jolkutti ulos parantajan pesästä ja haukotteli aukiolla. Leiri tuntui olevan melko tyhjillään, sillä useimmat soturit ja oppilaat olivat partioissa. Kolli loikki ripeästi tuoresaaliskasalle ja valikoi sieltä oravan. Kantaessaan saalista pörröisestä hännästään tuo erotti leirin uloskäynnillä liikettä. Hiiritassu pysähtyi parantajan pesän viereen varjoiselle kohdalle. Hän huomasi emonsa, Aamulinnun, ja isänsä Valheenvirran palaavan leiriin. Aamulinnulla oli mukanaan päästäinen ja Valheenvirralla myyrä. Kaksikko tassutti tuoresaaliskasalle ja laski siihen saaliinsa. Hiiritassu heilautti vanhemmilleen harmaanruskeaa häntäänsä ja Aamulintu kiirehti pentunsa luokse Valheenvirta kannoillaan.
"Mitenkäs ensimmäinen päivä on mennyt?", naaras kehräsi emolliseen tapaansa ja räpytteli ruskeita silmiään.
Valheenvirta asettui poikansa viereen korvat höröllä.
"Loistavasti, vaikka sitä onkin vielä jäljellä", Hiiritassu huomautti syödessään oravaansa.
Aamulintu asettui kyyryyn tuon viereen ja hän huomasi emonsa silmistä ylpeyden. Kolli hymyili vaaleanharmaalle naaraalle ja katsahti sitten Valheenvirtaan. Soturin täplikäs turkki hohti kirkkaana auringon valossa.
"Mukava kuulla", oppilaan isä sanoi lyhyesti kuten normaaliin tapaansa.
Hiiritassu nuolaisi huuliaan ja venytteli. Aamulintu katseli ylöspäin vaaleansiniseen taivaaseen, jonka peitti vain muutama pieni pilvi.
"Mitenkäs Korsipentu?", kolli kysyi uteliaana.
Hänen pikkusiskonsa oli pentutarhassa Pehmosulan hoidettavana. Hiiritassu tuumi sen olevan emonsa maidon puutteen takia, muttei koskaan kysynyt asiasta.
"Oi hän voi hyvin, eikös Valheenvirta?", naaras naukui katsahtaen kumppaniinsa, joka vain nyökäytti päätään.
"Hänestä tulee vielä mainio soturi", kolli lisäsi hymyillen.
Hiiritassu kehräsi hiukan ennen kuin nielaisi viimeisen palan oravastaan ja nousi seisomaan. Oppilaan leveät lavat jännittyivät tuon noustessa.
"Lupaan käydä Korsipennun luona kunhan vain kerkeän", parantaja oppilas lupasi koskettaessaan neniä vanhempiensa kanssa.
"Hyvä", Aamulintu kehräsi taas ennen kuin Hiiritassu katosi takaisin parantajan pesään.

Vastaus:

16 KP.

- Hunaja YP

Nimi: Jäätassu, Pilviklaani, Minttu

26.07.2018 18:23
Kanervikko huojui tuulessa Jäätassun astellessa eteenpäin. Hän näki kaukana edessä kohoavat vuoret. Partio tallusti pitkin nummea kohti ei kenenkään rajaa.
”Voisimme saalistaa vähän”, Partiota johtava Virtasydän naukaisi. ”En muista, milloin täällä on saalistetut viimeksi. Siitä on kauan.” Jäätassu loikki nummelta kauemmas, metsälle. Hän yritti löytää mahdollisen riistan tuoksuja, mutta kun hän meni syvemmäs metsään, hän kuuli sähinää.

// Haittaako, jos jatkan heti kun pääsen koneelle? Noh, ei se nyt saa haitata :D//

Vastaus:

2 KP.

- Hunaja YP

Nimi: Kojootti, Naalitassu, Usvaklaani

25.07.2018 21:41
Naalitassu tepasteli reippaasti mestarinsa vierellä takaisin leiriin. Haukkatassun voittaminen tuntui hyvälle ja kokeneen Varpukynnen kehut pyörivät nuoren naaraan päässä. Tuon ruskeankirjava, pörröinen häntä oli hilpeästi pystyssä. Eilisen kura oli uuden sateen ansiosta kokonaan poissa. Aaltoturkin yhtäkkinen pysähdys hätkähdytti oppilasta. Naalitassu katsahti kollin meripihkasilmiin jotka enteilivät eilisen kysymyksen vastausta. Hän oli rohjennut kysyä sen kysymyksen, joka oli vaivannut häntä melkein ensimmäisestä oppilas päivästä asti.
"Sanoin eilen illalla vähän toisin, mutta..", Aaltoturkki sanoi täristen.
"Mutta mitä?", Naalitassu patisti tuota jatkamaan astuessaan lähemmäs.
"Minä ja Valkotassu olemme yhdessä", soturi vastasi selkeästi.
Naalitassu tunsi sydämensä tipahtavan vatsalaukkuun ja tuon vaalean vihreitä silmiä kirveli. Pieni naaras oli jo toivonut Aaltoturkin eilis illan vastauksen olevan totta, että kaksikko olivat vain kavereita. Naalitassu haukkasi henkeä shokin jälkeen. Kolli seisoi hänen edessään juovikas turkki sateesta kylkiin liimautuneena. Hän tuntui odottavan tuon sanovan jotakin. Valkoinen oppilas pidätteli tunteiden sekamelskaa ja yritti keksiä sopivaa asiaa sanoa. Naaras tunsi ikävän kiven sydämellään kun tuo katsahti ylös mestariinsa.
"Sano jotakin", Aaltoturkki pyysi hiljaisella äänellä jota oli vaikea kuulla sateen ropinan yli.
Naalitassu räpytteli silmiään osin sen takia että pisarat piiskasivat naamaan ja toiseksi että hän pelkäsi tunteidensa heijastuvan silmistään.
"Minä tuota..", valkoinen naaras aloitti, mutta keskeytti lauseensa katsellessaan Aaltoturkin huolestunutta ilmettä.
"Sehän on mahtavaa", Naalitassu korjasi ripeästi ja hymyili.
Tuo tiesi heidän suhteensa olevan pahaksi, mutta ei kai hän voinut mestarinsa suhdetta paljastaa. Varsinkaan jos se teki hänet iloiseksi. Aaltoturkin kasvoille tuli epäileväinen ilme ja Naalitassu tiesi ettei tuo uskoisi tuon positiivista vastausta.
"Niinkö?", kolli kysyi katsahtaen kaihoisasti parantajan pesälle.
Naaras tunsi ikävän piston sydämessään, jokin painoi hänen mieltään eikä hän halunnut Aaltoturkin tietävän, kateus. Sehän oli aivan typerää ja pentumaista.
"Joo", Naalitassu yritti vakuutella. "Niin, tuota.. salaisuutesi on turvassa", tuo lupasi hiukan ilmeettömästi.
Aaltoturkki hymyili hiukan valmistautuakseen vastaukseensa, mutta oppilas keskeytti hänet.
"Aurinko on jo laskeutumassa ja minun pitäisi mennä", tuo naukui kiireesti. "Huomiseen", Naalitassu lisäsi ja tuon sydäntä riipaisi kävellessään oppilaiden pesää kohden.
Hän ei katsonut taakseen vaan pujahti turkki likomärkänä oppilaiden pesään. Haukkatassu nosti päänsä ja nyrpisti nenäänsä ällötyksestä.
"Olet ihan märkä tulokas", kolli sanoi leikkisästi.
"Ei tänään, Haukkatassu", Naalitassu mumisi käpertyessään omalle vuoteelleen.
Haukkatassun hämmentynyt katse oli vieläkin kiinni tuon valkeassa turkissa, Naalitassu tunsi sen kysyvän katseen selässään.

//Kateus piinaa Naalia :') Saapi jatkaa! :D //

Vastaus:

12 KP!

- Hunaja YP

Nimi: Blaze~Aaltoturkki~Usvaklaani

25.07.2018 21:00
Aaltoturkki tunsi olonsa kiusalliseksi oppilaiden välissä. Oliko Naalitassu onnistunut huomaamaan jotain? Kolli ravisteli ajatukset päästään ja yskäisi. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä, paitsi nukkuva Täpläsade ja Sumuhäntäkin vain vilkaisi nopeasti.
"Tarvitsetko lääkettä yskään?" ,parantaja kysyi katsomatta häneen.
Aaltoturkki pudisti päätään, mutta tunsi edelleen molempien oppilaiden katseet kasvoillaan.
"Taidan tästä lähteä nukkumaan, sinunkin kannattaisi Naalitassu." Kolli yritti kuulostaa mahdollisimman uskottavalta, mutta taisi epäonnistua siinä.
Naalitassu nousi hänen perässän sanomatta sanaakaan ja he poistuivat sateeseen. Aaltoturkki huokaisi ja nosti katseensa maasta suoraan oppilaansa vihreisiin silmiin, joista hän pystyi lukea niin monta tunnetta, että päähän pisti.
"Mitä nyt?", soturi kysyi.
"Onko sinulla jokin juttu tuon parantajaoppilaan kanssa?" Naalitassun kysymys sai kylmätväreet kulkemaan kollin harmaan turkin alla.
"Eihän minulla ole mitään, miten sinä sellaista luulet? Olemme vain ystäviä." Aaltoturkin ääni värisi hieman.
Hän toivoi, ettei Naalitassu huomaisi tämän jännittyneisyyttään. Naaraan ilme oli epäilevä, mutta tämä ei sanonut yhtään mitään. Aaltoturkki ei tiennyt mitä muutakaan tehdä, joten hän toivotti hyvää yötä ja pinkaisi soturienpesään. Hän ei välittänyt vettä tippuvasta turkistaan, vaan rojahti umpi väsyneenä kuivuneiden sammalien päälle.

Kolli raotti silmiään ja käänsi kylkeään jo viidennen kerran tänä aamuna. Lämpö oli tukala pesässä, mutta soturia väsytti huonosti nukutun yön jäljiltä. Tämä kuitenkin nousi vaivalloisesti ylös, kun muisti Naaliatassun.
"Täytyy lähteä harjoittelemaan...", Aaltoturkki mutisi.

Aurinko sokaisi kollin meripihkasilmiä ja kuuma maa poltti tassuja. Eilen ukkonen oli jättänyt peiniä vahinkoja leiriin. Soturit ja oppilaat siirtelivät katkenneita oksia syrjään ja korjasivat pesien kattoja ja seiniä. Aaltoturkilta ei ollut unohtunut Naalitassun kysymys. Se sai vieläkin hänet hermostuneeksi. Kollin silmät osuivat Valkotassuun, joka auttoi Sumuhäntää korjaamaan parantajanpesän seinustaa. Valkoinen naaras huomasi Aaltoturkin, mutta näytti hyvin pelästyneeltä, kun kolli ei hymyillyt takaisin. Tämä ei voinut lähteä suoraapäätä Aaltoturkin luokse, sillä Sumuhäntä oli hänen seurassaan. Aaltoturkki tunsi Valkotassun huolestuneen katseen niskassaan, kun hän asteli oppilaidenpesän eteen. Naalitassu oli jo noussut ja suki parhaillaan turkkiaan.
"Mitä teemme tänään?" Oppilas kysyi jatkaen pesu hetkeään.
Varmasti tämä muisti eilisen, hämmentävän keskustelun, mutta ei tahtonut tuoda sitä enään esille. Aaltoturkki antoi itsensä rentoutua hieman ja lähti mukaan "ei eilen sattunut mitään" -juttuun.
"Lähdetään harjoittelemaan taistelua, ja kysytään vaikka Haukkatassu ja Varpukysni mukaan.
"Selvä." Naalitassu näytti olevan valmis ja hän nousi ripeästi ylös.
Aaltoturkki käveli oppillaan perässä ulos ja yritti koota itsensä. Häntä kalvoi silti aavistus, että Naalitassu tietäisi. Ehkä Täpläsade oli möläyttänyt jotakin? Ei! Ei hänen oma emonsa tekisi niin, Täpläsadehan halusi suojella Aaltoturkin ja Valkotassun salaisuutta.
"Juuri teitä me etsimmekin!" Varpukynnen pirteääkin pirteämpi ääni rikkoi Aaltoturkin ajatukset ja juovikas kolli nosti päätään.
"Lähtisittekö mukaamme harjoittelemaan?", musta kolli kysyi.
"Me olimme ajatelleet aivan samaa! Lähdetään vain." Aaltoturkki vastasi iloisesti.
Nyt hänen oli keskityttävä kouluttamaan oppilastaan.

"Hienosti menee Haukkatassu!"
"Iske vatsaan Naalitassu!"
Hiekka pöllysi, kun kaksi oppilasta painivat maassa. Aaltoturkki jakeli neuvoja alakynnessä olevalle Naalitassulle. Vaikkakin tämä oli vain harjoitus, hän halusi naaraan voittavan.
Varpukynsi kuitenkin kuulosti paljon varmemmalta antamistaan neuvoista. Olihan kolli ollut myös Aaltoturkin mestari.
Lopulta Haukkatassu painoi Naalitassun valkoisen pään maata vasten. Taistelu oli ohi.
"Hienosti suoriuduttu!", Varpukynsi huusi molemmille oppilaille.
Haukkatassu nosti harmaan käpälänsä pois Naalitassun pään päältä, ja naaras hyppäsi saman tien ylös.
"Voidaanko me ottaa vielä yksi matsi?", tämä kysyi katsoen Aaltoturkkia.
"Kyllä se minulle sopii", Aaltoturkki vastasi ja Varpukynsi nyökytteli päätään myönteisesti.
Aaltoturkki kuiskasi pari neuvoa Naalitassun korvaan ja naaras näytti heti varmemmalta. Taistelu alkoi nopeasti, kun Haukkatassu hyppäsi kohti Naaliatassua, mutta tämä väisti ketterästi pölläyttäen samalla hiekkaa kollin kasvoille.
"Yöh! En näe mitään!" Haukkatassu huudahti ja hieroi silmiään.
Naalitassu käytti tilaisuuden hyödykseen, aivan kuten Aaltoturkki oli neuvonut ja kaatoi Haukkatassun maahan. Hymy levisi naaraan kasvoille voiton merkiksi. Aaltoturkki tunsi ylpeyttä oppilastaan kohtaan ja kehräsi kuuluvasti. Varpukynsi hymähti.
"Se oli todella fiksusti tehty, Naalitassu." Kokeneemman soturin kehut saivat naaraan vihreät silmät kimmeltämään.
Haukkatassu oli vihdoin saanut hiekat pois silmistään ja räpytteli niitä.
"Onnea voitosta", tämä sanoi.
"Kiitos!", Naalitassu vastasi ja ylpeys kuulsi hänen äänestään.
"Lähdetään takaisin leiriin, taitaa taas alkaa sataa". Varpukynsi kehotti ja patisti kaikki liikkeelle.

Sade kasteli kissojen turkit ja karvat liimautuivat inhottavasti ihoon. Sade ei ollut läheskään niin raju, kuin eilen mutta se ei silti tuntunut kivalta. Varpukynsi pujahti ensin leiriin sisään ja sitten Haukkatassu. Aaltoturkki pysäitti Naalitassun, ennen kuin tämä ehti sisään. Oppilas näytti hämmentyneeltä.
"Sanoin eilen illalla vähän toisin, mutta...", kolli tärisi.
"Mutta mitä?" Naalitassu tuli lähemmäs.
"Minä ja Valkotassu olemme yhdessä."

//Hehee, Naali voi jatkaa ;3 //

Vastaus:

23 KP!

- Hunaja YP

Nimi: Leaf, Valkotassu, Usvaklaani

25.07.2018 16:05
"Valkotassu", Sumuhäntä kutsui Valkotassua, joka oli juuri asetellut unikonsiemenet yhteen kasaan.
"Mitä?" Valkatassu käänsi katseensa Sumuhäntään.
"Muistahan tehdä harjoituksesi", Sumuhäntä muistutti. Valkoinen naaras ei vastannut. Hän oli pari auringonnousua sitten voinut jo kävellä varovaiseti lyhyitä matkoja. Enimmäkseen tuoresaaliskasalle ja takaisin. Sumuhäntä oli sanonut, että hän voisi kävellä pitempiäkin matkoja jos hän tekisi harjoitusliikkeitä ahkerasti. Nyt Valkatassua ei kumminkaan huvittanut yhtään tehde harjoituksia. Viherlehti oli ollut tavallista lämpimämpi ja parantajien pesä oli tosi hiostava. Vaikka olikin jo auiringonlaskun aika, siltikkin oli vielä kuuma. Lopulta naaras alkoit heiluttamaan molempia jalkojaan vuorotellen Sumuhännän harjoituksien mukaan.
"Korkeammalle", Sumuhäntä huomautti. "Huomenna siivoamme pesämmi kaikista kuivahtahtaneista yrteistä."

Aamulla Sumuhäntä oli herättänyt Valkotassun jo aikasin siivoamaan pesää. Nyt pesä näytti tosi sotkuiselta ja yrttejä oli pitkin maata.
"Valkotassu, mene sinä katsomaan tuolta peremmältä huonokuntoisia yrttejä. Siellä suurin osa lokeroista on vähän matalemmalla", Sumuhäntä sanoi.
"Hyvä on", Valkotassu siirtyi peremmälle. Heti ensimmäisenä hänen nenäänsä osui pistävä haju, hiirensappi. Valkotassu tarkisti sammaleen jossa hiirensappea oli, mutta se oli ihan kuiva. Ainut mikä siinä oli jäljellä oli haju. Valkotassu heitti sammaleen kasaan mikä vietäisiin pois pesästä. Sumuhäntä oli pesän ulkopuolella lajittelemassa kuivia yrttejä. Yhtäkkiä Valkotassun nenään lensi tuttu haju.
"Kas, kuinka voin auttaa teitä?" Sumuhäntä kysyi ja kääntyi katsomaan tulijoita. He olivat Aaltoturkki ja hänen oppilaansa Naalitassu!
"Naalitassu sai piikin tassuunsa", Aaltoturkki vastasi.
"Pesässä on kauhea kaaos, sillä päätimme Valkotassun kanssa poistaa kuivuneet yrtit varastosta, joten poistetaan piikki tässä", Sumuhäntä sanoi ja tuli pesään etsimään etsimään tarvikkeita. Sitten hän lähti takaisin Naalitassun luo.
"No niin, Naalitassu ojennahan tassusi", Naalitassu totteli ja Sumuhäntä veti piikin pois ja Naalitassu älähti. Valkotassu käänsi katseensa hetkeksi pois tarkistaakseen kehäkukka varaston. Se oli onneksi melkein täynnä hyväkuntoisia kukkia.
"Luulen, että laitan myös vähän hämähäkin seittiä haavaan, jottei se ala vuotamaan", Sumuhäntä sanoi.
"Olisiko kehäkukalle ollut tarvetta, Valkotassu kysyi ja hymähti Aaltoturkille.
"Ei, Naalitassulla oli vain pieni piikki tassussa", Sumuhäntä vastasi.
"Kiitos Sumuhäntä", Naalitassu kumarsi. Valkotassu vaihtoi vielä nopeasti Aaltoturkin kanssa katseita ennen kuin palasi pesään.


Aamulla Valkotassu heräsi ja huomasi Sumuhännän olleen jo hereillä.
"Huomenta Valkotassu. En halunnut herättää sinua, koska teit eilen niin paljon hommia", Sumuhäntä sanoi.
"Kiitos Sumuhäntä", Valkotassu tajusi miten ihana oli nukkua pitkään. Keli oli erittäin hiostava. Ihan kuin olisi ukkosta ilmassa.
"Taitaa olla ukkosta ilmassa", Sumuhäntä sanoi Valkotassun ajatukset. Valkotassu lähti tuoresaaliskasalle ja valitsi hiiren. Hän söi sen nopeasti. Kun VAlkotassu oli palaamassa pesään alkoi sataa. Valkoinen naaras kastui hetkessä, joten hän palasi nopeasti pesään. Kuului ukkesen jyrinää ja salamat välähtelivät taivaalla.
"Kuinka kaunista", Valkotassu huokaisi.
"On se, mutta myös tosi vaarallista", Sumuhäntä sanoi hänen takanaan. Pian leirin suuaukolta alkoi kuulua hälinää ja sieltä astui esiin Täpläsade, Naalitassu ja Aaltoturkki. He tulivat suoraan parantajien pesään vettä valuvina. He kertoivat puusta joka oli kaatunut suoraan Täpläsateen eteen.
"Ei se ollut muuta, kuin vaan pieni järkytys, olisihan puu voinut kaatua päälle, jos Täpläsade olisi ollut vähän edempänä", Sumuhäntä antoi Täpläsateelle unikonsiemeniä.
"Tarvitsetko lisää?" Valkotassu kysyi.
"Nämä riittävät, kiitos", Täpläsade vastasi. Valkotassu istahti Aaltoturkin viereen ja vaihtoi katseita tämän kanssa. Valkoinen naaras kuuli Naalitassun sanovan jotain Aaltoturkille, mutta ei välittänyt siitä sen enempää.

Vastaus:

17 KP.

- Hunaja YP

Nimi: Kojootti, Naalitassu, Usvaklaani

25.07.2018 12:49
Naalitassu pyörähti makuualusellaan ja päästi kärsimättömän tuhahduksen. Oppilas oli nukkunut pätkittäin koko yön ja tuon jalkoihin sattui kuumuuden tukaluuden jäljiltä. Kuului hiljainen lehtien rapina kun joku asteli pesän sisälle. Hän murahti hiukan äreästi työntäen käpälänsä nenän päälle.
"Nousehan ylös, unikeko", tuttu ääni sanoi pirteänä.
Naalitassu siristi silmiään ja katsoi ylös puhujaan. Aaltoturkki katseli häntä meripihkan värisillä silmillään peittäen taakseen auringon säteet. Valkoinen oppilas nousi istumaan turkki pöllähtäneen näköisenä.
"Veikkaan ettet nukkunut hyvin", Aaltoturkki naukui peruuttaen hiukan, jotta tuo saisi tilaa nousta ylös.
"En", Naalitassu vastasi käheällä äänellä ja kumartui sukimaan turkkinsa siistiksi.
"Menemme tänään Usvaniitylle", kolli ilmoitti odottaessaan nuorta kissaa.
Naaras nyökäytti päätään peseytymisensä jälkeen. Oppilaiden pesä oli jo täysin tyhjä ja syyllisyyden tunne pisti Naalitassua pahemmin kuin eilinen piikki tassussa. Aaltoturkki tuntui huomaavan oppilaansa huolen ja kosketti tuon päälakea nenällään.
"Ei se mitään. Viherlehden yöt voivat olla rankkoja kuuman sään takia", soturi lohdutti ripeästi peruuttaessaan ulos pesästä.
Naalitassu asteli perässä ruskeankirjava häntä maata viistäen.
"Kaipa sinä olet oikeassa", tuo naukui ja haukotteli makeasti.
Naaraan silmät tuntuivat lupsuvan kiinni ja hän tunsi olonsa hieman ärtyisäksi.
Aaltoturkki vilautti oppilaalle piristävän hymyn ennen kuin kääntyi leirin uloskäyntiä kohti. Naalitassu katseli viinimarjapensaikkoa, joka kohosi heidän edessään. Kaksikko työntyi pensaikon läpi pienestä tunnelista ja pelmahtivat esiin leirin ulkopuolella. Naalitassu raotti suupieliään ja tunnisti seisahtuneen ja kostean ilman hajun. Aaltoturkki vilkaisi tuohon ja räpäytti silmiään.
"Täpläsade varoitti meitä sateesta", kolli mainitsi johdattaessaan oppilasta kohti Usvaniittyä.
Naalitassu nyökkäsi epäileväisesti. Hän katsahti ylös ja huomasi auringon peittyneen tummista pilvistä. Naaras kuitenkin ajatteli sateen olevan hyväksi riistalle ja aluskasvillisuudelle viherlehden porottavan auringon sijaan.

Niitylle päästyään Aaltoturkki pysähtyi ja käännähti Naalitassun puoleen. Valkoinen oppilas ravisteli turkkiaan toivoen tukalan olon hellittävän.
"Tänään harjoittelemme vähän taisteluliikkeitä", soturi paljasti viimein.
Naalitassun vihreät silmät kirkastuivat. Hän oli aina halunnut osata puolustautua ja hyökätä jos tarve tulisi. Aaltoturkki näytti hetken mietteliäältä, varmaan pohtien millä liikkeellä aloittaisi.
"Tehdäänpä niin, että minä hyökkään ja sinä yrität puolustautua parhaasi mukaan", naaraan mestari päätti tutkien oppilaansa reaktiota.
Naalitassu säpsähti ja katseli ylös kolliin hämmentyneenä. Enhän minä tiedä yhtään mitään puolustus liikkeitä, naaras tuumi hieman hätiköiden.
"Sitten voimme hioa vaistomaisia liikkeitäsi ja voin ehdottaa parempia tekniikkoja taitella", Aaltoturkki selitti heilauttaen juovikasta häntäänsä.
Naalitassu nyökäytti päätään, helpotuksen tunne työntäen naaraan huolet syrjään. Kolli asteli vähän kauemmas kehottaen oppilaansa tekevän samoin. Kaksikon välissä oli noin kolme hännänmittaa.
"Ei kynsiä!", soturi huudahti vielä muistutukseksi.
Tuo nyökäytti päätään katse kiinnitettynä mestariinsa. Aaltoturkki odotti vielä hetken varmistaakseen että oppilas oli puolustus valmiina. Sitten tuo lähti juoksuun, käpälät kosteaan sammaleen painautuen. Naalitassu otti tukevan asennon ja värisytti viiksiään, innostuksen tunne kasvaen. Kun kolli oli tarpeeksi lähellä tuo jännitti lihaksensa ja loikkasi ketterästi tuon yli tuuhea häntä hänen päätä hipoen. Kun Naalitassu kiepahti ympäri Aaltoturkin ilme oli yllättynyt mutta vakuuttunut. Usvaklaanilaisia ei ole koskaan tunnettu hyviksi hyppääjiksi, mutta nuoren naaraan kaksiverisyys teki tuosta ketterän.
Kolli ei kuitenkaan jäänyt ihmettelemään vaan hyökkäsi uudelleen tähdäten oppilaan lavoille. Naalitassu säpsähti yrittäen väistää sivulle, mutta Aaltoturkki oli nopeampi. Soturi tarttui tuon lapaan kevyesti hampaillaan ja tuuppasi naaraan selälleen etujaloillaan. Valkoinen naaras puhahti isomman kissan alla ja katsoi tuota suoraan silmiin miettien olisi kolli nyt lopettamassa. Tuon mestari kuitenkin piteli tuota paikoillaan varmaan toivoen naaraan yrittävän pakenemista. Naalitassua ärsytti oma heikkoutensa ja tuo ojensi takajalkansa tönäisyyn. Oppilaan potkaistessa Aaltoturkki hellitti hiukan ja esitti lentävänsä vähän kauemmas. Naalitassu kierähti ja yritti päästä ripeästi ylös, mutta tuo yhtäkkiä tipahti alas ja päästi säikähtäneen naukaisun.
"Naalitassu?", Aaltoturkin yllättynyt nauku kuului aukiolta.
Hän nosti päätään ja katseli pientä ojaa johon oli kierähtänyt. Aaltoturkin pää pisti esiin yllä olevista saniaisista.
"Oletko kunnossa?", kolli kysyi silmät pyöreänä.
"Joo", tuo puhahti äreästi. "En vain huomannut tätä monttua", Naalitassu selitti loikatessaan saniaisten läpi mestarinsa vierelle.
Aaltoturkki hymyili hiukan. "Hyvin se meni! Se hyppy oli hyvä, ja hoksasit takajaloilla potkun itseksesi", tuo kehui.
Naalitassu istuutui turkki hiukan kosteana ojassa olevasta kura lätäköstä.
"Jos taistelisit toista oppilasta vastaan se potku olisi tehonnut oikeasti", soturi lisäsi mietteliäänä.
Naalitassu katsahti likaisiin käpäliinsä. "Olen aivan liian pieni suurelle osalle muista oppilaista", naaras mumisi pettyneesti.
Aaltoturkki katsahti tuohon. "Et ole kauaa, ja sitä paitsi, on olemassa muitakin taistelutekniikoita kuin voima", tuo selitti noustessaan ylös.
Naalitassu kääntyi mestarinsa puoleen ja avasi suunsa vastaukseksi, mutta yhtäkkinen kova sade keskeytti hänet. Kaksikko ei ollut huomannut sateen ripeksintää taikka tummia pilviä jotka peittivät taivaan. Aaltoturkki katseli ylös silmiään siristäen ja Naalitassu painautui lähemmäs maata kauhuissaan. Ilma oli tumma ja sade piiskasi naaraan kaarevaa selkää. Salama iski jonnekin metsikköön ja sai kaksikon säpsähtämään.
Aaltoturkki kumartui naaraa viereen. "Täpläsade on toisella puolella niittyä!", tuo huusi kovan tuulen ujelluksen läpi.
Naalitassu nyökkäsi vihreät silmät ammollaan, kun he alkoivat juosta sammalen ja ruohon peittämän niityn ylitse.
"Juoskaa! Täällä on vaarallista!", Täpläsateen huolestuneen kuuloinen huuto kuului jostakin, jota nuori naaras ei erottanut tihkusateessa.
Aaltoturkki ja Naalitassu saavuttivat Täpläsateen ja kolmikko alkoi juosta hurjaa vauhtia kohti leiriä. Rapa roiskui joka askelella ja oppilaan valkoinen turkki oli melkein selkää myöten ruskea. Naalitassu tunsi inhottavan painon joka puolella karvat painautuneena ihoa vasten. Tuo kompastui puun puurakkoon ja mätkähti maahan ähkäisyllä. Täpläsade ei tuntunut kuulevan tai näkevän mitään, sillä soturi oli kolmikon johdossa. Aaltoturkki teki äkkipysähdyksen ja peruutti oppilaansa luokse, nosti tuon pystyyn niskanahasta ja odotti että tuo pääsisi jatkamaan.
"Kiitos!", Naalitassu puhahti sydän jyskyttäen ja korvat luimussa kovaäänisten salamaniskujen takia.
Kolli ei vastannut vaan juoksi keskittyneesti Täpläsateen perään. Soturin emo oli loikkaamassa lätäkön yli, kun kuului kaamea rysähdys. Oppilas ja mestari pinkaisivat kaatuvasta puusta ohi, mutta vanhempi soturi jäi taakse. Naalitassu pysähtyi suoraan vauhdista aiheuttaen kuraveden roiskahduksen käpälät pehmeällä maalla liukuen. Aaltoturkki pysähtyi tuon vierelle meripihkaiset silmät huolesta täyttyen. Kolli huusi Täpläsadetta, kun Naalitassu loikki ketterästi kaatunutta puuta päin.
Ei kai hän jäänyt alle?, oppilas ajatteli. Naaraan vihreät silmät etsivät täplikästä turkkia ja hän tunsi helpotuksen erottaessaan soturin makaamassa maassa.
"Täällä hän on!", Naalitassu huusi mestarilleen sydän hurjasti tykyttäen.
Aaltoturkki riensi emonsa eteen ja nuuhkaisi tuota pikaisesti.
"Täpläsade, nouse ylös!", kolli huusi karvat kylkiin liimautuneena.
Vanha soturi nousi ylös silmät selällään ja viimein kolmikko juoksi takaisin leiriin myrskyn jyrinä heidän takanaan.

Kun he olivat päässeet leiriin ilma oli jo hiukan hellittänyt, ukkonen oli vielä kova ääninen ja sade oli rauhoittunut, mutta tuuli oli kadonnut kokonaan. Aaltoturkki käveli emonsa ja oppilaansa välissä.
"Onko kaikki hyvin?", tuo kysyi Naalitassulta jonka silmät olivat väsymyksestä sumeat.
"Kyllä on", oppilas vastasi räpytellen silmiään.
He työntyivät parantajan pesään sen varalta että Täpläsade olisi loukannut itsensä puun kaatuessa. Sumuhäntä kipitti soturia vastaan ja he istuvat vieretysten. Naalitassu ja Aaltoturkki vetäytyivät hiukan kauemmas ja kuivattelivat sateen jäljiltä. Valkoinen oppilas yritti puhdistaa mutaista turkkiaan, josta suurin osa oli lähtenyt sateessa. Naalitassu kuuli parantaja oppilaan äänen kysyvän Täpläsateelta jotakin ja tuo nosti päänsä, keskeyttäen peseytymisensä. Vanhempi oppilas oli tullut istumaan Aaltoturkin ja he vaihtoivat taas katseita. Naalitassua alkoi etoa, häntä ärsytti jokin heissä kahdessa ja huomaamatta tuo huitaisi häntäänsä niin että se hipaisi Aaltoturkin kylkeä. Tuon mestari kääntyi tuon puoleen kysyvä katse silmissään. Naalitassu hätkähti piilottaen ärtymyksensä ilmeestään, muttei ollut varma erottaisiko Aaltoturkki sen hänen vihertävistä silmistään.
"No?", kolli kysyi hiukan uteliaan kuuloisesti.
Nuori naaras räpäytti silmiään. "Ei mitään", Naalitassu vastasi puoliksi mumisten ja puoliksi muristen.
Oliko hän kateellinen? Ei kai sentään.
Tuo alkoi nuolla likaisia rintakarvojaan.

//Heh tästä Aallolla? Naali on vähän kateellinen jostai syystä :> //

Vastaus:

39 KP, ihanan pitkiä tarinoita kirjoitat!

- Hunaja YP

Nimi: Blaze~Täpläsade~Usvaklaani

24.07.2018 23:27
Täplikäs harmaa naaras suki turkkinsa sileäksi ja nuuhkaisi ilmaa. Sateen tuoksu leijaili kaikkialla, mutta taivaalla paistoi aurinko, vaikkakin pilviä oli siellä täällä. Täpläsade huomasi tutun juovikkaan turkin tulevan ulos aurinkoon. Aaltoturkki haukotteli makeasti ja venytteli raajojaan. Tämä asteli emonsa luokse ja istahti alas.
"Huomenta", kolli naukui.
"Huomenta. Mitä aiot tänään tehdä?" Täpläsade kysyi katsellen Aaltoturkin sotkuista turkkia.
"Luulen, että voisin lähteä Naalitassun kanssa harjoittelemaan Usvaniitylle." Nyt kolli oli huomannut takkuisen turkkinsa ja rupesi puhdistamaan sitä.
"Arvasin sen. Teidän kannattaa lähteä pian, sillä haistan sateen", Täpläsade kehotti.
Aaltoturkki haisti ilmaa ja nyökkäsi.
"Menenkin heti herättämään hänet." Soturi hyvästeli emonsa ja kiiruhti oppilaidenpesään.
Täpläsade nousi itsekkin seisomaan ja oli aikeissa mennä vaihtamaan kuivuneet sammalet omalta makuupailalta, mutta Kotkasydän pysäytti hänet.
"Huomenta Täpläsade, haluaisitko lähteä aamupartioon?", ruskea kolli kysyi.
Täpläsade mietti hetken, mutta oli jo aikaisemmin päättänyt toisin.
"Kiitos, mutta taidan lähteä yksin metsälle. Tekee hyvää käydä vähän saalistamassa", naaras vastasi ja toivoi ettei varapäällikkö pahastuisi.
"Ymmärrän, no pidä hauskaa!" Kotkasydän toivotti ja lähti kokoamaan partiota.
Täpläsade astui soturienpesään ja nyrpisti nenäänsä tunkkaiselle ilmalle. Onneksi hänen paikkansa oli melko lähellä uloskäyntiä, joten yöllä ei ollut aivan pakahduttavan kuumaa. Naaras haki pesän takaa uutta sammalta ja siirsi vanhat sivuun. Hän paineli kynsillään raikasta sammalta ja tunsi, kuinka sieltä pursusi märkää vettä tassuihin. Tämän jälkeen Täpläsade suuntasi ulos leiristä. Hän oli jopa innoissaan päästessään yksin metsälle vähään aikaan.

Riistan äänet olivat vaipuneet hiljaisemmiksi kuumuuden takia, mutta hyvänä metsästäjänä Täpläsade onnistui löytämään ne. Hän höristi korviaan ja kuuli variksen raakkuvan läheisen puun oksalla. Täpläsade tarttui kuivaan runkoon kynsillään ja kapusi hitaasti ylös.
*Äsh! Taidan olla jo liian vanha tähän*, tämä mutisi itsekseen mielessään.
Ylös nousu oli entistä hankalampaa osittain kuivan puun takia, mutta myös Täpläsateen iän vuoksi. Soturi kapusi sinnikkäästi ylös asti ja onnistui kuin onnistuikin nappaamaan variksen. Täplikäs naaras kyyristeli oksalla varis suussaan ja mietti, kuinka pääst alas niin ison saaliin kanssa. Hän päästi variksen mustista sulista irti ja se tippui maahan tömähtäen. Sitten naaras laskeutui alas vielä varovaisemmin, kuin oli kiivennyt ylös. Alas päästyään pilvet olivat peittäneet auringon, mutta pisaroita ei tippunut, joten Täpläsade päätti vielä saalistaa sen verran kuin ehtisi.

Soturi oli haudannut maahan jo kolmanne saalinsa, kun tämän kuonolle tipahti ensimmäinen sadepisara. Täpläsade katsoi taivaalle ja huomasi pilvien tummuneen ja sade alkoi ropista hänen turkilleen.
"Käyn vielä katsomassa ovatko Aaltoturkki ja Naalitassu Usvaniityllä." Hän päätti ja kaivoi saaliit maasta.
Suu täynnä Täpläsade loikki nopeasti Usvaniittyä kohden.

Maasta alkoi tulla vetelämpää sitä myötä, kun Täpläsade lähestyi Usvaniittyä. Hänen tassut muuttuivat hiljattain harmaasta mustaksi kurasta ja vedestä. Täpläsade erotti puiden välistä jo niityn ja sen pitkän kasvillisuuden. Tämä kiristi tahtiaan. Taivas oli revennyt aivan kunnolla ja vettä tuli enemmän, kuin koskaan aikaisemmin Viherlehden aikaan. Täpläsade kavahti, kun alkoi kuulua ukkosen jyrinää. Katsellaan hän kiersi Usvaniittyä läpi, mutta ei nähnyt ketään, kunnes kaksi päätä nousi kasvien lomasta.
Aaltoturkki ja Naalitassu juoksivat läpimärkinä niityn poikki. Salama iski heidän takanaan niitylle ja Täpläsade tiputti säikähdyksestä saaliit märälle maalle.
"Juoskaa! Täällä on vaarrallista!" Naaras huusi ja miltei hyppi paikallaan hermostuksissaan.
Aaltoturkki ja Naalitassu loikasivat niityltä pois ja kura roiskui heidän mukanaan myös Täpläsateen päälle. Kukaan ei sanonut mitään, vaan kolmikko lähti välittömästi juoksemaan kohti leiriä salaman välähtäessä niityllä. Jyrinää kuului koko ajan ja sade piiskasi kissojen kasvoja. He hyppivät puunrunkojen yli ja kierisvät lammikoita. Täpläsade oli juuri hyppäämässä lammikon yli, kun hänen korviin kantautui kova ääni ja salama välähti muutaman ketunloikan päässä hänestä. Puu kaatui räsähtäen maahan ja niin myös Täpläsade. Naaras tuijotti edessään olevaa katkennuta runkoa sydän lyöden hänen rinnassaan, niin että tuntui kuin se olisi repeämässä ulos. Pieni savu kohosi puun vaaleasta sisuksesta, joka oli nyt osittain aivan mustana.
"Täpläsade!" Aaltoturkin ääni kantautui Täpläsateen korviin, mutta tämä makasi maassa liikkumatta.
"Täpläsade, missä olet!?"
"Täällä hän on!" Naalitassu tuli esiin puun rungon takaa.
Oppilaan valkoinen turkki oli aivan kurassa, että olisi voinut luulla hänen hännänpäänkin olevan likaa.
"Täpläsade, nouse ylös!" Vasta, kun Aaltoturkki tuli aivan emonsa naaman eteen, tämä palasi todellisuuteen.
Kolli patisti tämän ylös ja juoksu jatkoi leiriin asti.

"Ei se ole muuta, kuin vaan pieni järkytys. Olisihan puu voinut kaatua päälle, jos Täpläsade olisi ollut vähän edempänä." Sumuhäntä selitti ja antoi unikonsiemeniä märälle naaraalle.
Aaltoturkki ja Naalitassu istuivat pesässä ja kuivattelivat. Naalitassu pesi ahkerasti turkkiaan ripein vedoin. Täpläsade nuolaisi unikonsiemenet suuhunsa ja tunsi olonsa heti helpottuvan.
"Tarvitsetko lisää?", Valkotassu kysyi.
"Nämä riittävät, kiitos", tämä vastasi.
Valkotassu istahti Aaltoturkin viereen ja he vaihtoivat katseita. Täpläsade oli melkein unohta heidän koko juttunsa, mutta ei nyt edes jaksanut välittää siitä. Hän painoi päänsä tassujensa väliin ja sulki merensiniset silmänsä.

Klaaniuutiset: Usvaklaanin reviirillä katkennut puu.

//Tästä voi vaikka Kojotti jatkaa Naalilla :33 //

Vastaus:

25 KP!

- Hunaja YP

Nimi: Kojootti, Naalitassu, Usvaklaani

20.07.2018 22:34
Naalitassu nojautui mestarinsa vaaleanharmaaseen, juovikkaaseen turkkiin kiitollisena tuon tuesta. Nuori naaras huomasi klaanin parantajan pesänsä ulkosalla lajittelemassa yrttejä.
Muistaakseni hänen nimi oli Sumuhäntä, Naalitassu tuumi melkein jo unohtaen haavoittuneen käpälänsä.
"Kas, kuinka voin auttaa teitä?", parantaja kysyi nostaen katseensa yrteistä ja nousten seisomaan.
Oppilas antoi Aaltoturkin hoitaa Sumuhännän kanssa keskustelun. Naaras katosi hetkeksi parantajan pesään ja tuli melkein heti ulos poistamaan piikin tassusta.
"No niin, Naalitassu ojennahan tassusi", Sumuhäntä mumisi tullessaan pesästä suu täynnä jonkin näköisiä yrttejä.
Tuo totteli ojentaen vasemman käpälänsä naaraalle. Naalitassu päästi lyhyen, mutta kivuliaan äännähdyksen.
Himputin piikkipensas, valkea naaras ajatteli turhautuneena oppilaiden piikkisestä pesästä.
Sumuhäntä jaaritteli jotain hämähäkinseitin lisäämisestä, kun Naalitassu kiinnitti vaalean vihreät silmänsä uuteen kissaan.
"Olisiko kehäkukalle ollut tarvetta?" valkea naaras kysyi Sumuhännältä.
Pienikokoinen naaras tuumi kissan olevan parantajan oppilas. Naalitassu ennätti huomaamaan pienen hymyn, joka näytti kohdistuvan Aaltoturkille. Naalitassu katsahti mestariinsa hämmentyneenä.
Ehkä he olivat ystäviä, valkea oppilas ajatteli, vaikka ajatus tuntui hieman oudolta.
Naalitassu käänsi katseensa haavoittuneeseen tassuunsa, joka oli jo pakattuna hämähäkinseittiin.
"Kiitos, Sumuhäntä", naaras sanoi pikaisesti, kumarsi ja toivoi ettei ollut liian myöhässä kiittää parantajaa.
Sumuhäntä hymähti vastaukseksi ja palasi oppilaansa kanssa pesäänsä. Naalitassu asteli Aaltoturkin kanssa pois päin ja huomasi partion olevan lähtö valmiina lähellä viinimarjapensasta, joka toimi leirin uloskäyntinä.
"Partio taitaa lähteä pian", hän huomautti mestarilleen.
Aaltoturkki ei vastannut, mutta vilkaisi alas Naalitassuun. Partiossa oli Kotkasydämen lisäksi Täpläsade, Varpukynsi ja Haukkatassu. Kaksikko loikki ripeästi partion kiinni ja partion johtaja Kotkasydän antoi lähtö merkin.

Haukkatassu tuuppasi Naalitassua leikkisästi kylkeen.
"No miten klaaninvanhimpien pesän siivous meni?", pitkäkarvainen oppilas kysyi hieman irvailevasti.
Naalitassu tuhahti katsahtaen jokeen joka virtasi partion edessä. Aaltoturkki oli vaihtamassa muutaman sanan emonsa Täpläsateen kanssa.
"Klaaninvanhimpia kuuluu kunnioittaa", Varpukynsi naukui moittivasti oppilaalleen Haukkatassulle.
Tuo vain nyökytteli päätään vastaukseksi. Varpukynsi komensi oppilaansa pieneen haisti testiin ja Naalitassu loikki Aaltoturkin rinnalle.
"Ovatko nuo lehtiklaanilaisia?", naaras kysyi heilauttaen ruskeankirjavaa häntäänsä samalla kuikkien joen yli uteliaasti.
Aaltoturkki käänsi katseensa hetkeksi Naalitassuun ja sitten Lehtiklaanin reviirillä liikkuviin kissoihin.
Kollin vastaus kuitenkin jäi sanomatta, kun Täpläsade sihahti:
"Tuolla ovat nuo kaksi ketunläjää", soturi näytti olevan yllättävän katkera.
Kotkasydämen käsky kantautui partion kärjestä, ja Naalitassu tuumi ettei kuitenkaan olisi mennyt huutelemaan lehtiklaanilais partiolle. Aaltoturkki kysyi Täpläsateelta pari kysymystä, jotka eivät tuntuneet herättävän nuoren oppilaan kiinnostusta. Haukkatassu pysähtyi edessä päin ja alkoi vasta kävellä Naalitassun vierellä.
"Haistoin pari hiirtä äskettäin, mutta Varpukynsi ei antanut saalistaa niitä", isompi oppilas jututti naarasta.
Tuo katsahti kollin smaragdinvihreisiin silmiin, jotka tuntuivat säihkyvän loputtomasta innosta.
"Ai, miksiköhän", Naalitassu vastasi mietteliäästi nostaen pörröisen häntänsä pystyyn.
Haukkatassu tuhahti. "Sanoi että rajapartiossa ei metsästetä", kolli selitti.
Naalitassu naurahti hiukan ennen kuin otti Aaltoturkin kiinni, joka viittoi tuota juovikkaalla hännän heilautuksella.
"Täällä joen varrella saattaa olla varsinkin viherlehden aikaan enemmän riistaa", tuon mestari selitti katsellen aluskasvillisuutta.
Naalitassu höristi isoja korviaan ja katsoi ylös Aaltoturkkiin, joka näytti olevan hiukan häiriintynyt jatkuvasta auringon porotuksesta turkillaan. Kolli käänsi meripihkan sävyiset silmänsä oppilaaseen.
"Tule, näytän sinulle yhden jutun", Aaltoturkki kehotti loikkiessaan pois partion luota, ja Naalitassu kipitti nopeasti perässä.

Päästyessään leiriin partio hajaantui nopeasti erisuuntiin. Kotkasydän asteli kumppaninsa Taivaantuulen luo ja Varpukynsi ohjeisti Haukkatassun siivoamaan pentutarhan makuualuset, sillä siellä vikelsi nyt neljä pentua ja kaksi kuningatarta. Haukkatassu lupasi tulla syömään Naalitassun kanssa jos ennättäisi.
"Saat nyt syödä ja levätä", Aaltoturkki myöntyi Haukkatassun jälkeen.
"Kiitos, Aaltoturkki", pienikokoinen oppilas kiitti mestariaan, kun kaksikko tassutti tuoresaaliskasalle, joka oli hyvin täytetty.
Kolli otti kasasta kaksi saalista ja lähti automaattisesti parantajan pesää kohti. Naalitassu siristi vihreitä silmiään. Pitää joskus kysyä siitä oppilaasta, naaras tuumi uteliaasti tarttuen kasassa olevaan myyrään ja kipittäen sitten oppilaiden pesän edustalle aterioimaan. Tuo katseli miten Peuratassu söi vähän matkan päässä hänestä ja aikoi liittyä naaraan seuraan, mutta ennen kun Naalitassu kerkesi nousta ylös oppilaan isä Ukkosmieli loikki paikalle.
"Kuulin että sait mustarastaan", soturi ilmoitti tyttärelleen.
"Jep", Peuratassu sanoi hiukan ylpeänä.
"Kuulin Kotkasydämeltä", Ukkosmieli selitti istuutuen tuon viereen.
Naalitassu katsahti alas myyrään ja otti siitä haikeana palasen. Hänellä ei koskaan tulisi olemaan tuollaista suhdetta isänsä kanssa joka oli erakko.
Haukkatassun pitkät loikat saavuttivat valkean naaraan ja Naalitassu katsahti pesätoveriinsa jolla oli hiiri suussaan.
"Vihdoin", kolli sanoi yli dramaattisesti ja lysähti tuon viereen.
"No?", Naalitassu uteli hymyillen ja haukkasi myyrästään toisen palan.
"Kiilopentu ja Kaikupentu pitivät mukavan painiottelun kun olin siivoamassa sammalia", Haukkatassu naukui ja alkoi syömään hiirtä.
"Pahempi kuin 'valittavat' klaaninvanhimmat vai?", valkea naaras ei voinut olla härnäämättä hiukan.
"Hahah", ruskeanharmaa oppilas sanoi nuolaisten etu tassuaan, mutta hymyili.
Kaksikko söivät loppuun rupatellen hiukan ennen kuin menivät oppilaiden pesään sisälle. Naalitassu käpertyi omalle vuoteelleen pitäen katseensa Haukkatassussa.
"Sain tästä pensaasta jo piikin", naaras naukui hiljaisella äänellä jottei herättäisi muita oppilaita.
"Ei yllätä, kuulostaa ihan sinulta", Haukkatassu kehräsi hilpeästi hämärässä.
Naalitassu oli avaamassa suutaan, mutta Jäätassun ärtynyt naukaisu keskeytti tuon.
"Haukkatassu, suu umpeen", kolli murahti veljelleen.
"Joo, joo", pitkäkarvainen oppilas vastasi vilauttaen leikkisän katseen naaraalle.
Naalitassu pidätteli naurahdusta ja hautasi nenänsä isolla hännällään. Kotvan kuluttua hiljaisuudessa pienen oppilaan päivän tapahtumiset saivat Naalitassusta otteen ja tuo vaipui uneen.

Vastaus:

26 KP.

- Hunaja YP

Nimi: Blaze~Aaltoturkki~Usvaklaani

20.07.2018 20:09
Aaltoturkki antoi Naalitassun nojata itseensä matkalla parantajanpesään. Sumuhäntä oli pesän ulkopuolella lajittelemassa kuivuneita yrttejä pois toisista.
"Kas, kuinka voin auttaa teitä?" Parantaja nousi nähdessään kaksikon.
Hän kiinnitti heti huomionsa nilkuttavaan Naalitassuun.
"Naalitassu sai piikin tassuunsa", Aaltoturkki vastasi ja kehotti oppilasta istumaan alas.
"Pesässä on kauhea kaaos, sillä päätimme Valkotassun kanssa poistaa kuivuneet yrtit varastosta, joten poistetaan piikki tässä." Sumuhäntä selitti ja lähti sisään hakemaan tarvittavat hoitoaineet.
Kuullessaan Sumuhännän mainitsevan Valkotassun, kolli muisti ettei ollut nähnyt naarasta vähään aikaan. Kukaan muu paitsi Täpläsade ei tietänyt heidän pienestä suhteesta. Oli ihan hyvä, että he olisivat välillä vähän etäämällä toisistaan.
"No niin, Naalitassu ojennahan tassusi." Sumuhäntä palasi pesästä suussan yhtä sun toista rehua, joista Aaltoturkki ei osannut sanoa mitään.
Naalitassu totteli ja ojensi käpälänsä parantajan eteen. Nopeasti Sumuhäntä veti piikin ulos ja oppilas päästi kivuliaan äänähdyksen. Aaltoturkki nyrpisti nenäänsä, kun Sumuhäntä asetteli pahan hajuisen tahnan haavaan ja painoi sitä lehdellä.
"Luulen, että laitan myös vähän hämähäkin seittiä haavan, jottei se ala vuotamaan", parantaja sanoi ja alkoi kietoa seittiä.
"Olisiko kehäkukalle ollut tarvetta?" Kuului ääni Aaltoturkin takaa.
Kollin meripihkasilmät kirkastuivat, kun hän näki Valkotassun pitästä aikaa. Naaras vilautti pienen hymyn hänelle, mutta ei sen enempää aiheuttaakseen liikaa huomiota.
"Ei, Naalitasulla oli vain pieni piikki tassussa." Sumuhäntä oli valmis seitin kanssa ja Naalitassu nousi ylös.
"Kiitos, Sumuhäntä", oppilas kumarsi kohteliaasti.
Harmaa parantaja hymähti ja lähti Valkotassun kanssa sisälle pesään. Aaltoturkki vaihtoi nopeasti katseet Valkotassun kanssa ja asteli sitten Naalitassun kanssa sivummalle.
"Partio taitaa lähteä pian", Naalitassu huomautti.
Kotkasydän seisoskeli muutaman soturin ja oppilaan kanssa valmiina lähtemään. Aaltoturkki huomasi Täpläsateen, joka viittoi häntä ja Naalitassua liittymään joukkoon. He loikkivat muiden luo ja Kotkasydän antoi partiolle merkin lähdöstä.

Aurinko paahtoi Aaltoturkin niskaa, kun partio asteli kuivuneella maalla. Puita ei löytynyt paljoakaan Usvaklaanin reviiriltä, joten aurinko paistoi armottapöivät pitkät. Siksi pesissäkin oli niin kuuma. Partio kääntyi joelle, jossa Aaltoturkki ja Naalitassu olivat eilen käyneet juomassa.
"Ovatko nuo lehtiklaanilaisia?", Naalitassu kysyi.
Aaltoturkki käänsi katseensa ja huomasi vastarannalla kävelevän kissajoukon.
"Tuolla ovat nuo kaksi ketunläjää." Täpläsade sähähti yllättäen Aaltoturkin vierestä.
"Älkää välittäkö Lehtiklaanin partiosta", Kotkasydän kailotti partion kärjestä.
"Siis ketkä ovat niitä "ketunläjiä"?" Aaltoturkki katsahti emoonsa, joka nyrpisti kuonoaan katsoessaan Lehtiklaanin partiota.
"Valheenvirta ja Korppikynsi. Kerran tipuin jokeen ja he tulivat ilkummaan minua siihen viereen, kun räpiköin henkihieverissäni. Onneksi Sadetähti tuli keskeyttämään heidät", täplikäs naaras kertoi.
Aaltoturkki nyökkäsi vain ja partion päästyä joen tuntumasta pois hän alkoi selittää Naalitassulle paikkoja. He poikkesivat välillä muun partion luolta, mutta eivät menneet kauas. Naalitassu kuunteli korvat höröllä, kun Aaltoturkki selitti missä oli Pilviklaanin reviiri.

Päästyään leiriin partio erkani jokainen omaan suuntaansa. Aaltoturkki antoi Naalitassulle luvan syödä, ja hän itse lähti viemään parantajille ruokaa, siinä toivossa tietenkin, että saisi edes pienen hetken aikaa puhua Valkotassun kanssa.

Pesä olikin tyhjä, paitsi yrttejä lojui vielä nurkissa ja hajut olivat sekoittuneet yhdeksi voimakkaaksi lemuksi. Aaltoturkki tunsi vähän pettymystä, mutta hän tiputti saaliit pesän keskelle.
"Mukava nähdä sinua, Aaltoturkki." Tuttu ääni kuului pesän suuaukolta.
Valkotassu asteli sisään ja halasi Aaltoturkkia nopeasti, mutta hellästi.
"Tulin vain tuomaan vähän ruokaa", kolli naukui ja nuolaisi puolestaan naarasta otsaan.
"Mitä asiaa sinulla oli?" Valkotassu vilkaisi nopeasti taakseen ja katsoi sitten Aaltoturkkia kysyvästi.
"Olen tässä miettinyt, että miten me saamme tämän suhteen oikein pyörimään, kun tätä on pakko piilotetta klaanilta?" Kollin meripihkasilmistä paistoi huoli.
Valkotassunkin katse tummui.
"En tiedä, mutta-", naaraan ääni katkesi, kun kuului askelten ääntä.
"Nopeasti, Sumuhäntä on tulossa!" Tämä patisti Aaltoturkin pois pesästä juuri ennen, kun parantaja astui sisään.
Sumuhäntä vain nyökkäsi tervehdykseksi muka aurinkoa ottavalle Aaltoturkille.
Parantajan mentyä Aaltoturkki asteli soturienpesään ja huokaisi syvään.


Vastaus:

19 KP.

- Hunaja YP

Nimi: Kojootti, Naalitassu, Usvaklaani

20.07.2018 11:34
Naalitassu kipitti kohti muita oppilaita jotka olivat ruokailemassa leirin laidalla, jättäen Aaltoturkin taakseen. Naaraan tuuhea, ruskeankirjava häntä oli innostuksesta pystyssä. Hän kuitenkin vilkaisi taakseen huomaten uuden mestarinsa olevan Täpläsateen ja Taivaantuulen kanssa. Naalitassu otti paremman otteen mustarastaasta jota oli kantamassa kohti pesätovereitaan. Valkoinen oppilas loikki loput matkaa heidän luokseen, vasta nyt kiinnittäen huomion ketkä olivat syömässä, Leivotassu ja Haukkatassu. Hän asettui sisarusten viereen.
"Hei", Naalitassu tervehti toivoen ettei vaikuttanut kankealta.
Haukkatassu katsahti uuteen oppilaaseen ja hymyile leveästi.
"Hei tulokas", harmaaruskea kolli naukui haukaten palan pulleasta hiirestä jota oli jakamassa siskonsa Leivotassun kanssa.
Naaras näytti olevan muissa maailmoissa, eikä tuntunut kiinnittävän Naalitassuun sen enempää huomiota.
"Miten ensimmäinen päivä meni?" Haukkatassu lisäsi nielaistuaan hiirestä ottamansa palan.
Valkoinen naaras hymyili takaisin rentoutuen hieman, kun tuo siirteli ruskeaa häntäänsä.
"Loistavasti! Aaltoturkki on mahtava mestari, ja sain napattua metsämyyrän", Naalitassu vastasi ylpeänä.
Hän muisteli miten oli keskittynyt nappaamaan sen, yrittäen kovasti saada hyvän ensivaikutelman uuteen mestariinsa. Tuo kuitenkin säpsähti yllättyneenä kun Leivotassu rupesi seisomaan.
"Lähdenpä tästä etsimään Jäätassua. Hän taisi palata Ukkosmielen kanssa vähän aikaa sitten", ruskea naaras naukui katsahtaen ensin Naalitassuun ja sitten Haukkatassuun.
"Selvä, sano sille että tulee tervehtimään minuakin jossain vaiheessa", Haukkatassu puhahti vitsikkäästi vetäen puoliksi syödyn hiiren lähemmäs itseään.
Naalitassu räpytteli vaalean vihreitä silmiään ja haukkasi nälkäisenä palan mustarastaastaan. Kolli katsahti taas tuohon.
"Kuulostaa mahtavalle. Tietääkseni Varpukynsi on kouluttanut Aaltoturkin, joten meille taitaa tulla melko samanlaiset ohjeet", Haukkatassu naukui tuumien.
"Kenties", valkea naaras hymähti mietteliäästi ja haukkasi viimeisen palan mustarastaastaan.
Kaksikko nousi ylös samaan aikaan ja Naalitassu säpsähti huomatessaan kuinka paljon korkeampi Haukkatassu oli. Hän siirteli painoaan käpälältä toiselle.
"No minun täytyy vaihtaa klaaninvanhimpien sammalet", tuo maukui katsahtaen pesälle päin, muistaen Aaltoturkin sanat.
Haukkatassu naurahti hiukan. "Onnea vaan, älä anna ensimmäisen kerran tympiä. Joudut tekemään sitä silloin tällöin oppilas aikoinasi", kolli muistutti venytellen rentoutuneesti.
Naalitassu tuhahti pienen naurun kera. "Ei huolta, en unohda", hän vastasi heilauttaen tuuheaa häntäänsä hyvästellessään pesätoverinsa.

Naalitassu pudotti uudet sammalet klaaninvanhimpien pesän ulkopuolelle. Naaras katseli kaatunutta puuta uteliaasti ennen kuin pujahti pesän sisälle. Juuren kolossa oli yllättävän mukavaa, ja ilma ei tuntunut kovinkaan tukalalle, mitä naaras oli odottanut kuuman viherlehden aikaan. Lopulta Naalitassun silmät tottuivat hämärään ja tuo erotti kaksi vanhaa kissaa omilla makuusijoillaan.
"Päivää nuorukainen", tummanharmaa naaras naukui räpäyttäen sinisiä silmiään.
"Tervehdys Hopeatähti", valkea oppilas tervehti edellistä päällikköä kunnioituksella ja ihailulla silmät loistaen.
Hopeatähden kehräys kuului selkeästi, ennen kuin Naalitassu kuuli turhaantuneen tuhahduksen.
"Eikö täällä saa muut vanhat kissat huomiota", tummanharmaa, melkein musta kolli, naukui käheällä äänellä.
Oppilas säpsähti. "Anteeksi", tuo pahoitteli äkkiä katsahtaen kollin meripihkan värisiin silmiin jotka erottuivat paremmin hämärässä, kuin tuon tumma turkki.
Hopeatähti naurahti makeasti. "Lopetahan nyt, Savukuono", naaras lepytteli vanhaa pesätoveriaan.
Savukuono murahti ja nuoli rintakarvojaan. "Minä olen sentään ainut joka uskaltaa puhua sinulle kunnolla Hopeatähti", kolli kerskaili hiukan.
Naalitassu tuumi vanhan kaksikon olevan hyviä tovereita. Hehän olivat ainoat koko klaaninvanhimpien pesässä. Naaras hymyili hiukan kun he nousivat seisomaan ja alkoivat siirtyä ulos.
"Annamme sinulle hiukan tilaa siivota, tämä pesä alkaa käydä pieneksi Savukuonon mahdin takia", Hopeatähti vitsaili lempeään äänen sävyyn heilauttaen tummanharmaata häntäänsä.
"Joopa joo", vanhan kollin käheä vastaus loittoni, kun Naalitassu alkoi käärimään likaisia sammalvuoteita palloiksi.
Naaras niiskautti nenäänsä. Yök, tuo ajatteli tehden kahdesta sammalesta yhden ison pallon ja kantaen sen ulos. Aaltoturkki kulki kaatuneen puun ohi väläyttäen tyytyväisen katseen oppilaalleen.
"Hyvää työtä", vaaleanharmaajuovikas kolli naukui ohi mennessään.
Naalitassu hymyili ylpeänä. Minusta tulee Usvaklaanin yksi parhaimmista sotureista, tuo mietti samalla kun nosti puhtaat sammalet ja vei ne klaaninvanhimpien pesään.

Kun tuo oli saanut sammalet vaihdettua, naaras oli kipittänyt takaisin oppilaiden pesälle ja käynyt makuulle. Aurinko oli jo laskemassa ja vain muutama kissa oli aukiolla joko syömässä tai yö vartiossa. Naalitassu venytteli uneliaasti. Huomenna olisi uusi päivä, jolloin Aaltoturkki näyttäisi Usvaklaanin reviirin ja sen rajat. Tuo pörhensi valkoisen turkkinsa, kun viileä tuulen vire puhalsi korkeasta pesän uloskäynnistä. Hänen pitäisi olla siitä kiitollinen, sillä viherlehti oli tuonut tullessaan tukalan, pysähtyneen ilman ja kuumuuden. Naaras käpertyi paremmin sammaliinsa, sulki vaalean vihreät silmänsä, pian vaipuen syvään uneen.


Naalitassu murahti hiljaa tuntiessaan jonkun käpälän kyljessään. Lopulta tuo ponkaisi ylös karistaen unen silmistään. Hän katsahti hädissään Aaltoturkkiin, joka näytti yllättyneeltä pienen naaras loikasta.
"En kai minä nukkunut liian pitkään?" tuo naukui silmät pyöreänä.
Aaltoturkki hymyili. "Et, Naalitassu. Tarvitsit muutenkin hyvät yö unet, jotta jaksat kiertää reviirin tänään", kolli vastasi katsahtaen ulos pesästä.
Naaras huokaisi helpotuksesta. "No mennäänkös me?" tuo kysyi nopeasti tasoittaen sileän turkkinsa.
Aaltoturkki nyökkäsi pontevasti. "Kotkasydän odottaa jo leirin uloskäynnillä", hän naukui lapansa yli oppilaalleen kävellessään ulos piikkipensaasta, jossa oppilaiden pesä oli tehty.
"Sel-" Naalitassu oli vastaamassa, mutta huudahti yllättävästä kivusta vasemmassa etu tassussaan.
Aaltoturkki kiepahti ympäri silmäkulmat korotettuina. "Mitä tapahtui?" tuon mestari kysyi hieman huolissaan.
Naalitassu nosti käpälänsä ja huomasi siinä pesästä irronneen piikin.
"Sain tuosta pensaasta piikin", tuo naukui hiljaa, keskittyneenä.
Aaltoturkki tassutti lähemmäs, mutta Naalitassu oli jo vetämässä piikkiä ulos. Kipu kuitenkin pysäytti oppilaan aikeet.
"Auts!" pienikokoinen naaras huudahti.
"Käydään ensin parantajan pesällä poistamassa tuo piikki, sitten lähdetään kiertämään reviirit", Aaltoturkki sanoi hetken kuluttua.
Naalitassu nyökkäsi ja lähti nilkuttamaan kohti parantajan pesää mestari vierellään.


// Tästäpä sitten saat jatkaa :D //

Vastaus:

27 KP.

- Hunaja YP

Nimi: Blaze~Aaltoturkki~Usvaklaani

19.07.2018 23:32
Aaltoturkki siristeli silmiään auringonpaisteelta. Hän käänsi kylkeään ja hengitti syvään. Uni ei kuitenkaan enään tullut, joten kolli vääntäytyi istumaan. Pesässä oli kuuma ja ilma ei kiertänyt. Aaltoturkki suki nopeasti turkkinsa, sillä huoamsi oppilaansa, Naalitassun seisomassa ulkona.
"Huomenta, Aaltoturkki", naaras hihkaisi ja loikki mestarinsa luokse.
"Huomenta." Aaltoturkki oli nyt jo ylpeä oppilaastaan, sillä hän aikaisin jalkeilla. Hän aikoi kouluttaa Naalitassusta Usvaklaanin parhaimman soturin.
"Onko aamupartio jo lähtenyt?", kolli kysyi.
Naalitassu nyökkäsi.
"Hiirenpapanat, jos olisin vain herännyt aikaisemmin olisimme voineet mennä mukaan." Aaltoturkki huitaisi kuivaa maata käpälällään.
"No ei se haittaa, minulla on kyllä sinulle ohjelmaa."
Naalitassu näytti innostuneelta ja hymy levisi tämän kasvoille.
"Mennään vähän metsälle."


"Niin, mitä sinä olet ajatellut minulle?" Naalitassu kysyi, kun he olivat tulossa Usvaniitylle.
"Saalistamisesta on hyvä aloittaa oppilaan koulutus, joten siksi tulimme tänne Usvaniitylle." Aaltoturkki viittoi hännällään oppilasta seuraamaan.
Lintu pyrähti heinikosta lentoon kaksikon astellessa pidemmälle.
"Luulen, että tässä on hyvä paikka", kolli sanoi haistellen ilmaa.
Naalitassu teki samoin.
"Kerro minulle, mitä haistat." Aaltoturkki tarkkaili oppilaansa reaktioita.
Naalitassu näytti hyvin keskittyneeltä katse naulittuna horisonttiin.
"Onko tuo metsämyyrä?" Naaras sanoi hiljaisuuden rikkoen.
Aaltoturkki haisteli itsekkin ilmaa.
"Hyvä, se on metsämyyrä. Nyt sinun pitää mennä vaanimis asentoon", Aaltoturkki näytti mallia ja Naalitassu teki perässä, "nyt vie itsesi hitaasti saaliin luokse ja nappaa se." Aaltoturkki nousi ja katsoi, kun valkoinen turkki ryömi heinikossa päästämättä ääntäkään.
Vähän ajan kuluttua kuului huuto voiton merkiksi, ja Naalitassu pisti päänsä esiin suussaan metsämyyrä.
"Oikein hienosti napattu!", Aaltoturkki kehräsi.
"Teinkö minä kaiken oikein?" Naalitassu kysyi ja pudotti samalla myyrän tassujensa viereen.
"Teit sen oikein hyvin näin ekaksi kerraksi, mutta tuota hyppyä pitää harjoitella", Aaltoturkki sanoi.
"Selvä", Naalitassu nyökkäsi ,"mutta, mitä teen tälle saaliille?"
Aaltoturkki näytti oppilaalle hyvän kohdan, mihin kaivaa kuoppa ja haudata saalis sinne.
"Ja nyt katsomme sitä hyppyäsi."


Aaltoturkki hymähti tyytyväisenä, kun Naalitassu toi jo toisen linnun haudattavaksi. He olivat harjoitelleet jo kauan. Auringonhuippu oli jo mennyt ja ilma käynyt lämpimämmäksi.
"Tuo riittää tältä päivältä. Vedit hienosti tämän päivän harjoitukset." Aaltoturkki nuolaisi naaraan päälakea.
"Kiitos", Naalitassu kehräsi.
Pieni tuulenvire kävi Usvaniityllä ja toi ihanaa viileyttä kuumaan päivään.
"Käytäisiinkö ennen leiriin menoa joella juomassa?" Aaltoturkki kysyi ja toivoi oppilaan vastaavan kyllä, sillä häntä janotti hirveästi.
"Joo, tietenkin!" Naalitassu kavoi osan saamistaan saaliistaan ja nosti ne kannettavakseen.
Aaltoturkki kantoi muutaman auttaakseen ja sitten he lähtivät kohti Lehtiklaanin ja Usvaklaanin erottavaa jokea kohti.


Vesi tuntui entistä paremmalta kuumana päivänä. Oli niin lämmin sää, että kalojakaan ei näkynyt vedessä.
"Mitä tuolla toisella puolella on?" Naalitassu katseli toisella rannalla sijaitsevaa Lehtiklaanin aluetta.
"Siellä on Lehtiklaanin reviiri. Emme ole kovin hyvissä väleissä sen klaanin kanssa, joten täällä käydessä kannattaa olla varovainen." Aaltoturkki selitti ja muisteli Täpläsateen kertomaa taistelua klaaninen välillä, joka tapahtui ennen hänen syntymäänsä.
"Milloin me käymme rajat läpi?" Naalitassuun ääni rikkoi soturin ajatukset.
"Hmm, miten olisi vaikka huominen rajapartio, ilmoitan meidät mukaan Kotkasydämmelle." Aaltoturkki nuoli viiksensä kuiviksi ja nosti saaliit suuhunsa.
"Joo, mennään huomenna", Naalitassu naukui ja otti omat kantamuksensa suuhunsa.


"Sinä voit ruokailla nyt, ja sen jälkeen käy vaihtamassa klaaninvanhimpien sammalet." Aaltoturkki sanoi pudotettuaan saaliit tuoresaaliskasaan.
"Selvä, teen sen!" Naalitassu valikoi itselleen mieluisen suupalan ja loikki muiden oppilaiden luokse aterioimaan.
Kolli hymähti ja otti itsellensä kasasta rastaan. Hän huomasi emonsa vaihtamassa kieliä Taivaantuulen kanssa. Hän päätti liittyä seuraan.
"Sinua ei olekkaan näkynyt koko päivään", Täpläsade sanoi heti nähdessään pentunsa.
"Oletko ollut harjoittelemassa Naalitassun kanssa?", Taivaantuuli kysyi.
Aaltoturkki istui alas.
"Kyllä, opetin hänelle saalistusta ja se meni todella hyvin."
"No se on hieno kuulla", Täpläsade naukui.
Taivaantuuli venytteli ja nousi.
"Minä lähden tästä metsästyspartioon, nähdään taas."
"Hei Taivaantuuli, voitko sanoa Kotkasydämmelle, että minä ja Naalitassu tulisimme huomiseen rajapartioon?", Aaltoturkki huikkasi nopeasti.
"Sanon, sanon", harmaa naaras asteli partion luokse.
"Minäkin taidan mennä ottamaan vähän lepoa, soturienpesässä ei nimittäin ole enään niin kuuma", Täpläsade sanoi.
"Hyvä, olisin muuten nukkunut ulkona tämän yön", Aaltoturkki naurahti.
"Älä nyt sentään, voi vaikka alkaa sataa."
"No en, en."

//Tuntu kyl hyvält kirjottaa TAAS pitkästä aikaa :3 alan taas käymää joka päivä parhaan mukaa tääl//

Vastaus:

21 KP.

- Hunaja YP

Nimi: Naalitassu, Usvaklaani, Kojootti

19.07.2018 18:31
Naalitassu räpytteli silmiään, yrittäen totutella niitä yllättävään pimeään. Nuori naaras nosti päänsä nopeasti ylös, kun huomasi olevansa jossakin muualla, eikä suojaisassa pentutarhassa emonsa vieressä. Naalitassu yhtäkkiä muisti olevansa jo kuuden kuun ikäinen, joka tarkoitti sitä että naaraasta oli tullut jo oppilas. Tuo puuskahti itsekseen omasta typeryydestään herättäen melkein Peuratassun.
Miten hän saattoi olla niin typerä, että luuli vielä olevansa pentutarhassa? Hänhän oli itse vaatinut oppilaaksi pääsyä jo kolmen kuun ikäisenä, Naalitassu tuumi vaalean vihreä katse naulittuna oppilaiden pesän seinustaan. Lopulta Naalitassu katsahti muihin oppilaisiin vähän epäröiden. Hänestä oli alkanut tuntua hieman ahdistavalta, sillä hän oli aivan tietämätön muiden mielipiteistä. Mitä jos he ajattelivat hänen olevan petturi isänsä takia?
Naalitassu painoi päänsä takaisin suojaavien sammalien sekaan. Naaraan isä oli erakko, ja harva klaanissa oli tietämätön siitä. Uusi oppilas katsahti ulos korkeasta pesän uloskäynnistä, jossa törrötti muutama terävän näköinen piikki. Ulkona näytti olevan pilkko pimeää, joka tarkoittaisi että naaraalla oli riittävästi aikaa saada unen päästä kiinni. Naalitassu huokaisi hiljaa, kietaisi ruskean häntänsä ympärilleen ja sulki kiiluvat silmänsä.

Aamun koitteessa naaras heräsi uusien pesätoveriensa liikehdintään. Naalitassu ennätti nähdä Haukkatassun harmaa-ruskean hännänpään livahtavan ulos pesästä. Hän venytteli hitaasti, nauttien lämmittävästä aamuauringosta joka pilkotti pesän uloskäynniltä sisään.
Aaltoturkki ei varmaan vielä ole hereillä? Naalitassu ajatteli samalla kun nuoli valkoisen turkkinsa puhtaaksi, irrottaen pari sammal tuppoa pörröisestä hännästään.
Naaraan mestari olisi varmaan tullut jo herättämään häntä, jos tuota olisi kaivattu. Naalitassu oli joskus pentuna katsonut miten mestarit olivat moittineet oppilaitaan myöhään heräämisestä. Tuo haukotteli makeasti ennen kuin tepasteli ulkosalle. Viherlehden vehreä tuoksu leijaili tuoreen oppilaan ympärillä kun tuo antoi katseensa kiertää aukiolla. Naalitassu katseli miten aamupartio oli juuri lähdössä ulos leiristä punaviinimarjapensaan läpi. Hän tunnisti partiossa olevan Haukkatassun ja hänen mestarinsa Varpukynnen, mukaan lukien kullanruskearaidallisen kollin jota hän ei tunnistanut.
Aamupartion lähdettyä Naalitassu huomasi Aaltoturkin soturien pesän edustalla. Innokkaasti pienikokoinen naaras loikki uuden mestarinsa luokse.
"Huomenta, Aaltoturkki", Naalitassu kailotti tervehdyksen puolessa välissä leiri aukion ylitystä.

// Tästä kai voi Blaze jatkaa Aallolla?

Vastaus:

10 KP.

- Hunaja YP

©2018 Kuiskaava Metsä - suntuubi.com