Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Noudatathan klaanien reviirejä ja purojen, jokien, ukkospolkujen yms. sijaintia.

Ohjeita kirjoittamiseen:

- Jos kirjoitat omalla kissallasi, kirjoita nimilaatikkoon kissasi nimi, klaani ja oma nimesi, esimerkiksi Sumuhäntä, Usvaklaani, Täplis YP

- Jos taas kirjoitat vapaasti roolattavalla kissalla, kirjoita nimilaatikkoon kissan nimi, klaani, oma nimesi, ja se, että kissa on vapaasti roolattava, esimerkiksi Leijonankita, Lehtiklaani, Holo VYP, vapaasti roolaus

 - Voit kirjoittaa tarinasi joko ensimmäisessä persoonamuodossa (minä) tai kolmanneessa persoonamuodossa (hän).

Juoksin äkkiä leiriin. (1.p.)

Nokitähti juoksi äkkiä leiriin. (3.p.)

 - Vuorosanat kirjoitetaan joko käyttämällä heittomerkkejä: 

 "Kuka sinä olet?"Lumitähti kysyi.

 "Olen Leijonatassu", Leijonatassu vastasi.

 "Ai, se oletkin sinä!" Lumitähti huudahti.

 ...tai käyttämällä vuorosanaviivaa:

 - Kuka sinä olet? Lumitähti kysyi.

 - Olen Leijonatassu, Leijonatassu vastasi.

 - Ai, se oletkin sinä! Lumitähti huudahti.

- Aiheita voivat olla esimerkiksi:

Rajapartio, metsästyspartio, rajataistelu, oppilaan harjoittelu mestareiden kanssa, nimittäjäiset, Tähtiklaanin lähettämä uni, pentujen seikkailuja,  karkaaminen pentutarhasta, elämää klaanissa jne.

Arvioimme tarinoita lähinnä pituuden mukaan, ja annamme yhden kp:n n. kolmeakymmentä sanaa kohden:

450 sanaa jaettuna kolmellakymmenellä= 15 kp:tä

50 sanaa jaettuna kolmellakymmenellä= 1,6 kp:tä = 2 kp:tä

Lisää tietoa Kokemuspisteet -sivulla.

Kannattaa myös tarkistaa kaikki Maailma -kohdan sivut, käynnissä saattaa olla joku tapahtuma, josta voit kirjoittaa.

Kokoontumisista kirjoitetaan täällä, mutta infoa niistä on Kokoontumiset -sivulla. Siellä näkyy esimerkiksi kokoontumisiin pääsevät kissat, ja kokoontumisten ajankohdat.

Jokaisen tarinan loppuun tulee kirjoittaa huomautus, jos tarinan aikana on tapahtunut jotain merkittävää (loukkaantumiset, rajataistelut tms.). Nämä tekstit kirjoitetaan Klaaniuutiset - osioon.

 1  2  3  4  > [ Kirjoita ]

Nimi: Rumpel

12.01.2019 12:48
Kuisketassu >> Tulvaklaani

Aamu oli hiljainen ja kuura peitti kasveja leirissä ja sen ulkopuolella. Aukiolle oli laskeutunut usvaa, kun Kuisketassu vaelsi oppilaiden pesältä tuoresaalisholviin, ja varoi herättämästä kuningattaria. Valikoidessaan kasasta vesimyyrää, hänen takaansa kului innostunutta tuhinaa, ja kahdet käpälän askeleet yrittivät kömpelösti hiipiä tämän taakse.
“Pöö!” Kuisketassu käännähti ympäri ja kaksi pentua kavahtivat taaksepäin. Kirjopentu ja Harmaapentu, hänen omat rakkaat sisaruksensa. Kuinkas muutenkaan.
“Mistä arvasit että olemme täällä?” Harmaapentu nurisi. Kollit naulitsivat katseensa isosiskoonsa, joka pidättele kehräystä.
“Jos haluaa yllättää, pitää olla hiljaa”, Kuisketassu laskeutui matalaksi, ja hiipi pentuja kohti. “Niin kuin näin!” Kuisketassu loikkasi pentuja kohti, mutta piti huolen, että hyppäsi heidän ylitseen.
“Teidän pitäisi kuitenkin mennä vielä nukkumaan.”

Kuisketassun astellessa myyrä suussaan aukiolle Pimeäsydän asteli soturien pesästä oppilaansa luokse ja sanoi: “Menemme aamupartioon, käy herättämässä Kastetassu.”
“Enkö voisi syödä ensin?” Kuisketassu sanoi hiukan kapinamielellä. Kyllä kissa aamupalan tarvitsi! Eikä aurinkokaan ollut vielä taivaanrannan yläpuolella, ei vielä olisi kiire.
“Nopeasti sitten, lähdemme aivan pian”, Pimeäsydän totesi. Kuisketassu asteli aukion reunalla ja haukkaisi myyränsä muutamalla haukulla. Hän asteli takaisin kohti oppilaiden pesää, mutta ei ehtinyt sinne asti, kun joku kosketti hänen lapaansa. Kuisketassu käännähti ympäri, ja seisoi nenäkkäin isänsä, Roihuturkin kanssa.
“Oletko nähnyt Kirjopentua tänään? Harmaapentu kertoi heidän leikkineen jäljitystä, mutta Kirjopennun jäljet olivat kadonneet usvan takia.” Naarasoppilas katsoi isäänsä hämmästyneenä.
“Ei, en ole nähnyt Kirjopentua… olen menossa partioon mutta...” Kuisketassu vilkaisi lapansa yli ja viittoi hännällään mestarilleen. “Pimeäsydän, Kirjopentu on kadonnut, olisiko mitenkään mahdollista, että voisin lähteä etsimään häntä? Hän on kuitenkin veljeni.” Pimeäsydämen korvat heiluivat hiukan tämän pohtiessa oppilaansa ehdotusta. Lopulta tämä kääntyi ympäri, ja pyysi varapäällikkö Sysisiipeä saapumaan kuulemaan tilanteen. Soturi jätti päätökset partioista varapäällikölle, kuten kuului. Tapansa mukaan varapäällikkö pysytteli tyynenä ja teki nopeat päätökset.
“Etsintäpartioon lähtevät Roihuturkki, Pimeäsydän ja Kuisketassu. Minä otan Kastetassun ja Pisaratassun sekä Tomupilven mukaani rajapartioon”, varapäällikkö ilmoitti jämäkästi. “Kuisketassu, raahaa Kastetassu ja Pisaratassu ulos oppilaiden pesästä, jos muu ei auta. Minä käyn herättämässä Tomupilven.” Kuisketassu kääntyi kannoillaan ja kiisi oppilaiden pesään, jossa Kastetassu ja Pisaratassu vielä tuhisivat vierekkäin kerällä käpertyneinä.
“Ylös kumpikin!” Kuisketassu naukui kovaan ääneen, ja ravisteli kummankin hereille. Erityisesti Pisaratassu näytti ärhäkältä, sillä hänen ei ollut alunperin tarkoitus mennä aamupartioon.
“Mitä sinä meuhkaat?” Pisaratassu murisi. “En ole aamupartiossa!”
“Nyt olet, muutos suunnitelmiin”, Kuisketassu loi molempiin anteeksipyytävän katseen herätystaktiikkansa takia. “Kirjopentu on kadonnut ja lähden etsimään häntä.”

Harmaapentu osoitti partiolle paikan, josta Kirjopentu oli lähtenyt piiloon, mutta sumuinen ilma oli pyyhkinyt pennun hajujäljen pois.
“Tutkin leirin jo läpi kun Harmaapentu ilmoitti veljensä olevan kateissa”, Roihuturkki ilmoitti.
“Kiertäkäämme siis leiri sen ulkopuolelta” Pimeäsydän tokaisi. “Haistellaan leirin muuria, jos löytäisimme uuden hajujäljen.” Mestarin ehdotus oli melko epätoivoinen, mutta parempaakaan ei löytynyt. Kolmikko lähti kiertämään leiriä Roihuturkki etunenässä, haistellen kasvillisuutta leirin ympärillä.

Kuljettuaan leirin puoliksi ympäri, edestä kuului kirkaisu. Ääni oli selvästi pennun. Partio ampaisi eteenpäin, ja pian edessä näkyi jäätä veden pinnalla, ja aivan rannassa reikä jäässä.
“Kirjopentu!” Roihuturkki ulvaisi, ja ampaisi reiän luokse. Kolli alkoi rikkoa jäätä, ja sukelsi pentunsa perään. Kuisketassu harppoi pitkin askelin tämän avannon luokse, ja alkoi rikkoa jäätä reiän ympäriltä. Roihuturkin olisi helpompi päästä ylös isommasta reiästä. Pimeäsydän tuli auttamaan, kun tajusi, mitä oppilas oikein yritti.

Aikaa kului varmasti vain muutamia sekunteja, mutta ne tuntuivat kymmenkertaisilta. Roihuturkki ilmestyi kuitenkin pintaan Kuisketassun veli suussaan. Soturi laski pennun rannalle, ja alkoi elvyttää tätä. Vettä pärskähti pennun suusta, ja pian tämä veti rohisten henkeä.
“Nyt me viemme sinut Purolaulun luokse, ja sen jälkeen saat selittää”, Roihuturkki sanoi ankarasti.

“Kirjopentu!” Tuhkatäplä parkaisi nähdessään elottoman pentunsa. Harmaapentu näytti järkyttyneeltä, ja Kuisketassu riensi lohduttamaan pentua.
“Roihuturkki vie veljesi suoraan Purolaulun luokse”, Kuisketassu kertoi. “Voimme varmaankin käydä katsomassa, mitä hänelle tehdään.” Pentu nyökkäsi, ja naaras johdatti veljensä parantajan pesään, jossa oli jo hiukan tungosta.
“Kirjopentu saa hiukan laventelia vilustumisen varalta, timjamia shokkiin ja unikonsiemeniä. Ette voi kysellä häneltä mitään nyt” parantaja viuhtoi hännällään vanhempia poistumaan. “Rasitus voi altistaa hänet valkoyskälle, joten hus!”

Illemmalla Kuisketassu keskusteli Pisaratassun kanssa tuoresaaliin äärellä.
“Luulen, että Kirjopentu paranee”, Pisaratassu naukui lohduttavasti. Kuisketassu huokaisi.
“Toivoisin niin.”
“Purolaulu on kuitenkin taitava parantaja, kyllä hän yhden vilustumisen hoit-” naaraan lause jäi kesken Sysisiiven saapuessa paikalle.
“Purolaulu pyysi kertomaan”, kolli naulitsi katseensa Kuisketassuun, “että veljesi on nyt herännyt. Voisit mennä kuulemaan, mitä hänellä on kerrottavanaan.” Kuisketassu nyökkäsi ja nousi seisomaan. Tämä heilautti häntäänsä ja asteli parantajan pesää kohti.

“Minä ehdotin, että leikkisimme jäljitystä” Kirjopentu kertoi. Koko perhe istui sisällä parantajan pesässä ja parantaja itse puuhaili yrttien parissa. “Harmaapentu jäi laskemaan, ja minä lähdin pakoon. Tiesin yhden tosi hyvän piilon. Se oli oppilaiden pesän takana, vähän paikatun näköinen aukko muurissa, sinne sisälle pääsi hyvin.” Kuisketassu nielaisi. Hän oli kaivanut tuon reiän muuriin eräällä yöllisellä retkellään. Kirjopentu yski ja jatkoi: “Odotin Harmaapentua tosi kauan, ja yritin katsoa muurin raosta ulos. Halusin käydä ihan tosi tosi nopeasti ulkopuolella katsomassa mitä siellä olisi. Kaivoin tieni ulos ja se paikka oli mahtava!” Kolli näytti innostuneelta.
“Entä kuinka putosit jäihin, kulta?” Tuhkatäplä kysyi, ja Kirjopennun into lopahti.
“Routalintu kertoi, että lehtikadon aikaan veden päällä voi joskus kävellä, ja kun minä näin jäätä, ajattelin kokeille, miltä se tuntuu. Se oli tosi hassun tuntuista, ja sitten… minä putosin”, pentu maukui apeana. Perhe lohdutti pentua, ja Kuisketassu kipaisi tuoresaaliskasalle hakemaan pienen kalan Kirjopennulle ja tämän veljelle jaettavaksi.
“Noniin, Kirjopennun pitää viettää tämä yö täällä, ja hänen pitäisi kohta mennä nukkumaan”, Purolaulu hätisteli vieraita ulos pesästä. Kuisketassu askelsi takaisin Pisaratassun luokse, joka istui vielä oppilaiden pesän lähettyvillä. Kuisketassu kertoi tarinan oppilastoverilleen, joka naurahti ja maukui: “Se pentu kyllä pysyy tämän jälkeen kiltisti leirissä ehkä kolme päivää!”

//Tarinaa taas sanat tasan 890 :D

Vastaus:

En keksi paljoa uutta kommentoitavaa, yhtä hyvä tarina kuin edellinenkin :D Klaaniuutisiin menee tieto, että Kirjopentu on parantajanpesässä vähän aikaa. Saat 31 kp:ta :)

Titta YP

Nimi: Ukkospentu, Lehtiklaani, Savu

10.01.2019 22:14
"Usvaklaani!" Ukkospentu huusi,"Lehtiklaanin soturit, hyökkäykseen!" Hän kompasteli ulos pentutarhasta ja loikki aukion poikki leirin toiseen laitaan muut pennut kintereillään. Muutama soturi katsahti häneen ensin varuillaan, mutta jatkoivat sitten puuhiaan. Ukkospentu hyppäsi valtavaan loikkaan, nappasi lehden ilmasta ja painoi sen maata vasten.
"Sainpas!" hän ulvaisi. Tulipentu ja Korsipentu tulivat perässä ja hyökkäsivät leiriin palaavan Aamulinnun kimppuun. Soturi päästi pelokkaan ulvaisun ja painautui maata vasten, esittäen että pelkäsi. Ukkospentu hyppäsi mukaan.
"Usvaklaani ei pärjää meille!" Korsipentu huudahti riemuissaan.
"Ei tosiaankaan" säesti Tulipentu.
"Olette aivan liian vahvoja" Aamulintu vikisi ja vilkaisi heitä pilke silmäkulmassaan.
"Niin, Lehtiklaani on paras!" Ukkospentu huudahti ylpeänä.
"Antaudutko?" Tulipentu kysyi haastavasti.
"Ky-kyllä" Aamulintu vastasi. He päästivät soturin vapaaksi.
"Se oli mahtavaa!" Ukkospentu kehräsi innosta täristen,"En malta odottaa, että pääsen taistelemaan oikeasti."
"En minäkään" Korsipentu sanoi vähän huolestuneena,"Tuleekohan koskaan meidän vuoro"
"Tulee varmasti" Aamulintu puuttui keskusteluun.
"Näitkö kuinka hyppäsin hänen selkäänsä?" Tulipentu kysyi silmät säkenöiden.
Aamulintu pyöritti silmiään.
"Minulla on nälkä" Ukkospentu sanoi,"Mennään hakemaan jotain tuoresaaliskasasta." Hän lähti astelemaan kohti tuoresaaliskasaa.
"Joo, nähdään Aamulintu!" Korsipentu sanoi ja lähti perään Tulipentu kannoillaan. Ukkospentu valitsi kasasta pulskan hiiren, odotti että muutkin olivat valinneet tuoresaalista, etsi hyvän paikan pentutarhan läheltä ja alkoi syödä.

He katsoivat, kun partio teki lähtöään leiristä.
"Pääsemmekö mekin mukaan?" Ukkospentu kysyi toiveikkaana.
"Ette. Valitan, mutta teidän täytyy odottaa, että olette oppilaita." Leijonankita pudisti päätään ja kääntyi lähteäkseen.
"Tämä ei ole reilua!" Korsipentu valitti, "Niinkuin meitä pidettäisiin täällä vankina." Tulipentu pysyi vaiti. Ukkospentu oli varma, että Leijonankita oli kuullut sen, mutta tämä ei osoittanut sitä millään tavalla. He katsoivat kateellisina, kun Nopsatassu käveli mestarinsa perässä ulos leiristä. Ukkospennun teki mieli juosta perään, mutta tiesi ettei se auttaisi mitään, hänen oli toteltava varapäällikköään. Hänen täytyisi vain odottaa, että täyttäisi kuusi kuuta, ihan niin kuin muutkin pennut.

Vastaus:

Kiva pentutarina, kuvasi erittäin hyvin pentujen elämää leirissä. Kirjoitusvirheitä en pikasilmäyksellä löytänyt, ja teksti oli sujuvaa. Saat 10 kp:ta :)

Titta YP

Nimi: Rumpelstiltskin

09.01.2019 21:08
Kuisketassu >> Tulvaklaani

“Parempi” Pimeäsydän murahti Kuisketassun toistaessa samaa taisteluliikettä yhä uudelleen ja uudelleen. “Lyöntisi on kuitenki yhtä voimakas kuin jos lehti lentäisi minua päin. Voiman pitää tulla koko käpälästä lavasta asti.”
“Yritän”, Kuisketassu piti äänensä vaivoin rauhallisena. Mestarin hiillostaminen kiristi oppilaan hermot äärirajoilleen.
*Jos et huomannut, olemme vedessä. Ei ole helppoa uida ja lyödä samalla*, Kuisketassu mietti ja loi terävän katseen mestariinsa. Käpäliä hapotti jo, eikä Kuisketassu tuntenut toisen takajalkansa halvaantunutta osaa.
“Uudestaan, kovemmin, paremmin, tehokkaammin”, Pimeäsydän komensi. Kuisketassu otti muutaman vedon kohti mestaria, kohottautui vedestä hiukan, kohotti tassunsa iskuun ja…
Kuisketassu veti keuhkonsa täyteen vettä ja räpiköi pintaa kohti. Hän tunsi hampaiden tarttuvan niskanahkaansa, ja Pimeäsydän kiskoi oppilaansa saarekkeelle, jossa kasvoi kaisloja ja hieman ruohoa. Naaras oksensi vettä sisuksistaan ja yski rannalla. Pimeäsydän katseli oppilastaan hiukan huolestuneena.
“Mitä viherlehteä?” oppilas kähisi. Hän nousi horjuen pystyyn ja katsoi mestariinsa. Yrittikö tämä tappaa hänet?
“Et ollut valmiina, torjuin iskusi”, mestari lisäsi anteeksipyytävästi. “Ei ollut tarkoitukseni kuitenkaan tappaa sinua.”
“Jos olet valmis, teemme liikkeen vielä muutaman kerran”, Pimeäsydän tokaisi.

“Orjapiiskuri, ylityöllistäjä, liikaharjoituttaja”, naaras keksi paljon värikkäämpiäkin nimityksiä mestarilleen. Naaras aivasti, ja niiskaisi. Mitä hän saisi kaikesta tuosta harjoittelusta? Hyvän mielen? Ei. Soturinimen? Ei vielä. Nuhan? Kyllä. Ehkä Purolaulu voisi antaa jotakin yrttiä estämään vilustumista. Naaras lähti talsimaan kohti parantajan pesää.

“Kautta Tähtiklaanin, Kuisketassu, miten olet noin märkä”, parantaja ihmetteli. “Ei älä, älä peremmälle, kiitos, yrtit kastuvat.” Kuisketassu peruutti ulos parantajan pesästä Purolaulun jäädessä penkomaan vähäisiä varastojaan yrttien varalta.
Mitäköhän yrttiä hän Kuisketassulle antaisi? Toivottavasti ei hierakkaa, sehän haisikin niin pahalle. Hunaja ei maistunut miltään ja tarttui tassuihin ja turkkiin. Kissanminttua? Sen tuoksun tunsi kielellään ja haju muistutti lämpimimmästä viherlehdestä. Naaras oli kerran saanut koskea tuohon taianomaiseen kasviin, pienenä puuhastellessaan jotakin parantajan pesässä.
“Tässä, ole hyvä”, Purolaulu kantoi suussaan jotakin kasvia. “Pietaryrttiä.” Kuisketassu pureskeli kasvin suussaan ja nieli. Naaras oli yökätä kasvin maun takia, mutta onnistui nieleskelemään kaiken antamatta ylen. No, vaikutusten olisi paras sitten näkyä.

Kuisketassu etsi leirin laidalta paikan, jossa kasvoi ruohoa. Eihän kukaan halua hiekan tarttuvan turkkiinsa, eihän? Kuisketassu ei ainakaan halunnut. Naaras alkoi sukia märkää, mudan makuista turkkiaan pitkin vedoin. Onneksi hänen turkkinsa oli niin lyhyt, että siihen ei juurikaan multapaakut tarttuneet.

Saatuaan suittua turkkinsa naaras suuntasi tuoresaaliskasalle. Hän ei ollut syönyt sitten auringonnousun, ja auringonlasku oli kohta jo käsillä. Hämärä laskeutui lehtikadon aikaan tietysti aikaisemmin kuin viherlehtenä, ja varjot lankesivat jo leiriin, mutta oli se silti pitkä aika olla syömättä.
Kuisketassu pohti, mitä hän haluaisi syödä. Tuoresaaliskasa ei ollut kovin suuri, joten valinnanvaraa ei juurikaan ollut. Ahven? Ei piikkejä. Vesilintu? Jo sulkien määrä kauhistutti naarasta. Särki? Voisi olla, ehkä hiukan niljakas yksilö, mutta ei Kuisketassukaan ihan niin kranttu ollut, että olisi hyvästä särjestä valittanut.
“Syötyäsi on velvollisuutesi ruokkia klaani”, Pimeäsydän tokaisi. Kuisketassu voihkaisi mielessään. “Saat luvan mennä ruoan jälkeen metsälle. Oppilaiden on ruokittava klaaninvanhemmat ja kuningattaret ennen kuin he saavat itse syödä.”
*Ja nyt sinä siis luet minulle soturilakia, kiitos vain tiedän kyllä*, Kuisketassu sadatteli mielessään. Paras vain korjata luunsa ja häipyä metsälle. Miksi hänellä ja mestarilla menivät koko ajan tassut ristiin? *Koska hän on pomotteleva kaikkitietäjä* naaras vastasi mielessään.

Kuisketassu nyhti ruohotuppoja kynsillään raivokkaasti. Jokaikinen kala oli päättänyt mennä nukkumaan, ja jokainen lintu oli tainnut lentää Pilviklaanin reviirille. Jos hän palaisi leiriin ilman tuoresaalista, Pimeäsydän varmaankin nyhtäisi häneltä karvat yksi kerrallaan ja passittaisi hänet kuningattarien palvelijaksi seuraavaksi puoleksi kuuksi.
Pienen pieni rapina herätti Kuisketassun vaistot. Kaislaverhon takana mantereella orava etsi ilmeisesti piilotettuja kätköjään. Mutta… eläin oli Pilviklaanin puolella. Pikaisen pirun ja enkelin taiston jälkeen piru voitti 5-1, ja Kuisketassu valmistautui loikkaan kohti ateriaa. Hän haisi kuitenkin jokivedelle… pilviklaanilaiset eivät haistaisi häntä. Ja vaikka haistaisivatkin, hän haisisi Tulvaklaanille. Kukaan ei näkisi häntä. Hän voisi aina sanoa, että eläin oli aivan varmasti Tulvaklaanin puolelta, eikä hän sitä paitsi ottaisi tätä tavaksi. Yksi kerta ei voisi haitata, eihän? Naaras vakuutteli itselleen tekevänsä oikean valinnan. Kyllä Tuhkatäplän kiitos korvaisi parin hännänmitan lipsahduksen.
Nyt tai ei koskaan, klaanin vuoksi mitä tahansa. Kuisketassu loikkasi ja upotti kyntensä lihaan. Jäämättä odottamaan saaliin kuolonkouristuksia tai avunhuutoja hän nappasi saaliin suuhunsa ja kiirehti omalle reviirilleen. Vain hän ja orava jakaisivat salaisuuden.

“Onpa se hieno!” Tuhkatäplä kehaisi. “Kiitos! Tämä oli varmaan vaikea saada?”
“Mmm… no eipä siinä nyt niin mitään vaikeuksia ollut”, Kuisketassu sanoi kainon kuuloisena. Tämä ei toistuisi. Hän ei enää uppoaisi syvemmälle tähän valheiden suohon. Näin naaras suunnitteli, mutta edes Tähtiklaani ei voinut tietää, pitäisikö lupaus vai ei.

//hmmm… mitäköhän mä Kuiskeelle keksisin… sanat 713, kiva roolata taas :)

Vastaus:

Hyvä ja mukavan pitkä tarina, pidän kirjoitustyylistäsi todella paljon! En löytänyt kirjoitusvirheitä ja kirjoitus oli muutenkin sujuvaa ja selkeää. Jos jotain olisi pakko huomauttaa sanoisin ehkä, että jos siirrät kaikki vuorosanat omalle rivilleen tarinasta tulee vielä selkeämpi, mutta näinkin on oikein hyvä. Saat 25 kp:ta :)

Titta YP

Nimi: Minttu, Jäätassu, Pilviklaani

17.12.2018 17:02
Jäätassu sulki silmänsä, ja antoi tuulen riepottaa turkkiaan. Hän oli yksin aukealla, jota ympäröivät puut. Kolli istuutui leveän joen viereen. Se kulki aukion reunaa pitkin, kuljetti mukanaan risuja ja käpyjä. Hän muisteli viimeöistä retkeään kaksijalkalaan. Jäätassu oli tavannut vieraan kotikisun, mutta hän ei ollut löytänyt vanhaa ystäväänsä.

Nuori, harmaa kolli tallusti allapäin leiriin. Pitkätassu tuli häntä vastaan.
“Mikä nyt painaa?” Ruskea oppilas kysyi huolestuneena.
“E-ei mikään...” Jäätassu yritti, mutta Pitkätassun tuima katse ei irronnut hänestä. “Olkoon, kerron, jos pidät tämän salassa. Tule!”
Oppilaat loikkivat alas jyrkkää kukkulaa, ja pysähtyivät rinnatusten.
“Minä olen käynyt kaksijalkalassa. Enemmän kuin kerran. Tapasin siellä kauniin naaraan, ja... viimeyönä en löytänyt häntä.” Jäätassu katsoi Pitkätassuun anteeksiantavasti. Metsä oli hiljainen. Se oli kuullut Jäätassun salaisuuden.
“Se... sehän on mahtavaa! Saanko joskus tulla mukaasi?” Pitkätassu oli innoissaan.
“Tietysti, jos vain haluat... mutta nyt haluan mennä lepäämään. Valvoin puolet yöstä etsiessäni Liljatassua.” Jäätassu katsahti Pitkätassuun. Tämä oli aukaissut suunsa, mutta ei sanonut mitään.
“Liljatassu?” Pitkätassu toisti lopulta.
“Niin, se vanha Usvaklaanin oppilas... tai siis nykyinen erakko.”
“Hän, joka hylkäsi klaaninsa. Oletko sinä ollut hänen kanssaan?!” Pitkätassun ääni oli huojentunut, ja samalla hiukan levoton.
“Kyllä, hän on kiva. Mutta nyt menen lepäämään.” Jäätassu jätti Pitkätassun taakseen. Hän ei edes katsonut taakseen.

Pian Jäätassu huomasi oppilaiden pesän rakosesta, että Pitkätassu palasi leiriin. Naaras kantoi mukanaan oravaa. Jäätassu huokaisi, ja kävi makuulle.
“Hän ei halua minua”, kolli murahti itsekseen. Sitten hän antoi unen viedä mukanaan.

//Sori kun näin lyhyt tarina //

Vastaus:

Saat 8 kp:ta :)

Titta YP

Nimi: Ukkospentu, Lehtiklaani, Savu

05.12.2018 17:19
Ukkospentu kuuli sateen ropinan sisälle pentutarhaan. Hän olisi halunnut mennä ulos leikkimään, mutta ulkona myrskysi, eikä kuningattaret antaneet pentujensa mennä ulos sateeseen. Hän yritti nukahtaa, mutta ei onnistunut. Hän katseli Tulipennun leikkejä, häntä ei näyttänyt haittaavan yhtään.
"Minä haluan ulos!" Hän valitti.
"Et sinä tuonne halua mennä kastumaan" Hopeasiipi vastasi lempeästi,"sitä paitsi tuo tuuli veisi helposti pienen pennun mukanaan."
Ei auttanut muu kuin totella, ei hän ainakaan voisi taas karata. Ja hän tiesi emonsa olevan oikeassa. Hän meni Tulipennun luokse ja pyysi tätä leikkimään hänen kanssaan. He leikkivät sotureita, jotka taistelivat Pilviklaania vastaan. Se oli kivaa, mutta lopulta he väsyivät kumpikin leikkimiseen. Sillä välin, kun he olivat leikkineet, Pimeätassu oli tuonut kuningattarille tuoresaalista, ja nyt he hotkivat sitä nopein puraisuin. Sade ei ollut vieläkään loppunut, joten Ukkospentu käpertyi pentutarhan perälle ja nukahti. Hän heräsi, kun joku tökki häntä. Ukkospentu avasi silmänsä ja huomasi vieressään Korsipennun. "Sade on lakannut, tule!" Korsipentu huusi innoissaan.
He hyppelivät pois pentutarhan suule ja jäivät tuijottamaan leiriä. Se oli autio lukuunottamatta muutamaa soturia, jotka kyyristelivät pesänsä lähellä syömässä tuoresaalista. Leiri oli edelleen märkä myrskyn jäljiltä. Ukkospentu hyppäsi lähimpään vesilammikkoon niin, että Korsipentukin kastui.
"Tämä on hauskaa!" hänkin innostui.
"Niin on" Korsipentu vastasi.
He hyppivät vesilammikosta toiseen, kunnes olivat vain pelkkiä märkiä karvapalloja.
"Minulla on kylmä" Ukkospentu valitti.
"Niin minullakin"
He päättivät palata takaisin pentutarhaan.

"Miksi tassunne on ihan mudassa?" kysyi Pehmosulka.
"On satanut" Ukkospentu vastasi vilpittömästi.
Kuningatar katsoi heitä epäilevästi.
"Leikimme vesilammikoissa" hän lisäsi.
"Mrrrau" kuningatar naurahti.
Heidän emonsa nuolivat heidät puhtaiksi, mutta Ukkospentu oli vilustunut ja parantajan piti tarkastaa hänet.
"Wi mitään vakavaa, hän paranee kyllä" Valkojalka kertoi.
"Kai nyt opitte tästä?" Hopeasiipi kysyi.
"Ei" pennut vastasivat.
Kuningatar katsoi heitä ihmeissään.
"Eihän meillä muuten olisi hauskaa" Ukkospentu maukui.

Vastaus:

Tosi kiva pentutarina, rakenne on sujuva ja kirjoitusvirheitäkään ei juuri ollut. 11 kp!

- Myrsky VYP

Nimi: Jäätassu, Usvaklaani, Myrsky VYP

01.12.2018 17:04
Oli viimeisiä päiviä ennen Jäätassun, Leivotassun ja Haukkatassun nimittämistilaisuutta. Koska heillä ei ollut enää soturikoulutusta, he päättivät metsästää ja hioa taistelutaitojaan itsenäisesti.

Oli aikainen aamu. Jäätassu istui Usvaklaanin leirin suuaukon lähellä ja suki valkoharmaata turkkiaan. Kostea ilma nosti hänen pitkän karvansa pystyyn, mutta kolli tasoitti sitä rauhallisesti kielellään. Viimein hän näki Haukkatassun ja Leivotassun kävelevän tarpeidentekopaikan tunnelilta häntä kohti. ”Oletteko valmiita lähtöön?” Jäätassu sanoi ja ponkaisi seisomaan. Leivotassun silmät tuikkivat innostuneesti ja Haukkatassun karvat värisivät, aivan kuin hän ei malttaisi odottaa päästäkseen juoksemaan metsän halki. ”Tottahan toki!” he sanoivat yhteen ääneen ja sisarukset loikkasivat tunnelista metsään.

Usvaniitylle ei ollut pitkä matka, joten sisarukset päättivät vähän ajan kävelyn jälkeen pistää juoksuksi. Lihakset väreilivät Jäätassun turkin alla, kun hänen jalkansa kantoivat häntä tuulen lailla metsän läpi. Hän vilkaisi molemmille sivuilleen ja näki Leivotassun ja Haukkatassun kiitävän vierellään. Kaikkien kissojen tassut rummuttivat maata samaan tahtiin ja he loikkivat yhdessä kaatuneiden puiden yli. ”Kaverit, hidastetaan vähän”, Haukkatassu sanoi lopulta. Jäätassu huomasi, miten hän hidasti vauhtiaan ensin hölkäksi ja sitten kävelyksi. Kun hänkin hidasti, hän tajusi lihaksiaan väsyttävän ja itsensä haukkovan happea. Jopa Leivotassun hartiat nousivat ja laskivat nopeasti raskaan hengityksen takia, vaikka hän oli kolmikosta kestävin. ”Hyvä idea. Ei väsytetä itseämme liikaa”, Jäätassu naukaisi ja hidasti vauhtiaan kävelyksi Haukkatassun rinnalle. He tassuttivat rauhassa metsän läpi, hengittäen rauhassa raikasta aamuilmaa. ”Eikö täällä olekin ihanan hiljaista?” Leivotassu sanoi vaimeasti ja hänen kauniilla kasvoillaan väreili hymy. Jäätassu nyökkäsi. ”Olet oikeassa. Vaikka leirissä on myös hiljaista, sen paikan äänet kuulostavat sotatantereelta tähän verrattuna”, hän virkkoi ja myös Haukkatassu nyökkäsi.

Pian kolmikko saavutti Usvaniityn. He päättivät lähteä yhdessä metsästämään. Vaikka saalista oli Usvaniityn alueella vähemmän kuin tavallisesti, he saivat pyydystettyä paljon. Kun kissat vaappuivat takaisin leiriin, jokaisen suu oli täynnä hiiriä ja myyriä. Jäätassu oli saanut jopa rastaan, vaikka linnut olivat harvinaisia vieraita Usvaklaanissa.

Kun he saapuivat leiriin, heidän vanhempansa Kotkasydän ja Taivaantuuli olivat vastassa aukion laidalla, varjoisan pajun alla. Kissat kävivät pudottamassa saaliit tuoresaaliskasaan ja loikkivat sitten isänsä ja emonsa luo. ”Jäätassu, Leivotassu, Haukkatassu! Ihana nähdä teitä taas!” Taivaantuuli huudahti ja nuolaisi jokaisen pentunsa otsaa. ”Emo, me näemme joka päivä”, Jäätassu sanoi hiljaa ja virnisti. Hänen sisaruksensa naurahtivat ja Taivaantuulen kasvoilla oli huvittunut ilme. Jopa Kotkasydän hymyili, vaikka hän yleensä oli melko vakava. ”Olette olleet todella ahkeria! Olen teistä hyvin ylpeä. Teistä tulee hienoja sotureita”, Kotkasydän sanoi ja laski päätään. ”Puhuin eilen Tulitähden ja mestareidenne kanssa. He ovat kaikki sitä mieltä, että teistä pitäisi tehdä sotureita. Pidämme nimitysseremonianne mahdollisimman pian, mutta totta kai yritän järjestää sen lämpimälle päivälle, jotta ette vilustu vartiossanne”, suurikokoinen kolli jatkoi ja iski silmää pennuilleen. Jäätassu tunsi ylpeyden säteilevän itsestään ja huomasi myös sisarustensa olevan iloisia. Leivotassun silmät tuikkivat innostuksesta ja Haukkatassu röyhisti rintaansa. ”Emme tuota pettymystä”, Haukkatassu sanoi ja katsoi sisaruksiinsa. ”Olette kasvaneet niin paljon”, Taivaantuuli sanoi ja katsoi pentujaan lempeästi. ”Ihan hetki sitten te olitte vielä pentutarhassa!” hän naurahti ja katsoi kumppaniaan, joka hymyili onnellisesti.

Jäätassu vilkaisi sisaruksiaan. Taivaantuuli oli totta kai oikeassa, sillä vaikka Jäätassu ei huomannut sitä, he olivat kasvaneet pentutarhasta jo paljon. He olivat kaikki jo melkein aikuisen kissan kokoisia, tosin Leivonlaulu oli luonnostaan pienempi. Haukkatassun paksun turkin alla väreilivät voimakkaat lihakset ja hänen turkkinsa oli melkein kokonaan harmaa. Leivonlaulun silmät loistivat samalla tavalla kuin heidän emonsa, kun hän oli iloinen tai innostunut. Vaikka naaraan turkki oli paksu, Jäätassu havaitsi hänen vahvat takajalkansa ja notkean vartalonsa. Ja sitten Jäätassu katsoi itseään. Hänen turkkinsa oli myös tuuhea ja karvapeitteen alla lepäsivät vahvat lihakset. Hän tunsi voivansa juosta nopeammin kuin koskaan aiemmin, kiivetä korkeammalle kuin aiemmin ja metsästää pidempään kuin koskaan aiemmin. Kollin käpälistä kasvoivat pitkät ja käyrät kynnet, joilla hän tarraisi puun kaarnaan, nostaen itsensä toiselle oksalle. Tuuhea häntä kiertyi hänen käpäliensä ympärille. Jääsydän tajusi, että heistä tulisi pian oikeasti sotureita. He olisivat pian oikeita klaanin jäseniä, joille kuuluisi paljon vastuuta, mutta myös paljon vapautta.

Jäätassu lupasi itselleen, että vaikka hän ja hänen sisaruksensa kasvaisivat, he eivät ikinä erkanisi.


//Nyt Jäätassulla on viimein tarpeeksi kokemusta soturiksi! Sanoja on 639

Vastaus:

Tarkistin taas vaihteeksi oman tarinani, 22 kp! Jäätassu nousee soturiksi.

- Myrsky VYP

Nimi: Nopsatassu, Lehtiklaani, Sateenkaari

29.11.2018 18:48
Nopsatassu raahautui mestarinsa perässä leiriin. Taisteluharjoitukset olivat olleet tähänastisista rankimmat. Nopsatassu käveli tuoresaaliskasalle ja valitsi sieltä oravan ja alkoi syödä. – Nopsatassu saat loppupäivän vapaata, olen sitä mieltä että voisit mennä metsään ensimmäisen kerran ilman minua, Leijonankita ilmoitti. Nopsatassu ei voinut puhua koska hänellä oli ruokaa suussa joten hän vain nyökkäsi. Nopsatassu nieli oravan rippeet ja nousi seisomaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä aikoisi tehdä. Hän ohitti Tulipennun, Korsipennun ja Ukkospennun jotka kuuntelivat Kaarnakynnnen kertomusta siitä kuinka hän ja Lumpeenkukka olivat joskus käyneet reviirien ulkopuolella. – Siellä oli paljon kaksijalkoja, ukkospolkuja ja niiden koiria, Kaarnakynsi naukui. Nopsatassu käänsi päänsä klaaninvanhimpaa kohti. Jos Kaarnakynsi oli käynyt reviirin ulkopuolella se ei voinut olla vaarallista. Äkkiä Nopsatassu tiesi mitä aikoi tehdä. Nopsatassu säntäsi metsään sillä vauhdilla että törmäsi Valheenvirtaan joka oli tulossa metsästämästä. – Anteeksi, Nopsatassu sopersi isälleen. – Ei se mitään mutta ole ensikerralla ole varovaisempi, Valheenvirta äyskähti. Nopsatassu säntäsi uudelleen eteenpäin ja saapui pian reviirin reunalle. Hän astui varovasti reunan yli. Nopsatassu luikki poispäin Lehtiklaanin reviiriltä kohti hieman ällöttävää lemua. Nopsatassu kulki vähän matkaa metsässä ennen kuin maasto muuttui harvemmaksi. Vähitellen puut hävisivät ja tilalle tuli pieniä kaksijalkojen pesiä. Nopsatassu istuutui lepäämään kiviselle maalle. Pian hänen nenäänsä tulvahti karmea löyhkä. Ukkospolun löyhkä. Nopsatassu ponkaisi innoissaan pystyyn ja juoksi hajun lähteen luo. Tällaisesta hän oli kuullut vain tarinoissa. Polun takana avautui valtava kaksijalkala josta kuului vaimea räksytys. Nopsatassu laski polkuanturansa polttelevalle maalle. Siinä samassa jokin iso vilahti hänen ohitsensa. Tuon täytyi olla hirviö. Nopsatassu kavahti kauemmas polusta. Hän katsoi molempiin suuntiin ja juoksi minkä jaloistaan pääsi. Kun polku on ylitetty Nopsatassu päätti lähteä takaisin leiriin. Alkoi sataa kaatamalla. Koiran haukku kuului nyt lähempää. Nopsatassu katsahti kauhuissaan eteenpäin. Iso koira lähestyi pienikokoista kissaa vauhdilla. Nopsatassu lähti juoksuun, ukkospolun viertä. Koira saavutti. Nopsatassu näki edessä olevan yksinäisen puun. Nopsatassu juoksi kovempaa kuin oli ikinä juossut. Puu lähestyi niin kuin koirakin. Kun koira oli suunnilleen jäniksenmitan päässä Nopsatassu loikkasi puuhun. Hyppy jäi lyhyeksi mutta kantoi puun ensimmäiselle oksalle. – Voi hyvä Tähtiklaani, Nopsatassu mutisi samalla kun kiipesi ylemmäs puuhun. Nopsatassu veti itsensä puunrungon keskellä olevaan koloon. Hän ryhtyi sukimaan itseään. Nopsatassu kurkisti hetken päästä kolosta. Koira oli poissa. Nopsatassu hivuttautui alas. Hän tiesi ettei Lehtiklaanin reviiri ollut kaukana mutta matka tuntui loputtomalta. Nopsatassu haukotteli ja katsahti taivaalle. Kuu oli noussut. Nopsatassu tassutti ukkospolulle joka oli nyt pisaroiden peitossa. Nopsatassu veti keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa ennen kuin juoksi päistikkaa ukkospolun kuvottavaan löyhkään. Kun Nopsatassu oli astellut polttelevan maan yli hän sai käpäliensä alle tuttua ruohoa. Nopsatassu viiletti ohi kaksijakojen pesien joiden tilalle ilmestyi hiljalleen puita ja pensaita. Pian hän saapui hajumerkkilinjalle. Olisi parasta metsästää ettei Leijonankita epäilisi mitään. Nopsatassu tavoitti nenäänsä kanin hajun. Nopsatassu käännähti ja näki hyvin syöneen näköisen kanin pureskelemassa ruohoa. Hän pudottautui matalaksi ja alkoi lähestyä kania. Kani käänsi katseensa Nopsatassuun ja lähti pinkomaan poispäin mutta liian myöhään. Nopsatassu nosti velton ruumiin hampaisiinsa. Hän metsästi vielä hiiren ja lähti sitten leiriä kohti. Kun Nopsatassu oli päässyt leirin sisäänkäynnille hän huomasi tuijottavansa Leijonankitaa silmiin. – Missä olet ollut? Olin aikeissa lähettää etsintäpartion! Leijonankita murisi. Nopsatassu pudotti saaliinsa ja äyskähti:- Metsästämässä. Nopsatassu keräsi eläimet ja asteli tuoresaaliskasalle. Hän pudotti ne kasaan ja muisti äkkiä uupumuksensa. Nopsatassu tassutti väsyneenä oppilaiden pesään. Hän astui makuupaikalleen ja nukahti saman tien.

Vastaus:

Hyvä ja pitkä tarina, sitä oli kiva lukea :) Teksti oli melko sujuvaa, mutta kappalejako tekisi siitä vielä hieman sujuvampaa. Saat 20 kp:ta.

Titta YP

Nimi: Kotkasydän, Usvaklaani, Myrsky VYP

12.11.2018 19:02
Oli aurinkoinen päivä. Usvaklaanin leiri oli hiljainen lukuun ottamatta ruokailevia kissoja, lintujen liverrystä ja tuulen havinaa lehdissä. Ilma tuoksui raikkaalta. Kotkasydän istui päällikön pesän lähellä ja jutteli sotureiden kanssa. Hän tervehti nopeasti Havukynttä, joka palasi yövartiosta muurin ulkopuolelta ja palasi takaisin soturien pesään nukkumaan. Yöt olivat olleet hyvin rauhallisia ja vahteja oli tarvinnut vaihtaa vain vähän. Kotkasydän kääntyi takaisin Ukkosmielen, kokeneen harmaan soturin puoleen, sillä he olivat keskustelleet päivän partioista. Vaikka Kotkasydän ei kollista pitänyt, hän oli silti arvokas klaanin jäsen. Kotkasydän kuitenkin silloin tällöin muisti, miten Ukkosmieli oli tappanut Liljahännän, Lehtiklaanin naarassoturin, verisesti taistelussa Lehtiklaania vastaan. Joskus hän mietti, mitä kaikkia ajatuksia kollin mielessä saattoikaan liikkua.

”Ukkosmieli, sinä voit lähteä Jäätassun ja Varpukynnen kanssa metsästyspartioon”, Kotkasydän sanoi ja harmaaraidallinen kolli nyökkäsi vastaukseksi.
”Hyvä. Missä Täpläsade on?” varapäällikkö tokaisi ja pyyhkäisi katseellaan leiriä. Hän huomasi Täpläsateen nauttivan ateriaa poikansa Aaltoturkin kanssa. Täpläsade sattui juuri sopivasti katsahtamaan ympärilleen ja hänen katseensa kohtasi Kotkasydämen. Kolli näki naaraan sanovan jotakin pojalleen ennen nousemista. Täplikäs naaras loikki Kotkasydämen luo. Ukkoskynsi nyökkäsi Täpläsateelle ja lähti etsimään Varpukynttä ja Jäätassua. ”Huomenta, Täpläsade”, Kotkasydän naukaisi ja heilautti kevyesti häntäänsä. ”Huomenta”, Täpläsade sanoi. ”Mikä on tilanne?” naaras jatkoi hiljaisella, mutta vakaalla äänellä ja istahti alas. Kotkasydän nyökkäsi ja istahti itsekin. ”Olin eilen iltakävelyllä metsässä ja huomasin vahvan hajun lähellä Pilviklaanin rajaa, aivan reviirimme perukoilla. Juuri saapunut aamupartio raportoi saman, mutta eivät tutkineet asiaa sen enempää. Olimme samaa mieltä siitä, että se saattaa olla reviirillemme eksynyt kettu”, Kotkasydän selitti. Täpläsateen ilme muuttui hämmentyneeksi. ”Sehän on vain kettu, mihin sinä minua tarvitset?” naaras sanoi ja hänen kulmansa kurtistuivat. Kotkasydän huokaisi. ”Ei välttämättä. Haju on… outo. En ole haistanut sellaista aiemmin. Oletan, että kyseisellä ketulla saattaa olla jokin kulkutauti, mutta emme voi olla varmoja. Haluaisitko sinä tulla tarkistamaan asian?” Kotkasydän sanoi. Täpläsateen ilme oli hetken ajan tulkitsemattomissa, mutta hän muuttui nopeasti varman näköiseksi. ”Saattaa olla. Tulen tietenkin”, täplikäs naaras sanoi. ”Hienoa. Lähdemme, kun metsästyspartio palaa.”

Kotkasydän johdatti Täpläsadetta kohti Usvaklaanin reviirin rajaa. Viime päivinä usva oli ollut hyvin tiheää, mutta nyt aurinko oli raivannut tiensä sumupeitteen läpi ja kissat näkivät vaivattomasti eteensä. ”Milloinkohan täällä on viimeksi ollut näin valoisaa?” Täpläsade kysyi rikkoen vallitsevan hiljaisuuden. ”Ei vähään aikaan. Hyvät, että kasvit saavat vähän valoa”, hän sanoi ja Täpläsade nyökkäsi. Oli taas hiljaista. ”Alamme olla kohta lähellä. Haistatko sen?” Kotkasydän tokaisi ja katsoi taakseen. Täpläsade nuuhkaisi ja hänen ilmeensä vääntyi. ”Jep, haistan kyllä”, naaras sanoi ja hänen ilmeensä kertoi, ettei hän todellakaan pitänyt löyhkästä. ”Jatka sinä Pilviklaanin reviiriä kohti. Jos löydät jotakin, tulethan ilmoittamaan minulle”, Kotkasydän naukaisi. Täpläsade nyökkäsi varmasti ja loikkasi sitten toiseen suuntaan, kadoten nopeasti näkyvistä.

Pian Kotkasydän saavutti Usvaklaanin rajan. Ukkospolku kiilsi mustana ja löyhkäsi palaneelta. Kotkasydän katsahti ympärilleen ja lähti seuraamaan vielä pahempia hajumerkkejä kohti niiden lähdettä. Pian hän saavutti alueen, mihin Usvaklaanin partiot eivät juurikaan menneet, sillä siellä oli hyvin vähän riistaa ja Pilviklaanilaisetkaan eivät poikenneet rajamerkkien toisella puolella. Kotkasydän sujahti pensaan alitse ja nuuhkaisi ilmaa. Haju muuttui yhä pahemmaksi, ja se sai kollin ilmeen vääntymään. Hän katsahti ympärilleen silmiään siristellen ja henkäisi. Hän huomasi, että useita risuja oli katkennut ja maata oli käännetty ympäri. Suureen mäntyyn oli törmännyt kaksijalkojen hirviö, mutta sen kuono oli täysin lytyssä, vatsa apposen ammollaan ja sen silmien kiilto oli kadonnut. Kotkasydän näki, miten sen etuosa oli sirpaleina ja veren tahrima. Hän epäili suuresti, että veri kuuluisi kissalle. Kasvillisuus hirviön ympärillä oli palanut mustaksi. Kotkasydän loikkasi puihin kiinnitetyn keltaisen nauhan yli ja alkoi tutkimaan hirviötä. Se vaikutti vaarattomalta, mutta kolli päätti pitää sopivan etäisyyden. Hän nuuhkaisi maahan vuotanutta nestettä, jonka oletti olevan hirviön verta, ja nyrpisti nenäänsä kammottavalle hajulle. Jopa ketut, jotka eivät olleet peseytyneet auringonkiertoihin, haisivat kukkasille siihen verrattuna. Kotkasydän otti askeleen taaksepäin ja pudisti päätään.

Pensaat kahahtivat hänen takanaan ja Täpläsade loikkasi hirviön eteen. Hänen silmänsä laajenivat ja naaraan leuat avautuivat. ”Mitä Tähtiklaanin nimeen täällä on tapahtunut?” Täpläsade haukkoi henkeään. ”Todennäköisesti joku kaksijalkojen onnettomuus”, Kotkasydän vastasi. ”En keksi muuta järkevää selitystä”, hän jatkoi ja Täpläsade nyökytteli päätään. ”Onneksi se tapahtui näin kaukana leiristä. Mitä luulet, tietävätköhän pilviklaanilaiset tästä?” täplikäs naaras arvuutteli ja asteli hirviön toiselle puolelle, tutkien sitä katseellaan. ”En usko. Täällä ei ole ollenkaan Pilviklaanin hajua. Meidän on parasta palata leiriin ja ilmoittaa Tulitähdelle”, Kotkasydän sanoi ja kaksikko lähti takaisin leiriin jättäen hirviön taaksensa.

”Mitä luulet, miten kauan hirviö on ollut paikalla?” Tulitähti sanoi. Päällikön pesä oli hämärä ja se antoi lämpimän turvallisuuden tunteen. ”En osaa sanoa tarkalleen, mutta uskon, että onnettomuudesta on jo kauan. Paikalla ei ollut yhtään kaksijalkojen hajua ja hirviön kääntämä maa oli jo kuivaa”, Kotkasydän naukaisi ja kietaisi häntänsä käpäliensä ympärille. ”En usko, että siitä on enää haittaa. Hyvä, ettei kukaan ollut paikalla onnettomuuden tapahtuessa”, kolli jatkoi ja päällikkö nyökkäsi. ”Hyvä, kun ilmoitit. Lähetä pieni partio tarkistamaan hirviön tilanne muutaman päivän kuluttua. Jos kerran kaksijalka on vahingoittunut tilanteessa, uskon, että he siivoavat jälkensä. Mutta ei kaksijaloista voi koskaan tietää”, päällikkö sanoi ja kohautti olkiaan. Kotkasydän nyökkäsi ja nousi ylös. Hän kääntyi pesän uloskäyntiä kohti. ”Ilmoitan siitä sinulle”, varapäällikkö sanoi ja loikkasi pesästä ulos.

Aurinko alkoi laskeutua vuorien taakse ja viimeisimmätkin metsästys- ja rajapartiot palasivat takaisin Usvaklaanin leiriin. Tämä oli Kotkasydämen mielestä paras aika päivästä. Leiri oli hiljainen, mutta ilma oli lämmin ja kissat vaihtoivat hiljaa päivän kuulumisia. Linnut lauloivat hennosti ja vaikka ympäröivät puut suojasivat kovalta viimalta, kolli tunsi lempeän tuulen puhaltavan turkkiinsa.

Kotkasydän istahti päällikön pesän lähelle suojaisan puun varjoon ja alkoi sukimaan turkkiaan nopein vedoin. Pian hänet kuitenkin keskeytti siniharmaa, tuuheaturkkinen kissa, joka saapui hänen luokseen kevein askelin. ”Taivaantuuli! Onpa ihana nähdä sinut”, Kotkasydän sanoi ja Taivaantuuli istahti hänen viereensä. Kolli yskäisi. ”Tai, no, me asumme samassa klaanissa ja näemme toisemme joka päivä, mutta minusta tuntuu, että en ole pystynyt viettämään tarpeeksi aikaa kanssasi”, Kotkasydän takelteli. Onneksi hänellä oli tuuhea karvapeite, joka piilotti punan nousevan hänen poskilleen. Taivaantuuli hymyili tyynesti, juuri sillä ilmeellä, minkä emo antaa pennulleen. ”Ei se mitään. Ymmärrän, että sinulla on kiireitä. Ei se saa minua rakastamasta sinua yhtään vähempää”, naaras sanoi lempeästi. Kotkasydän painoi päänsä. ”Oletko onnellinen?” hän sanoi dramaattisesti, mutta hänen sanoissaan piili myös hienoinen epäilys, joka oli aito huoli siitä, pystyikö hän antamaan kumppanilleen tarpeeksi. Kotkasydän nosti päänsä ja katsoi Taivaantuulta silmiin. Ne olivat kauniin smaragdinvihreät, kauniimmat, mitä hän oli koskaan kenelläkään nähnyt. Ne olivat syvät kuin meri ja eivät koskaan menettäneet iloista pilkettään. Kolli voisi katsoa näihin silmiin iäisyyden ajan, eikä koskaan kyllästyä näkemäänsä. ”Älä ole hölmö! Totta kai olen”, naaras naurahti yhtä dramaattisesti, mutta yhtä lailla hänen sanoissaan piileskeli oikea totuus, jonka Kotkasydän näki kumppaninsa silmistä. Kolli asettui makuuasentoon ja laski päänsä leukojensa päälle. Taivaantuuli asettui hänen viereensä ja alkoi sukimaan kollin raidallista turkkia pitkin, rauhallisin vedoin. Kotkasydämen hartiat rentoutuivat ja hänen suustaan pääsi helpottunut huokaisu. ”Luulen, että Suuren puun kaarna on melko kuivaa. Mitä sanot, mennäänkö katsomaan auringonlaskua?” kolli sanoi viimein ja naaras pysähtyi. Hän ei sanonut mitään, mutta Kotkasydän tiesi hänen itsevarmasta ilmeestään, että vastaus oli myönteinen.

Metsän aluskasvusto kahahti, kun kaksi kissaa kiitivät kilvan niiden ohi. Lehtien lomassa vilahti vuoroin ruskearaidallinen ja vuoroin siniharmaa turkki. Kotkasydän ja Taivaantuuli juoksivat metsän läpi kohti suurta tammea, joka oli korkein puu Usvaklaanin reviirillä. Se oli erinomainen kiipeilypaikka ja sieltä näki todella kauas. Kotkasydän loikkasi sulavasti kaatuneen puun yli ja seurasi Taivaantuulen liehuvaa, harmaata häntää. Lähestyessään puuta he hidastivat vauhtiaan hölkäksi ja lopulta kävelyksi. He molemmat huohottivat väsymyksestä, varsinkin Kotkasydän, jonka raskas ruumis ei soveltunut juoksemiseen. Mutta silloin kun hän kiisi metsässä Taivaantuulen kanssa, hän ei tuntenut väsymystä: hänen jalkansa ja ruumiinsa olivat kevyet ja hän tunsi, että voisi juosta maailman laidasta laitaan.

Kotkasydän hyppäsi sulavasti puun alimmalle oksalle ja jatkoi tietään vaivatta ylöspäin. Taivaantuuli seurasi perässä, ja vaikka hänen kiipeämisensä oli paljon vaikeampaa kuin taitaneen kollin, maa tuntui yhä kauemmalta ja kauemmalta. ”Taivaantuuli, sinä ole oppinut todella nopeasti! Olet luonnonlahjakkuus”, Kotkasydän henkäisi ja katsoi alaspäin. Harmaa naaras hymyili ja naurahti kevyesti. ”No, sinä olet hyvä opettaja!” hän huudahti ja kaksikko jatkoi matkaansa ylöspäin. Pian he saavuttivat puun latvan, jolloin Kotkasydän istahti hauraalle oksalle ja suuntasi katseensa horisonttiin. Lehdet kahahtivat ja Taivaantuuli loikkasi kollin viereen. Laskeva aurinko värjäsi laakson oranssin, keltaisen ja punaisen kirjoon. He olivat tehneet tätä aiemminkin, joten kissat olivat hiljaa ja nauttivat yhdessä maisemasta. He osasivat arvostaa toisen läsnäoloa ilman sanoja. Se, että he saivat olla yhdessä puun latvassa tuntemassa, miten iltatuuli tuivertaa heidän turkkejaan, riitti heille aivan hyvin.

Kotkasydän huokaisi ja sulki silmänsä. Hän pyyhki mielestään kaikki ajatukset ja huolet ja päätti keskittyä tässä hetkessä vain siihen, miten ilta-auringon kajo lämmitti hänen turkkiaan ja miten Taivaantuulen häntä kietoutui hänen omaansa.

//Yuup yuup vähän pidempää tarinaa :D aloitin tän tarinan tosi kauan aikaa sitten, niin en laskisi tota autojuttua klaaniuutiseksi.
Plus, ah ihanaa pääsi kirjoittamaan viimein Kotka x Taivas kamaa :3 ahhh the ship is so real
Sanoja on 1387!

Vastaus:

Tarkistan taas oman tarinani, 46 kp!

- Myrsky VYP

Nimi: Jäätassu, Usvaklaani, Myrsky VYP

10.11.2018 22:34
Jäätassu suki sotkuista turkkiaan. Hän oli nähnyt edellisenä yönä painajaisia ja oli kieriskellyt makuupaikallaan. Oksiin oli takertunut vaaleita karvatuppoja ja maassa lojui valkoista karvaa. Kolli oli alkanut näkemään tavallista enemmän pahoja unia. Jäätassu luotti siihen, että se johtui soturikoulutuksen rankkuudesta ja että painajaiset menisivät pian ohi.
”Vau. Karvaasi on minunkin makuupaikallani”, Haukkatassu tokaisi ja pudisti päätään. Hän oli Jäätassun lisäksi ainut pesässä oleva oppilas. Jäätassu naurahti koleasti. Hän lopetti turkkinsa sukimisen ja katsahti riekaleisia sammalia. ”Mitä jos vaihdetaan nuo tänään? Voimme samalla pistää myös Leivotassun makuupaikan uusiksi”, Jäätassu sanoi ja kohautti olkiaan. Haukkatassu nyökkäsi ja kohotti kulmiaan. ”Toki! Hän ilahtuu varmasti”, ruskea oppilas sanoi ja vilkaisi siskonsa makuupaikkaa, joka oli aivan kahden vieressä. ”Ja paikataan muuten samalla tämä perhanan katto. Vettä norui naamalleni koko yön”, Jäätassu sanoi tympääntyneenä ja nousi lähteäkseen pesästä.

Jäätassu seurasi Ukkoskynttä metsäpolkua pitkin. Usva oli hyvin paksua ja Jäätassu ei nähnyt mestarin hännänpäätä pidemmälle. Ilma oli raskasta ja vallitseva hiljaisuus oli tavallista hiljaisempaa. ”Jäätassu, kerrohan minulle missä olemme”, Ukkoskynsi tokaisi äkkiä. Jäätassu pysähtyi hetkeksi aloilleen ja loikkasi sitten takaisin mestarinsa perään, ettei aivan kadottaisi tätä sumun sekaan. ”En näe mitään”, Jäätassu tokaisi. ”Sijaintimme, Jäätassu. Kai sinä osaat käyttää muitakin kuin näköaistiasi. Keskity”, mestari ärähti. Jäätassu huokaisi. Hän sulki silmänsä ja keskittyi maailmaan ympärillään. ”En kuule rajapuroa. Tosin, sen ääni ei muutenkaan kuulu kauas”, Jäätassu sanoi hiljaa.
”Maa ei tunnu kostealta, enkä haista veden äärellä kasvavia kukkia: ne tuoksuisivat usvan läpi”, valkoinen kolli jatkoi ja värisytti turhautuneena viiksiään. Tiedon puute ärsytti häntä, mutta hän yritti erottaa aistimansa joukosta vihjeitä. ”Erittäin hyvä, jatka”, Ukkoskynsi sanoi matalalla äänellään.

Jäätassu kuvitteli Usvaklaanin reviirin ja lisäsi karttaan kaikki tietämänsä pienet yksityiskohdat, jonka jälkeen yritti sijoittaa kaksikon reviirille. He olivat lähteneet leiristä Lehtiklaanin reviiriä päin ja tehneet muutaman jyrkän käännöksen matkan varrella. He olivat myös ylittäneet kaatuneita puita.
”Taisin kuulla käen laulavan matkalla tänne. Käki ei pesi reviirillämme, mutta se poikkeaa toisinaan tänne syömään hyönteisiä erään tietyn puun luo. Olemme todennäköisesti ohittaneet sen”, Jäätassu sanoi ja puristi leukojaan yhteen. Oli aivan hiljaista, mutta oppilas tunsi mestarinsa olevan kireä ja halukas kuulemaan Jäätassun analyysin.
”Olen hyvin varma, että olemme lähellä Lehtiklaanin rajaa. Saatamme kohta ohittaa sen suuren kiven”, Jäätassu ilmoitti hermostuneena. Ukkoskynsi pysytteli hiljaa. Jäätassu alkoi pohtimaan, miten puolustaisi itseään, jos mestari suuttuisi hänelle. Mustaraidallinen kolli avasi viimein suunsa.
”Tarpeeksi lähellä”, mestari tokaisi ja jatkoi matkaansa. Jäätassu kurtisti kulmiaan. ”Epäonnistuinko?” valkoinen kolli sanoi ja heilautti korviaan. Ukkoskynsi pysyi vaiti eikä vastannut loppumatkan aikana.

Jonkin ajan kuluttua kaksikko saapui Usvaniitylle. Se oli autio lukuun ottamatta Tulitähteä, Peuratassua ja Leivotassua, jotka harjoittelivat taistelua aukion toisella puolella. Ukkoskynsi kiipesi mäen ylös ja istahti kostealle ruohikolle. ”Tänään harjoittelemme nopeita syöksyjä ja kaatoja”, mestari lausahti ja katsoi Jäätassua silmiin. ”Vaikka tämä sumu on toisinaan riesaksi, se antaa Usvaklaanin reviirillä taisteltaessa suuren edun. Jos pystyy sujahtamaan sumun turviin ja hyökkäämään nopeasti, vastustajalle jää hyvin vähän aikaa miettiä vastahyökkäystä”, Ukkoskynsi selitti. ”Kuulostaa loogiselta”, Jäätassu nyökkäsi. ”Opetan sinulle muutaman perustason hyökkäyksen, jonka jälkeen pääset harjoittelemaan Peuratassun ja Leivotassun kanssa”, mestari sanoi ja pörhisti turkkiaan. ”Minä olen nyt Pilviklaanin soturi. Pilviklaanilaiset ovat voimakkaita jaloistaan ja vahvoja, mutta he ovat melko hitaita. Yritä hyökätä usvan antamaa suojaa apuna käyttäen”, Ukkoskynsi selitti ja asettui taisteluasentoon. ”Aloitetaan.”

Jäätassu nyökkäsi ja hänen kasvoilleen levisi päättäväinen ilme. Ukkoskynsi loikkasi eteenpäin ja huitaisi valtavalla etutassullaan. Jäätassu sujahti mestarinsa käpälän ali helposti ja loikkasi vasemmalle. Mestari kääntyi ja hänen päänsä singahti eteenpäin, kita hurjasti ammollaan ja hampaat esillä. Jäätassu ei odottanut noin aggressiivista hyökkäystä, mutta väisti silti täpärästi ja pientä kokoaan apunansa käyttäen luikahti Ukkoskynnen vatsan ali tämän taakse. Hän läimäisi käpälällään mestarin kylkeä ja vetäytyi sitten taaksepäin. Ukkoskynsi käännähti ympäri, ja Jäätassu luikahti usvan turvin taas hänen taakseen. Hän liikkui höyhenenkevein loikin ja yritti olla päästämättä ääntäkään, jotta Ukkoskynsi ei kuulisi häntä. Mestari pälyili ympärilleen ja näki vain valkoharmaan turkin välähtelevän usvan joukossa. Jäätassun kasvoille nousi tyytyväinen hymy. Vanhempi kolli alkoi jo väsyä.

Silloin Jäätassu päätti tilaisuutensa koittaneen. Hän loikkasi Ukkoskynnen yli korkealla loikalla ja kääntyi nopeasti. Jäätassun käpälät liukuivat kostealla ruohikolla, mutta hän piti vatsansa lähellä maata ja onnistui pitämään tasapainonsa. Hän nousi takajaloilleen ja nosti etukäpälänsä valmiina hyökkäykseen. Hän kuvitteli, miten hänen kyntensä raastaisivat vastustajansa nahkaa hänen iskiessään tassunsa valtavalla voimalla hänen kylkeensä.
Sitten Ukkoskynsi pyörähti ympäri ja Jäätassu jähmettyi. Hän ei huomannut mestarinsa nopeaa reaktiota. Ukkoskynsi singahti eteenpäin ja iski etukäpälänsä oppilaan vatsaan, jolloin ilma pakeni Jäätassusta ja hän horjahti taaksepäin kaatuen selälleen maahan. Ukkoskynnen kookas käpälä painoi oppilaan rintaa. ”Älä anna huomiosi herpaantua. Sinä viivyttelit. Oikeassa taistelussa voittaa se, joka reagoi nopeammin. Ymmärrä se”, Ukkoskynsi murahti. Jäätassu nyökkäsi. Hän päästi lihaksensa veltoksi ja onnistui luikahtamaan mestarin otteesta. ”Odotitko tuota?” hän sanoi ja hymyili ilkikurisesti hengittäen samalla nopeasti. Nopeatempoinen taistelu oli uuvuttanut hänetkin ja vasta nyt oppilas huomasi, miten paljon tätä hengästytti. Mestarin vakava ihme muuttui pehmeämmäksi. ”Sinussa on jotakin, pentu. Jotakin, joka ärsyttää ja kiehtoo minua samanaikaisesti. Taisit periä sen isältäsi”, Ukkoskynsi murahti, mutta ennen kuin Jääkynsi ehti vastata, Peuratassun huuto keskeytti heidät. ”Olemme valmiita, aloitetaanko yhteiset taisteluharjoitukset?”

Harjoitusten jälkeen oppilaat palasivat yhdessä syömään. Jäätassu piti siitä, että sai olla kolmestaan Leivotassun ja Peuratassun kanssa, sillä he olivat molemmat todella mukavaa juttuseuraa. Vaikka he olivat kaikki melko ujoja ja hiljaisia, he tulivat hyvin toimeen keskenään. He intoilivat koko matkan ajan toistensa taisteluliikkeistä. Jäätassu tunsi ylpeyttä siitä, miten nopeasti he olivat kehittyneet: pian he olisivat jo sotureita.


//Aloitin tan tarinan aikoja sitten, joten alun tapahtumat eivät välttämättä ole enää täysin ajankohtaisia :D sanoja on 872

Vastaus:

Tarkistan oman tarinani, 29 kp!

- Myrsky VYP

Nimi: Nopsatasu, Lehtiklaani, Sateenkaari

05.11.2018 18:45
Nopsatassu pureksi hiirtä. Kun hiiri oli syöty Nopsatassu pääti etsiä Leijonankidan ja kysyä olisiko tekemistä. Oppilas paikansi mestarinsa vähän matkan päästä, soturien pesän edustalta. Nopsatassu juoksi Leijonankidan luo ja kysyi : - Olisiko tekemistä?
- Olen lähdössä partioon mutta sinä voisit vaikka vaihtaa klasninvanhimpien makuualuset, Leijonankita naukui.
- Onko pakko? Enkö voisi tulla mukaan partioon? Nopsatassu valitti.
- Tee niinkuin käsken, Lejonankita ärähti.
Nopsatassu luimitsi korvansa. Tätä hän ei halunnut. Nopsatassu pakotti käpälänsä viemään itsensä metsään. Nopsatassu etsi lähimmän puun jonka juuressa kasvoi sammalta ja alko repiä. Hetken revittyään riistan tuoksu täytti hänen sieraimensa. Nopsatassu ei voinut hillitä itseään vaan alkoi paikantamaan tuoksun lähdettä. Se oli päästäinen. Hän tappoi sen iskemällä kyntensäsen kaulaan. Ei aikaakaan kun hän jo oli unohtanut sammalien keräämiseen ja oli aloittanut metsästyksen. Hän metsästi vielä varpusen ja hiiren. Kun kuu häämötti taivaalla hän lopetti. Nopsatassu keräsi saaliinsa ja suunnisti leiriin. Leirin suuaukolla hän kohtasi Leijonankidan. - Missä sammalen ovat? Leijonankita kysyi.
- Ai niin.. unohdin, Nopsatassu mutisi.
- Tästä edespäin saat keksiä itse tekemistä, Leijonankita naurahti.

Vastaus:

Erittäin hyvä oppilastarina!

Tekstissä on pieniä kirjoitusvirheitä, mutta se oli siitä huolimatta sujuvaa. Saat 6 kp:ta :D

- Myrsky VYP

Nimi: Sateenkaari

10.10.2018 10:43
Nopsatassu heräsi hätkähtäen kun Sinitassu tökki häntä kylkeen. - Herätys unikeko! Metsästyspartio! Sinitassu naukui. Tullaan tulaan, Nopsatassu mutisi. Hän loikkasi ulos pesästä. Vasta kun Nopsatassu oli puoliksi ulkona hän tajusi minne hyppy kohdistuisi: Kuralätäkköön! Kylmä ja märkä neste noruu hänen mustavalkoisella T urkillaan samalla kun Nopsatassu raahautui muiden partion jäsenten seuraan. Nopsatassu silmäili muita partion jäseniä. Leijonankita, Iltamieli ja Sinitassu olivat mukana. Kun partio lähti matkaan Nopsatassu hivuttautui mestarinsa viereen ja kuiskasi: - En osaa vielä metsästää, miten minä tänne päädyin? - Harjoitelemalla opii, Leijonankita muistutti. Pian kissat pysähtyivät. - Mitä haistatte? Iltamieli kysyi. Nopsatassu haisteli ilmaa. Äkkiä hänen nenäänsä tulvahti uusi haju. - Orava! Nopsatassu hihkaisi yhtä aikaa Sinitassun kanssa. - Oiken, Leijonankita naukui. Sinitassu pudottautui vaanimisasentoon, keinutteli peppuaan, loikkasi sen päälle ja surmasi sen nopealla puraisulla kurkkuun. - No hajaanutaan, Leijonankita tokaisi ja lisäsi Nopsatassulle :- Tee niin kuin Sinitassu ja jos löydät riistaaa palaa leiriin ja vie se klaaninvanhimmille. Nopsatassu lähti kulkemaan rantaa kohti. Pian hän haistoi hiiren. Nopsatassu paikansi sen rapistelemassa lehdissä. Hän hyppäsi ja tajusi (taas) hyppäävänsä suoraan keskelle lätäkköä. Hiiri livisti tiehensä. - Hirepapanan papanan papanan papapanat! Nopsatassu ulvaisi turhautuneena. Pian hän kuitenkin paikansi oravan joka nakersi käpyä. Nopsatassu tarkisti että lähellä ei ollut lätäköitä ja lähestyi sitä varoen. Hän loikkasi sen päälle ja antoi kulmahampaitensa pureutua sen kurkkuun. Nopsatassu nosti saaliinsa ja oli pakahtua ylpeydestä. Siinä Nopsatassun suun alapuolella roikkui hänen ensimmäinen saaliinsa!

Vastaus:

Kiva aloitustarina :) Tarinan juoni kulki hyvin, mutta sitä oli vaikeaa seurata, sillä vuorosanat olivat kaikki samoilla riveillä. Jatkossa, kun kirjoitat kirjoita tämän

- Herätys unikeko! Metsästyspartio! Sinitassu naukui. Tullaan tulaan, Nopsatassu mutisi.

sijasta näin:

- Herätys unikeko! Metsästyspartio! Sinitassu naukui.
- Tullaan tullaan, Nopsatassu mutisi.

Muuten löysin muutamia yksittäisiä kirjoitusvirheitä, mutta teksti oli sujuvaa kieliopin suhteen. Saat tästä aloitustarinasta 9 kp:ta :)

Titta YP

Nimi: Ukkospentu, Lehtiklaani, Savu

29.09.2018 18:59
Ukkospentu avasi silmänsä ja tassutteli pentutarhan suulle. Aurinko paistoi leiriin, valo sai hänen hopeisen turkkinsa kiiltelemään. Oli melkein aurinkohuipun aika ja muut pennut leikkivät pentutarhan edessä, mutta Ukkospentua ei huvittanut. Hän päätti mennä tutkimaan leirin ympäristöä.
Hän hiipi pois pentutarhasta kenenkään huomaamatta. Se oli helppoa, koska kuningattaret juttelivat keskenään ja katselivat muiden pentujen leikkejä. Hän jatkoi matkaa leirin poikki leirin suulle. Hän juoksi kivien välistä ulos ja ihasteli metsää. Sitten hän huomasi hiiren, meni matalaksi ja loikkasi sen kimppuun.
"Ukkospentu!?"se oli Ruskalehti.
Hiiri pääsi karkuun.
"Mitä sinä täällä teet?"
"Minä halusin..."Ukkospentu ei tiennyt mitä sanoisi.
"Palataan leiriin"Ruskalehti sanoi.
Hän seurasi Ruskalehteä pentutarhaan. Hopeasiipi oli ollut huolissaan ja oli iloinen, kun hän palasi. Hän käpertyi emonsa viereen ja nukahti.

Vastaus:

Kiva aloitustarina, ehkä vähän lyhyt, joten en tutustunut hahmoon vielä hirveästi. Kirjoitus on kuitenkin lähes virheetöntä ja sujuvasti luettavaa, joten jatka samaan malliin :) Saat 4 kp:ta.

Titta YP

Nimi: Pitkätassu, Pilviklaani, Minttu

05.09.2018 14:15
Aamuaurinko alkoi nousta. Pitkätassu käännähti sammalvuoteellaan, ja tunsi olonsa epämukavaksi kylmässä pesässä. Pieni tuulenpuuska kävi hänen turkilleen inhottavasti, mutta Pitkätassu ei välittänyt siitä, vaan käännähti uudelleen. Hän huomasi Jäätassun vuoteen olevan tyhjä. Muut oppilaista nukkuivat vielä. Ruskea oppilas katsahti ulos pesästä. Salamasiipi oli siellä vaihtamassa kieliä Taivasturkin kanssa. Aamutuuli pesi itseään suurtasanteen vieressä. Pentutarhasta ei kuulunut ääntäkään, ja Pitkätassu tallusti takaisin vuoteelleen.
“Eikä nukuta?” Valkotassu kysyi.
“Ai, sinäkin heräsit”, Pitkätassu naukaisi, ja kävi istumaan. Valkotassu nyökkäsi, ja alkoi hänkin sukia itseään.
“Voisitteko puhua vähän hiljempaa?” Kuutassu ärähti.
“Anteeksi”, Valkotassu naukui. “Tule, Pitkätassu.”

Oppilaat juoksivat kilpaa joelle. Pitkätassu loikkasi kaatuneen puun yli, kun taas Valkotassu juoksi sen ali. He juoksivat rinta rinnan, kumpikin hengästyneinä. Pian Pitkätassu pysähtyi. Valkotassu sen sijaan jatkoi iloisena matkaansa.
“Odota!” Pitkätassu huusi, mutta turhaan. Valkotassu oli jo kadonnut näkyvistä. Pitkätassu haistoi ilmaa. Haju kuului mäyrälle. Pian Valkotassun pää ilmestyi esiin, ja sitten hän loikkasi esiin.
“Tuolla haisee mäyrä, se haisee vahvemmin siellä, tule!” Valkotassu loikkasi takaisin. Pitkätassu epäröi hetken, mutta loikkasi sitten perään. Kun he pääsivät aukiolle, Pitkätassu haistoi mäyrän selvemmin. Sitten Pitkätassu muisti unen, jonka oli nähnyt viime yönä.
“Näin unta”, Pitkätassu tunnusti. “Siinä oli mäyrä, ja kolme pentua. Se mäyrä teki niistä pennuista selvää, ja lähti sen jälkeen vaeltamaan... ja se kaikki tapahtui meidän reviirillä!” Silloin Valkotassu jähmettyi paikoilleen.
“Mitä sitten tapahtui?” Harmaa oppilas kysyi.
“Ei mitään”, Pitkätassu naukaisi. “Mennään kertomaan Lumitähdelle!”

Oppilaat juoksivat takaisin leiriin, jossa Aamutuuli järjesti partioita. Pitkätassu suuntasi päällikön pesälle.
“Minulla on asiaa”, hän tokaisi. Lumitähden valkoinen turkki vilahti pesässä, kunnes naaras istuutui pesän suulle. Hänen siniset silmänsä olivat väsyneet.
“Minä ja Valkotassu löysimme mäyrän hajua siltä aukiolta, joka on lähellä kaatunutta puuta.”
“Ei hätää, Virtasydän ja Leijonaviiksi karkottivat sen mäyrän reviiriltä eilen”, Lumitähti naukaisi, ja päästi huvittuneen mrraun katsellessaan Pitkätassun hämmästynyttä ilmettä.
“Selvä... no, minä tästä sitten lähdenkin”, Pitkätassu sanoi, ja oli vähällä törmätä Valkotassuun, joka oli ilmestynyt hänen taakseen.
“Oletko nähnyt Jäätassua?” Valkotassu kysyi, ja heilautti häntäänsä.
“En, olen itsekin miettinyt, missä hän on”, Pitkätassu vastasi, ja lähti kohti Aamutuulta, joka oli juuri kertomassa, ketkä lähtevät aamupartioon.
“Leijonaviiksi, lähde sinä Pitkätassun kanssa, ja ottakaa mukaanne Kivihäntä. Partiota johdan minä.” Pitkätassu kuuli Aamutuulen päättäväiset sanat, ja lähti tassuttamaan kohti mestariaan. Leijonaviiksi pesi naamaansa, ja tallusti sitten oppilaansa kanssa leirin sisäänkäynnille. Juuri silloin Jäätassu ilmestyi sinne kani hampaissaan.
“Hei, Jäätassu!” Pitkätassu tervehti ystäväänsä.
“Hei vaan”, Jäätassu vastasi hampaittensa välistä.
“Missä olet ollut?” Ruskea naaras kysyi.
“Etkö näe, metsästämässä!” Jäätassu ärähti, ja vei kanin tuoresaaliskasaan. Pitkätassu harmistui Jäätassun äänensävystä, mutta lähti sitten itsevarmasti partionsa perään.

Vastaus:

Kiva tarina, oli mielenkiintoista kuulla mäyrästä ja on mukavaa, kun mainitsit Jäätassusta, sillä se tekee tarinoista yhtenäisempiä :) Kirjoitusvirheitä en yhtä lukuunottamatta löytänyt, ja teksti oli mukavan helppolukuista. Saat 14 kp:ta :)

Titta Yp

Nimi: Jäätassu, Pilviklaani, Minttu

05.09.2018 13:40
Ruskea turkki vilahti pusikossa. Jäätassu ajatteli sen olevan vain orava, joten hän jatkoi matkaansa kohti rajaa. Oli aikainen aamu, joten Jäätassu oli päättänyt lähteä tutkimaan maailmaa reviirien ulkopuolelta, tosin vain hetkeksi. Illalla olisi kokoontuminen, joten Jäätassun piti palata aikaisin. Hän ei aikonut kertoa kenellekään tästä retkestä. Hän pinkoi puiden ohi, kunnes pääsi takaisin nummelle. Jäätassu haistoi vieraan kissan hajun, ja huomasi ylittäneensä rajan. Oppilas jatkoi matkaansa, seurasi hajua lähelle ukkospolkua, ja näki kissan. Sillä oli mustia laikkuja, ja erittäin paksu punaruskea turkki.
“Hei, kukas sinä olet. Et näytä tutulta”, naaras naukaisi lempeästi.
“Olen Jäätassu”, Jäätassu vastasi. “Kukas sinä sitten olet?”
“Olen Liljatassu”, naaras vastasi hiljaa.
“Et näytä oppilaalta.”
“En minä olekaan!” Liljatassu sähähti. “En kuulu enää Usvaklaaniin.”
“Karkotettiinko sinut?” Jäätassu kauhistui.
“Ei tietenkään! Minä halusin lähteä”, Liljatassu ärähti. “Mutta olen jo soturin ikäinen.”
“Miksi lähdit klaanista?” Jäätassu uteli.
“Koska en syntynyt klaanikissaksi. En osannut taistella ollenkaan”, Liljatassu naukaisi hiljempaa. Jäätassu oli hetken hiljaa. Hän mietti miltä Liljatassusta mahtoi tuntua.
“Elät siis yksin”, Jäätassu sanoi lopulta.
“Niin.”

Oli aurinkohuipun aika, kun Jäätassu palasi leiriin. Hän oli saalistanut matkalla leiriin. Vihdoin hän pääsi sisäänkäynnille. Jäätassu oli väsynyt kaikesta kävelystä. Pitkätassu tuli harmaata oppilasta vastaan.
“Missä sinä olit?” Tämä kysyi.
“Saalistamassa”, Jäätassu vastasi. Hän tiesi, ettei olisi saanut valehdella, mutta hän ei aikonut kertoa kenellekään totuutta retkestään. Jäätassun siniset silmät eivät meinanneet pysyä auki. Häntä väsytti, mutta nuori oppilas ei kuitenkaan antanut sen haitata. Tästä oli tulossavielä pitkä päivä. Onneksi osa siitä oli jo kulunut.

Vastaus:

Mielenkiintoinen tarina, odotan innolla jatkoa ja sitä, näkyykö Liljatassu jatkossakin tarinoissa :) Kirjoitusvirheitä en löytänyt lukuunottamatta toisiksi viimeisellä rivillä puuttuvaa väliä sanojen tulossavielä- välissä. Saat 9 kp:ta :)

Titta Yp

Nimi: Pöllöpentu, Pilviklaani, Tatte VYP

07.08.2018 22:39
Pöllöpentu sulki silmänsä ja antoi heikon tuulenvireen kulkea läpi hänen naamansa. Hän sulki pois pentutarhan hulinan ja vilinän, ja keskittyi lintujen hienoon viserrykseen. Pienen ja hentoisen kissanalun oli helppoa hiippailla pois pentutarhan suojista muun klaanin pariin. Kuningattaret olivat liian keskittyneitä vahtimaan, ettei pennut hulluttele liikaa. Mutta se ei Pöllöpentua haitannut, ettei häntä pidetty niin tarkkaan silmällä. Hän tiesi, ettei Villikukka tai Haihtuvaturkki ollut hänen emonsa. Hän oli aina tiennyt sen. Pöllöpentu nautti siitä, että hän oli vapaampi. Hän pystyi menemään leiriin seikkailemaan, ja se huomattaisiin vasta kun hän oli jo poissa pentutarhan seinämien välistä. Se oli virkistävää jaloitella.
*Minusta tulee varmasti ketterä ja nopea soturi!*, Pöllöpentu pörhisti ylpeänä lumivalkeaa rintaansa ajatellessaan sen valkoruskean soturin, joka mätkisi usvaklaanilaisia oikein urakalla. Hänestä tulisi sellainen. Emo olisi varmasti ylpeä. Niin, emo. Emo, jota hän ei ole ikinä tavannut. Saati nähnyt. Hän muisti emostaan vain hirviön hyytävän kirkkaat silmät ja kammottavan ulinan. Ei mitään muuta. Hänen ensimmäiset muistonsa saivat hänet värisemään. Korvannipukoista tassuihin.
*En koskaan mene lähellekään Ukkospolkua! En, vaikka koko klaani pakottaisi!*

//Tarina on lyhyt, kyllä, ja tässä tapahtuu todella vähän. Tämä on tällainen pohjustustarina/testitarina. Kumpi kuningattarista on muuten Pöllöpennun ottoemo?

Vastaus:

Kiva aloitustarina Pöllöpennulla, aika lyhyt niin ettei tästä saanut vielä kunnollista kuvaa millainen hahmo hän on, mutta kivaa pohjustusta :) Ansaitset 6 kp:ta.

Ja ottoemon saat oikeastaan päättää itse, jos et itse halua päättää sano, niin päätän sinulle jomman kumman.

Titta YP

Nimi: Kuisketassu, Pilviklaani, Ezmu

03.08.2018 14:54
Hyppäsin kohti Aurinkokynttä yrittäen matkia tämän näyttämää liikettä. Aurinkokynsi kuitenkin väisti iskuni ja tömähdin maahan. Nuosin pystyyn ja ravistelin lian pois itsestäni.
”Näin silmistäsi, mihin tähtäsit. Yritä katsoa jonnekin, minne et ole hyökkäämässä”, Aurinkokynsi selitti virheeni. Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi.
”Yritä uudelleen”, Aurinkokynsi sanoi minulle. Antamatta hänelle hetkeäkään ajatella, hyppäsin hänen selkäänsä tähdäten jalkoihin. Aurinkokynsi nousi pystyyn välttääkseen iskun jalkoihin, mutta iskeydyinkin hänen selkäänsä.

//Tosi lyhyt, mutta jatkan kyllä!

Vastaus:

2 KP:ta.

- Tatte VYP

Nimi: Pitkätassu, Pilviklaani, Minttu

31.07.2018 12:57
Pitkätassun tuuhea ruskea turkki lämmitti tätä mukavasti tuulessa. Alkoi sataa vettä. Pitkätassu loikki nopeasti metsään, ja juoksi sen läpi niin nopeasti kun pääsi. Vihreät puut kahisivat tuulessa, ja sade ropisi niiden läpi Pitkätassun päälle. Tämä inhosi sadetta yli kaiken, ja siksi hän yritti päästä mahdollisimman nopeasti leiriin. Pian oppilas saapui Tulvaklaanin rajalle. Joen toisella puolella oli partio.
”Älä yritäkään tunkeutua reviirillemme!” Tulvaklaanin kolli sähisi.
”Hän varmasti yrittää”, nuorempi naaras naukaisi. ”Kimppuun!” Tämä jatkoi, ja partion perällä ollut soturi loikkasi Pitkätassun niskaan.
”Apua!” Pitkätassu rääkäisi, mutta paiskautui maahan Tulvaklaanin kissa päällään. Tämä sähisi, mutta soturi raapi hänen selkäänsä terävillä kynsillään.
”Seis! Älä tapa tuota oppilasta”, Partion johdossa ollut kolli ärähti. ”Säästä hänet”. Siinä samassa soturi puri Pitkätassun niskasta ja tönäisi tämän jokeen. Pitkätassu räpiköi vedessä sen minkä jaksoi, ja pääsi lopulta kiipeämään Pilviklaani puolelle jokea. Hän lysähti siihen haukkomaan henkeä. Tulvaklaanin partio oli kadonnut näkyvistä. Pitkätassun Turkista valui verta maahan, ja tämä nuoli haavojaan sen minkä pystyi. Sitten oppilas lähti tallustamaan kohti leiriä.

Leirin sisäänkäynnillä Pitkätassua vastaan tuli Yölintu.
”Mitä sinulle on Tähtiklaanin nimeen oikein tapahtunut?” Tämä kysyi kauhistuneena. ”Mene heti Kuuralehden luokse!” Pitkätassu tassutti parantajan pesälle. Kuuralehti oli sisällä järjestelemässä yrttejä.
”Voihan, missä olet ollut?” Parantaja kysyi.
”Olin saalistamassa, kun alkoi sataa, ja olin palaamassa leiriin, kun Tulvaklaanin partio tuli vastaan rajalla, ja yksi niistä hyökkäsi kimppuuni. Tipuin jokeen.” Pitkätassu lopetti. Kuuralehti käski tämän käydä makuulle pesän lattialle, ja oppilas teki työtä käskettyä.

Illalla Kuuralehti käski Pitkätassun levätä siihen asti, että hän on taas harjoittelukunnossa, ja tulla seuraavana päivänä uudestaan, niin hän voisi katsoa olivatko haavat parantuneet. Ruskea oppilas tassutti väsyneenä oppilaiden pesään. Valkotassu odotti häntä siellä.
”Hyvää yötä, Pitkätassu”. Tämä naukaisi.
”Hyvää yötä”, Pitkätassu vastasi, ja käpertyi makuulle sammaleiden päälle. Hän nukahti melkein heti.

Klaaniuutiset: Pitkätassu loukkaantunut, pääsee parin päivän päästä takaisin tehtäviin.

Vastaus:

10 KP!

- Hunaja YP

Nimi: Kojootti, Hiiritassu, Lehtiklaani

30.07.2018 16:19
Hiiritassu siristeli meripihkasilmiään ja tarkkaili hämärää pesää. Sen lehtiseinusta ympäröi yrttivarastoa ja potilaille tarkoitettuja sammalalusia. Valkojalan vaaleanruskea turkki vilahti pesän toisella laidalla ja Hiiritassu kampesi itsensä ylös. Viherlehden kostean tunkkainen ilma tuntui tukalana joka puolella kun nuori kolli asteli uuden mestarinsa luo. Naaras oli kyyristynyt tuoreiden yrttien ääreen ja tuon häntä heilahteli hitaasti.
"Huomenta", Valkojalka naukaisi iloisesti huomatessaan uuden oppilaansa.
Hiiritassu hymyili hiukan ja nyökäytti päätään.
"Huomenta, Valkojalka", oppilas tervehti takaisin ja nuolaisi pari kertaa lyhyitä rintakarvojaan.
Parantaja hymähti hilpeästi ja katsahti taas yrtteihinsä. Naaras näytti pohtivan päivän opetusta. Hiiritassu istuutui ja vetäisi harmaanruskean häntänsä käpäliensä ympärille.
Hetken päästä Valkojalka nousi istumaan.
"Mitä arvelet näiden yrttejen olevan?", tuo kysyi katsellen pientä pinoa edessään.
Kolli tutki isolehtistä kasvia jolla oli pistävä haju, ja päättelemällä maku. Hän oli joskus pentuna kysellyt paljon kysymyksiä, muttei muistanut tästä yrtistä juuri mitään. Hiiritassu pudisteli päätään odottaen mestarinsa vastausta.
"Ei se mitään", parantaja sanoi myötätuntoisesti. "Tämä on hierakkaa. Se auttaa kipeisiin polkuanturoihin tai haavoihin", Valkojalka lisäsi pikaisesti.
Parantaja oppilas katseli tarkkaavaisesti isoja lehtiä yrittäen muistaa tulevaisuudessa mihin niitä käytettäisiin.
"Tiedätkös miten sitä käytetään?", naaras esitti toisen kysymyksen päätään oppilaan puoleen kallistaen.
Hiiritassu mumisi itsekseen ja lopulta kohtasi mestarinsa sinisen katseen.
"Eikös se pitäisi pureskella ennen haavalle laittamista?", hän vastasi kysymykseen kysymyksellä.
Valkojalan silmät kirkastuivat.
"Kyllä, oikein hyvä, Hiiritassu", parantajan kehut saivat kollin tuntemaan itsensä ylpeäksi.

Aurinko oli jo korkealla, kun Valkojalka oli antanut oppilaalleen luvan syödä. Hiiritassu jolkutti ulos parantajan pesästä ja haukotteli aukiolla. Leiri tuntui olevan melko tyhjillään, sillä useimmat soturit ja oppilaat olivat partioissa. Kolli loikki ripeästi tuoresaaliskasalle ja valikoi sieltä oravan. Kantaessaan saalista pörröisestä hännästään tuo erotti leirin uloskäynnillä liikettä. Hiiritassu pysähtyi parantajan pesän viereen varjoiselle kohdalle. Hän huomasi emonsa, Aamulinnun, ja isänsä Valheenvirran palaavan leiriin. Aamulinnulla oli mukanaan päästäinen ja Valheenvirralla myyrä. Kaksikko tassutti tuoresaaliskasalle ja laski siihen saaliinsa. Hiiritassu heilautti vanhemmilleen harmaanruskeaa häntäänsä ja Aamulintu kiirehti pentunsa luokse Valheenvirta kannoillaan.
"Mitenkäs ensimmäinen päivä on mennyt?", naaras kehräsi emolliseen tapaansa ja räpytteli ruskeita silmiään.
Valheenvirta asettui poikansa viereen korvat höröllä.
"Loistavasti, vaikka sitä onkin vielä jäljellä", Hiiritassu huomautti syödessään oravaansa.
Aamulintu asettui kyyryyn tuon viereen ja hän huomasi emonsa silmistä ylpeyden. Kolli hymyili vaaleanharmaalle naaraalle ja katsahti sitten Valheenvirtaan. Soturin täplikäs turkki hohti kirkkaana auringon valossa.
"Mukava kuulla", oppilaan isä sanoi lyhyesti kuten normaaliin tapaansa.
Hiiritassu nuolaisi huuliaan ja venytteli. Aamulintu katseli ylöspäin vaaleansiniseen taivaaseen, jonka peitti vain muutama pieni pilvi.
"Mitenkäs Korsipentu?", kolli kysyi uteliaana.
Hänen pikkusiskonsa oli pentutarhassa Pehmosulan hoidettavana. Hiiritassu tuumi sen olevan emonsa maidon puutteen takia, muttei koskaan kysynyt asiasta.
"Oi hän voi hyvin, eikös Valheenvirta?", naaras naukui katsahtaen kumppaniinsa, joka vain nyökäytti päätään.
"Hänestä tulee vielä mainio soturi", kolli lisäsi hymyillen.
Hiiritassu kehräsi hiukan ennen kuin nielaisi viimeisen palan oravastaan ja nousi seisomaan. Oppilaan leveät lavat jännittyivät tuon noustessa.
"Lupaan käydä Korsipennun luona kunhan vain kerkeän", parantaja oppilas lupasi koskettaessaan neniä vanhempiensa kanssa.
"Hyvä", Aamulintu kehräsi taas ennen kuin Hiiritassu katosi takaisin parantajan pesään.

Vastaus:

16 KP.

- Hunaja YP

Nimi: Jäätassu, Pilviklaani, Minttu

26.07.2018 18:23
Kanervikko huojui tuulessa Jäätassun astellessa eteenpäin. Hän näki kaukana edessä kohoavat vuoret. Partio tallusti pitkin nummea kohti ei kenenkään rajaa.
”Voisimme saalistaa vähän”, Partiota johtava Virtasydän naukaisi. ”En muista, milloin täällä on saalistetut viimeksi. Siitä on kauan.” Jäätassu loikki nummelta kauemmas, metsälle. Hän yritti löytää mahdollisen riistan tuoksuja, mutta kun hän meni syvemmäs metsään, hän kuuli sähinää.

// Haittaako, jos jatkan heti kun pääsen koneelle? Noh, ei se nyt saa haitata :D//

Vastaus:

2 KP.

- Hunaja YP

Nimi: Kojootti, Naalitassu, Usvaklaani

25.07.2018 21:41
Naalitassu tepasteli reippaasti mestarinsa vierellä takaisin leiriin. Haukkatassun voittaminen tuntui hyvälle ja kokeneen Varpukynnen kehut pyörivät nuoren naaraan päässä. Tuon ruskeankirjava, pörröinen häntä oli hilpeästi pystyssä. Eilisen kura oli uuden sateen ansiosta kokonaan poissa. Aaltoturkin yhtäkkinen pysähdys hätkähdytti oppilasta. Naalitassu katsahti kollin meripihkasilmiin jotka enteilivät eilisen kysymyksen vastausta. Hän oli rohjennut kysyä sen kysymyksen, joka oli vaivannut häntä melkein ensimmäisestä oppilas päivästä asti.
"Sanoin eilen illalla vähän toisin, mutta..", Aaltoturkki sanoi täristen.
"Mutta mitä?", Naalitassu patisti tuota jatkamaan astuessaan lähemmäs.
"Minä ja Valkotassu olemme yhdessä", soturi vastasi selkeästi.
Naalitassu tunsi sydämensä tipahtavan vatsalaukkuun ja tuon vaalean vihreitä silmiä kirveli. Pieni naaras oli jo toivonut Aaltoturkin eilis illan vastauksen olevan totta, että kaksikko olivat vain kavereita. Naalitassu haukkasi henkeä shokin jälkeen. Kolli seisoi hänen edessään juovikas turkki sateesta kylkiin liimautuneena. Hän tuntui odottavan tuon sanovan jotakin. Valkoinen oppilas pidätteli tunteiden sekamelskaa ja yritti keksiä sopivaa asiaa sanoa. Naaras tunsi ikävän kiven sydämellään kun tuo katsahti ylös mestariinsa.
"Sano jotakin", Aaltoturkki pyysi hiljaisella äänellä jota oli vaikea kuulla sateen ropinan yli.
Naalitassu räpytteli silmiään osin sen takia että pisarat piiskasivat naamaan ja toiseksi että hän pelkäsi tunteidensa heijastuvan silmistään.
"Minä tuota..", valkoinen naaras aloitti, mutta keskeytti lauseensa katsellessaan Aaltoturkin huolestunutta ilmettä.
"Sehän on mahtavaa", Naalitassu korjasi ripeästi ja hymyili.
Tuo tiesi heidän suhteensa olevan pahaksi, mutta ei kai hän voinut mestarinsa suhdetta paljastaa. Varsinkaan jos se teki hänet iloiseksi. Aaltoturkin kasvoille tuli epäileväinen ilme ja Naalitassu tiesi ettei tuo uskoisi tuon positiivista vastausta.
"Niinkö?", kolli kysyi katsahtaen kaihoisasti parantajan pesälle.
Naaras tunsi ikävän piston sydämessään, jokin painoi hänen mieltään eikä hän halunnut Aaltoturkin tietävän, kateus. Sehän oli aivan typerää ja pentumaista.
"Joo", Naalitassu yritti vakuutella. "Niin, tuota.. salaisuutesi on turvassa", tuo lupasi hiukan ilmeettömästi.
Aaltoturkki hymyili hiukan valmistautuakseen vastaukseensa, mutta oppilas keskeytti hänet.
"Aurinko on jo laskeutumassa ja minun pitäisi mennä", tuo naukui kiireesti. "Huomiseen", Naalitassu lisäsi ja tuon sydäntä riipaisi kävellessään oppilaiden pesää kohden.
Hän ei katsonut taakseen vaan pujahti turkki likomärkänä oppilaiden pesään. Haukkatassu nosti päänsä ja nyrpisti nenäänsä ällötyksestä.
"Olet ihan märkä tulokas", kolli sanoi leikkisästi.
"Ei tänään, Haukkatassu", Naalitassu mumisi käpertyessään omalle vuoteelleen.
Haukkatassun hämmentynyt katse oli vieläkin kiinni tuon valkeassa turkissa, Naalitassu tunsi sen kysyvän katseen selässään.

//Kateus piinaa Naalia :') Saapi jatkaa! :D //

Vastaus:

12 KP!

- Hunaja YP

Nimi: Blaze~Aaltoturkki~Usvaklaani

25.07.2018 21:00
Aaltoturkki tunsi olonsa kiusalliseksi oppilaiden välissä. Oliko Naalitassu onnistunut huomaamaan jotain? Kolli ravisteli ajatukset päästään ja yskäisi. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä, paitsi nukkuva Täpläsade ja Sumuhäntäkin vain vilkaisi nopeasti.
"Tarvitsetko lääkettä yskään?" ,parantaja kysyi katsomatta häneen.
Aaltoturkki pudisti päätään, mutta tunsi edelleen molempien oppilaiden katseet kasvoillaan.
"Taidan tästä lähteä nukkumaan, sinunkin kannattaisi Naalitassu." Kolli yritti kuulostaa mahdollisimman uskottavalta, mutta taisi epäonnistua siinä.
Naalitassu nousi hänen perässän sanomatta sanaakaan ja he poistuivat sateeseen. Aaltoturkki huokaisi ja nosti katseensa maasta suoraan oppilaansa vihreisiin silmiin, joista hän pystyi lukea niin monta tunnetta, että päähän pisti.
"Mitä nyt?", soturi kysyi.
"Onko sinulla jokin juttu tuon parantajaoppilaan kanssa?" Naalitassun kysymys sai kylmätväreet kulkemaan kollin harmaan turkin alla.
"Eihän minulla ole mitään, miten sinä sellaista luulet? Olemme vain ystäviä." Aaltoturkin ääni värisi hieman.
Hän toivoi, ettei Naalitassu huomaisi tämän jännittyneisyyttään. Naaraan ilme oli epäilevä, mutta tämä ei sanonut yhtään mitään. Aaltoturkki ei tiennyt mitä muutakaan tehdä, joten hän toivotti hyvää yötä ja pinkaisi soturienpesään. Hän ei välittänyt vettä tippuvasta turkistaan, vaan rojahti umpi väsyneenä kuivuneiden sammalien päälle.

Kolli raotti silmiään ja käänsi kylkeään jo viidennen kerran tänä aamuna. Lämpö oli tukala pesässä, mutta soturia väsytti huonosti nukutun yön jäljiltä. Tämä kuitenkin nousi vaivalloisesti ylös, kun muisti Naaliatassun.
"Täytyy lähteä harjoittelemaan...", Aaltoturkki mutisi.

Aurinko sokaisi kollin meripihkasilmiä ja kuuma maa poltti tassuja. Eilen ukkonen oli jättänyt peiniä vahinkoja leiriin. Soturit ja oppilaat siirtelivät katkenneita oksia syrjään ja korjasivat pesien kattoja ja seiniä. Aaltoturkilta ei ollut unohtunut Naalitassun kysymys. Se sai vieläkin hänet hermostuneeksi. Kollin silmät osuivat Valkotassuun, joka auttoi Sumuhäntää korjaamaan parantajanpesän seinustaa. Valkoinen naaras huomasi Aaltoturkin, mutta näytti hyvin pelästyneeltä, kun kolli ei hymyillyt takaisin. Tämä ei voinut lähteä suoraapäätä Aaltoturkin luokse, sillä Sumuhäntä oli hänen seurassaan. Aaltoturkki tunsi Valkotassun huolestuneen katseen niskassaan, kun hän asteli oppilaidenpesän eteen. Naalitassu oli jo noussut ja suki parhaillaan turkkiaan.
"Mitä teemme tänään?" Oppilas kysyi jatkaen pesu hetkeään.
Varmasti tämä muisti eilisen, hämmentävän keskustelun, mutta ei tahtonut tuoda sitä enään esille. Aaltoturkki antoi itsensä rentoutua hieman ja lähti mukaan "ei eilen sattunut mitään" -juttuun.
"Lähdetään harjoittelemaan taistelua, ja kysytään vaikka Haukkatassu ja Varpukysni mukaan.
"Selvä." Naalitassu näytti olevan valmis ja hän nousi ripeästi ylös.
Aaltoturkki käveli oppillaan perässä ulos ja yritti koota itsensä. Häntä kalvoi silti aavistus, että Naalitassu tietäisi. Ehkä Täpläsade oli möläyttänyt jotakin? Ei! Ei hänen oma emonsa tekisi niin, Täpläsadehan halusi suojella Aaltoturkin ja Valkotassun salaisuutta.
"Juuri teitä me etsimmekin!" Varpukynnen pirteääkin pirteämpi ääni rikkoi Aaltoturkin ajatukset ja juovikas kolli nosti päätään.
"Lähtisittekö mukaamme harjoittelemaan?", musta kolli kysyi.
"Me olimme ajatelleet aivan samaa! Lähdetään vain." Aaltoturkki vastasi iloisesti.
Nyt hänen oli keskityttävä kouluttamaan oppilastaan.

"Hienosti menee Haukkatassu!"
"Iske vatsaan Naalitassu!"
Hiekka pöllysi, kun kaksi oppilasta painivat maassa. Aaltoturkki jakeli neuvoja alakynnessä olevalle Naalitassulle. Vaikkakin tämä oli vain harjoitus, hän halusi naaraan voittavan.
Varpukynsi kuitenkin kuulosti paljon varmemmalta antamistaan neuvoista. Olihan kolli ollut myös Aaltoturkin mestari.
Lopulta Haukkatassu painoi Naalitassun valkoisen pään maata vasten. Taistelu oli ohi.
"Hienosti suoriuduttu!", Varpukynsi huusi molemmille oppilaille.
Haukkatassu nosti harmaan käpälänsä pois Naalitassun pään päältä, ja naaras hyppäsi saman tien ylös.
"Voidaanko me ottaa vielä yksi matsi?", tämä kysyi katsoen Aaltoturkkia.
"Kyllä se minulle sopii", Aaltoturkki vastasi ja Varpukynsi nyökytteli päätään myönteisesti.
Aaltoturkki kuiskasi pari neuvoa Naalitassun korvaan ja naaras näytti heti varmemmalta. Taistelu alkoi nopeasti, kun Haukkatassu hyppäsi kohti Naaliatassua, mutta tämä väisti ketterästi pölläyttäen samalla hiekkaa kollin kasvoille.
"Yöh! En näe mitään!" Haukkatassu huudahti ja hieroi silmiään.
Naalitassu käytti tilaisuuden hyödykseen, aivan kuten Aaltoturkki oli neuvonut ja kaatoi Haukkatassun maahan. Hymy levisi naaraan kasvoille voiton merkiksi. Aaltoturkki tunsi ylpeyttä oppilastaan kohtaan ja kehräsi kuuluvasti. Varpukynsi hymähti.
"Se oli todella fiksusti tehty, Naalitassu." Kokeneemman soturin kehut saivat naaraan vihreät silmät kimmeltämään.
Haukkatassu oli vihdoin saanut hiekat pois silmistään ja räpytteli niitä.
"Onnea voitosta", tämä sanoi.
"Kiitos!", Naalitassu vastasi ja ylpeys kuulsi hänen äänestään.
"Lähdetään takaisin leiriin, taitaa taas alkaa sataa". Varpukynsi kehotti ja patisti kaikki liikkeelle.

Sade kasteli kissojen turkit ja karvat liimautuivat inhottavasti ihoon. Sade ei ollut läheskään niin raju, kuin eilen mutta se ei silti tuntunut kivalta. Varpukynsi pujahti ensin leiriin sisään ja sitten Haukkatassu. Aaltoturkki pysäitti Naalitassun, ennen kuin tämä ehti sisään. Oppilas näytti hämmentyneeltä.
"Sanoin eilen illalla vähän toisin, mutta...", kolli tärisi.
"Mutta mitä?" Naalitassu tuli lähemmäs.
"Minä ja Valkotassu olemme yhdessä."

//Hehee, Naali voi jatkaa ;3 //

Vastaus:

23 KP!

- Hunaja YP

Nimi: Leaf, Valkotassu, Usvaklaani

25.07.2018 16:05
"Valkotassu", Sumuhäntä kutsui Valkotassua, joka oli juuri asetellut unikonsiemenet yhteen kasaan.
"Mitä?" Valkatassu käänsi katseensa Sumuhäntään.
"Muistahan tehdä harjoituksesi", Sumuhäntä muistutti. Valkoinen naaras ei vastannut. Hän oli pari auringonnousua sitten voinut jo kävellä varovaiseti lyhyitä matkoja. Enimmäkseen tuoresaaliskasalle ja takaisin. Sumuhäntä oli sanonut, että hän voisi kävellä pitempiäkin matkoja jos hän tekisi harjoitusliikkeitä ahkerasti. Nyt Valkatassua ei kumminkaan huvittanut yhtään tehde harjoituksia. Viherlehti oli ollut tavallista lämpimämpi ja parantajien pesä oli tosi hiostava. Vaikka olikin jo auiringonlaskun aika, siltikkin oli vielä kuuma. Lopulta naaras alkoit heiluttamaan molempia jalkojaan vuorotellen Sumuhännän harjoituksien mukaan.
"Korkeammalle", Sumuhäntä huomautti. "Huomenna siivoamme pesämmi kaikista kuivahtahtaneista yrteistä."

Aamulla Sumuhäntä oli herättänyt Valkotassun jo aikasin siivoamaan pesää. Nyt pesä näytti tosi sotkuiselta ja yrttejä oli pitkin maata.
"Valkotassu, mene sinä katsomaan tuolta peremmältä huonokuntoisia yrttejä. Siellä suurin osa lokeroista on vähän matalemmalla", Sumuhäntä sanoi.
"Hyvä on", Valkotassu siirtyi peremmälle. Heti ensimmäisenä hänen nenäänsä osui pistävä haju, hiirensappi. Valkotassu tarkisti sammaleen jossa hiirensappea oli, mutta se oli ihan kuiva. Ainut mikä siinä oli jäljellä oli haju. Valkotassu heitti sammaleen kasaan mikä vietäisiin pois pesästä. Sumuhäntä oli pesän ulkopuolella lajittelemassa kuivia yrttejä. Yhtäkkiä Valkotassun nenään lensi tuttu haju.
"Kas, kuinka voin auttaa teitä?" Sumuhäntä kysyi ja kääntyi katsomaan tulijoita. He olivat Aaltoturkki ja hänen oppilaansa Naalitassu!
"Naalitassu sai piikin tassuunsa", Aaltoturkki vastasi.
"Pesässä on kauhea kaaos, sillä päätimme Valkotassun kanssa poistaa kuivuneet yrtit varastosta, joten poistetaan piikki tässä", Sumuhäntä sanoi ja tuli pesään etsimään etsimään tarvikkeita. Sitten hän lähti takaisin Naalitassun luo.
"No niin, Naalitassu ojennahan tassusi", Naalitassu totteli ja Sumuhäntä veti piikin pois ja Naalitassu älähti. Valkotassu käänsi katseensa hetkeksi pois tarkistaakseen kehäkukka varaston. Se oli onneksi melkein täynnä hyväkuntoisia kukkia.
"Luulen, että laitan myös vähän hämähäkin seittiä haavaan, jottei se ala vuotamaan", Sumuhäntä sanoi.
"Olisiko kehäkukalle ollut tarvetta, Valkotassu kysyi ja hymähti Aaltoturkille.
"Ei, Naalitassulla oli vain pieni piikki tassussa", Sumuhäntä vastasi.
"Kiitos Sumuhäntä", Naalitassu kumarsi. Valkotassu vaihtoi vielä nopeasti Aaltoturkin kanssa katseita ennen kuin palasi pesään.


Aamulla Valkotassu heräsi ja huomasi Sumuhännän olleen jo hereillä.
"Huomenta Valkotassu. En halunnut herättää sinua, koska teit eilen niin paljon hommia", Sumuhäntä sanoi.
"Kiitos Sumuhäntä", Valkotassu tajusi miten ihana oli nukkua pitkään. Keli oli erittäin hiostava. Ihan kuin olisi ukkosta ilmassa.
"Taitaa olla ukkosta ilmassa", Sumuhäntä sanoi Valkotassun ajatukset. Valkotassu lähti tuoresaaliskasalle ja valitsi hiiren. Hän söi sen nopeasti. Kun VAlkotassu oli palaamassa pesään alkoi sataa. Valkoinen naaras kastui hetkessä, joten hän palasi nopeasti pesään. Kuului ukkesen jyrinää ja salamat välähtelivät taivaalla.
"Kuinka kaunista", Valkotassu huokaisi.
"On se, mutta myös tosi vaarallista", Sumuhäntä sanoi hänen takanaan. Pian leirin suuaukolta alkoi kuulua hälinää ja sieltä astui esiin Täpläsade, Naalitassu ja Aaltoturkki. He tulivat suoraan parantajien pesään vettä valuvina. He kertoivat puusta joka oli kaatunut suoraan Täpläsateen eteen.
"Ei se ollut muuta, kuin vaan pieni järkytys, olisihan puu voinut kaatua päälle, jos Täpläsade olisi ollut vähän edempänä", Sumuhäntä antoi Täpläsateelle unikonsiemeniä.
"Tarvitsetko lisää?" Valkotassu kysyi.
"Nämä riittävät, kiitos", Täpläsade vastasi. Valkotassu istahti Aaltoturkin viereen ja vaihtoi katseita tämän kanssa. Valkoinen naaras kuuli Naalitassun sanovan jotain Aaltoturkille, mutta ei välittänyt siitä sen enempää.

Vastaus:

17 KP.

- Hunaja YP

Nimi: Kojootti, Naalitassu, Usvaklaani

25.07.2018 12:49
Naalitassu pyörähti makuualusellaan ja päästi kärsimättömän tuhahduksen. Oppilas oli nukkunut pätkittäin koko yön ja tuon jalkoihin sattui kuumuuden tukaluuden jäljiltä. Kuului hiljainen lehtien rapina kun joku asteli pesän sisälle. Hän murahti hiukan äreästi työntäen käpälänsä nenän päälle.
"Nousehan ylös, unikeko", tuttu ääni sanoi pirteänä.
Naalitassu siristi silmiään ja katsoi ylös puhujaan. Aaltoturkki katseli häntä meripihkan värisillä silmillään peittäen taakseen auringon säteet. Valkoinen oppilas nousi istumaan turkki pöllähtäneen näköisenä.
"Veikkaan ettet nukkunut hyvin", Aaltoturkki naukui peruuttaen hiukan, jotta tuo saisi tilaa nousta ylös.
"En", Naalitassu vastasi käheällä äänellä ja kumartui sukimaan turkkinsa siistiksi.
"Menemme tänään Usvaniitylle", kolli ilmoitti odottaessaan nuorta kissaa.
Naaras nyökäytti päätään peseytymisensä jälkeen. Oppilaiden pesä oli jo täysin tyhjä ja syyllisyyden tunne pisti Naalitassua pahemmin kuin eilinen piikki tassussa. Aaltoturkki tuntui huomaavan oppilaansa huolen ja kosketti tuon päälakea nenällään.
"Ei se mitään. Viherlehden yöt voivat olla rankkoja kuuman sään takia", soturi lohdutti ripeästi peruuttaessaan ulos pesästä.
Naalitassu asteli perässä ruskeankirjava häntä maata viistäen.
"Kaipa sinä olet oikeassa", tuo naukui ja haukotteli makeasti.
Naaraan silmät tuntuivat lupsuvan kiinni ja hän tunsi olonsa hieman ärtyisäksi.
Aaltoturkki vilautti oppilaalle piristävän hymyn ennen kuin kääntyi leirin uloskäyntiä kohti. Naalitassu katseli viinimarjapensaikkoa, joka kohosi heidän edessään. Kaksikko työntyi pensaikon läpi pienestä tunnelista ja pelmahtivat esiin leirin ulkopuolella. Naalitassu raotti suupieliään ja tunnisti seisahtuneen ja kostean ilman hajun. Aaltoturkki vilkaisi tuohon ja räpäytti silmiään.
"Täpläsade varoitti meitä sateesta", kolli mainitsi johdattaessaan oppilasta kohti Usvaniittyä.
Naalitassu nyökkäsi epäileväisesti. Hän katsahti ylös ja huomasi auringon peittyneen tummista pilvistä. Naaras kuitenkin ajatteli sateen olevan hyväksi riistalle ja aluskasvillisuudelle viherlehden porottavan auringon sijaan.

Niitylle päästyään Aaltoturkki pysähtyi ja käännähti Naalitassun puoleen. Valkoinen oppilas ravisteli turkkiaan toivoen tukalan olon hellittävän.
"Tänään harjoittelemme vähän taisteluliikkeitä", soturi paljasti viimein.
Naalitassun vihreät silmät kirkastuivat. Hän oli aina halunnut osata puolustautua ja hyökätä jos tarve tulisi. Aaltoturkki näytti hetken mietteliäältä, varmaan pohtien millä liikkeellä aloittaisi.
"Tehdäänpä niin, että minä hyökkään ja sinä yrität puolustautua parhaasi mukaan", naaraan mestari päätti tutkien oppilaansa reaktiota.
Naalitassu säpsähti ja katseli ylös kolliin hämmentyneenä. Enhän minä tiedä yhtään mitään puolustus liikkeitä, naaras tuumi hieman hätiköiden.
"Sitten voimme hioa vaistomaisia liikkeitäsi ja voin ehdottaa parempia tekniikkoja taitella", Aaltoturkki selitti heilauttaen juovikasta häntäänsä.
Naalitassu nyökäytti päätään, helpotuksen tunne työntäen naaraan huolet syrjään. Kolli asteli vähän kauemmas kehottaen oppilaansa tekevän samoin. Kaksikon välissä oli noin kolme hännänmittaa.
"Ei kynsiä!", soturi huudahti vielä muistutukseksi.
Tuo nyökäytti päätään katse kiinnitettynä mestariinsa. Aaltoturkki odotti vielä hetken varmistaakseen että oppilas oli puolustus valmiina. Sitten tuo lähti juoksuun, käpälät kosteaan sammaleen painautuen. Naalitassu otti tukevan asennon ja värisytti viiksiään, innostuksen tunne kasvaen. Kun kolli oli tarpeeksi lähellä tuo jännitti lihaksensa ja loikkasi ketterästi tuon yli tuuhea häntä hänen päätä hipoen. Kun Naalitassu kiepahti ympäri Aaltoturkin ilme oli yllättynyt mutta vakuuttunut. Usvaklaanilaisia ei ole koskaan tunnettu hyviksi hyppääjiksi, mutta nuoren naaraan kaksiverisyys teki tuosta ketterän.
Kolli ei kuitenkaan jäänyt ihmettelemään vaan hyökkäsi uudelleen tähdäten oppilaan lavoille. Naalitassu säpsähti yrittäen väistää sivulle, mutta Aaltoturkki oli nopeampi. Soturi tarttui tuon lapaan kevyesti hampaillaan ja tuuppasi naaraan selälleen etujaloillaan. Valkoinen naaras puhahti isomman kissan alla ja katsoi tuota suoraan silmiin miettien olisi kolli nyt lopettamassa. Tuon mestari kuitenkin piteli tuota paikoillaan varmaan toivoen naaraan yrittävän pakenemista. Naalitassua ärsytti oma heikkoutensa ja tuo ojensi takajalkansa tönäisyyn. Oppilaan potkaistessa Aaltoturkki hellitti hiukan ja esitti lentävänsä vähän kauemmas. Naalitassu kierähti ja yritti päästä ripeästi ylös, mutta tuo yhtäkkiä tipahti alas ja päästi säikähtäneen naukaisun.
"Naalitassu?", Aaltoturkin yllättynyt nauku kuului aukiolta.
Hän nosti päätään ja katseli pientä ojaa johon oli kierähtänyt. Aaltoturkin pää pisti esiin yllä olevista saniaisista.
"Oletko kunnossa?", kolli kysyi silmät pyöreänä.
"Joo", tuo puhahti äreästi. "En vain huomannut tätä monttua", Naalitassu selitti loikatessaan saniaisten läpi mestarinsa vierelle.
Aaltoturkki hymyili hiukan. "Hyvin se meni! Se hyppy oli hyvä, ja hoksasit takajaloilla potkun itseksesi", tuo kehui.
Naalitassu istuutui turkki hiukan kosteana ojassa olevasta kura lätäköstä.
"Jos taistelisit toista oppilasta vastaan se potku olisi tehonnut oikeasti", soturi lisäsi mietteliäänä.
Naalitassu katsahti likaisiin käpäliinsä. "Olen aivan liian pieni suurelle osalle muista oppilaista", naaras mumisi pettyneesti.
Aaltoturkki katsahti tuohon. "Et ole kauaa, ja sitä paitsi, on olemassa muitakin taistelutekniikoita kuin voima", tuo selitti noustessaan ylös.
Naalitassu kääntyi mestarinsa puoleen ja avasi suunsa vastaukseksi, mutta yhtäkkinen kova sade keskeytti hänet. Kaksikko ei ollut huomannut sateen ripeksintää taikka tummia pilviä jotka peittivät taivaan. Aaltoturkki katseli ylös silmiään siristäen ja Naalitassu painautui lähemmäs maata kauhuissaan. Ilma oli tumma ja sade piiskasi naaraan kaarevaa selkää. Salama iski jonnekin metsikköön ja sai kaksikon säpsähtämään.
Aaltoturkki kumartui naaraa viereen. "Täpläsade on toisella puolella niittyä!", tuo huusi kovan tuulen ujelluksen läpi.
Naalitassu nyökkäsi vihreät silmät ammollaan, kun he alkoivat juosta sammalen ja ruohon peittämän niityn ylitse.
"Juoskaa! Täällä on vaarallista!", Täpläsateen huolestuneen kuuloinen huuto kuului jostakin, jota nuori naaras ei erottanut tihkusateessa.
Aaltoturkki ja Naalitassu saavuttivat Täpläsateen ja kolmikko alkoi juosta hurjaa vauhtia kohti leiriä. Rapa roiskui joka askelella ja oppilaan valkoinen turkki oli melkein selkää myöten ruskea. Naalitassu tunsi inhottavan painon joka puolella karvat painautuneena ihoa vasten. Tuo kompastui puun puurakkoon ja mätkähti maahan ähkäisyllä. Täpläsade ei tuntunut kuulevan tai näkevän mitään, sillä soturi oli kolmikon johdossa. Aaltoturkki teki äkkipysähdyksen ja peruutti oppilaansa luokse, nosti tuon pystyyn niskanahasta ja odotti että tuo pääsisi jatkamaan.
"Kiitos!", Naalitassu puhahti sydän jyskyttäen ja korvat luimussa kovaäänisten salamaniskujen takia.
Kolli ei vastannut vaan juoksi keskittyneesti Täpläsateen perään. Soturin emo oli loikkaamassa lätäkön yli, kun kuului kaamea rysähdys. Oppilas ja mestari pinkaisivat kaatuvasta puusta ohi, mutta vanhempi soturi jäi taakse. Naalitassu pysähtyi suoraan vauhdista aiheuttaen kuraveden roiskahduksen käpälät pehmeällä maalla liukuen. Aaltoturkki pysähtyi tuon vierelle meripihkaiset silmät huolesta täyttyen. Kolli huusi Täpläsadetta, kun Naalitassu loikki ketterästi kaatunutta puuta päin.
Ei kai hän jäänyt alle?, oppilas ajatteli. Naaraan vihreät silmät etsivät täplikästä turkkia ja hän tunsi helpotuksen erottaessaan soturin makaamassa maassa.
"Täällä hän on!", Naalitassu huusi mestarilleen sydän hurjasti tykyttäen.
Aaltoturkki riensi emonsa eteen ja nuuhkaisi tuota pikaisesti.
"Täpläsade, nouse ylös!", kolli huusi karvat kylkiin liimautuneena.
Vanha soturi nousi ylös silmät selällään ja viimein kolmikko juoksi takaisin leiriin myrskyn jyrinä heidän takanaan.

Kun he olivat päässeet leiriin ilma oli jo hiukan hellittänyt, ukkonen oli vielä kova ääninen ja sade oli rauhoittunut, mutta tuuli oli kadonnut kokonaan. Aaltoturkki käveli emonsa ja oppilaansa välissä.
"Onko kaikki hyvin?", tuo kysyi Naalitassulta jonka silmät olivat väsymyksestä sumeat.
"Kyllä on", oppilas vastasi räpytellen silmiään.
He työntyivät parantajan pesään sen varalta että Täpläsade olisi loukannut itsensä puun kaatuessa. Sumuhäntä kipitti soturia vastaan ja he istuvat vieretysten. Naalitassu ja Aaltoturkki vetäytyivät hiukan kauemmas ja kuivattelivat sateen jäljiltä. Valkoinen oppilas yritti puhdistaa mutaista turkkiaan, josta suurin osa oli lähtenyt sateessa. Naalitassu kuuli parantaja oppilaan äänen kysyvän Täpläsateelta jotakin ja tuo nosti päänsä, keskeyttäen peseytymisensä. Vanhempi oppilas oli tullut istumaan Aaltoturkin ja he vaihtoivat taas katseita. Naalitassua alkoi etoa, häntä ärsytti jokin heissä kahdessa ja huomaamatta tuo huitaisi häntäänsä niin että se hipaisi Aaltoturkin kylkeä. Tuon mestari kääntyi tuon puoleen kysyvä katse silmissään. Naalitassu hätkähti piilottaen ärtymyksensä ilmeestään, muttei ollut varma erottaisiko Aaltoturkki sen hänen vihertävistä silmistään.
"No?", kolli kysyi hiukan uteliaan kuuloisesti.
Nuori naaras räpäytti silmiään. "Ei mitään", Naalitassu vastasi puoliksi mumisten ja puoliksi muristen.
Oliko hän kateellinen? Ei kai sentään.
Tuo alkoi nuolla likaisia rintakarvojaan.

//Heh tästä Aallolla? Naali on vähän kateellinen jostai syystä :> //

Vastaus:

39 KP, ihanan pitkiä tarinoita kirjoitat!

- Hunaja YP

Nimi: Blaze~Täpläsade~Usvaklaani

24.07.2018 23:27
Täplikäs harmaa naaras suki turkkinsa sileäksi ja nuuhkaisi ilmaa. Sateen tuoksu leijaili kaikkialla, mutta taivaalla paistoi aurinko, vaikkakin pilviä oli siellä täällä. Täpläsade huomasi tutun juovikkaan turkin tulevan ulos aurinkoon. Aaltoturkki haukotteli makeasti ja venytteli raajojaan. Tämä asteli emonsa luokse ja istahti alas.
"Huomenta", kolli naukui.
"Huomenta. Mitä aiot tänään tehdä?" Täpläsade kysyi katsellen Aaltoturkin sotkuista turkkia.
"Luulen, että voisin lähteä Naalitassun kanssa harjoittelemaan Usvaniitylle." Nyt kolli oli huomannut takkuisen turkkinsa ja rupesi puhdistamaan sitä.
"Arvasin sen. Teidän kannattaa lähteä pian, sillä haistan sateen", Täpläsade kehotti.
Aaltoturkki haisti ilmaa ja nyökkäsi.
"Menenkin heti herättämään hänet." Soturi hyvästeli emonsa ja kiiruhti oppilaidenpesään.
Täpläsade nousi itsekkin seisomaan ja oli aikeissa mennä vaihtamaan kuivuneet sammalet omalta makuupailalta, mutta Kotkasydän pysäytti hänet.
"Huomenta Täpläsade, haluaisitko lähteä aamupartioon?", ruskea kolli kysyi.
Täpläsade mietti hetken, mutta oli jo aikaisemmin päättänyt toisin.
"Kiitos, mutta taidan lähteä yksin metsälle. Tekee hyvää käydä vähän saalistamassa", naaras vastasi ja toivoi ettei varapäällikkö pahastuisi.
"Ymmärrän, no pidä hauskaa!" Kotkasydän toivotti ja lähti kokoamaan partiota.
Täpläsade astui soturienpesään ja nyrpisti nenäänsä tunkkaiselle ilmalle. Onneksi hänen paikkansa oli melko lähellä uloskäyntiä, joten yöllä ei ollut aivan pakahduttavan kuumaa. Naaras haki pesän takaa uutta sammalta ja siirsi vanhat sivuun. Hän paineli kynsillään raikasta sammalta ja tunsi, kuinka sieltä pursusi märkää vettä tassuihin. Tämän jälkeen Täpläsade suuntasi ulos leiristä. Hän oli jopa innoissaan päästessään yksin metsälle vähään aikaan.

Riistan äänet olivat vaipuneet hiljaisemmiksi kuumuuden takia, mutta hyvänä metsästäjänä Täpläsade onnistui löytämään ne. Hän höristi korviaan ja kuuli variksen raakkuvan läheisen puun oksalla. Täpläsade tarttui kuivaan runkoon kynsillään ja kapusi hitaasti ylös.
*Äsh! Taidan olla jo liian vanha tähän*, tämä mutisi itsekseen mielessään.
Ylös nousu oli entistä hankalampaa osittain kuivan puun takia, mutta myös Täpläsateen iän vuoksi. Soturi kapusi sinnikkäästi ylös asti ja onnistui kuin onnistuikin nappaamaan variksen. Täplikäs naaras kyyristeli oksalla varis suussaan ja mietti, kuinka pääst alas niin ison saaliin kanssa. Hän päästi variksen mustista sulista irti ja se tippui maahan tömähtäen. Sitten naaras laskeutui alas vielä varovaisemmin, kuin oli kiivennyt ylös. Alas päästyään pilvet olivat peittäneet auringon, mutta pisaroita ei tippunut, joten Täpläsade päätti vielä saalistaa sen verran kuin ehtisi.

Soturi oli haudannut maahan jo kolmanne saalinsa, kun tämän kuonolle tipahti ensimmäinen sadepisara. Täpläsade katsoi taivaalle ja huomasi pilvien tummuneen ja sade alkoi ropista hänen turkilleen.
"Käyn vielä katsomassa ovatko Aaltoturkki ja Naalitassu Usvaniityllä." Hän päätti ja kaivoi saaliit maasta.
Suu täynnä Täpläsade loikki nopeasti Usvaniittyä kohden.

Maasta alkoi tulla vetelämpää sitä myötä, kun Täpläsade lähestyi Usvaniittyä. Hänen tassut muuttuivat hiljattain harmaasta mustaksi kurasta ja vedestä. Täpläsade erotti puiden välistä jo niityn ja sen pitkän kasvillisuuden. Tämä kiristi tahtiaan. Taivas oli revennyt aivan kunnolla ja vettä tuli enemmän, kuin koskaan aikaisemmin Viherlehden aikaan. Täpläsade kavahti, kun alkoi kuulua ukkosen jyrinää. Katsellaan hän kiersi Usvaniittyä läpi, mutta ei nähnyt ketään, kunnes kaksi päätä nousi kasvien lomasta.
Aaltoturkki ja Naalitassu juoksivat läpimärkinä niityn poikki. Salama iski heidän takanaan niitylle ja Täpläsade tiputti säikähdyksestä saaliit märälle maalle.
"Juoskaa! Täällä on vaarrallista!" Naaras huusi ja miltei hyppi paikallaan hermostuksissaan.
Aaltoturkki ja Naalitassu loikasivat niityltä pois ja kura roiskui heidän mukanaan myös Täpläsateen päälle. Kukaan ei sanonut mitään, vaan kolmikko lähti välittömästi juoksemaan kohti leiriä salaman välähtäessä niityllä. Jyrinää kuului koko ajan ja sade piiskasi kissojen kasvoja. He hyppivät puunrunkojen yli ja kierisvät lammikoita. Täpläsade oli juuri hyppäämässä lammikon yli, kun hänen korviin kantautui kova ääni ja salama välähti muutaman ketunloikan päässä hänestä. Puu kaatui räsähtäen maahan ja niin myös Täpläsade. Naaras tuijotti edessään olevaa katkennuta runkoa sydän lyöden hänen rinnassaan, niin että tuntui kuin se olisi repeämässä ulos. Pieni savu kohosi puun vaaleasta sisuksesta, joka oli nyt osittain aivan mustana.
"Täpläsade!" Aaltoturkin ääni kantautui Täpläsateen korviin, mutta tämä makasi maassa liikkumatta.
"Täpläsade, missä olet!?"
"Täällä hän on!" Naalitassu tuli esiin puun rungon takaa.
Oppilaan valkoinen turkki oli aivan kurassa, että olisi voinut luulla hänen hännänpäänkin olevan likaa.
"Täpläsade, nouse ylös!" Vasta, kun Aaltoturkki tuli aivan emonsa naaman eteen, tämä palasi todellisuuteen.
Kolli patisti tämän ylös ja juoksu jatkoi leiriin asti.

"Ei se ole muuta, kuin vaan pieni järkytys. Olisihan puu voinut kaatua päälle, jos Täpläsade olisi ollut vähän edempänä." Sumuhäntä selitti ja antoi unikonsiemeniä märälle naaraalle.
Aaltoturkki ja Naalitassu istuivat pesässä ja kuivattelivat. Naalitassu pesi ahkerasti turkkiaan ripein vedoin. Täpläsade nuolaisi unikonsiemenet suuhunsa ja tunsi olonsa heti helpottuvan.
"Tarvitsetko lisää?", Valkotassu kysyi.
"Nämä riittävät, kiitos", tämä vastasi.
Valkotassu istahti Aaltoturkin viereen ja he vaihtoivat katseita. Täpläsade oli melkein unohta heidän koko juttunsa, mutta ei nyt edes jaksanut välittää siitä. Hän painoi päänsä tassujensa väliin ja sulki merensiniset silmänsä.

Klaaniuutiset: Usvaklaanin reviirillä katkennut puu.

//Tästä voi vaikka Kojotti jatkaa Naalilla :33 //

Vastaus:

25 KP!

- Hunaja YP

Nimi: Kojootti, Naalitassu, Usvaklaani

20.07.2018 22:34
Naalitassu nojautui mestarinsa vaaleanharmaaseen, juovikkaaseen turkkiin kiitollisena tuon tuesta. Nuori naaras huomasi klaanin parantajan pesänsä ulkosalla lajittelemassa yrttejä.
Muistaakseni hänen nimi oli Sumuhäntä, Naalitassu tuumi melkein jo unohtaen haavoittuneen käpälänsä.
"Kas, kuinka voin auttaa teitä?", parantaja kysyi nostaen katseensa yrteistä ja nousten seisomaan.
Oppilas antoi Aaltoturkin hoitaa Sumuhännän kanssa keskustelun. Naaras katosi hetkeksi parantajan pesään ja tuli melkein heti ulos poistamaan piikin tassusta.
"No niin, Naalitassu ojennahan tassusi", Sumuhäntä mumisi tullessaan pesästä suu täynnä jonkin näköisiä yrttejä.
Tuo totteli ojentaen vasemman käpälänsä naaraalle. Naalitassu päästi lyhyen, mutta kivuliaan äännähdyksen.
Himputin piikkipensas, valkea naaras ajatteli turhautuneena oppilaiden piikkisestä pesästä.
Sumuhäntä jaaritteli jotain hämähäkinseitin lisäämisestä, kun Naalitassu kiinnitti vaalean vihreät silmänsä uuteen kissaan.
"Olisiko kehäkukalle ollut tarvetta?" valkea naaras kysyi Sumuhännältä.
Pienikokoinen naaras tuumi kissan olevan parantajan oppilas. Naalitassu ennätti huomaamaan pienen hymyn, joka näytti kohdistuvan Aaltoturkille. Naalitassu katsahti mestariinsa hämmentyneenä.
Ehkä he olivat ystäviä, valkea oppilas ajatteli, vaikka ajatus tuntui hieman oudolta.
Naalitassu käänsi katseensa haavoittuneeseen tassuunsa, joka oli jo pakattuna hämähäkinseittiin.
"Kiitos, Sumuhäntä", naaras sanoi pikaisesti, kumarsi ja toivoi ettei ollut liian myöhässä kiittää parantajaa.
Sumuhäntä hymähti vastaukseksi ja palasi oppilaansa kanssa pesäänsä. Naalitassu asteli Aaltoturkin kanssa pois päin ja huomasi partion olevan lähtö valmiina lähellä viinimarjapensasta, joka toimi leirin uloskäyntinä.
"Partio taitaa lähteä pian", hän huomautti mestarilleen.
Aaltoturkki ei vastannut, mutta vilkaisi alas Naalitassuun. Partiossa oli Kotkasydämen lisäksi Täpläsade, Varpukynsi ja Haukkatassu. Kaksikko loikki ripeästi partion kiinni ja partion johtaja Kotkasydän antoi lähtö merkin.

Haukkatassu tuuppasi Naalitassua leikkisästi kylkeen.
"No miten klaaninvanhimpien pesän siivous meni?", pitkäkarvainen oppilas kysyi hieman irvailevasti.
Naalitassu tuhahti katsahtaen jokeen joka virtasi partion edessä. Aaltoturkki oli vaihtamassa muutaman sanan emonsa Täpläsateen kanssa.
"Klaaninvanhimpia kuuluu kunnioittaa", Varpukynsi naukui moittivasti oppilaalleen Haukkatassulle.
Tuo vain nyökytteli päätään vastaukseksi. Varpukynsi komensi oppilaansa pieneen haisti testiin ja Naalitassu loikki Aaltoturkin rinnalle.
"Ovatko nuo lehtiklaanilaisia?", naaras kysyi heilauttaen ruskeankirjavaa häntäänsä samalla kuikkien joen yli uteliaasti.
Aaltoturkki käänsi katseensa hetkeksi Naalitassuun ja sitten Lehtiklaanin reviirillä liikkuviin kissoihin.
Kollin vastaus kuitenkin jäi sanomatta, kun Täpläsade sihahti:
"Tuolla ovat nuo kaksi ketunläjää", soturi näytti olevan yllättävän katkera.
Kotkasydämen käsky kantautui partion kärjestä, ja Naalitassu tuumi ettei kuitenkaan olisi mennyt huutelemaan lehtiklaanilais partiolle. Aaltoturkki kysyi Täpläsateelta pari kysymystä, jotka eivät tuntuneet herättävän nuoren oppilaan kiinnostusta. Haukkatassu pysähtyi edessä päin ja alkoi vasta kävellä Naalitassun vierellä.
"Haistoin pari hiirtä äskettäin, mutta Varpukynsi ei antanut saalistaa niitä", isompi oppilas jututti naarasta.
Tuo katsahti kollin smaragdinvihreisiin silmiin, jotka tuntuivat säihkyvän loputtomasta innosta.
"Ai, miksiköhän", Naalitassu vastasi mietteliäästi nostaen pörröisen häntänsä pystyyn.
Haukkatassu tuhahti. "Sanoi että rajapartiossa ei metsästetä", kolli selitti.
Naalitassu naurahti hiukan ennen kuin otti Aaltoturkin kiinni, joka viittoi tuota juovikkaalla hännän heilautuksella.
"Täällä joen varrella saattaa olla varsinkin viherlehden aikaan enemmän riistaa", tuon mestari selitti katsellen aluskasvillisuutta.
Naalitassu höristi isoja korviaan ja katsoi ylös Aaltoturkkiin, joka näytti olevan hiukan häiriintynyt jatkuvasta auringon porotuksesta turkillaan. Kolli käänsi meripihkan sävyiset silmänsä oppilaaseen.
"Tule, näytän sinulle yhden jutun", Aaltoturkki kehotti loikkiessaan pois partion luota, ja Naalitassu kipitti nopeasti perässä.

Päästyessään leiriin partio hajaantui nopeasti erisuuntiin. Kotkasydän asteli kumppaninsa Taivaantuulen luo ja Varpukynsi ohjeisti Haukkatassun siivoamaan pentutarhan makuualuset, sillä siellä vikelsi nyt neljä pentua ja kaksi kuningatarta. Haukkatassu lupasi tulla syömään Naalitassun kanssa jos ennättäisi.
"Saat nyt syödä ja levätä", Aaltoturkki myöntyi Haukkatassun jälkeen.
"Kiitos, Aaltoturkki", pienikokoinen oppilas kiitti mestariaan, kun kaksikko tassutti tuoresaaliskasalle, joka oli hyvin täytetty.
Kolli otti kasasta kaksi saalista ja lähti automaattisesti parantajan pesää kohti. Naalitassu siristi vihreitä silmiään. Pitää joskus kysyä siitä oppilaasta, naaras tuumi uteliaasti tarttuen kasassa olevaan myyrään ja kipittäen sitten oppilaiden pesän edustalle aterioimaan. Tuo katseli miten Peuratassu söi vähän matkan päässä hänestä ja aikoi liittyä naaraan seuraan, mutta ennen kun Naalitassu kerkesi nousta ylös oppilaan isä Ukkosmieli loikki paikalle.
"Kuulin että sait mustarastaan", soturi ilmoitti tyttärelleen.
"Jep", Peuratassu sanoi hiukan ylpeänä.
"Kuulin Kotkasydämeltä", Ukkosmieli selitti istuutuen tuon viereen.
Naalitassu katsahti alas myyrään ja otti siitä haikeana palasen. Hänellä ei koskaan tulisi olemaan tuollaista suhdetta isänsä kanssa joka oli erakko.
Haukkatassun pitkät loikat saavuttivat valkean naaraan ja Naalitassu katsahti pesätoveriinsa jolla oli hiiri suussaan.
"Vihdoin", kolli sanoi yli dramaattisesti ja lysähti tuon viereen.
"No?", Naalitassu uteli hymyillen ja haukkasi myyrästään toisen palan.
"Kiilopentu ja Kaikupentu pitivät mukavan painiottelun kun olin siivoamassa sammalia", Haukkatassu naukui ja alkoi syömään hiirtä.
"Pahempi kuin 'valittavat' klaaninvanhimmat vai?", valkea naaras ei voinut olla härnäämättä hiukan.
"Hahah", ruskeanharmaa oppilas sanoi nuolaisten etu tassuaan, mutta hymyili.
Kaksikko söivät loppuun rupatellen hiukan ennen kuin menivät oppilaiden pesään sisälle. Naalitassu käpertyi omalle vuoteelleen pitäen katseensa Haukkatassussa.
"Sain tästä pensaasta jo piikin", naaras naukui hiljaisella äänellä jottei herättäisi muita oppilaita.
"Ei yllätä, kuulostaa ihan sinulta", Haukkatassu kehräsi hilpeästi hämärässä.
Naalitassu oli avaamassa suutaan, mutta Jäätassun ärtynyt naukaisu keskeytti tuon.
"Haukkatassu, suu umpeen", kolli murahti veljelleen.
"Joo, joo", pitkäkarvainen oppilas vastasi vilauttaen leikkisän katseen naaraalle.
Naalitassu pidätteli naurahdusta ja hautasi nenänsä isolla hännällään. Kotvan kuluttua hiljaisuudessa pienen oppilaan päivän tapahtumiset saivat Naalitassusta otteen ja tuo vaipui uneen.

Vastaus:

26 KP.

- Hunaja YP

©2019 Kuiskaava Metsä - suntuubi.com