Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Noudatathan klaanien reviirejä ja purojen, jokien, ukkospolkujen yms. sijaintia.

Ohjeita kirjoittamiseen:

- Jos kirjoitat omalla kissallasi, kirjoita nimilaatikkoon kissasi nimi, klaani ja oma nimesi, esimerkiksi Sumuhäntä, Usvaklaani, Täplis YP

- Jos taas kirjoitat vapaasti roolattavalla kissalla, kirjoita nimilaatikkoon kissan nimi, klaani, oma nimesi, ja se, että kissa on vapaasti roolattava, esimerkiksi Leijonankita, Lehtiklaani, Holo VYP, vapaasti roolaus

 - Voit kirjoittaa tarinasi joko ensimmäisessä persoonamuodossa (minä) tai kolmanneessa persoonamuodossa (hän).

Juoksin äkkiä leiriin. (1.p.)

Nokitähti juoksi äkkiä leiriin. (3.p.)

 - Vuorosanat kirjoitetaan joko käyttämällä heittomerkkejä: 

 "Kuka sinä olet?"Lumitähti kysyi.

 "Olen Leijonatassu", Leijonatassu vastasi.

 "Ai, se oletkin sinä!" Lumitähti huudahti.

 ...tai käyttämällä vuorosanaviivaa:

 - Kuka sinä olet? Lumitähti kysyi.

 - Olen Leijonatassu, Leijonatassu vastasi.

 - Ai, se oletkin sinä! Lumitähti huudahti.

- Aiheita voivat olla esimerkiksi:

Rajapartio, metsästyspartio, rajataistelu, oppilaan harjoittelu mestareiden kanssa, nimittäjäiset, Tähtiklaanin lähettämä uni, pentujen seikkailuja,  karkaaminen pentutarhasta, elämää klaanissa jne.

Arvioimme tarinoita lähinnä pituuden mukaan, ja annamme yhden kp:n n. kolmeakymmentä sanaa kohden:

450 sanaa jaettuna kolmellakymmenellä= 15 kp:tä

50 sanaa jaettuna kolmellakymmenellä= 1,6 kp:tä = 2 kp:tä

Lisää tietoa Kokemuspisteet -sivulla.

Kannattaa myös tarkistaa kaikki Maailma -kohdan sivut, käynnissä saattaa olla joku tapahtuma, josta voit kirjoittaa.

Kokoontumisista kirjoitetaan täällä, mutta infoa niistä on Kokoontumiset -sivulla. Siellä näkyy esimerkiksi kokoontumisiin pääsevät kissat, ja kokoontumisten ajankohdat.

Jokaisen tarinan loppuun tulee kirjoittaa huomautus, jos tarinan aikana on tapahtunut jotain merkittävää (loukkaantumiset, rajataistelut tms.). Nämä tekstit kirjoitetaan Klaaniuutiset - osioon.

 1  2  3  4  > [ Kirjoita ]

Nimi: Pajutassu, Lehtiklaani, Sateenkaari

01.05.2019 10:57
Pajutassu käveli tuoresaaliskasalle ja pudotti pullean varpusen kasaan. Hänen veljensä Nopsatassu tassutti paikalle. Hieman nilkuttaen, Pajutassu pani merkille. Nopsatassun jalka ei ottanut parantuakseen vaikka vamma oli haitannut hänen veljeään jo kauan. –Hieno saalis, Nopsatassu huokaisi hivenen kateutta äänessään.
-Ääh, se oli vain tuuria, Pajutassu sopersi ja tajusi että puna levisi hänen kasvoilleen. (Jos nyt kissat voivat edes punastua)
-Kyllästyttää vain olla tyhjänpanttina leirissä, Nopsatassu naukui turhautuneena.
-Et sinä ole tyhjänpantti! Pajutassu sanoi.
Nopsatassu pyöräytti silmiään. –Täällä leirissä on vain niin tylsää… Sain idean! Mitä jos lähdettäisiin metsään? Nopsatassu innostui.
-Mutta Valkojalka sanoi että et saa rasittaa jalkaasi enempää ja minun pitäisi kysyä Ruskalehdeltä ja sinun Leijonankidalta ja Valkojalalta! Pajutassu huolestui.
-Viis mistään säännöistä mennään! Nopsatassu hoputti ja oli jo puolimatkassa leirin suuaukolle.
-Olkoot, Pajutassu huokaisi ja lähti Nopsatassun perään.


Pajutassu ja Nopsatassu olivat kulkeneet jo vähän matkaa kun alkoi sataa.- Eikö voitaisi jo mennä takaisin leiriin? Pajutassu kysyi.
-Ei kun vielä vähän matkaa, Nopsatassu intti.
Sade alkoi yltyä. Nopsatassu nosti kuononsa pystyyn. –Haistan myyrän, Nopsatassu mutisi.
Salamanopealla iskulla myyrä oli kuollut. –Miten sinä…? En edes nähnyt koko otusta! Pajutassu ihmetteli.
Samassa taivaan halkaisi salama. –Olisi viisasta palata leiriin, Pajutassu sanoi häivä pelkoa äänessään.
Nopsatassu nyökkäsi mutta kun hän otti askeleen etutassu petti. –Auutss! Nopsatassu parkaisi.
-Ei hätää… Pajutassu naukui hätääntyneenä. Hän äkkäsi vähän matkan päässä olevan, maanalle kaivetun ketun kolon. Pajutassu nuuhki koloa ja tuli siihen johtopäätökseen että kolossa ei asunut ketään.
-Pystytkö tulemaan tänne? Pajutassu kysyi Nopsatassulta.
Nopsatassu nyökkäsi ja nilkutti tuskallisesti Pajutassun luo. –Mennään tuonne, Pajutassu täsmensi.
Nopsatassu liukui koloon ja Pajutassu tuli perässä. Nopsatassu asettui makaamaan ja Pajutassu teki samoin.
-Tahdotko sinä tämän myyrän? Nopsatassu kysyi.
-Ota sinä, Pajutassu naukui.
Kun Nopsatassu mutusteli myyrää Pajutassu yritti keksiä puheenaihetta. –Oletko koskaan miettinyt mikä voisi olla soturinimesi? Nopsatassu kysyi.
-Olisi kiva olla Pajasydän tai Pajulehvä. Pajukuiske olisi myös kiva, Pajutassu pohti
-Olen aina halunnut olla Nopsajalka, Nopsatassu huokaisi.
Kaksikko jutusteli aikansa mutta jo hetken kuluttua Nopsatassun pää retkahti vasten Pajutassua. Pajutassu katsoi lempeästi veljeään ja asettui itsekin nukkumaan.

Vastaus:

Kiva tarina, en löytänyt yhtään kirjoitusvirhettä. Saat 12 kp:ta.

Titta Yp

Nimi: Helios - Erakko - Ronar

30.04.2019 23:21

Helios tassutteli uudessa vieraassa metsässä tutkien paikkoja. Se tiesi vallan mainiosti olevansa jonkun toisen reviirillä, mutta mitä siitä. Valkonaamainen kolli voittaisi melkein kenet tahansa, jos taisteluun ryhdyttäisiin - tai niin tuo ainakin toisteli itselleen. Ehkä parikin saattaisi vielä menetellä, Helios tuumi mahtailevaan sävyyn. Tämä lähti kävelemään suuremmalle joelle päin, jonka oli aiemmin nähnyt oksalta ympäristöään täyillessään. Ehkä siitä saisi kalaa. Talsiessaan kohden tuota jokea kolli tallusteli häntä ylimielisesti pystyssä hajumerkkien yli. Rajamerkit turhia. Aivan kuin joku niistä oikeasti välittäisi. Vain ystävällismieliset ja vaarattomat kissat kunnioittivat niitä, eikä heistä olisi mitään vaaraa jos he kulkisivatkin reviirin halki. Puolestaan ne joita kukaan ei tahdo reviirilleen, viisveisaavat minkään muotoisista rajamerkeistä. Helios oli yksi niistä kissoista joita ei kannata päästää reviirilleen, sillä tämä syö häikäilemättä muiden riistat ja jättää jäännöksetkin lojumaan peittelemättä ympäriinsä. Helios saattoi hyvinkin olla juuri nytkin jonkun alueella. Kolli kahlasi viilentävään veteen, ja ui toiselle puolelle. Siellä oli kaislainen ranta, josta saattoi vetää kaloja helposti rantaan syötäviksi. Kaislikon jälkeen maa oli melko paljas, peittynyt lähinnä varpuihin sun muihin turkkiin sotkeutuviin roskiin. Ennen saalistustuokiotaan kiitti kolli hiljaisesti veden jumalaa kalastus- ja uimataidostaan. Odottamatta vedessä välkähti särjen hopeinen kylki, jota kohti valkea etukäpälä singahti nopeasti kuin rasvattu salama, vetäen sen mukanaan rannalle. Helios tappoi sen nopealla puraisulla selkään, ja siirtyi tähystämään seuraavaa uhriaan. Seuraavaksi oranssinkeltaiset silmät huomasivatkin oikean jättipotin uiskentelevan hitaasti aivan rannan lähellä. Helios käytti kuitenkin hieman liikaa voimaa syöksähtäessään haukea kohti, ja onnistuikin kaatumaan naama edellä veteen, säikyttäen varmasti kaikki joen kalat piiloihinsa. Kultaturkki nousi nopeasti pintaan levää päähän sotkeutuneena. Ärtyneesti joesta vaaputtuaan alkoi kolli nyppiä limaista levää päästään. Nyt jos joku sattuisi eksymään tämän luo saisi tuo joku vastaansa erittäin suolaisen Helioksen. Vaarana oli myös saada tätä limaista ruohoa naamaansa raitapaidan viskoessa sitä huolimattomasti ympäriinsä.

//lollol tää on ihan super lyhyt xD

Vastaus:

Kiva aloitustarina, pidän kirjoitustyylistäsi :) Kirjoitusvirheitä en huomannut, mutta kappalejakoa olisi voinut kaivata, sillä yhdeksi kappaleeksi tarinanpätkä oli aika pitkä. Saat 12 kp:ta.

Titta Yp

Nimi: Pitkätassu - Pilviklaani - Minttu

02.02.2019 19:28
Pitkätassu loikkasi alas kivenjärkäleeltä. Hän tassutti takaisin leiriin, ja meni tekemään tarpeensa. Sen jälkeen Pitkätassu harppoi oppilaiden pesälle, missä Jäätassu istuskeli.
”Mennään saalistamaan!” Pitkätassu naukui. Hänellä oli tylsää, koska hän ei ollut saanut lähteä rajapartioon tai mersästyspartioon.
”Olkoon”, Jäätassu vastasi. ”Mutta minä päätän minne!”

Myöhemmin Pitkätassu ja Jäätassu saapuivat avoimelle nummelle. Siellä oli nyt lunta, mutta Jäätassu oli arvellut löytävänsä jotain syötävää. Pitkätassu kuunteli ympärillään kuuluvia ääniä; jokin lintu lauloi kauempana, ja tuuli humisi Pilviklaanin reviirillä. Alkoi sataa lunta. Pitkätassu lähti seuraamaan linnun vaimeaa ääntä, mutta kadotti vainunsa melkein heti. Hän kääntyi pettyneenä, ja laahusti kauemmas. Silloin hän haistoi jotain; Usvaklaanin. Hän loikki hajun perässä, ja pian hän näki kaksi Usvaklaanin soturia. Pitkätassu piiloutui nopeasti läheisen kiven taakse. Kissat puhuivat toisilleen niin hiljaa, ettei Pitkätassu kuullut yhtään ainutta sanaa. Silloin hän ryhdistäytyi, ja tömisteli esiin piilostaan.
”Mitä teette meidän reviirillämme?!” Hän tiuskaisi. Jäätassu oli ilmeisesti kuullut hänet ja juoksi paikalle.
”Häh?” Toinen sotureista hämmentyi. Toinen vain katsoi Pitkätassuun pitkään. Sitten hän sanoi:
”Anteeksi, emme huomanneet ylittäneemme rajan”. Jäätassu loikkasi eteen.
”Alkakaa laputtaa tai revin teidät riekaleiksi!” Kaksikko totteli, ja säntäsi omalle puolelleen. Pitkätassu painautui kiinni Jäätassun turkkiin.
”Aiotko kertoa heistä klaanille?” Hän kysyi.
”En”, Jäätassu vastasi hiljaa. Hän tuijotti metsälle päin.
”Mitä sinä katsot?” Pitkätassu kysyi.
”Valkotassu...” hän naukaisi. Silloin Jäätassu säntäsi toisen naaraan luo, ja Pitkätassu jäi yksin. Pitkätassu istahti. Hän katsoi, kuinka Jäätassu ja Valkotassu nauroivat yhdessä. Sitten Pitkätassu lähti tallustamaan leiriin päin; hän tiesi, ettei voisi saada Jäätassua. Jäätassu piti Valkotassusta, ei hänestä.

Oli ilta. Pitkätassu oli aikeissa lähteä hakemaan jotain syömistä, kun hän kuuli takaansa äänen; se oli hänen mestarinsa.
”Haluaisitko lähteä harjoittelemaan taisteluliikkeitä?” Tämä kysyi.
”E-en minä oikein tiedä”, Pitkätassu sanoi hiljaa.
”Onko jokin vialla?” Kuullessaan kysymyksen Pitkätassu säntäsi sisään oppilaiden pesään, ja käpertyi kylmälle makuusijalleen. Sammaleita ei ollut vaihdettu moneen viikkoon, ja ne olivat levinneet ympäriinsä. Pitkätassu sulki silmänsä, ja pian hän oli jo unen maailmassa.

Vastaus:

Hyvä tarina, saat 13 kp:ta. Tarina on selkeä ja hyvin kirjoitettu, enkä löytänyt paljoa kirjoitusvirheitä.

Titta YP

Nimi: Nopsatassu, Lehtiklaani, Sateenkaari

29.01.2019 19:41
- Onko minun pakko tulla? Olin jo aamupartiossa ja metsästämässä, Nopsatassu marisi mestarilleen.
- Lopeta tuo valittaminen, tästä tulee hauskaa usko pois, Leijonankita vakuutti.
Nopsatassu hölkytti ruskeaturkkisen kollin vierellä metsään.
– Mitä haistat? Varapäällikkö kysyi kun he olivat kulkeneet jonkun matkaa.
Nopsatassu kohotti kuononsa ja haistoi Silkkiturkin, Synkkätassun, Huurretassun ja Sinitassun tuoksut metsän tuoksujen rinnalla.
– Silkkiturkin, Synkkätassun, Sinitassun ja Huurretassun, Nopsatassu naukaisi
– Oikein, naukui Silkkiturkki.
Kolme oppilasta ja soturi tassuttivat varjoista.
– Nyt voimme kertoa mitä teette, Leijonankita sanoi.
– Eli te teidät pareiksi. Kumpikin pari saa kiven. Kiveä pitää suojella nimittäin pelin idea on että pari jolla on molemmat kivet saa pisteen. Ensiksi viisi pistettä kerännyt voittaa. Tajusitteko? Silkkiturkki selitti.
Kun oppilaat nyökkäsivät Leijonankita jakoi heidät pareiksi: Nopsatassu ja Huurretassu, Synkkätassu ja Sinitassu. Leijonankita antoi molemmille pareille suunnilleen pulskan hiiren kokoiset kivet.
– Piilottakaa kivet näkyville paikoille, Leijonankita naukui.
- Ja muuten kun kuulette karjaisun peli on alkanut! Silkkiturkki huusi pareille jotka olivat pinkaisseet eri suuntiin.
Nopsatassu juoksi Huurretassun edellä. Huurretassulla oli kivi hampaissaan. Nopsatassu pysähtyi odottamaan Huurretassua. Huurretassu pudotti kiven ja ehdotti että he piilottaisivat kiven puun juurakkoon ja Nopsatassu vastasi myöntävästi. Kun etäiseltä tuntuva ulvaisu kiiri metsässä Nopsatassu ja Huurretassu pinkaisivat eri suuntiin. Nopsatassu juoksi lumisella maalla etsien Synkkätassun ja Sinitassun hajujälkiä. Nopsatassu pysähtyi ja nosti kuononsa ilmaan. Sinitassun haju tulvi hänen nenäänsä. Sinitassun täytyi olla lähellä sillä haju vain voimistui voimistumistaan. Myös Synkkätassu liikkui jossain lähellä. Äkkiä siniharmaa turkki pöllähti lumisesta pusikosta Nopsatassun päälle. Nopsatassu oli jäänyt satimeen Sinitassun käpälien väliin. Mustavalkoinen oppilas kiemurteli irti naaraan otteesta ja ponkaisi seisaalle. Nopsatassu ei ehtinyt reagoida kun Sinitassu jo läimäytti hänet lumikasaan. Nopsatassu nousi saman tien pystyyn ja lähti piilopaikkaa kohti sillä oli tajunnut että kiven piilo oli puolustamaton ja Synkkätassu olisi löytänyt piilon hetkenä minä hyvänsä. Lumi narskui tassujen alla. Synkkätassun harmaa turkki vilahti puun takana. Juuri sen puun jonka juurakkoon kivi oli piilotettu. Nopsatassu kaatoi kollin ja he alkoivat painia yhtenä rääkyvänä karvamyttynä. Nopsatassu näki vilaukselta Sinitassun joka vilahti heidän ohitseen sieppaamaan kiven.
– Me voitimme! Sinitassu kiljahti.
- Onhan tässä vielä monta peliä jäljellä, Nopsatassu huomautti.

Metsä oli muuttunut pimeäksi. Lumen ansiosta siellä näki eteensä. Leijonankidan ulvahdus sai Nopsatassun hätkähtämään. Hän katsahti lumikasaa josta pilkisti kiven reuna ja näki Huurretassun antavan merkin hännällään. Nopsatassu kiipesi suunnitelman mukaisesti puun tukevimmalle oksalle samalla kun Huurretassu juoksi etsimään toisen kiven piiloa. Tämä oli viimeinen peli joka ratkaisisi voiton. Tilanne oli tasan. Synkkätassu ilmestyi vatukkapensaan takaa. Harmaa kolli hiipi aivan oksan alle jolla Nopsatassu oli. Nyt tai ei koskaan Nopsatassu ajatteli. Hän hyppäsi alas oksalta suorassa linjassa kohti Synkkätassua. Synkkätassu kuitenkin väisti. Nopsatassu putosi etukäpälänsä päälle lumihankeen joka pehmensi putoamista. Synkkätassu hymyili voitonriemuisesti ja lähti kohti kiven piiloa.
– En tiennytkään että olet orava Oravatassu, Synkkätassu naukui ilkeästi.
Nopsatassu yritti nousta mutta etukäpälään koski ja hän mätkähti lumihankeen. Juuri kun Synkkätassu oli tarttumassa hampaillaan kiveen Huurretassu hölkkäsi esiin kivi mukanaan.
– Me voitimme Nopsatassu, Huurretassu naukaisi iloisesti.
- Ketunläjät, Synkkätassu sihahti.
Leijonankita, Silkkiturkki ja Sinitassu tulivat esiin.
– Sattuiko sinuun? Huurretassu kysyi.
Nopsatassu nyökkäsi.
– Kyllä Valkojalka ja Hiiritassu sinut paikkaavat. Nojaa minuun, Leijonankita naukui.
Nopsatassu kampesi itsensä seisomaan ja otti tukea Leijonankidasta. Hän irvisti kun loukkaantunutta jalkaa poltteli.
– Piristy nyt vähän, me voitimme Huurretassu naukaisi.
Nopsatassu hymyili sillä ajatus voittamisesta kyllä piristi.

Klaaniuutiset: Nopsatassu on loukannut etutassunsa ja ei voi osallistua oppilaantehtäviin hetkeen.


Vastaus:

Hyvä tarina, saat 18 kp:ta. En löytänyt yhtäkään kirjoitusvirhettä, ja tarina oli helppolukuista.

Titta YP

Nimi: Närhi, Viherpentu, Lehtiklaani

28.01.2019 21:54
Viherpentu heräsi, eikä saanut enää nukuttua. Muut pennut nukkuivat, mutta emoa ei näkynyt missään. Viherpentu arveli hänen olevan muualla ja näki Hopeasiiven nukkumassa pentutarhan perällä. Hänelle tuli tylsää, joten hän yritti herättää Tulipentua.
-Herää Tulipentu! En voi leikkiä yksin! Viherpentu valitti.
-Ei nyt! Haluan vain nukkua, Tulipentu sanoi äkäisenä ja kuulosti väsyneeltä.
Ei se hänen syynsä ollut, jos Tulipentu oli nukkunut huonosti. Hän livahti ulos pentutarhasta ja yritti keksiä jotain. Hänellä ei ollut leikkikaveria. Viherpentu jatkoi matkaa kohti leirin suuaukkoa ja näki edessään sotureita. Hän piiloutui ja yritti hiipiä pois. Lopulta hän pääsi ulos leiristä. Siellä oli joka puolella puita ja niin paljon eri hajuja, joita hän ei tunnistanut. Hänellä oli vain niin paljon tutkittavaa! Hän jatkoi matkaa ja matkaa ja liikkui aluskasvillisuuden seassa. Hän huomasi liikettä aluskasvillisuudessa ja hiipi lähemmäksi. Kuului rääkäisy, kun lintu lähti lentoon parin hännän mitan päässä. Viherpentu kiljaisi säikähtäneenä ja meni piiloon. Pelkäävätkö oikeat soturit muka lintuja? Nehän ovat saalista! Viherpentu järkyttyi ja yritti ryhdistäytyä. Hän lähti taas liikkeelle ja kompasteli eteenpäin. Viherpentu näki perhosen ja lähti seuraamaan sitä. Hän loikki ymhäriinsä perhosen perässä, kunnes kadotti sen. Viherpentu ei enää tiennyt missä oli, jos siis tiesi aiemminkaan. Hän meni saniaisten suojiin aj käpertyi kerälle. Aurinko lähti laskemaan, eikä hän haistanut missä leiri oli, sillä alkoi sataa. Hän alkoi vinkua ja sulki silmänsä. Viherpentu tunsi hennon turkin kosketuksen ja avattuaan silmänsä, hän näki edessään sotureita. Silkkiturkki otti hänet maasta ja kantoi takaisin leiriin. Siellä oli huolestuneita kissoja aukiolla. Sitten hän näki emonsa. Hopeasiipi tuli hänen luokseen ja alkoi nuolla häntä. Muitakin kissoja tuli paikalle ja hän erotti Sadetähden heidän joukossaan.
-Missä olet ollut? Hopeasiipi ihmetteli.
-Seikkailemassa, Viherpentu vastasi katsoen emonsa huolestuneita kasvoja.
-Et saisi lähteä tuolla tavoin! Etsimme sinua ja olimme huolissamme! Ethän tee enää noin? Hopeasiipi huolestui.
Viherpentu katsoi häpeissään maata. Mitenköhän minulle käy?
-En, Viherpentu vastasi ja toivoi pitävänsä sanansa,sillä se ei välttämättä ollut hänen viimeinen seikkailunsa. Lopulta hän pääsi pentutarhaa, jossa Tulipentu odottu suuaukolla.
-Miksi lähdit ilman minua? Tulipentu kykyi kateellisena.
-Meitä, Korsipentu korjasi.
Viherpentu ei voinut uskoa korviaan. Hänhän ei halunnut mukaan!
-Te nukuitte, Viherpentu vastasi ja vilkaisi Tulipentuun.
-Olisimme halunneet mukaan! Ukkospentu huudahti häntä viuhtoen.
-Selvä, ensi kerralla sitten, Viherpentu rauhoitteli.
Hän haki kasasta tuoresaalista ja palasi muiden luokse. Sitten hän kertoi heille koko tarinan.

En ny tiiä onko mikää kauheen pitkä mut ainaki sain jotain kirjotettuu. :p

Vastaus:

Kiva aloitustarina, saat 14 kp:ta. Varmistan nyt vielä sellaisen jutun, että haluatko että Hopeasiipi on emosi vai Pehmosulka? Tulipentu ja Korsipentu ovat nimittäin Pehmosulan pentuja, eivätkä Hopeasiiven. Laita siis viestiä viekkuun tai chattiin, kumpi on emosi :)

Titta YP

Nimi: Rumpel

12.01.2019 12:48
Kuisketassu >> Tulvaklaani

Aamu oli hiljainen ja kuura peitti kasveja leirissä ja sen ulkopuolella. Aukiolle oli laskeutunut usvaa, kun Kuisketassu vaelsi oppilaiden pesältä tuoresaalisholviin, ja varoi herättämästä kuningattaria. Valikoidessaan kasasta vesimyyrää, hänen takaansa kului innostunutta tuhinaa, ja kahdet käpälän askeleet yrittivät kömpelösti hiipiä tämän taakse.
“Pöö!” Kuisketassu käännähti ympäri ja kaksi pentua kavahtivat taaksepäin. Kirjopentu ja Harmaapentu, hänen omat rakkaat sisaruksensa. Kuinkas muutenkaan.
“Mistä arvasit että olemme täällä?” Harmaapentu nurisi. Kollit naulitsivat katseensa isosiskoonsa, joka pidättele kehräystä.
“Jos haluaa yllättää, pitää olla hiljaa”, Kuisketassu laskeutui matalaksi, ja hiipi pentuja kohti. “Niin kuin näin!” Kuisketassu loikkasi pentuja kohti, mutta piti huolen, että hyppäsi heidän ylitseen.
“Teidän pitäisi kuitenkin mennä vielä nukkumaan.”

Kuisketassun astellessa myyrä suussaan aukiolle Pimeäsydän asteli soturien pesästä oppilaansa luokse ja sanoi: “Menemme aamupartioon, käy herättämässä Kastetassu.”
“Enkö voisi syödä ensin?” Kuisketassu sanoi hiukan kapinamielellä. Kyllä kissa aamupalan tarvitsi! Eikä aurinkokaan ollut vielä taivaanrannan yläpuolella, ei vielä olisi kiire.
“Nopeasti sitten, lähdemme aivan pian”, Pimeäsydän totesi. Kuisketassu asteli aukion reunalla ja haukkaisi myyränsä muutamalla haukulla. Hän asteli takaisin kohti oppilaiden pesää, mutta ei ehtinyt sinne asti, kun joku kosketti hänen lapaansa. Kuisketassu käännähti ympäri, ja seisoi nenäkkäin isänsä, Roihuturkin kanssa.
“Oletko nähnyt Kirjopentua tänään? Harmaapentu kertoi heidän leikkineen jäljitystä, mutta Kirjopennun jäljet olivat kadonneet usvan takia.” Naarasoppilas katsoi isäänsä hämmästyneenä.
“Ei, en ole nähnyt Kirjopentua… olen menossa partioon mutta...” Kuisketassu vilkaisi lapansa yli ja viittoi hännällään mestarilleen. “Pimeäsydän, Kirjopentu on kadonnut, olisiko mitenkään mahdollista, että voisin lähteä etsimään häntä? Hän on kuitenkin veljeni.” Pimeäsydämen korvat heiluivat hiukan tämän pohtiessa oppilaansa ehdotusta. Lopulta tämä kääntyi ympäri, ja pyysi varapäällikkö Sysisiipeä saapumaan kuulemaan tilanteen. Soturi jätti päätökset partioista varapäällikölle, kuten kuului. Tapansa mukaan varapäällikkö pysytteli tyynenä ja teki nopeat päätökset.
“Etsintäpartioon lähtevät Roihuturkki, Pimeäsydän ja Kuisketassu. Minä otan Kastetassun ja Pisaratassun sekä Tomupilven mukaani rajapartioon”, varapäällikkö ilmoitti jämäkästi. “Kuisketassu, raahaa Kastetassu ja Pisaratassu ulos oppilaiden pesästä, jos muu ei auta. Minä käyn herättämässä Tomupilven.” Kuisketassu kääntyi kannoillaan ja kiisi oppilaiden pesään, jossa Kastetassu ja Pisaratassu vielä tuhisivat vierekkäin kerällä käpertyneinä.
“Ylös kumpikin!” Kuisketassu naukui kovaan ääneen, ja ravisteli kummankin hereille. Erityisesti Pisaratassu näytti ärhäkältä, sillä hänen ei ollut alunperin tarkoitus mennä aamupartioon.
“Mitä sinä meuhkaat?” Pisaratassu murisi. “En ole aamupartiossa!”
“Nyt olet, muutos suunnitelmiin”, Kuisketassu loi molempiin anteeksipyytävän katseen herätystaktiikkansa takia. “Kirjopentu on kadonnut ja lähden etsimään häntä.”

Harmaapentu osoitti partiolle paikan, josta Kirjopentu oli lähtenyt piiloon, mutta sumuinen ilma oli pyyhkinyt pennun hajujäljen pois.
“Tutkin leirin jo läpi kun Harmaapentu ilmoitti veljensä olevan kateissa”, Roihuturkki ilmoitti.
“Kiertäkäämme siis leiri sen ulkopuolelta” Pimeäsydän tokaisi. “Haistellaan leirin muuria, jos löytäisimme uuden hajujäljen.” Mestarin ehdotus oli melko epätoivoinen, mutta parempaakaan ei löytynyt. Kolmikko lähti kiertämään leiriä Roihuturkki etunenässä, haistellen kasvillisuutta leirin ympärillä.

Kuljettuaan leirin puoliksi ympäri, edestä kuului kirkaisu. Ääni oli selvästi pennun. Partio ampaisi eteenpäin, ja pian edessä näkyi jäätä veden pinnalla, ja aivan rannassa reikä jäässä.
“Kirjopentu!” Roihuturkki ulvaisi, ja ampaisi reiän luokse. Kolli alkoi rikkoa jäätä, ja sukelsi pentunsa perään. Kuisketassu harppoi pitkin askelin tämän avannon luokse, ja alkoi rikkoa jäätä reiän ympäriltä. Roihuturkin olisi helpompi päästä ylös isommasta reiästä. Pimeäsydän tuli auttamaan, kun tajusi, mitä oppilas oikein yritti.

Aikaa kului varmasti vain muutamia sekunteja, mutta ne tuntuivat kymmenkertaisilta. Roihuturkki ilmestyi kuitenkin pintaan Kuisketassun veli suussaan. Soturi laski pennun rannalle, ja alkoi elvyttää tätä. Vettä pärskähti pennun suusta, ja pian tämä veti rohisten henkeä.
“Nyt me viemme sinut Purolaulun luokse, ja sen jälkeen saat selittää”, Roihuturkki sanoi ankarasti.

“Kirjopentu!” Tuhkatäplä parkaisi nähdessään elottoman pentunsa. Harmaapentu näytti järkyttyneeltä, ja Kuisketassu riensi lohduttamaan pentua.
“Roihuturkki vie veljesi suoraan Purolaulun luokse”, Kuisketassu kertoi. “Voimme varmaankin käydä katsomassa, mitä hänelle tehdään.” Pentu nyökkäsi, ja naaras johdatti veljensä parantajan pesään, jossa oli jo hiukan tungosta.
“Kirjopentu saa hiukan laventelia vilustumisen varalta, timjamia shokkiin ja unikonsiemeniä. Ette voi kysellä häneltä mitään nyt” parantaja viuhtoi hännällään vanhempia poistumaan. “Rasitus voi altistaa hänet valkoyskälle, joten hus!”

Illemmalla Kuisketassu keskusteli Pisaratassun kanssa tuoresaaliin äärellä.
“Luulen, että Kirjopentu paranee”, Pisaratassu naukui lohduttavasti. Kuisketassu huokaisi.
“Toivoisin niin.”
“Purolaulu on kuitenkin taitava parantaja, kyllä hän yhden vilustumisen hoit-” naaraan lause jäi kesken Sysisiiven saapuessa paikalle.
“Purolaulu pyysi kertomaan”, kolli naulitsi katseensa Kuisketassuun, “että veljesi on nyt herännyt. Voisit mennä kuulemaan, mitä hänellä on kerrottavanaan.” Kuisketassu nyökkäsi ja nousi seisomaan. Tämä heilautti häntäänsä ja asteli parantajan pesää kohti.

“Minä ehdotin, että leikkisimme jäljitystä” Kirjopentu kertoi. Koko perhe istui sisällä parantajan pesässä ja parantaja itse puuhaili yrttien parissa. “Harmaapentu jäi laskemaan, ja minä lähdin pakoon. Tiesin yhden tosi hyvän piilon. Se oli oppilaiden pesän takana, vähän paikatun näköinen aukko muurissa, sinne sisälle pääsi hyvin.” Kuisketassu nielaisi. Hän oli kaivanut tuon reiän muuriin eräällä yöllisellä retkellään. Kirjopentu yski ja jatkoi: “Odotin Harmaapentua tosi kauan, ja yritin katsoa muurin raosta ulos. Halusin käydä ihan tosi tosi nopeasti ulkopuolella katsomassa mitä siellä olisi. Kaivoin tieni ulos ja se paikka oli mahtava!” Kolli näytti innostuneelta.
“Entä kuinka putosit jäihin, kulta?” Tuhkatäplä kysyi, ja Kirjopennun into lopahti.
“Routalintu kertoi, että lehtikadon aikaan veden päällä voi joskus kävellä, ja kun minä näin jäätä, ajattelin kokeille, miltä se tuntuu. Se oli tosi hassun tuntuista, ja sitten… minä putosin”, pentu maukui apeana. Perhe lohdutti pentua, ja Kuisketassu kipaisi tuoresaaliskasalle hakemaan pienen kalan Kirjopennulle ja tämän veljelle jaettavaksi.
“Noniin, Kirjopennun pitää viettää tämä yö täällä, ja hänen pitäisi kohta mennä nukkumaan”, Purolaulu hätisteli vieraita ulos pesästä. Kuisketassu askelsi takaisin Pisaratassun luokse, joka istui vielä oppilaiden pesän lähettyvillä. Kuisketassu kertoi tarinan oppilastoverilleen, joka naurahti ja maukui: “Se pentu kyllä pysyy tämän jälkeen kiltisti leirissä ehkä kolme päivää!”

//Tarinaa taas sanat tasan 890 :D

Vastaus:

En keksi paljoa uutta kommentoitavaa, yhtä hyvä tarina kuin edellinenkin :D Klaaniuutisiin menee tieto, että Kirjopentu on parantajanpesässä vähän aikaa. Saat 31 kp:ta :)

Titta YP

Nimi: Ukkospentu, Lehtiklaani, Savu

10.01.2019 22:14
"Usvaklaani!" Ukkospentu huusi,"Lehtiklaanin soturit, hyökkäykseen!" Hän kompasteli ulos pentutarhasta ja loikki aukion poikki leirin toiseen laitaan muut pennut kintereillään. Muutama soturi katsahti häneen ensin varuillaan, mutta jatkoivat sitten puuhiaan. Ukkospentu hyppäsi valtavaan loikkaan, nappasi lehden ilmasta ja painoi sen maata vasten.
"Sainpas!" hän ulvaisi. Tulipentu ja Korsipentu tulivat perässä ja hyökkäsivät leiriin palaavan Aamulinnun kimppuun. Soturi päästi pelokkaan ulvaisun ja painautui maata vasten, esittäen että pelkäsi. Ukkospentu hyppäsi mukaan.
"Usvaklaani ei pärjää meille!" Korsipentu huudahti riemuissaan.
"Ei tosiaankaan" säesti Tulipentu.
"Olette aivan liian vahvoja" Aamulintu vikisi ja vilkaisi heitä pilke silmäkulmassaan.
"Niin, Lehtiklaani on paras!" Ukkospentu huudahti ylpeänä.
"Antaudutko?" Tulipentu kysyi haastavasti.
"Ky-kyllä" Aamulintu vastasi. He päästivät soturin vapaaksi.
"Se oli mahtavaa!" Ukkospentu kehräsi innosta täristen,"En malta odottaa, että pääsen taistelemaan oikeasti."
"En minäkään" Korsipentu sanoi vähän huolestuneena,"Tuleekohan koskaan meidän vuoro"
"Tulee varmasti" Aamulintu puuttui keskusteluun.
"Näitkö kuinka hyppäsin hänen selkäänsä?" Tulipentu kysyi silmät säkenöiden.
Aamulintu pyöritti silmiään.
"Minulla on nälkä" Ukkospentu sanoi,"Mennään hakemaan jotain tuoresaaliskasasta." Hän lähti astelemaan kohti tuoresaaliskasaa.
"Joo, nähdään Aamulintu!" Korsipentu sanoi ja lähti perään Tulipentu kannoillaan. Ukkospentu valitsi kasasta pulskan hiiren, odotti että muutkin olivat valinneet tuoresaalista, etsi hyvän paikan pentutarhan läheltä ja alkoi syödä.

He katsoivat, kun partio teki lähtöään leiristä.
"Pääsemmekö mekin mukaan?" Ukkospentu kysyi toiveikkaana.
"Ette. Valitan, mutta teidän täytyy odottaa, että olette oppilaita." Leijonankita pudisti päätään ja kääntyi lähteäkseen.
"Tämä ei ole reilua!" Korsipentu valitti, "Niinkuin meitä pidettäisiin täällä vankina." Tulipentu pysyi vaiti. Ukkospentu oli varma, että Leijonankita oli kuullut sen, mutta tämä ei osoittanut sitä millään tavalla. He katsoivat kateellisina, kun Nopsatassu käveli mestarinsa perässä ulos leiristä. Ukkospennun teki mieli juosta perään, mutta tiesi ettei se auttaisi mitään, hänen oli toteltava varapäällikköään. Hänen täytyisi vain odottaa, että täyttäisi kuusi kuuta, ihan niin kuin muutkin pennut.

Vastaus:

Kiva pentutarina, kuvasi erittäin hyvin pentujen elämää leirissä. Kirjoitusvirheitä en pikasilmäyksellä löytänyt, ja teksti oli sujuvaa. Saat 10 kp:ta :)

Titta YP

Nimi: Rumpelstiltskin

09.01.2019 21:08
Kuisketassu >> Tulvaklaani

“Parempi” Pimeäsydän murahti Kuisketassun toistaessa samaa taisteluliikettä yhä uudelleen ja uudelleen. “Lyöntisi on kuitenki yhtä voimakas kuin jos lehti lentäisi minua päin. Voiman pitää tulla koko käpälästä lavasta asti.”
“Yritän”, Kuisketassu piti äänensä vaivoin rauhallisena. Mestarin hiillostaminen kiristi oppilaan hermot äärirajoilleen.
*Jos et huomannut, olemme vedessä. Ei ole helppoa uida ja lyödä samalla*, Kuisketassu mietti ja loi terävän katseen mestariinsa. Käpäliä hapotti jo, eikä Kuisketassu tuntenut toisen takajalkansa halvaantunutta osaa.
“Uudestaan, kovemmin, paremmin, tehokkaammin”, Pimeäsydän komensi. Kuisketassu otti muutaman vedon kohti mestaria, kohottautui vedestä hiukan, kohotti tassunsa iskuun ja…
Kuisketassu veti keuhkonsa täyteen vettä ja räpiköi pintaa kohti. Hän tunsi hampaiden tarttuvan niskanahkaansa, ja Pimeäsydän kiskoi oppilaansa saarekkeelle, jossa kasvoi kaisloja ja hieman ruohoa. Naaras oksensi vettä sisuksistaan ja yski rannalla. Pimeäsydän katseli oppilastaan hiukan huolestuneena.
“Mitä viherlehteä?” oppilas kähisi. Hän nousi horjuen pystyyn ja katsoi mestariinsa. Yrittikö tämä tappaa hänet?
“Et ollut valmiina, torjuin iskusi”, mestari lisäsi anteeksipyytävästi. “Ei ollut tarkoitukseni kuitenkaan tappaa sinua.”
“Jos olet valmis, teemme liikkeen vielä muutaman kerran”, Pimeäsydän tokaisi.

“Orjapiiskuri, ylityöllistäjä, liikaharjoituttaja”, naaras keksi paljon värikkäämpiäkin nimityksiä mestarilleen. Naaras aivasti, ja niiskaisi. Mitä hän saisi kaikesta tuosta harjoittelusta? Hyvän mielen? Ei. Soturinimen? Ei vielä. Nuhan? Kyllä. Ehkä Purolaulu voisi antaa jotakin yrttiä estämään vilustumista. Naaras lähti talsimaan kohti parantajan pesää.

“Kautta Tähtiklaanin, Kuisketassu, miten olet noin märkä”, parantaja ihmetteli. “Ei älä, älä peremmälle, kiitos, yrtit kastuvat.” Kuisketassu peruutti ulos parantajan pesästä Purolaulun jäädessä penkomaan vähäisiä varastojaan yrttien varalta.
Mitäköhän yrttiä hän Kuisketassulle antaisi? Toivottavasti ei hierakkaa, sehän haisikin niin pahalle. Hunaja ei maistunut miltään ja tarttui tassuihin ja turkkiin. Kissanminttua? Sen tuoksun tunsi kielellään ja haju muistutti lämpimimmästä viherlehdestä. Naaras oli kerran saanut koskea tuohon taianomaiseen kasviin, pienenä puuhastellessaan jotakin parantajan pesässä.
“Tässä, ole hyvä”, Purolaulu kantoi suussaan jotakin kasvia. “Pietaryrttiä.” Kuisketassu pureskeli kasvin suussaan ja nieli. Naaras oli yökätä kasvin maun takia, mutta onnistui nieleskelemään kaiken antamatta ylen. No, vaikutusten olisi paras sitten näkyä.

Kuisketassu etsi leirin laidalta paikan, jossa kasvoi ruohoa. Eihän kukaan halua hiekan tarttuvan turkkiinsa, eihän? Kuisketassu ei ainakaan halunnut. Naaras alkoi sukia märkää, mudan makuista turkkiaan pitkin vedoin. Onneksi hänen turkkinsa oli niin lyhyt, että siihen ei juurikaan multapaakut tarttuneet.

Saatuaan suittua turkkinsa naaras suuntasi tuoresaaliskasalle. Hän ei ollut syönyt sitten auringonnousun, ja auringonlasku oli kohta jo käsillä. Hämärä laskeutui lehtikadon aikaan tietysti aikaisemmin kuin viherlehtenä, ja varjot lankesivat jo leiriin, mutta oli se silti pitkä aika olla syömättä.
Kuisketassu pohti, mitä hän haluaisi syödä. Tuoresaaliskasa ei ollut kovin suuri, joten valinnanvaraa ei juurikaan ollut. Ahven? Ei piikkejä. Vesilintu? Jo sulkien määrä kauhistutti naarasta. Särki? Voisi olla, ehkä hiukan niljakas yksilö, mutta ei Kuisketassukaan ihan niin kranttu ollut, että olisi hyvästä särjestä valittanut.
“Syötyäsi on velvollisuutesi ruokkia klaani”, Pimeäsydän tokaisi. Kuisketassu voihkaisi mielessään. “Saat luvan mennä ruoan jälkeen metsälle. Oppilaiden on ruokittava klaaninvanhemmat ja kuningattaret ennen kuin he saavat itse syödä.”
*Ja nyt sinä siis luet minulle soturilakia, kiitos vain tiedän kyllä*, Kuisketassu sadatteli mielessään. Paras vain korjata luunsa ja häipyä metsälle. Miksi hänellä ja mestarilla menivät koko ajan tassut ristiin? *Koska hän on pomotteleva kaikkitietäjä* naaras vastasi mielessään.

Kuisketassu nyhti ruohotuppoja kynsillään raivokkaasti. Jokaikinen kala oli päättänyt mennä nukkumaan, ja jokainen lintu oli tainnut lentää Pilviklaanin reviirille. Jos hän palaisi leiriin ilman tuoresaalista, Pimeäsydän varmaankin nyhtäisi häneltä karvat yksi kerrallaan ja passittaisi hänet kuningattarien palvelijaksi seuraavaksi puoleksi kuuksi.
Pienen pieni rapina herätti Kuisketassun vaistot. Kaislaverhon takana mantereella orava etsi ilmeisesti piilotettuja kätköjään. Mutta… eläin oli Pilviklaanin puolella. Pikaisen pirun ja enkelin taiston jälkeen piru voitti 5-1, ja Kuisketassu valmistautui loikkaan kohti ateriaa. Hän haisi kuitenkin jokivedelle… pilviklaanilaiset eivät haistaisi häntä. Ja vaikka haistaisivatkin, hän haisisi Tulvaklaanille. Kukaan ei näkisi häntä. Hän voisi aina sanoa, että eläin oli aivan varmasti Tulvaklaanin puolelta, eikä hän sitä paitsi ottaisi tätä tavaksi. Yksi kerta ei voisi haitata, eihän? Naaras vakuutteli itselleen tekevänsä oikean valinnan. Kyllä Tuhkatäplän kiitos korvaisi parin hännänmitan lipsahduksen.
Nyt tai ei koskaan, klaanin vuoksi mitä tahansa. Kuisketassu loikkasi ja upotti kyntensä lihaan. Jäämättä odottamaan saaliin kuolonkouristuksia tai avunhuutoja hän nappasi saaliin suuhunsa ja kiirehti omalle reviirilleen. Vain hän ja orava jakaisivat salaisuuden.

“Onpa se hieno!” Tuhkatäplä kehaisi. “Kiitos! Tämä oli varmaan vaikea saada?”
“Mmm… no eipä siinä nyt niin mitään vaikeuksia ollut”, Kuisketassu sanoi kainon kuuloisena. Tämä ei toistuisi. Hän ei enää uppoaisi syvemmälle tähän valheiden suohon. Näin naaras suunnitteli, mutta edes Tähtiklaani ei voinut tietää, pitäisikö lupaus vai ei.

//hmmm… mitäköhän mä Kuiskeelle keksisin… sanat 713, kiva roolata taas :)

Vastaus:

Hyvä ja mukavan pitkä tarina, pidän kirjoitustyylistäsi todella paljon! En löytänyt kirjoitusvirheitä ja kirjoitus oli muutenkin sujuvaa ja selkeää. Jos jotain olisi pakko huomauttaa sanoisin ehkä, että jos siirrät kaikki vuorosanat omalle rivilleen tarinasta tulee vielä selkeämpi, mutta näinkin on oikein hyvä. Saat 25 kp:ta :)

Titta YP

Nimi: Minttu, Jäätassu, Pilviklaani

17.12.2018 17:02
Jäätassu sulki silmänsä, ja antoi tuulen riepottaa turkkiaan. Hän oli yksin aukealla, jota ympäröivät puut. Kolli istuutui leveän joen viereen. Se kulki aukion reunaa pitkin, kuljetti mukanaan risuja ja käpyjä. Hän muisteli viimeöistä retkeään kaksijalkalaan. Jäätassu oli tavannut vieraan kotikisun, mutta hän ei ollut löytänyt vanhaa ystäväänsä.

Nuori, harmaa kolli tallusti allapäin leiriin. Pitkätassu tuli häntä vastaan.
“Mikä nyt painaa?” Ruskea oppilas kysyi huolestuneena.
“E-ei mikään...” Jäätassu yritti, mutta Pitkätassun tuima katse ei irronnut hänestä. “Olkoon, kerron, jos pidät tämän salassa. Tule!”
Oppilaat loikkivat alas jyrkkää kukkulaa, ja pysähtyivät rinnatusten.
“Minä olen käynyt kaksijalkalassa. Enemmän kuin kerran. Tapasin siellä kauniin naaraan, ja... viimeyönä en löytänyt häntä.” Jäätassu katsoi Pitkätassuun anteeksiantavasti. Metsä oli hiljainen. Se oli kuullut Jäätassun salaisuuden.
“Se... sehän on mahtavaa! Saanko joskus tulla mukaasi?” Pitkätassu oli innoissaan.
“Tietysti, jos vain haluat... mutta nyt haluan mennä lepäämään. Valvoin puolet yöstä etsiessäni Liljatassua.” Jäätassu katsahti Pitkätassuun. Tämä oli aukaissut suunsa, mutta ei sanonut mitään.
“Liljatassu?” Pitkätassu toisti lopulta.
“Niin, se vanha Usvaklaanin oppilas... tai siis nykyinen erakko.”
“Hän, joka hylkäsi klaaninsa. Oletko sinä ollut hänen kanssaan?!” Pitkätassun ääni oli huojentunut, ja samalla hiukan levoton.
“Kyllä, hän on kiva. Mutta nyt menen lepäämään.” Jäätassu jätti Pitkätassun taakseen. Hän ei edes katsonut taakseen.

Pian Jäätassu huomasi oppilaiden pesän rakosesta, että Pitkätassu palasi leiriin. Naaras kantoi mukanaan oravaa. Jäätassu huokaisi, ja kävi makuulle.
“Hän ei halua minua”, kolli murahti itsekseen. Sitten hän antoi unen viedä mukanaan.

//Sori kun näin lyhyt tarina //

Vastaus:

Saat 8 kp:ta :)

Titta YP

Nimi: Ukkospentu, Lehtiklaani, Savu

05.12.2018 17:19
Ukkospentu kuuli sateen ropinan sisälle pentutarhaan. Hän olisi halunnut mennä ulos leikkimään, mutta ulkona myrskysi, eikä kuningattaret antaneet pentujensa mennä ulos sateeseen. Hän yritti nukahtaa, mutta ei onnistunut. Hän katseli Tulipennun leikkejä, häntä ei näyttänyt haittaavan yhtään.
"Minä haluan ulos!" Hän valitti.
"Et sinä tuonne halua mennä kastumaan" Hopeasiipi vastasi lempeästi,"sitä paitsi tuo tuuli veisi helposti pienen pennun mukanaan."
Ei auttanut muu kuin totella, ei hän ainakaan voisi taas karata. Ja hän tiesi emonsa olevan oikeassa. Hän meni Tulipennun luokse ja pyysi tätä leikkimään hänen kanssaan. He leikkivät sotureita, jotka taistelivat Pilviklaania vastaan. Se oli kivaa, mutta lopulta he väsyivät kumpikin leikkimiseen. Sillä välin, kun he olivat leikkineet, Pimeätassu oli tuonut kuningattarille tuoresaalista, ja nyt he hotkivat sitä nopein puraisuin. Sade ei ollut vieläkään loppunut, joten Ukkospentu käpertyi pentutarhan perälle ja nukahti. Hän heräsi, kun joku tökki häntä. Ukkospentu avasi silmänsä ja huomasi vieressään Korsipennun. "Sade on lakannut, tule!" Korsipentu huusi innoissaan.
He hyppelivät pois pentutarhan suule ja jäivät tuijottamaan leiriä. Se oli autio lukuunottamatta muutamaa soturia, jotka kyyristelivät pesänsä lähellä syömässä tuoresaalista. Leiri oli edelleen märkä myrskyn jäljiltä. Ukkospentu hyppäsi lähimpään vesilammikkoon niin, että Korsipentukin kastui.
"Tämä on hauskaa!" hänkin innostui.
"Niin on" Korsipentu vastasi.
He hyppivät vesilammikosta toiseen, kunnes olivat vain pelkkiä märkiä karvapalloja.
"Minulla on kylmä" Ukkospentu valitti.
"Niin minullakin"
He päättivät palata takaisin pentutarhaan.

"Miksi tassunne on ihan mudassa?" kysyi Pehmosulka.
"On satanut" Ukkospentu vastasi vilpittömästi.
Kuningatar katsoi heitä epäilevästi.
"Leikimme vesilammikoissa" hän lisäsi.
"Mrrrau" kuningatar naurahti.
Heidän emonsa nuolivat heidät puhtaiksi, mutta Ukkospentu oli vilustunut ja parantajan piti tarkastaa hänet.
"Wi mitään vakavaa, hän paranee kyllä" Valkojalka kertoi.
"Kai nyt opitte tästä?" Hopeasiipi kysyi.
"Ei" pennut vastasivat.
Kuningatar katsoi heitä ihmeissään.
"Eihän meillä muuten olisi hauskaa" Ukkospentu maukui.

Vastaus:

Tosi kiva pentutarina, rakenne on sujuva ja kirjoitusvirheitäkään ei juuri ollut. 11 kp!

- Myrsky VYP

Nimi: Jäätassu, Usvaklaani, Myrsky VYP

01.12.2018 17:04
Oli viimeisiä päiviä ennen Jäätassun, Leivotassun ja Haukkatassun nimittämistilaisuutta. Koska heillä ei ollut enää soturikoulutusta, he päättivät metsästää ja hioa taistelutaitojaan itsenäisesti.

Oli aikainen aamu. Jäätassu istui Usvaklaanin leirin suuaukon lähellä ja suki valkoharmaata turkkiaan. Kostea ilma nosti hänen pitkän karvansa pystyyn, mutta kolli tasoitti sitä rauhallisesti kielellään. Viimein hän näki Haukkatassun ja Leivotassun kävelevän tarpeidentekopaikan tunnelilta häntä kohti. ”Oletteko valmiita lähtöön?” Jäätassu sanoi ja ponkaisi seisomaan. Leivotassun silmät tuikkivat innostuneesti ja Haukkatassun karvat värisivät, aivan kuin hän ei malttaisi odottaa päästäkseen juoksemaan metsän halki. ”Tottahan toki!” he sanoivat yhteen ääneen ja sisarukset loikkasivat tunnelista metsään.

Usvaniitylle ei ollut pitkä matka, joten sisarukset päättivät vähän ajan kävelyn jälkeen pistää juoksuksi. Lihakset väreilivät Jäätassun turkin alla, kun hänen jalkansa kantoivat häntä tuulen lailla metsän läpi. Hän vilkaisi molemmille sivuilleen ja näki Leivotassun ja Haukkatassun kiitävän vierellään. Kaikkien kissojen tassut rummuttivat maata samaan tahtiin ja he loikkivat yhdessä kaatuneiden puiden yli. ”Kaverit, hidastetaan vähän”, Haukkatassu sanoi lopulta. Jäätassu huomasi, miten hän hidasti vauhtiaan ensin hölkäksi ja sitten kävelyksi. Kun hänkin hidasti, hän tajusi lihaksiaan väsyttävän ja itsensä haukkovan happea. Jopa Leivotassun hartiat nousivat ja laskivat nopeasti raskaan hengityksen takia, vaikka hän oli kolmikosta kestävin. ”Hyvä idea. Ei väsytetä itseämme liikaa”, Jäätassu naukaisi ja hidasti vauhtiaan kävelyksi Haukkatassun rinnalle. He tassuttivat rauhassa metsän läpi, hengittäen rauhassa raikasta aamuilmaa. ”Eikö täällä olekin ihanan hiljaista?” Leivotassu sanoi vaimeasti ja hänen kauniilla kasvoillaan väreili hymy. Jäätassu nyökkäsi. ”Olet oikeassa. Vaikka leirissä on myös hiljaista, sen paikan äänet kuulostavat sotatantereelta tähän verrattuna”, hän virkkoi ja myös Haukkatassu nyökkäsi.

Pian kolmikko saavutti Usvaniityn. He päättivät lähteä yhdessä metsästämään. Vaikka saalista oli Usvaniityn alueella vähemmän kuin tavallisesti, he saivat pyydystettyä paljon. Kun kissat vaappuivat takaisin leiriin, jokaisen suu oli täynnä hiiriä ja myyriä. Jäätassu oli saanut jopa rastaan, vaikka linnut olivat harvinaisia vieraita Usvaklaanissa.

Kun he saapuivat leiriin, heidän vanhempansa Kotkasydän ja Taivaantuuli olivat vastassa aukion laidalla, varjoisan pajun alla. Kissat kävivät pudottamassa saaliit tuoresaaliskasaan ja loikkivat sitten isänsä ja emonsa luo. ”Jäätassu, Leivotassu, Haukkatassu! Ihana nähdä teitä taas!” Taivaantuuli huudahti ja nuolaisi jokaisen pentunsa otsaa. ”Emo, me näemme joka päivä”, Jäätassu sanoi hiljaa ja virnisti. Hänen sisaruksensa naurahtivat ja Taivaantuulen kasvoilla oli huvittunut ilme. Jopa Kotkasydän hymyili, vaikka hän yleensä oli melko vakava. ”Olette olleet todella ahkeria! Olen teistä hyvin ylpeä. Teistä tulee hienoja sotureita”, Kotkasydän sanoi ja laski päätään. ”Puhuin eilen Tulitähden ja mestareidenne kanssa. He ovat kaikki sitä mieltä, että teistä pitäisi tehdä sotureita. Pidämme nimitysseremonianne mahdollisimman pian, mutta totta kai yritän järjestää sen lämpimälle päivälle, jotta ette vilustu vartiossanne”, suurikokoinen kolli jatkoi ja iski silmää pennuilleen. Jäätassu tunsi ylpeyden säteilevän itsestään ja huomasi myös sisarustensa olevan iloisia. Leivotassun silmät tuikkivat innostuksesta ja Haukkatassu röyhisti rintaansa. ”Emme tuota pettymystä”, Haukkatassu sanoi ja katsoi sisaruksiinsa. ”Olette kasvaneet niin paljon”, Taivaantuuli sanoi ja katsoi pentujaan lempeästi. ”Ihan hetki sitten te olitte vielä pentutarhassa!” hän naurahti ja katsoi kumppaniaan, joka hymyili onnellisesti.

Jäätassu vilkaisi sisaruksiaan. Taivaantuuli oli totta kai oikeassa, sillä vaikka Jäätassu ei huomannut sitä, he olivat kasvaneet pentutarhasta jo paljon. He olivat kaikki jo melkein aikuisen kissan kokoisia, tosin Leivonlaulu oli luonnostaan pienempi. Haukkatassun paksun turkin alla väreilivät voimakkaat lihakset ja hänen turkkinsa oli melkein kokonaan harmaa. Leivonlaulun silmät loistivat samalla tavalla kuin heidän emonsa, kun hän oli iloinen tai innostunut. Vaikka naaraan turkki oli paksu, Jäätassu havaitsi hänen vahvat takajalkansa ja notkean vartalonsa. Ja sitten Jäätassu katsoi itseään. Hänen turkkinsa oli myös tuuhea ja karvapeitteen alla lepäsivät vahvat lihakset. Hän tunsi voivansa juosta nopeammin kuin koskaan aiemmin, kiivetä korkeammalle kuin aiemmin ja metsästää pidempään kuin koskaan aiemmin. Kollin käpälistä kasvoivat pitkät ja käyrät kynnet, joilla hän tarraisi puun kaarnaan, nostaen itsensä toiselle oksalle. Tuuhea häntä kiertyi hänen käpäliensä ympärille. Jääsydän tajusi, että heistä tulisi pian oikeasti sotureita. He olisivat pian oikeita klaanin jäseniä, joille kuuluisi paljon vastuuta, mutta myös paljon vapautta.

Jäätassu lupasi itselleen, että vaikka hän ja hänen sisaruksensa kasvaisivat, he eivät ikinä erkanisi.


//Nyt Jäätassulla on viimein tarpeeksi kokemusta soturiksi! Sanoja on 639

Vastaus:

Tarkistin taas vaihteeksi oman tarinani, 22 kp! Jäätassu nousee soturiksi.

- Myrsky VYP

Nimi: Nopsatassu, Lehtiklaani, Sateenkaari

29.11.2018 18:48
Nopsatassu raahautui mestarinsa perässä leiriin. Taisteluharjoitukset olivat olleet tähänastisista rankimmat. Nopsatassu käveli tuoresaaliskasalle ja valitsi sieltä oravan ja alkoi syödä. – Nopsatassu saat loppupäivän vapaata, olen sitä mieltä että voisit mennä metsään ensimmäisen kerran ilman minua, Leijonankita ilmoitti. Nopsatassu ei voinut puhua koska hänellä oli ruokaa suussa joten hän vain nyökkäsi. Nopsatassu nieli oravan rippeet ja nousi seisomaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä aikoisi tehdä. Hän ohitti Tulipennun, Korsipennun ja Ukkospennun jotka kuuntelivat Kaarnakynnnen kertomusta siitä kuinka hän ja Lumpeenkukka olivat joskus käyneet reviirien ulkopuolella. – Siellä oli paljon kaksijalkoja, ukkospolkuja ja niiden koiria, Kaarnakynsi naukui. Nopsatassu käänsi päänsä klaaninvanhimpaa kohti. Jos Kaarnakynsi oli käynyt reviirin ulkopuolella se ei voinut olla vaarallista. Äkkiä Nopsatassu tiesi mitä aikoi tehdä. Nopsatassu säntäsi metsään sillä vauhdilla että törmäsi Valheenvirtaan joka oli tulossa metsästämästä. – Anteeksi, Nopsatassu sopersi isälleen. – Ei se mitään mutta ole ensikerralla ole varovaisempi, Valheenvirta äyskähti. Nopsatassu säntäsi uudelleen eteenpäin ja saapui pian reviirin reunalle. Hän astui varovasti reunan yli. Nopsatassu luikki poispäin Lehtiklaanin reviiriltä kohti hieman ällöttävää lemua. Nopsatassu kulki vähän matkaa metsässä ennen kuin maasto muuttui harvemmaksi. Vähitellen puut hävisivät ja tilalle tuli pieniä kaksijalkojen pesiä. Nopsatassu istuutui lepäämään kiviselle maalle. Pian hänen nenäänsä tulvahti karmea löyhkä. Ukkospolun löyhkä. Nopsatassu ponkaisi innoissaan pystyyn ja juoksi hajun lähteen luo. Tällaisesta hän oli kuullut vain tarinoissa. Polun takana avautui valtava kaksijalkala josta kuului vaimea räksytys. Nopsatassu laski polkuanturansa polttelevalle maalle. Siinä samassa jokin iso vilahti hänen ohitsensa. Tuon täytyi olla hirviö. Nopsatassu kavahti kauemmas polusta. Hän katsoi molempiin suuntiin ja juoksi minkä jaloistaan pääsi. Kun polku on ylitetty Nopsatassu päätti lähteä takaisin leiriin. Alkoi sataa kaatamalla. Koiran haukku kuului nyt lähempää. Nopsatassu katsahti kauhuissaan eteenpäin. Iso koira lähestyi pienikokoista kissaa vauhdilla. Nopsatassu lähti juoksuun, ukkospolun viertä. Koira saavutti. Nopsatassu näki edessä olevan yksinäisen puun. Nopsatassu juoksi kovempaa kuin oli ikinä juossut. Puu lähestyi niin kuin koirakin. Kun koira oli suunnilleen jäniksenmitan päässä Nopsatassu loikkasi puuhun. Hyppy jäi lyhyeksi mutta kantoi puun ensimmäiselle oksalle. – Voi hyvä Tähtiklaani, Nopsatassu mutisi samalla kun kiipesi ylemmäs puuhun. Nopsatassu veti itsensä puunrungon keskellä olevaan koloon. Hän ryhtyi sukimaan itseään. Nopsatassu kurkisti hetken päästä kolosta. Koira oli poissa. Nopsatassu hivuttautui alas. Hän tiesi ettei Lehtiklaanin reviiri ollut kaukana mutta matka tuntui loputtomalta. Nopsatassu haukotteli ja katsahti taivaalle. Kuu oli noussut. Nopsatassu tassutti ukkospolulle joka oli nyt pisaroiden peitossa. Nopsatassu veti keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa ennen kuin juoksi päistikkaa ukkospolun kuvottavaan löyhkään. Kun Nopsatassu oli astellut polttelevan maan yli hän sai käpäliensä alle tuttua ruohoa. Nopsatassu viiletti ohi kaksijakojen pesien joiden tilalle ilmestyi hiljalleen puita ja pensaita. Pian hän saapui hajumerkkilinjalle. Olisi parasta metsästää ettei Leijonankita epäilisi mitään. Nopsatassu tavoitti nenäänsä kanin hajun. Nopsatassu käännähti ja näki hyvin syöneen näköisen kanin pureskelemassa ruohoa. Hän pudottautui matalaksi ja alkoi lähestyä kania. Kani käänsi katseensa Nopsatassuun ja lähti pinkomaan poispäin mutta liian myöhään. Nopsatassu nosti velton ruumiin hampaisiinsa. Hän metsästi vielä hiiren ja lähti sitten leiriä kohti. Kun Nopsatassu oli päässyt leirin sisäänkäynnille hän huomasi tuijottavansa Leijonankitaa silmiin. – Missä olet ollut? Olin aikeissa lähettää etsintäpartion! Leijonankita murisi. Nopsatassu pudotti saaliinsa ja äyskähti:- Metsästämässä. Nopsatassu keräsi eläimet ja asteli tuoresaaliskasalle. Hän pudotti ne kasaan ja muisti äkkiä uupumuksensa. Nopsatassu tassutti väsyneenä oppilaiden pesään. Hän astui makuupaikalleen ja nukahti saman tien.

Vastaus:

Hyvä ja pitkä tarina, sitä oli kiva lukea :) Teksti oli melko sujuvaa, mutta kappalejako tekisi siitä vielä hieman sujuvampaa. Saat 20 kp:ta.

Titta YP

Nimi: Kotkasydän, Usvaklaani, Myrsky VYP

12.11.2018 19:02
Oli aurinkoinen päivä. Usvaklaanin leiri oli hiljainen lukuun ottamatta ruokailevia kissoja, lintujen liverrystä ja tuulen havinaa lehdissä. Ilma tuoksui raikkaalta. Kotkasydän istui päällikön pesän lähellä ja jutteli sotureiden kanssa. Hän tervehti nopeasti Havukynttä, joka palasi yövartiosta muurin ulkopuolelta ja palasi takaisin soturien pesään nukkumaan. Yöt olivat olleet hyvin rauhallisia ja vahteja oli tarvinnut vaihtaa vain vähän. Kotkasydän kääntyi takaisin Ukkosmielen, kokeneen harmaan soturin puoleen, sillä he olivat keskustelleet päivän partioista. Vaikka Kotkasydän ei kollista pitänyt, hän oli silti arvokas klaanin jäsen. Kotkasydän kuitenkin silloin tällöin muisti, miten Ukkosmieli oli tappanut Liljahännän, Lehtiklaanin naarassoturin, verisesti taistelussa Lehtiklaania vastaan. Joskus hän mietti, mitä kaikkia ajatuksia kollin mielessä saattoikaan liikkua.

”Ukkosmieli, sinä voit lähteä Jäätassun ja Varpukynnen kanssa metsästyspartioon”, Kotkasydän sanoi ja harmaaraidallinen kolli nyökkäsi vastaukseksi.
”Hyvä. Missä Täpläsade on?” varapäällikkö tokaisi ja pyyhkäisi katseellaan leiriä. Hän huomasi Täpläsateen nauttivan ateriaa poikansa Aaltoturkin kanssa. Täpläsade sattui juuri sopivasti katsahtamaan ympärilleen ja hänen katseensa kohtasi Kotkasydämen. Kolli näki naaraan sanovan jotakin pojalleen ennen nousemista. Täplikäs naaras loikki Kotkasydämen luo. Ukkoskynsi nyökkäsi Täpläsateelle ja lähti etsimään Varpukynttä ja Jäätassua. ”Huomenta, Täpläsade”, Kotkasydän naukaisi ja heilautti kevyesti häntäänsä. ”Huomenta”, Täpläsade sanoi. ”Mikä on tilanne?” naaras jatkoi hiljaisella, mutta vakaalla äänellä ja istahti alas. Kotkasydän nyökkäsi ja istahti itsekin. ”Olin eilen iltakävelyllä metsässä ja huomasin vahvan hajun lähellä Pilviklaanin rajaa, aivan reviirimme perukoilla. Juuri saapunut aamupartio raportoi saman, mutta eivät tutkineet asiaa sen enempää. Olimme samaa mieltä siitä, että se saattaa olla reviirillemme eksynyt kettu”, Kotkasydän selitti. Täpläsateen ilme muuttui hämmentyneeksi. ”Sehän on vain kettu, mihin sinä minua tarvitset?” naaras sanoi ja hänen kulmansa kurtistuivat. Kotkasydän huokaisi. ”Ei välttämättä. Haju on… outo. En ole haistanut sellaista aiemmin. Oletan, että kyseisellä ketulla saattaa olla jokin kulkutauti, mutta emme voi olla varmoja. Haluaisitko sinä tulla tarkistamaan asian?” Kotkasydän sanoi. Täpläsateen ilme oli hetken ajan tulkitsemattomissa, mutta hän muuttui nopeasti varman näköiseksi. ”Saattaa olla. Tulen tietenkin”, täplikäs naaras sanoi. ”Hienoa. Lähdemme, kun metsästyspartio palaa.”

Kotkasydän johdatti Täpläsadetta kohti Usvaklaanin reviirin rajaa. Viime päivinä usva oli ollut hyvin tiheää, mutta nyt aurinko oli raivannut tiensä sumupeitteen läpi ja kissat näkivät vaivattomasti eteensä. ”Milloinkohan täällä on viimeksi ollut näin valoisaa?” Täpläsade kysyi rikkoen vallitsevan hiljaisuuden. ”Ei vähään aikaan. Hyvät, että kasvit saavat vähän valoa”, hän sanoi ja Täpläsade nyökkäsi. Oli taas hiljaista. ”Alamme olla kohta lähellä. Haistatko sen?” Kotkasydän tokaisi ja katsoi taakseen. Täpläsade nuuhkaisi ja hänen ilmeensä vääntyi. ”Jep, haistan kyllä”, naaras sanoi ja hänen ilmeensä kertoi, ettei hän todellakaan pitänyt löyhkästä. ”Jatka sinä Pilviklaanin reviiriä kohti. Jos löydät jotakin, tulethan ilmoittamaan minulle”, Kotkasydän naukaisi. Täpläsade nyökkäsi varmasti ja loikkasi sitten toiseen suuntaan, kadoten nopeasti näkyvistä.

Pian Kotkasydän saavutti Usvaklaanin rajan. Ukkospolku kiilsi mustana ja löyhkäsi palaneelta. Kotkasydän katsahti ympärilleen ja lähti seuraamaan vielä pahempia hajumerkkejä kohti niiden lähdettä. Pian hän saavutti alueen, mihin Usvaklaanin partiot eivät juurikaan menneet, sillä siellä oli hyvin vähän riistaa ja Pilviklaanilaisetkaan eivät poikenneet rajamerkkien toisella puolella. Kotkasydän sujahti pensaan alitse ja nuuhkaisi ilmaa. Haju muuttui yhä pahemmaksi, ja se sai kollin ilmeen vääntymään. Hän katsahti ympärilleen silmiään siristellen ja henkäisi. Hän huomasi, että useita risuja oli katkennut ja maata oli käännetty ympäri. Suureen mäntyyn oli törmännyt kaksijalkojen hirviö, mutta sen kuono oli täysin lytyssä, vatsa apposen ammollaan ja sen silmien kiilto oli kadonnut. Kotkasydän näki, miten sen etuosa oli sirpaleina ja veren tahrima. Hän epäili suuresti, että veri kuuluisi kissalle. Kasvillisuus hirviön ympärillä oli palanut mustaksi. Kotkasydän loikkasi puihin kiinnitetyn keltaisen nauhan yli ja alkoi tutkimaan hirviötä. Se vaikutti vaarattomalta, mutta kolli päätti pitää sopivan etäisyyden. Hän nuuhkaisi maahan vuotanutta nestettä, jonka oletti olevan hirviön verta, ja nyrpisti nenäänsä kammottavalle hajulle. Jopa ketut, jotka eivät olleet peseytyneet auringonkiertoihin, haisivat kukkasille siihen verrattuna. Kotkasydän otti askeleen taaksepäin ja pudisti päätään.

Pensaat kahahtivat hänen takanaan ja Täpläsade loikkasi hirviön eteen. Hänen silmänsä laajenivat ja naaraan leuat avautuivat. ”Mitä Tähtiklaanin nimeen täällä on tapahtunut?” Täpläsade haukkoi henkeään. ”Todennäköisesti joku kaksijalkojen onnettomuus”, Kotkasydän vastasi. ”En keksi muuta järkevää selitystä”, hän jatkoi ja Täpläsade nyökytteli päätään. ”Onneksi se tapahtui näin kaukana leiristä. Mitä luulet, tietävätköhän pilviklaanilaiset tästä?” täplikäs naaras arvuutteli ja asteli hirviön toiselle puolelle, tutkien sitä katseellaan. ”En usko. Täällä ei ole ollenkaan Pilviklaanin hajua. Meidän on parasta palata leiriin ja ilmoittaa Tulitähdelle”, Kotkasydän sanoi ja kaksikko lähti takaisin leiriin jättäen hirviön taaksensa.

”Mitä luulet, miten kauan hirviö on ollut paikalla?” Tulitähti sanoi. Päällikön pesä oli hämärä ja se antoi lämpimän turvallisuuden tunteen. ”En osaa sanoa tarkalleen, mutta uskon, että onnettomuudesta on jo kauan. Paikalla ei ollut yhtään kaksijalkojen hajua ja hirviön kääntämä maa oli jo kuivaa”, Kotkasydän naukaisi ja kietaisi häntänsä käpäliensä ympärille. ”En usko, että siitä on enää haittaa. Hyvä, ettei kukaan ollut paikalla onnettomuuden tapahtuessa”, kolli jatkoi ja päällikkö nyökkäsi. ”Hyvä, kun ilmoitit. Lähetä pieni partio tarkistamaan hirviön tilanne muutaman päivän kuluttua. Jos kerran kaksijalka on vahingoittunut tilanteessa, uskon, että he siivoavat jälkensä. Mutta ei kaksijaloista voi koskaan tietää”, päällikkö sanoi ja kohautti olkiaan. Kotkasydän nyökkäsi ja nousi ylös. Hän kääntyi pesän uloskäyntiä kohti. ”Ilmoitan siitä sinulle”, varapäällikkö sanoi ja loikkasi pesästä ulos.

Aurinko alkoi laskeutua vuorien taakse ja viimeisimmätkin metsästys- ja rajapartiot palasivat takaisin Usvaklaanin leiriin. Tämä oli Kotkasydämen mielestä paras aika päivästä. Leiri oli hiljainen, mutta ilma oli lämmin ja kissat vaihtoivat hiljaa päivän kuulumisia. Linnut lauloivat hennosti ja vaikka ympäröivät puut suojasivat kovalta viimalta, kolli tunsi lempeän tuulen puhaltavan turkkiinsa.

Kotkasydän istahti päällikön pesän lähelle suojaisan puun varjoon ja alkoi sukimaan turkkiaan nopein vedoin. Pian hänet kuitenkin keskeytti siniharmaa, tuuheaturkkinen kissa, joka saapui hänen luokseen kevein askelin. ”Taivaantuuli! Onpa ihana nähdä sinut”, Kotkasydän sanoi ja Taivaantuuli istahti hänen viereensä. Kolli yskäisi. ”Tai, no, me asumme samassa klaanissa ja näemme toisemme joka päivä, mutta minusta tuntuu, että en ole pystynyt viettämään tarpeeksi aikaa kanssasi”, Kotkasydän takelteli. Onneksi hänellä oli tuuhea karvapeite, joka piilotti punan nousevan hänen poskilleen. Taivaantuuli hymyili tyynesti, juuri sillä ilmeellä, minkä emo antaa pennulleen. ”Ei se mitään. Ymmärrän, että sinulla on kiireitä. Ei se saa minua rakastamasta sinua yhtään vähempää”, naaras sanoi lempeästi. Kotkasydän painoi päänsä. ”Oletko onnellinen?” hän sanoi dramaattisesti, mutta hänen sanoissaan piili myös hienoinen epäilys, joka oli aito huoli siitä, pystyikö hän antamaan kumppanilleen tarpeeksi. Kotkasydän nosti päänsä ja katsoi Taivaantuulta silmiin. Ne olivat kauniin smaragdinvihreät, kauniimmat, mitä hän oli koskaan kenelläkään nähnyt. Ne olivat syvät kuin meri ja eivät koskaan menettäneet iloista pilkettään. Kolli voisi katsoa näihin silmiin iäisyyden ajan, eikä koskaan kyllästyä näkemäänsä. ”Älä ole hölmö! Totta kai olen”, naaras naurahti yhtä dramaattisesti, mutta yhtä lailla hänen sanoissaan piileskeli oikea totuus, jonka Kotkasydän näki kumppaninsa silmistä. Kolli asettui makuuasentoon ja laski päänsä leukojensa päälle. Taivaantuuli asettui hänen viereensä ja alkoi sukimaan kollin raidallista turkkia pitkin, rauhallisin vedoin. Kotkasydämen hartiat rentoutuivat ja hänen suustaan pääsi helpottunut huokaisu. ”Luulen, että Suuren puun kaarna on melko kuivaa. Mitä sanot, mennäänkö katsomaan auringonlaskua?” kolli sanoi viimein ja naaras pysähtyi. Hän ei sanonut mitään, mutta Kotkasydän tiesi hänen itsevarmasta ilmeestään, että vastaus oli myönteinen.

Metsän aluskasvusto kahahti, kun kaksi kissaa kiitivät kilvan niiden ohi. Lehtien lomassa vilahti vuoroin ruskearaidallinen ja vuoroin siniharmaa turkki. Kotkasydän ja Taivaantuuli juoksivat metsän läpi kohti suurta tammea, joka oli korkein puu Usvaklaanin reviirillä. Se oli erinomainen kiipeilypaikka ja sieltä näki todella kauas. Kotkasydän loikkasi sulavasti kaatuneen puun yli ja seurasi Taivaantuulen liehuvaa, harmaata häntää. Lähestyessään puuta he hidastivat vauhtiaan hölkäksi ja lopulta kävelyksi. He molemmat huohottivat väsymyksestä, varsinkin Kotkasydän, jonka raskas ruumis ei soveltunut juoksemiseen. Mutta silloin kun hän kiisi metsässä Taivaantuulen kanssa, hän ei tuntenut väsymystä: hänen jalkansa ja ruumiinsa olivat kevyet ja hän tunsi, että voisi juosta maailman laidasta laitaan.

Kotkasydän hyppäsi sulavasti puun alimmalle oksalle ja jatkoi tietään vaivatta ylöspäin. Taivaantuuli seurasi perässä, ja vaikka hänen kiipeämisensä oli paljon vaikeampaa kuin taitaneen kollin, maa tuntui yhä kauemmalta ja kauemmalta. ”Taivaantuuli, sinä ole oppinut todella nopeasti! Olet luonnonlahjakkuus”, Kotkasydän henkäisi ja katsoi alaspäin. Harmaa naaras hymyili ja naurahti kevyesti. ”No, sinä olet hyvä opettaja!” hän huudahti ja kaksikko jatkoi matkaansa ylöspäin. Pian he saavuttivat puun latvan, jolloin Kotkasydän istahti hauraalle oksalle ja suuntasi katseensa horisonttiin. Lehdet kahahtivat ja Taivaantuuli loikkasi kollin viereen. Laskeva aurinko värjäsi laakson oranssin, keltaisen ja punaisen kirjoon. He olivat tehneet tätä aiemminkin, joten kissat olivat hiljaa ja nauttivat yhdessä maisemasta. He osasivat arvostaa toisen läsnäoloa ilman sanoja. Se, että he saivat olla yhdessä puun latvassa tuntemassa, miten iltatuuli tuivertaa heidän turkkejaan, riitti heille aivan hyvin.

Kotkasydän huokaisi ja sulki silmänsä. Hän pyyhki mielestään kaikki ajatukset ja huolet ja päätti keskittyä tässä hetkessä vain siihen, miten ilta-auringon kajo lämmitti hänen turkkiaan ja miten Taivaantuulen häntä kietoutui hänen omaansa.

//Yuup yuup vähän pidempää tarinaa :D aloitin tän tarinan tosi kauan aikaa sitten, niin en laskisi tota autojuttua klaaniuutiseksi.
Plus, ah ihanaa pääsi kirjoittamaan viimein Kotka x Taivas kamaa :3 ahhh the ship is so real
Sanoja on 1387!

Vastaus:

Tarkistan taas oman tarinani, 46 kp!

- Myrsky VYP

Nimi: Jäätassu, Usvaklaani, Myrsky VYP

10.11.2018 22:34
Jäätassu suki sotkuista turkkiaan. Hän oli nähnyt edellisenä yönä painajaisia ja oli kieriskellyt makuupaikallaan. Oksiin oli takertunut vaaleita karvatuppoja ja maassa lojui valkoista karvaa. Kolli oli alkanut näkemään tavallista enemmän pahoja unia. Jäätassu luotti siihen, että se johtui soturikoulutuksen rankkuudesta ja että painajaiset menisivät pian ohi.
”Vau. Karvaasi on minunkin makuupaikallani”, Haukkatassu tokaisi ja pudisti päätään. Hän oli Jäätassun lisäksi ainut pesässä oleva oppilas. Jäätassu naurahti koleasti. Hän lopetti turkkinsa sukimisen ja katsahti riekaleisia sammalia. ”Mitä jos vaihdetaan nuo tänään? Voimme samalla pistää myös Leivotassun makuupaikan uusiksi”, Jäätassu sanoi ja kohautti olkiaan. Haukkatassu nyökkäsi ja kohotti kulmiaan. ”Toki! Hän ilahtuu varmasti”, ruskea oppilas sanoi ja vilkaisi siskonsa makuupaikkaa, joka oli aivan kahden vieressä. ”Ja paikataan muuten samalla tämä perhanan katto. Vettä norui naamalleni koko yön”, Jäätassu sanoi tympääntyneenä ja nousi lähteäkseen pesästä.

Jäätassu seurasi Ukkoskynttä metsäpolkua pitkin. Usva oli hyvin paksua ja Jäätassu ei nähnyt mestarin hännänpäätä pidemmälle. Ilma oli raskasta ja vallitseva hiljaisuus oli tavallista hiljaisempaa. ”Jäätassu, kerrohan minulle missä olemme”, Ukkoskynsi tokaisi äkkiä. Jäätassu pysähtyi hetkeksi aloilleen ja loikkasi sitten takaisin mestarinsa perään, ettei aivan kadottaisi tätä sumun sekaan. ”En näe mitään”, Jäätassu tokaisi. ”Sijaintimme, Jäätassu. Kai sinä osaat käyttää muitakin kuin näköaistiasi. Keskity”, mestari ärähti. Jäätassu huokaisi. Hän sulki silmänsä ja keskittyi maailmaan ympärillään. ”En kuule rajapuroa. Tosin, sen ääni ei muutenkaan kuulu kauas”, Jäätassu sanoi hiljaa.
”Maa ei tunnu kostealta, enkä haista veden äärellä kasvavia kukkia: ne tuoksuisivat usvan läpi”, valkoinen kolli jatkoi ja värisytti turhautuneena viiksiään. Tiedon puute ärsytti häntä, mutta hän yritti erottaa aistimansa joukosta vihjeitä. ”Erittäin hyvä, jatka”, Ukkoskynsi sanoi matalalla äänellään.

Jäätassu kuvitteli Usvaklaanin reviirin ja lisäsi karttaan kaikki tietämänsä pienet yksityiskohdat, jonka jälkeen yritti sijoittaa kaksikon reviirille. He olivat lähteneet leiristä Lehtiklaanin reviiriä päin ja tehneet muutaman jyrkän käännöksen matkan varrella. He olivat myös ylittäneet kaatuneita puita.
”Taisin kuulla käen laulavan matkalla tänne. Käki ei pesi reviirillämme, mutta se poikkeaa toisinaan tänne syömään hyönteisiä erään tietyn puun luo. Olemme todennäköisesti ohittaneet sen”, Jäätassu sanoi ja puristi leukojaan yhteen. Oli aivan hiljaista, mutta oppilas tunsi mestarinsa olevan kireä ja halukas kuulemaan Jäätassun analyysin.
”Olen hyvin varma, että olemme lähellä Lehtiklaanin rajaa. Saatamme kohta ohittaa sen suuren kiven”, Jäätassu ilmoitti hermostuneena. Ukkoskynsi pysytteli hiljaa. Jäätassu alkoi pohtimaan, miten puolustaisi itseään, jos mestari suuttuisi hänelle. Mustaraidallinen kolli avasi viimein suunsa.
”Tarpeeksi lähellä”, mestari tokaisi ja jatkoi matkaansa. Jäätassu kurtisti kulmiaan. ”Epäonnistuinko?” valkoinen kolli sanoi ja heilautti korviaan. Ukkoskynsi pysyi vaiti eikä vastannut loppumatkan aikana.

Jonkin ajan kuluttua kaksikko saapui Usvaniitylle. Se oli autio lukuun ottamatta Tulitähteä, Peuratassua ja Leivotassua, jotka harjoittelivat taistelua aukion toisella puolella. Ukkoskynsi kiipesi mäen ylös ja istahti kostealle ruohikolle. ”Tänään harjoittelemme nopeita syöksyjä ja kaatoja”, mestari lausahti ja katsoi Jäätassua silmiin. ”Vaikka tämä sumu on toisinaan riesaksi, se antaa Usvaklaanin reviirillä taisteltaessa suuren edun. Jos pystyy sujahtamaan sumun turviin ja hyökkäämään nopeasti, vastustajalle jää hyvin vähän aikaa miettiä vastahyökkäystä”, Ukkoskynsi selitti. ”Kuulostaa loogiselta”, Jäätassu nyökkäsi. ”Opetan sinulle muutaman perustason hyökkäyksen, jonka jälkeen pääset harjoittelemaan Peuratassun ja Leivotassun kanssa”, mestari sanoi ja pörhisti turkkiaan. ”Minä olen nyt Pilviklaanin soturi. Pilviklaanilaiset ovat voimakkaita jaloistaan ja vahvoja, mutta he ovat melko hitaita. Yritä hyökätä usvan antamaa suojaa apuna käyttäen”, Ukkoskynsi selitti ja asettui taisteluasentoon. ”Aloitetaan.”

Jäätassu nyökkäsi ja hänen kasvoilleen levisi päättäväinen ilme. Ukkoskynsi loikkasi eteenpäin ja huitaisi valtavalla etutassullaan. Jäätassu sujahti mestarinsa käpälän ali helposti ja loikkasi vasemmalle. Mestari kääntyi ja hänen päänsä singahti eteenpäin, kita hurjasti ammollaan ja hampaat esillä. Jäätassu ei odottanut noin aggressiivista hyökkäystä, mutta väisti silti täpärästi ja pientä kokoaan apunansa käyttäen luikahti Ukkoskynnen vatsan ali tämän taakse. Hän läimäisi käpälällään mestarin kylkeä ja vetäytyi sitten taaksepäin. Ukkoskynsi käännähti ympäri, ja Jäätassu luikahti usvan turvin taas hänen taakseen. Hän liikkui höyhenenkevein loikin ja yritti olla päästämättä ääntäkään, jotta Ukkoskynsi ei kuulisi häntä. Mestari pälyili ympärilleen ja näki vain valkoharmaan turkin välähtelevän usvan joukossa. Jäätassun kasvoille nousi tyytyväinen hymy. Vanhempi kolli alkoi jo väsyä.

Silloin Jäätassu päätti tilaisuutensa koittaneen. Hän loikkasi Ukkoskynnen yli korkealla loikalla ja kääntyi nopeasti. Jäätassun käpälät liukuivat kostealla ruohikolla, mutta hän piti vatsansa lähellä maata ja onnistui pitämään tasapainonsa. Hän nousi takajaloilleen ja nosti etukäpälänsä valmiina hyökkäykseen. Hän kuvitteli, miten hänen kyntensä raastaisivat vastustajansa nahkaa hänen iskiessään tassunsa valtavalla voimalla hänen kylkeensä.
Sitten Ukkoskynsi pyörähti ympäri ja Jäätassu jähmettyi. Hän ei huomannut mestarinsa nopeaa reaktiota. Ukkoskynsi singahti eteenpäin ja iski etukäpälänsä oppilaan vatsaan, jolloin ilma pakeni Jäätassusta ja hän horjahti taaksepäin kaatuen selälleen maahan. Ukkoskynnen kookas käpälä painoi oppilaan rintaa. ”Älä anna huomiosi herpaantua. Sinä viivyttelit. Oikeassa taistelussa voittaa se, joka reagoi nopeammin. Ymmärrä se”, Ukkoskynsi murahti. Jäätassu nyökkäsi. Hän päästi lihaksensa veltoksi ja onnistui luikahtamaan mestarin otteesta. ”Odotitko tuota?” hän sanoi ja hymyili ilkikurisesti hengittäen samalla nopeasti. Nopeatempoinen taistelu oli uuvuttanut hänetkin ja vasta nyt oppilas huomasi, miten paljon tätä hengästytti. Mestarin vakava ihme muuttui pehmeämmäksi. ”Sinussa on jotakin, pentu. Jotakin, joka ärsyttää ja kiehtoo minua samanaikaisesti. Taisit periä sen isältäsi”, Ukkoskynsi murahti, mutta ennen kuin Jääkynsi ehti vastata, Peuratassun huuto keskeytti heidät. ”Olemme valmiita, aloitetaanko yhteiset taisteluharjoitukset?”

Harjoitusten jälkeen oppilaat palasivat yhdessä syömään. Jäätassu piti siitä, että sai olla kolmestaan Leivotassun ja Peuratassun kanssa, sillä he olivat molemmat todella mukavaa juttuseuraa. Vaikka he olivat kaikki melko ujoja ja hiljaisia, he tulivat hyvin toimeen keskenään. He intoilivat koko matkan ajan toistensa taisteluliikkeistä. Jäätassu tunsi ylpeyttä siitä, miten nopeasti he olivat kehittyneet: pian he olisivat jo sotureita.


//Aloitin tan tarinan aikoja sitten, joten alun tapahtumat eivät välttämättä ole enää täysin ajankohtaisia :D sanoja on 872

Vastaus:

Tarkistan oman tarinani, 29 kp!

- Myrsky VYP

Nimi: Nopsatasu, Lehtiklaani, Sateenkaari

05.11.2018 18:45
Nopsatassu pureksi hiirtä. Kun hiiri oli syöty Nopsatassu pääti etsiä Leijonankidan ja kysyä olisiko tekemistä. Oppilas paikansi mestarinsa vähän matkan päästä, soturien pesän edustalta. Nopsatassu juoksi Leijonankidan luo ja kysyi : - Olisiko tekemistä?
- Olen lähdössä partioon mutta sinä voisit vaikka vaihtaa klasninvanhimpien makuualuset, Leijonankita naukui.
- Onko pakko? Enkö voisi tulla mukaan partioon? Nopsatassu valitti.
- Tee niinkuin käsken, Lejonankita ärähti.
Nopsatassu luimitsi korvansa. Tätä hän ei halunnut. Nopsatassu pakotti käpälänsä viemään itsensä metsään. Nopsatassu etsi lähimmän puun jonka juuressa kasvoi sammalta ja alko repiä. Hetken revittyään riistan tuoksu täytti hänen sieraimensa. Nopsatassu ei voinut hillitä itseään vaan alkoi paikantamaan tuoksun lähdettä. Se oli päästäinen. Hän tappoi sen iskemällä kyntensäsen kaulaan. Ei aikaakaan kun hän jo oli unohtanut sammalien keräämiseen ja oli aloittanut metsästyksen. Hän metsästi vielä varpusen ja hiiren. Kun kuu häämötti taivaalla hän lopetti. Nopsatassu keräsi saaliinsa ja suunnisti leiriin. Leirin suuaukolla hän kohtasi Leijonankidan. - Missä sammalen ovat? Leijonankita kysyi.
- Ai niin.. unohdin, Nopsatassu mutisi.
- Tästä edespäin saat keksiä itse tekemistä, Leijonankita naurahti.

Vastaus:

Erittäin hyvä oppilastarina!

Tekstissä on pieniä kirjoitusvirheitä, mutta se oli siitä huolimatta sujuvaa. Saat 6 kp:ta :D

- Myrsky VYP

Nimi: Sateenkaari

10.10.2018 10:43
Nopsatassu heräsi hätkähtäen kun Sinitassu tökki häntä kylkeen. - Herätys unikeko! Metsästyspartio! Sinitassu naukui. Tullaan tulaan, Nopsatassu mutisi. Hän loikkasi ulos pesästä. Vasta kun Nopsatassu oli puoliksi ulkona hän tajusi minne hyppy kohdistuisi: Kuralätäkköön! Kylmä ja märkä neste noruu hänen mustavalkoisella T urkillaan samalla kun Nopsatassu raahautui muiden partion jäsenten seuraan. Nopsatassu silmäili muita partion jäseniä. Leijonankita, Iltamieli ja Sinitassu olivat mukana. Kun partio lähti matkaan Nopsatassu hivuttautui mestarinsa viereen ja kuiskasi: - En osaa vielä metsästää, miten minä tänne päädyin? - Harjoitelemalla opii, Leijonankita muistutti. Pian kissat pysähtyivät. - Mitä haistatte? Iltamieli kysyi. Nopsatassu haisteli ilmaa. Äkkiä hänen nenäänsä tulvahti uusi haju. - Orava! Nopsatassu hihkaisi yhtä aikaa Sinitassun kanssa. - Oiken, Leijonankita naukui. Sinitassu pudottautui vaanimisasentoon, keinutteli peppuaan, loikkasi sen päälle ja surmasi sen nopealla puraisulla kurkkuun. - No hajaanutaan, Leijonankita tokaisi ja lisäsi Nopsatassulle :- Tee niin kuin Sinitassu ja jos löydät riistaaa palaa leiriin ja vie se klaaninvanhimmille. Nopsatassu lähti kulkemaan rantaa kohti. Pian hän haistoi hiiren. Nopsatassu paikansi sen rapistelemassa lehdissä. Hän hyppäsi ja tajusi (taas) hyppäävänsä suoraan keskelle lätäkköä. Hiiri livisti tiehensä. - Hirepapanan papanan papanan papapanat! Nopsatassu ulvaisi turhautuneena. Pian hän kuitenkin paikansi oravan joka nakersi käpyä. Nopsatassu tarkisti että lähellä ei ollut lätäköitä ja lähestyi sitä varoen. Hän loikkasi sen päälle ja antoi kulmahampaitensa pureutua sen kurkkuun. Nopsatassu nosti saaliinsa ja oli pakahtua ylpeydestä. Siinä Nopsatassun suun alapuolella roikkui hänen ensimmäinen saaliinsa!

Vastaus:

Kiva aloitustarina :) Tarinan juoni kulki hyvin, mutta sitä oli vaikeaa seurata, sillä vuorosanat olivat kaikki samoilla riveillä. Jatkossa, kun kirjoitat kirjoita tämän

- Herätys unikeko! Metsästyspartio! Sinitassu naukui. Tullaan tulaan, Nopsatassu mutisi.

sijasta näin:

- Herätys unikeko! Metsästyspartio! Sinitassu naukui.
- Tullaan tullaan, Nopsatassu mutisi.

Muuten löysin muutamia yksittäisiä kirjoitusvirheitä, mutta teksti oli sujuvaa kieliopin suhteen. Saat tästä aloitustarinasta 9 kp:ta :)

Titta YP

Nimi: Ukkospentu, Lehtiklaani, Savu

29.09.2018 18:59
Ukkospentu avasi silmänsä ja tassutteli pentutarhan suulle. Aurinko paistoi leiriin, valo sai hänen hopeisen turkkinsa kiiltelemään. Oli melkein aurinkohuipun aika ja muut pennut leikkivät pentutarhan edessä, mutta Ukkospentua ei huvittanut. Hän päätti mennä tutkimaan leirin ympäristöä.
Hän hiipi pois pentutarhasta kenenkään huomaamatta. Se oli helppoa, koska kuningattaret juttelivat keskenään ja katselivat muiden pentujen leikkejä. Hän jatkoi matkaa leirin poikki leirin suulle. Hän juoksi kivien välistä ulos ja ihasteli metsää. Sitten hän huomasi hiiren, meni matalaksi ja loikkasi sen kimppuun.
"Ukkospentu!?"se oli Ruskalehti.
Hiiri pääsi karkuun.
"Mitä sinä täällä teet?"
"Minä halusin..."Ukkospentu ei tiennyt mitä sanoisi.
"Palataan leiriin"Ruskalehti sanoi.
Hän seurasi Ruskalehteä pentutarhaan. Hopeasiipi oli ollut huolissaan ja oli iloinen, kun hän palasi. Hän käpertyi emonsa viereen ja nukahti.

Vastaus:

Kiva aloitustarina, ehkä vähän lyhyt, joten en tutustunut hahmoon vielä hirveästi. Kirjoitus on kuitenkin lähes virheetöntä ja sujuvasti luettavaa, joten jatka samaan malliin :) Saat 4 kp:ta.

Titta YP

Nimi: Pitkätassu, Pilviklaani, Minttu

05.09.2018 14:15
Aamuaurinko alkoi nousta. Pitkätassu käännähti sammalvuoteellaan, ja tunsi olonsa epämukavaksi kylmässä pesässä. Pieni tuulenpuuska kävi hänen turkilleen inhottavasti, mutta Pitkätassu ei välittänyt siitä, vaan käännähti uudelleen. Hän huomasi Jäätassun vuoteen olevan tyhjä. Muut oppilaista nukkuivat vielä. Ruskea oppilas katsahti ulos pesästä. Salamasiipi oli siellä vaihtamassa kieliä Taivasturkin kanssa. Aamutuuli pesi itseään suurtasanteen vieressä. Pentutarhasta ei kuulunut ääntäkään, ja Pitkätassu tallusti takaisin vuoteelleen.
“Eikä nukuta?” Valkotassu kysyi.
“Ai, sinäkin heräsit”, Pitkätassu naukaisi, ja kävi istumaan. Valkotassu nyökkäsi, ja alkoi hänkin sukia itseään.
“Voisitteko puhua vähän hiljempaa?” Kuutassu ärähti.
“Anteeksi”, Valkotassu naukui. “Tule, Pitkätassu.”

Oppilaat juoksivat kilpaa joelle. Pitkätassu loikkasi kaatuneen puun yli, kun taas Valkotassu juoksi sen ali. He juoksivat rinta rinnan, kumpikin hengästyneinä. Pian Pitkätassu pysähtyi. Valkotassu sen sijaan jatkoi iloisena matkaansa.
“Odota!” Pitkätassu huusi, mutta turhaan. Valkotassu oli jo kadonnut näkyvistä. Pitkätassu haistoi ilmaa. Haju kuului mäyrälle. Pian Valkotassun pää ilmestyi esiin, ja sitten hän loikkasi esiin.
“Tuolla haisee mäyrä, se haisee vahvemmin siellä, tule!” Valkotassu loikkasi takaisin. Pitkätassu epäröi hetken, mutta loikkasi sitten perään. Kun he pääsivät aukiolle, Pitkätassu haistoi mäyrän selvemmin. Sitten Pitkätassu muisti unen, jonka oli nähnyt viime yönä.
“Näin unta”, Pitkätassu tunnusti. “Siinä oli mäyrä, ja kolme pentua. Se mäyrä teki niistä pennuista selvää, ja lähti sen jälkeen vaeltamaan... ja se kaikki tapahtui meidän reviirillä!” Silloin Valkotassu jähmettyi paikoilleen.
“Mitä sitten tapahtui?” Harmaa oppilas kysyi.
“Ei mitään”, Pitkätassu naukaisi. “Mennään kertomaan Lumitähdelle!”

Oppilaat juoksivat takaisin leiriin, jossa Aamutuuli järjesti partioita. Pitkätassu suuntasi päällikön pesälle.
“Minulla on asiaa”, hän tokaisi. Lumitähden valkoinen turkki vilahti pesässä, kunnes naaras istuutui pesän suulle. Hänen siniset silmänsä olivat väsyneet.
“Minä ja Valkotassu löysimme mäyrän hajua siltä aukiolta, joka on lähellä kaatunutta puuta.”
“Ei hätää, Virtasydän ja Leijonaviiksi karkottivat sen mäyrän reviiriltä eilen”, Lumitähti naukaisi, ja päästi huvittuneen mrraun katsellessaan Pitkätassun hämmästynyttä ilmettä.
“Selvä... no, minä tästä sitten lähdenkin”, Pitkätassu sanoi, ja oli vähällä törmätä Valkotassuun, joka oli ilmestynyt hänen taakseen.
“Oletko nähnyt Jäätassua?” Valkotassu kysyi, ja heilautti häntäänsä.
“En, olen itsekin miettinyt, missä hän on”, Pitkätassu vastasi, ja lähti kohti Aamutuulta, joka oli juuri kertomassa, ketkä lähtevät aamupartioon.
“Leijonaviiksi, lähde sinä Pitkätassun kanssa, ja ottakaa mukaanne Kivihäntä. Partiota johdan minä.” Pitkätassu kuuli Aamutuulen päättäväiset sanat, ja lähti tassuttamaan kohti mestariaan. Leijonaviiksi pesi naamaansa, ja tallusti sitten oppilaansa kanssa leirin sisäänkäynnille. Juuri silloin Jäätassu ilmestyi sinne kani hampaissaan.
“Hei, Jäätassu!” Pitkätassu tervehti ystäväänsä.
“Hei vaan”, Jäätassu vastasi hampaittensa välistä.
“Missä olet ollut?” Ruskea naaras kysyi.
“Etkö näe, metsästämässä!” Jäätassu ärähti, ja vei kanin tuoresaaliskasaan. Pitkätassu harmistui Jäätassun äänensävystä, mutta lähti sitten itsevarmasti partionsa perään.

Vastaus:

Kiva tarina, oli mielenkiintoista kuulla mäyrästä ja on mukavaa, kun mainitsit Jäätassusta, sillä se tekee tarinoista yhtenäisempiä :) Kirjoitusvirheitä en yhtä lukuunottamatta löytänyt, ja teksti oli mukavan helppolukuista. Saat 14 kp:ta :)

Titta Yp

Nimi: Jäätassu, Pilviklaani, Minttu

05.09.2018 13:40
Ruskea turkki vilahti pusikossa. Jäätassu ajatteli sen olevan vain orava, joten hän jatkoi matkaansa kohti rajaa. Oli aikainen aamu, joten Jäätassu oli päättänyt lähteä tutkimaan maailmaa reviirien ulkopuolelta, tosin vain hetkeksi. Illalla olisi kokoontuminen, joten Jäätassun piti palata aikaisin. Hän ei aikonut kertoa kenellekään tästä retkestä. Hän pinkoi puiden ohi, kunnes pääsi takaisin nummelle. Jäätassu haistoi vieraan kissan hajun, ja huomasi ylittäneensä rajan. Oppilas jatkoi matkaansa, seurasi hajua lähelle ukkospolkua, ja näki kissan. Sillä oli mustia laikkuja, ja erittäin paksu punaruskea turkki.
“Hei, kukas sinä olet. Et näytä tutulta”, naaras naukaisi lempeästi.
“Olen Jäätassu”, Jäätassu vastasi. “Kukas sinä sitten olet?”
“Olen Liljatassu”, naaras vastasi hiljaa.
“Et näytä oppilaalta.”
“En minä olekaan!” Liljatassu sähähti. “En kuulu enää Usvaklaaniin.”
“Karkotettiinko sinut?” Jäätassu kauhistui.
“Ei tietenkään! Minä halusin lähteä”, Liljatassu ärähti. “Mutta olen jo soturin ikäinen.”
“Miksi lähdit klaanista?” Jäätassu uteli.
“Koska en syntynyt klaanikissaksi. En osannut taistella ollenkaan”, Liljatassu naukaisi hiljempaa. Jäätassu oli hetken hiljaa. Hän mietti miltä Liljatassusta mahtoi tuntua.
“Elät siis yksin”, Jäätassu sanoi lopulta.
“Niin.”

Oli aurinkohuipun aika, kun Jäätassu palasi leiriin. Hän oli saalistanut matkalla leiriin. Vihdoin hän pääsi sisäänkäynnille. Jäätassu oli väsynyt kaikesta kävelystä. Pitkätassu tuli harmaata oppilasta vastaan.
“Missä sinä olit?” Tämä kysyi.
“Saalistamassa”, Jäätassu vastasi. Hän tiesi, ettei olisi saanut valehdella, mutta hän ei aikonut kertoa kenellekään totuutta retkestään. Jäätassun siniset silmät eivät meinanneet pysyä auki. Häntä väsytti, mutta nuori oppilas ei kuitenkaan antanut sen haitata. Tästä oli tulossavielä pitkä päivä. Onneksi osa siitä oli jo kulunut.

Vastaus:

Mielenkiintoinen tarina, odotan innolla jatkoa ja sitä, näkyykö Liljatassu jatkossakin tarinoissa :) Kirjoitusvirheitä en löytänyt lukuunottamatta toisiksi viimeisellä rivillä puuttuvaa väliä sanojen tulossavielä- välissä. Saat 9 kp:ta :)

Titta Yp

Nimi: Pöllöpentu, Pilviklaani, Tatte VYP

07.08.2018 22:39
Pöllöpentu sulki silmänsä ja antoi heikon tuulenvireen kulkea läpi hänen naamansa. Hän sulki pois pentutarhan hulinan ja vilinän, ja keskittyi lintujen hienoon viserrykseen. Pienen ja hentoisen kissanalun oli helppoa hiippailla pois pentutarhan suojista muun klaanin pariin. Kuningattaret olivat liian keskittyneitä vahtimaan, ettei pennut hulluttele liikaa. Mutta se ei Pöllöpentua haitannut, ettei häntä pidetty niin tarkkaan silmällä. Hän tiesi, ettei Villikukka tai Haihtuvaturkki ollut hänen emonsa. Hän oli aina tiennyt sen. Pöllöpentu nautti siitä, että hän oli vapaampi. Hän pystyi menemään leiriin seikkailemaan, ja se huomattaisiin vasta kun hän oli jo poissa pentutarhan seinämien välistä. Se oli virkistävää jaloitella.
*Minusta tulee varmasti ketterä ja nopea soturi!*, Pöllöpentu pörhisti ylpeänä lumivalkeaa rintaansa ajatellessaan sen valkoruskean soturin, joka mätkisi usvaklaanilaisia oikein urakalla. Hänestä tulisi sellainen. Emo olisi varmasti ylpeä. Niin, emo. Emo, jota hän ei ole ikinä tavannut. Saati nähnyt. Hän muisti emostaan vain hirviön hyytävän kirkkaat silmät ja kammottavan ulinan. Ei mitään muuta. Hänen ensimmäiset muistonsa saivat hänet värisemään. Korvannipukoista tassuihin.
*En koskaan mene lähellekään Ukkospolkua! En, vaikka koko klaani pakottaisi!*

//Tarina on lyhyt, kyllä, ja tässä tapahtuu todella vähän. Tämä on tällainen pohjustustarina/testitarina. Kumpi kuningattarista on muuten Pöllöpennun ottoemo?

Vastaus:

Kiva aloitustarina Pöllöpennulla, aika lyhyt niin ettei tästä saanut vielä kunnollista kuvaa millainen hahmo hän on, mutta kivaa pohjustusta :) Ansaitset 6 kp:ta.

Ja ottoemon saat oikeastaan päättää itse, jos et itse halua päättää sano, niin päätän sinulle jomman kumman.

Titta YP

Nimi: Kuisketassu, Pilviklaani, Ezmu

03.08.2018 14:54
Hyppäsin kohti Aurinkokynttä yrittäen matkia tämän näyttämää liikettä. Aurinkokynsi kuitenkin väisti iskuni ja tömähdin maahan. Nuosin pystyyn ja ravistelin lian pois itsestäni.
”Näin silmistäsi, mihin tähtäsit. Yritä katsoa jonnekin, minne et ole hyökkäämässä”, Aurinkokynsi selitti virheeni. Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi.
”Yritä uudelleen”, Aurinkokynsi sanoi minulle. Antamatta hänelle hetkeäkään ajatella, hyppäsin hänen selkäänsä tähdäten jalkoihin. Aurinkokynsi nousi pystyyn välttääkseen iskun jalkoihin, mutta iskeydyinkin hänen selkäänsä.

//Tosi lyhyt, mutta jatkan kyllä!

Vastaus:

2 KP:ta.

- Tatte VYP

Nimi: Pitkätassu, Pilviklaani, Minttu

31.07.2018 12:57
Pitkätassun tuuhea ruskea turkki lämmitti tätä mukavasti tuulessa. Alkoi sataa vettä. Pitkätassu loikki nopeasti metsään, ja juoksi sen läpi niin nopeasti kun pääsi. Vihreät puut kahisivat tuulessa, ja sade ropisi niiden läpi Pitkätassun päälle. Tämä inhosi sadetta yli kaiken, ja siksi hän yritti päästä mahdollisimman nopeasti leiriin. Pian oppilas saapui Tulvaklaanin rajalle. Joen toisella puolella oli partio.
”Älä yritäkään tunkeutua reviirillemme!” Tulvaklaanin kolli sähisi.
”Hän varmasti yrittää”, nuorempi naaras naukaisi. ”Kimppuun!” Tämä jatkoi, ja partion perällä ollut soturi loikkasi Pitkätassun niskaan.
”Apua!” Pitkätassu rääkäisi, mutta paiskautui maahan Tulvaklaanin kissa päällään. Tämä sähisi, mutta soturi raapi hänen selkäänsä terävillä kynsillään.
”Seis! Älä tapa tuota oppilasta”, Partion johdossa ollut kolli ärähti. ”Säästä hänet”. Siinä samassa soturi puri Pitkätassun niskasta ja tönäisi tämän jokeen. Pitkätassu räpiköi vedessä sen minkä jaksoi, ja pääsi lopulta kiipeämään Pilviklaani puolelle jokea. Hän lysähti siihen haukkomaan henkeä. Tulvaklaanin partio oli kadonnut näkyvistä. Pitkätassun Turkista valui verta maahan, ja tämä nuoli haavojaan sen minkä pystyi. Sitten oppilas lähti tallustamaan kohti leiriä.

Leirin sisäänkäynnillä Pitkätassua vastaan tuli Yölintu.
”Mitä sinulle on Tähtiklaanin nimeen oikein tapahtunut?” Tämä kysyi kauhistuneena. ”Mene heti Kuuralehden luokse!” Pitkätassu tassutti parantajan pesälle. Kuuralehti oli sisällä järjestelemässä yrttejä.
”Voihan, missä olet ollut?” Parantaja kysyi.
”Olin saalistamassa, kun alkoi sataa, ja olin palaamassa leiriin, kun Tulvaklaanin partio tuli vastaan rajalla, ja yksi niistä hyökkäsi kimppuuni. Tipuin jokeen.” Pitkätassu lopetti. Kuuralehti käski tämän käydä makuulle pesän lattialle, ja oppilas teki työtä käskettyä.

Illalla Kuuralehti käski Pitkätassun levätä siihen asti, että hän on taas harjoittelukunnossa, ja tulla seuraavana päivänä uudestaan, niin hän voisi katsoa olivatko haavat parantuneet. Ruskea oppilas tassutti väsyneenä oppilaiden pesään. Valkotassu odotti häntä siellä.
”Hyvää yötä, Pitkätassu”. Tämä naukaisi.
”Hyvää yötä”, Pitkätassu vastasi, ja käpertyi makuulle sammaleiden päälle. Hän nukahti melkein heti.

Klaaniuutiset: Pitkätassu loukkaantunut, pääsee parin päivän päästä takaisin tehtäviin.

Vastaus:

10 KP!

- Hunaja YP

Nimi: Kojootti, Hiiritassu, Lehtiklaani

30.07.2018 16:19
Hiiritassu siristeli meripihkasilmiään ja tarkkaili hämärää pesää. Sen lehtiseinusta ympäröi yrttivarastoa ja potilaille tarkoitettuja sammalalusia. Valkojalan vaaleanruskea turkki vilahti pesän toisella laidalla ja Hiiritassu kampesi itsensä ylös. Viherlehden kostean tunkkainen ilma tuntui tukalana joka puolella kun nuori kolli asteli uuden mestarinsa luo. Naaras oli kyyristynyt tuoreiden yrttien ääreen ja tuon häntä heilahteli hitaasti.
"Huomenta", Valkojalka naukaisi iloisesti huomatessaan uuden oppilaansa.
Hiiritassu hymyili hiukan ja nyökäytti päätään.
"Huomenta, Valkojalka", oppilas tervehti takaisin ja nuolaisi pari kertaa lyhyitä rintakarvojaan.
Parantaja hymähti hilpeästi ja katsahti taas yrtteihinsä. Naaras näytti pohtivan päivän opetusta. Hiiritassu istuutui ja vetäisi harmaanruskean häntänsä käpäliensä ympärille.
Hetken päästä Valkojalka nousi istumaan.
"Mitä arvelet näiden yrttejen olevan?", tuo kysyi katsellen pientä pinoa edessään.
Kolli tutki isolehtistä kasvia jolla oli pistävä haju, ja päättelemällä maku. Hän oli joskus pentuna kysellyt paljon kysymyksiä, muttei muistanut tästä yrtistä juuri mitään. Hiiritassu pudisteli päätään odottaen mestarinsa vastausta.
"Ei se mitään", parantaja sanoi myötätuntoisesti. "Tämä on hierakkaa. Se auttaa kipeisiin polkuanturoihin tai haavoihin", Valkojalka lisäsi pikaisesti.
Parantaja oppilas katseli tarkkaavaisesti isoja lehtiä yrittäen muistaa tulevaisuudessa mihin niitä käytettäisiin.
"Tiedätkös miten sitä käytetään?", naaras esitti toisen kysymyksen päätään oppilaan puoleen kallistaen.
Hiiritassu mumisi itsekseen ja lopulta kohtasi mestarinsa sinisen katseen.
"Eikös se pitäisi pureskella ennen haavalle laittamista?", hän vastasi kysymykseen kysymyksellä.
Valkojalan silmät kirkastuivat.
"Kyllä, oikein hyvä, Hiiritassu", parantajan kehut saivat kollin tuntemaan itsensä ylpeäksi.

Aurinko oli jo korkealla, kun Valkojalka oli antanut oppilaalleen luvan syödä. Hiiritassu jolkutti ulos parantajan pesästä ja haukotteli aukiolla. Leiri tuntui olevan melko tyhjillään, sillä useimmat soturit ja oppilaat olivat partioissa. Kolli loikki ripeästi tuoresaaliskasalle ja valikoi sieltä oravan. Kantaessaan saalista pörröisestä hännästään tuo erotti leirin uloskäynnillä liikettä. Hiiritassu pysähtyi parantajan pesän viereen varjoiselle kohdalle. Hän huomasi emonsa, Aamulinnun, ja isänsä Valheenvirran palaavan leiriin. Aamulinnulla oli mukanaan päästäinen ja Valheenvirralla myyrä. Kaksikko tassutti tuoresaaliskasalle ja laski siihen saaliinsa. Hiiritassu heilautti vanhemmilleen harmaanruskeaa häntäänsä ja Aamulintu kiirehti pentunsa luokse Valheenvirta kannoillaan.
"Mitenkäs ensimmäinen päivä on mennyt?", naaras kehräsi emolliseen tapaansa ja räpytteli ruskeita silmiään.
Valheenvirta asettui poikansa viereen korvat höröllä.
"Loistavasti, vaikka sitä onkin vielä jäljellä", Hiiritassu huomautti syödessään oravaansa.
Aamulintu asettui kyyryyn tuon viereen ja hän huomasi emonsa silmistä ylpeyden. Kolli hymyili vaaleanharmaalle naaraalle ja katsahti sitten Valheenvirtaan. Soturin täplikäs turkki hohti kirkkaana auringon valossa.
"Mukava kuulla", oppilaan isä sanoi lyhyesti kuten normaaliin tapaansa.
Hiiritassu nuolaisi huuliaan ja venytteli. Aamulintu katseli ylöspäin vaaleansiniseen taivaaseen, jonka peitti vain muutama pieni pilvi.
"Mitenkäs Korsipentu?", kolli kysyi uteliaana.
Hänen pikkusiskonsa oli pentutarhassa Pehmosulan hoidettavana. Hiiritassu tuumi sen olevan emonsa maidon puutteen takia, muttei koskaan kysynyt asiasta.
"Oi hän voi hyvin, eikös Valheenvirta?", naaras naukui katsahtaen kumppaniinsa, joka vain nyökäytti päätään.
"Hänestä tulee vielä mainio soturi", kolli lisäsi hymyillen.
Hiiritassu kehräsi hiukan ennen kuin nielaisi viimeisen palan oravastaan ja nousi seisomaan. Oppilaan leveät lavat jännittyivät tuon noustessa.
"Lupaan käydä Korsipennun luona kunhan vain kerkeän", parantaja oppilas lupasi koskettaessaan neniä vanhempiensa kanssa.
"Hyvä", Aamulintu kehräsi taas ennen kuin Hiiritassu katosi takaisin parantajan pesään.

Vastaus:

16 KP.

- Hunaja YP

Nimi: Jäätassu, Pilviklaani, Minttu

26.07.2018 18:23
Kanervikko huojui tuulessa Jäätassun astellessa eteenpäin. Hän näki kaukana edessä kohoavat vuoret. Partio tallusti pitkin nummea kohti ei kenenkään rajaa.
”Voisimme saalistaa vähän”, Partiota johtava Virtasydän naukaisi. ”En muista, milloin täällä on saalistetut viimeksi. Siitä on kauan.” Jäätassu loikki nummelta kauemmas, metsälle. Hän yritti löytää mahdollisen riistan tuoksuja, mutta kun hän meni syvemmäs metsään, hän kuuli sähinää.

// Haittaako, jos jatkan heti kun pääsen koneelle? Noh, ei se nyt saa haitata :D//

Vastaus:

2 KP.

- Hunaja YP

Nimi: Kojootti, Naalitassu, Usvaklaani

25.07.2018 21:41
Naalitassu tepasteli reippaasti mestarinsa vierellä takaisin leiriin. Haukkatassun voittaminen tuntui hyvälle ja kokeneen Varpukynnen kehut pyörivät nuoren naaraan päässä. Tuon ruskeankirjava, pörröinen häntä oli hilpeästi pystyssä. Eilisen kura oli uuden sateen ansiosta kokonaan poissa. Aaltoturkin yhtäkkinen pysähdys hätkähdytti oppilasta. Naalitassu katsahti kollin meripihkasilmiin jotka enteilivät eilisen kysymyksen vastausta. Hän oli rohjennut kysyä sen kysymyksen, joka oli vaivannut häntä melkein ensimmäisestä oppilas päivästä asti.
"Sanoin eilen illalla vähän toisin, mutta..", Aaltoturkki sanoi täristen.
"Mutta mitä?", Naalitassu patisti tuota jatkamaan astuessaan lähemmäs.
"Minä ja Valkotassu olemme yhdessä", soturi vastasi selkeästi.
Naalitassu tunsi sydämensä tipahtavan vatsalaukkuun ja tuon vaalean vihreitä silmiä kirveli. Pieni naaras oli jo toivonut Aaltoturkin eilis illan vastauksen olevan totta, että kaksikko olivat vain kavereita. Naalitassu haukkasi henkeä shokin jälkeen. Kolli seisoi hänen edessään juovikas turkki sateesta kylkiin liimautuneena. Hän tuntui odottavan tuon sanovan jotakin. Valkoinen oppilas pidätteli tunteiden sekamelskaa ja yritti keksiä sopivaa asiaa sanoa. Naaras tunsi ikävän kiven sydämellään kun tuo katsahti ylös mestariinsa.
"Sano jotakin", Aaltoturkki pyysi hiljaisella äänellä jota oli vaikea kuulla sateen ropinan yli.
Naalitassu räpytteli silmiään osin sen takia että pisarat piiskasivat naamaan ja toiseksi että hän pelkäsi tunteidensa heijastuvan silmistään.
"Minä tuota..", valkoinen naaras aloitti, mutta keskeytti lauseensa katsellessaan Aaltoturkin huolestunutta ilmettä.
"Sehän on mahtavaa", Naalitassu korjasi ripeästi ja hymyili.
Tuo tiesi heidän suhteensa olevan pahaksi, mutta ei kai hän voinut mestarinsa suhdetta paljastaa. Varsinkaan jos se teki hänet iloiseksi. Aaltoturkin kasvoille tuli epäileväinen ilme ja Naalitassu tiesi ettei tuo uskoisi tuon positiivista vastausta.
"Niinkö?", kolli kysyi katsahtaen kaihoisasti parantajan pesälle.
Naaras tunsi ikävän piston sydämessään, jokin painoi hänen mieltään eikä hän halunnut Aaltoturkin tietävän, kateus. Sehän oli aivan typerää ja pentumaista.
"Joo", Naalitassu yritti vakuutella. "Niin, tuota.. salaisuutesi on turvassa", tuo lupasi hiukan ilmeettömästi.
Aaltoturkki hymyili hiukan valmistautuakseen vastaukseensa, mutta oppilas keskeytti hänet.
"Aurinko on jo laskeutumassa ja minun pitäisi mennä", tuo naukui kiireesti. "Huomiseen", Naalitassu lisäsi ja tuon sydäntä riipaisi kävellessään oppilaiden pesää kohden.
Hän ei katsonut taakseen vaan pujahti turkki likomärkänä oppilaiden pesään. Haukkatassu nosti päänsä ja nyrpisti nenäänsä ällötyksestä.
"Olet ihan märkä tulokas", kolli sanoi leikkisästi.
"Ei tänään, Haukkatassu", Naalitassu mumisi käpertyessään omalle vuoteelleen.
Haukkatassun hämmentynyt katse oli vieläkin kiinni tuon valkeassa turkissa, Naalitassu tunsi sen kysyvän katseen selässään.

//Kateus piinaa Naalia :') Saapi jatkaa! :D //

Vastaus:

12 KP!

- Hunaja YP

©2019 Kuiskaava Metsä - suntuubi.com