Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Noudatathan klaanien reviirejä ja purojen, jokien, ukkospolkujen yms. sijaintia.

Ohjeita kirjoittamiseen:

- Jos kirjoitat omalla kissallasi, kirjoita nimilaatikkoon kissasi nimi, klaani ja oma nimesi, esimerkiksi Sumuhäntä, Usvaklaani, Täplis YP

- Jos taas kirjoitat vapaasti roolattavalla kissalla, kirjoita nimilaatikkoon kissan nimi, klaani, oma nimesi, ja se, että kissa on vapaasti roolattavaesimerkiksi Leijonankita, Lehtiklaani, Holo VYP, vapaasti roolaus

 - Voit kirjoittaa joko minä tai hän -muodossa:

Juoksin äkkiä leiriin.

Nokitähti juoksi äkkiä leiriin.

 - Vuorosanat kirjoitetaan joko käyttämällä heittomerkkejä: 

 "Kuka sinä olet?"Lumitähti kysyi.

 "Olen Leijonatassu", Leijonatassu vastasi.

 "Ai, se oletkin sinä!" Lumitähti huudahti.

 ...tai käyttämällä vuorosanaviivaa:

 - Kuka sinä olet? Lumitähti kysyi.

 - Olen Leijonatassu, Leijonatassu vastasi.

 - Ai, se oletkin sinä! Lumitähti huudahti.

- Aiheita voivat olla esimerkiksi:

Rajapartio, metsästyspartio, rajataistelu, oppilaan harjoittelu mestareiden kanssa, nimittäjäiset, Tähtiklaanin lähettämä uni, pentujen seikkailuja,  karkaaminen pentutarhasta, elämää klaanissa jne.

Arvioimme tarinoita lähinnä pituuden mukaan, ja annamme yhden kp:n n. kolmeakymmentä sanaa kohden:

450 sanaa jaettuna kolmellakymmenellä= 15 kp:tä

50 sanaa jaettuna kolmellakymmenellä= 1,6 kp:tä = 2 kp:tä

Lisää tietoa Kokemuspisteet -sivulla.

Kannattaa myös tarkistaa kaikki Maailma -kohdan sivut, käynnissä saattaa olla joku tapahtuma, josta voit kirjoittaa.

Kokoontumisista kirjoitetaan täällä, mutta infoa niistä on Kokoontumiset -sivulla. Siellä näkyy esimerkiksi kokoontumisiin pääsevät kissat, ja kokoontumisten ajankohdat.

Jokaisen tarinan loppuun tulee kirjoittaa huomautus, jos tarinan aikana on tapahtunut jotain merkittävää (loukkaantumiset, rajataistelut tms.). Nämä tekstit kirjoitetaan Klaaniuutiset - osioon.

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Leaf, Valkotassu, Usvaklaani

21.01.2018 19:43
Pullea hiiri oli vain hännä mitan päässä hänestä. Tämän hän saisi ja veisi leiriin kuningattarille. Valkoinen naaras hyppäsi puraisi hiiren selkärangan poikki. Tyytyväisenä saaliiseen hän lähti viemään sitä nälkäisille kuningattarille. Naaras tiputti saaliinsa kuningattarien eteen.
"Olet ihan paras saalistamaan Valkotassu!" Kuningattaret kertoi yhteen ääneen. Ennen kun hän ehti kiittää hän huomasi ympärillään taistelevia kissoja.
"Arvasin että Lehtiklaani suunnitteli jotain!" Hopeatähti murahti ja loikkasi jonkun kimppuun.
"Anna mennä Valkotassu! Olet paras taistelemaan!" Pennut kannustivat. Hän hyppäsi jonkun kimppuun ja niin nopeasti kun ottelu alkoikin se myös päättyikin. Yllättäen hän oli pentutarhassa. Hän huomasi kylkeään vasten nojaavan pennun.
"Olet paras emo!" Pentu sanoi. Valkotassu nousi seisomaan kunnes hänen takajalkansa romahti maahan ja jäi siihen retkottamaan elottomasti. Hän käänsi katseensa pentuihin jotka haihtuvat ilmaan. Lopulta kaikki hänen ympärillään haihtui ilmaan, kunnes ei ollut enää mitään.
"Älkää jättäkö minua," hänen äänensä oli vain kuiskaus tuulessa.

Valkotassu heräsi kun Sumuhäntä koketti hännällään hänen kylkeään.
"Oletko kunnossa?" Parantaja kysyi.
"Näin vain pahaa unta. Siinä kaikki", Valkotassu vastasi väliinpitämättömästi. Sumuhäntä väläytti hänelle myötätuntoisen katseen ennen kuin poistui pesästään. Sumuhännän lähtiessä Varishäntä livahti pesään hiiri suussaan. Valkotassu tajusi, että hiiri oli hänelle.
"Ei ole nälkä", Naaras käänsi päänsä pois päin Varishännästä. Varishäntä oli käynyt monta kertaa hänen luonaan loukkaantumisen jälkeen.
"Onko kaikki hyvin?" Varishäntä toisteli kysymystä, jonka hän oli kuullut jo tosi monta kertaa.
"Olen ihan kunnossa," Valkotassu valehteli Varishännälle. Miten hän voisi olla kunnossa, jos oli näin hyödytön? Varishäntä väläytti hänelle epäilevän katseen.
"Annan tämän hiiren sitten Täpläsateelle," Varishäntä huokaisi. Valkotassu vaihtoi asentoa. Oli niin tylsää.

"Tiedätkö mikä tämä yrtti on?" Sumuhäntä nosti yhden yrtin, että voisin nuuhkia ja katsoa miltä se näytti.
"En," Valkotassu vastasi väliinpitämättömästi.
"Se on hierakkaa. Sitä voidaan käyttää vaikka haljenneisiin polkuanturoihin," Parantaja selitti. Valkotassu vaihtoi asentoa ja haukotteli.
"Mitä minä sanoin äsken?" Sumuhäntä sanoi päättäväisesti.
Valkotassu yllättyi hieman.
"Öh. Sumuhäntä, tämä on tosi tylsää. Enkö voisi edes kokeilla saalistusta?" Valkotassu sovitti sanat niin ettei loukkaisi Sumuhäntää. Sumuhännän katse muuttui myötätuntoiseksi.
"Sinun on hyväksyttävä se ettet enää ikinä pysty saalistamaan, mutta sen sijaan voisit lajitella kaikki saman näköiset ja saman hajuiset yrtit kasoihin ja siivoilla täällä muutenkin," Parantaja sanoi lempeästi.
"Hyvä on", Valkotassu vastasi innottomasti ja raahasi itsensä yrttien luokse.

Auringonhuipun hetki oli koittanut ja Valkotassu oli viimein saanut kaikki yrtit lajiteltua. Sumuhäntä oli palannut yrtin keruu retkeltä, mutta hän oli tuonut vain hieman takiaisen juuria. Valkotassun etujalkojen kynnet lipsahti esiin. Niin tylsää. Hän repi hieman sammalta enne kun hän sai ajatuksen.
"Sumuhäntä! Minun pitäisi käydä tarpeillani ulkona!" Valkotassu valehteli. Sumuhäntä käänsi katseensa häneen.
"Hyvä on. Pyydä Varishäntä mukaan.
"Haluaisin kyllä käydä yksin", Valkotassu väitti vastaan.
"Hyvä on", Sumuhäntä pyöräytti silmiään. Valkotassu alkoi raahata itseään kohti leirin suuaukkoa. Kun hän poistui pesästä kaikki käänsi katseensa häneen, aivan kuin hän olisi ollut avuton pentu. Valkotassu murahti hieman. Ei hän halunnut kaikkien tuijottavan hänen menoan. Hänen onnekseen Varishäntä oli partiossa. Viimeinkin hän pääsi leirin suuaukolle ja livahti ulos. Valkotassu tunsi tuulen turkillaan. Naaras sai aivan uutta energiaa ja raahautui pois partioiden tekemiltä poluilta. Hän haistoi hiiren ja raahautui vähän matkaa sitä kohti, mutta se taisi kuulla hänet jo joten se luikki pakoon. Valkotassu murahti turhautuneesti. Hänen etujalat alkoi vapista rasituksesta, joten hän lyyhistyi maahan lepäämään. Naaras kuunteli metsän ääniä. Hän kuuli tuulen huminaa puissa ja askelia? Ei kai se vaan ollut se kettu. Hän nousi etukäpäliensä varaan. Hän näki Aaltotassun astelevan lähistöllä. Oppilas oli ilmeisesti haistanut jo hänet.
"Aaltotassu ole kiltti ja älä pakota minua takaisin leiriin!"

Nimi: Leaf, Valkotassu, Usvaklaani

21.01.2018 14:12
Valkotassu oli iloinen kun hän oli saanut viimein mestarin Varishännän. Varishäntä oli urhea Usvaklaanin soturi, joka taistelisi Usvaklaanin rinnalla, vaikka kuolemaan asti. Valkotassu loikki Varishännän rinnalle. Hän oli kuullut ketusta, joka oli haavoittanut Täpläsadetta.
"Voisimme harjoitella tänään saalistusta," Varishäntä keskeytti hänen ajatuksensa.
"Hyvä idea!" Valkotassu huudahti vastaukseksi ja mietti minne menisi saalistamaan.
"Muista varoa sitä kettua!" Varishäntä varoitti ennen kun tassutteli pois. Valkotassu jäi seisomaan hetkeksi paikoilleen ennen kuin tuli siihen tulokseen, että lähtisi metsästämään Usvaniitylle. Kylmä ilma ajoi riistan koloihinsa suojaan pakkaselta, mutta Usvaniityltä saattaisi löytyä vaikkapa kani. Varoitus ketusta oli enää vain muisto hänen päässään. Valkotassu keskittyi vain vähäiseen riistan tuoksuun, joka ohjasi hänen askeliaan kohti Usvaniittyä. Ja niin kuin hän oli toivonutkin, Usvaniityllä istui yksinäinen jänis etsimässä lumen alta ravintoa. Valkotassu laskeutui vaanimis asentoon. Tätä hän ei päästäisi pakoon. Hiljaa hiipimällä hän lähestyi jänistä, joka ei arvannut että, joku vaanisi sitä. Lopulta hän pääsi tarpeeksi lähelle, että loikkasi jäniksen kimppuun. Nopean puraisun jälkeen sen ruumis veltostui. Valkotassu tunsi ylpeyttä itseään kohtaan. Tästä riittäisi hyvin pentutarhassa loikoileville kuningattarille. Pian hän haistoi jotain muutakin. Kettu! Valkotassu alkoi hätääntyä. Hän saattoi kuulla ketun läähätyksen tänne asti. Hän ei ehtisi Varishännän luokse tämän jäniksen kanssa millään. Sen sijaan, että olisi jättänyt kanin ja juossut Varishännän luo hän piiloutui pusikkoon ja hautasi jäniksensä kaiken varalta. oli niin hiljaista. Ilman täytti vain ketun löyhkä. Pian hiljaisuuden rikkoi Varishännän huuto.
"Missä olet Valkotassu?"
Valkotassu oli jo lehellä, että olisi rynnännyt suoraan Varishännän luokse, mutta pysähtyi kun näki ketun vaanimassa Varishäntää. Valkotassu lähti juoksemaan niin kovaa kun jaloistaan pääsi. Kettu valmistautui loikkaan.
"Varishäntä varo!" Valkotassu tönäisi Varishännän ja tunsi kuinka ketun käpälät tömähti hänen selkään. Kipu oli aivan sietämätöntä, kunnes hän ei tuntenyt enää yhtään mitään.

Valkotassu heräsi kirkkaaseen valoon. Oliko kaikki ollut vain unta? Naaras yritti nousta seisomaan, mutta hänen takajalkansa eivät hievahtaneetkaan. Vaikka hän ei tuntenut lainkaan kipua, ne eivät suostuneet kun retkottamaan elottomana maassa. Valkotassu huomasi olevansa parantajan pesässä.
"Huomenta Valkotassu," Parantaja Sumuhäntä sanoi huolestuneesti.
"Mitä minut takajalkojani vaivaa?", Valkotassu sanoi hieman hätääntyneesti. Sumuhäntä huokaisee ja katsahtaa häntä lempeästi.
"Takajalkasi ovat halvaantuneet," Sumuhäntä kertoi lempeästi. Kesti hetken ennen, kun Valkotassu tajusi ettei hänestä tulisi ikinä soturia.
"Varishännällä on sinulle asiaa," Sumuhäntä naukui.
Valkotassu ei edes kuullut mitä Sumuhäntä sanoi. Hän hengitti raskaasti kun Varishäntä astui sisään.
"Onko se totta ettei minusta tule koskaan soturia?" Valkotassu käänsi katseensa yllättyneen näköiseen Varishäntään. "Enkö tule koskaan saamaan soturinimeäni?"
Varishännän silmät sumenivat ja hän katsoi maahan.
"Sinä pelastit henkeni Valkotassu. Olit niin urhea," Varishäntä naukui.
"Mutta en tule koskaan saamaan soturinimeäni, enkä voi enää ikinä saalistaa ruokaa klaanilleni ja en voi taistella klaanitovereineni rinnalla," Valkotassu raahasi itseään vähän matkaa Varishäntää kohti.
"Valkotassu, jos joku ansaitsee soturinimensä niin sinä," Varishäntä silitti hännällään hänen kylkeään ennen kun lähti pois.

Klaaniuutiset: Valkotassun takajalat ovat halvaantuneet ketun takia.

Nimi: Minttu, Jääpentu, Pilviklaani

19.01.2018 19:24
Jääpentu loikkasi kohti sammalpalloa, ja nappasi sen kynsiinsä. Hiirenkorvan aika oli tulossa, mutta lunta oli vielä kasoittain maassa, ja hengitys huurusi. Jääpentu rakasti lunta, ja piti kovasti lumileikeissä, kuten kierimisestä lumessa. Pitkätassu, Valkotassu, Kuutassu ja Jalavatassu olivat harjoittelemassa. Jääpentu leikki Liekkipennun kanssa. Liekkipentu oli mukavaa seuraa, ja välillä Jääpentu joutui antamaan tämän voittaa. ”Nyt Jääpentu, Höyhenpentu ja Vaahterapentu ovat Tulvaklaanilaisia, ja me muut puolustamme leiriä!” Kyyhkypentu huusi innoissaan. ”Selvä. Hyökätään!” Jääpentu vastasi pennulle, ja syöksyi tämän kimppuun. Jääpentu kierähtävät sivuun, kun Kyyhkypentu huitaisi käpälillään ilmaa. Jääpentu oli onnistunut viime kerralla voittamaan Kyyhkytassun, ja halusi voittaa nytkin. Kyyhkypentu loikkasi sivuun Jääpennun yrittäessä koukata tämän jalat alta. Jääpentu nousi, läimäytti Kyyhkypentua poskelle, ja tönäisi tämän kumoon.

Pentujen lopetettua leikki, Sulkapentu keksi lähteä leikkimään lumikisaa. Jääpentu syöksyi ulos pentutarhasta muut kintereillään. ”Nyt!” Huusi Liekkipentu, ja pennut juoksivat kilpaa sotureiden pesän ohi, klaanivanhimpien pesälle saakka. Oppilaatkin olivat palanneet jo, ja pennut päättivät yllättää heidät. He hiipivät oppilaiden pesälle Kyyhkypennun johdolla. Heidän päästyään perille, he loikkasivat esiin yhtä aikaa. ”Yllätys!”

Vastaus:

Mukava pieni pätkä pentujen elämästä :) Pari kirjoitusvirhettä löysin, mutta se ei varsinaisesti haitannut lukemista. Loppu oli söpö :) Saat 6 kp:ta.

Titta VYP

Nimi: Blaze~Täpläsade~Usvaklaani

17.01.2018 17:07
//Taas tarinaa :33 //

Seuraavana aamuna Täpläsade nukkui pitkään, tai ainakin siihen asti kunnes Aaltotassu tuli yllättäen herättämään hänet. Oppilas halusi emonsa näyttävän miten isoja eläimiä metsästetään.
"Mutta entä Varpukynsi? Hänhän on sinun mestarisi", Täpläsade kummasteli ja räpytteli rähmää silmistään.
"Ei yksi kerta haittaa, sitä paitsi olet parempi metsästäjä... mutta hän on parempi taistelemaan." Aaltotassun silmät säihkyivät tämän odottaessaan vastausta.
"No kyllä minä tämän kerran voin, mutta minun pitää vielä tänään ehtiä Pakkastassun kanssa harjoittelemaan, joten iltaan asti ei saa mennä." Täpläsade sanoi ja nousi venyttelemään raajojaan.
"Mitä opetat Pakkastassulle?", Aaltotassu kysyi.
Täpläsade venytti notkeaa selkäänsä ja katsahti Aaltotassuun.
"Metsästystä. Hänen pitää hioa tarkkuuttaan siinä", naaras sanoi.
Hän arvasi mitä Aaltotassu kysymyksellä ajoi takaa.
"Haluatko, että Pakkastassu tulee mukaan?"
Aaltotassu käänsi päänsä kuullessaan kysymyksen. Kolli hymyili leveästi.
"Juuri niin, jos se sinulle käy."
Täpläsade nyökytti päätään ja ravisteli vielä viimeisen käpälän vetreäksi.
"Käy hakemassa Pakkastassu, minä käyn kurkkaamassa miten Jääpentu voi." Naaraan päässä muistui yöllinen pentujen etsintä. Onneksi Jääpennulle ei ollut käynyt pahasti ja hän oli päässyt suoraan Sumuhännän hoitoon. Pennut varmaankin nimitettäisiin pian ja Aaltotassu saisi uusia ystäviä. Paitsi Aaltotassustakin tulisi hiirenkorvaan mennessä varmasti soturi. Soturi. Täpläsade kehräsi ajatuksesta, että hänen pentunsa saisi soturinimen ja muuttaisi soturienpesään hänen kanssaan. Täpläsade asteli kylmään ilmaan ja loikki parantajanpesään jossa Jääpentu oli.

Lämmin ilma tuulahti Täpläsateen kasvoille, kun hän astui yrttien tuoksuiseen pesään. Sumuhäntä hääri yrttien keskellä, eikä huomannut kun täplikäs naaras astui sisään. Taivaantuuli kyllä huomasi hänet ja nyökkäsi tervehdykseski. Jääpentu nukkui kippuralla sammalen päällä ja tuhisi hiljaa.
"Onko kaikki täällä hyvin?", Täpläsade miltein kuiskasi, ettei herättäisi Jääpentua.
Sumuhäntä huomasi hänet vasta nyt ja kääntyi muiden puoleen.
"Kyllä, kaikki on kunnossa. Jääpentu oli vain kylmettynyt ja järkyttynyt pudottuaan veteen." Harmaa parantaja naukui ja siirsi yrttejä eri kasoihin.
"Hopeatähti kävi täällä vähän aikaa sitten. Pentujen nimitysmenot lykättiin huomiseksi", Taivaantuuli sanoi ja silitti hiljaa Jääpennun valkoista turkkia.
Täpläsade nyökkäsi.
"Ihan hyvä vain, niin pienokainen saa vähän lepoa ennen sitä."
"Ei Jääpentu mikään pieni enään ole, jos hän pääsee oppilaaksi huomenna", Sumuhäntä tiuskaisi leikkisästi.
"Pennut ovat aina pienokaisia emon silmissä, ainakin omalta osaltani." Täpläsade sanoi ajatellen Aaltotassua, joka saattoi jo odottaa häntä Pakkastassun kanssa.
"Ai niin, minun pitääkin nyt mennä. Nähdään!" Täpläsade sanoi ja kiirehti ulos Taivaantuulen ja Sumuhännän hyvästelyiden saattelemana.
Naaras oli oikeassa. Aaltotassu ja Pakkastassu seisoivat leirinuloskäynnin edessä ja näyttivät olevan kylmissään.
"Anteeksi, menikö minulla kauan?", Täpläsade pahoitteli.
"Ei oikeastaan, paitsi että olisin tullut hakemaan sinut pian, jos et olisi tullut." "Onko tämä nyt varmasti okei Varpukynnen mielestä, että tulet meidän kanssa?", Pakkastassu varmisti vielä.
"Juu tietenkin! Hän muutenkin halusi ottaa lepoa, sillä hän on ollut niin monessa partiossa viimeaikoina", Aaltotassu naukui ja asteli ensin ulos leiristä, sitten Pakkastassu ja lopuksi Täpläsade.

Kolmikko oli saapunut samaan paikkaan, missä Täpläsade oli eilen ollut metsästyspartiossa.
"Täällä on hyvät riista alueet, ainakin sen perusteella mitä eilen saimme metsästyspartiossa", naaras sanoi ja haisteli ilmaa.
Hän huomasi oppilaiden tekevän samoin, varsinkin Pakkastassu näytti keskittyneeltä.
"Terästäkää kaikki aistinne... antakaa niiden tarkkailla ympäristöä." Täpläsade nautti pienestä tuulenvireestä hetken aikaa, kunnes se taas muuttui kylmäksi.
"Haistan jotain!", Aaltotassu rikkoi hiljaisuuden.
"Mitä sinä haistat?", Pakkastassu kysyi.
Täpläsade kääntyi katsomaan Aaltotassua. Kolli oli puristanut silmänsä yhteen ja kurottanut päänsä taivasta kohti. Pakkastassu matki häntä.
"Minäkin haistan sen. Se taitaa olla... se on... se on...", Valkoinen kolli yritti kaivertaa eläimen nimeä päähänsä.
Täpläsade tuli heidän vierelleen.
"Se on lumikko", naaras vastasi ja lipoi huuliaan.
"Mikä se sellainen on?" Aaltotassu oli lopettanut hajun tutkimisen.
"Se on lehtikadon aikana valkoinen, pieni ja nopea eläin. En ole syönyt sitä kertaakaan, mutta se kuulostaa hyvältä." Täpläsade seurasi hajua.
Oppilaat seurasivat häntä sinne samaan ketun koloon, kuin eilenkin. Täpläsade kuitenkin pysähtyi sen ulkopuolelle.
"Tuollako se on?", Pakkastassu kysyi ja kurottui eteenpäin.
Oppilas kuitenkin kompastui lumen alla olevaan puunjuureen ja kierähti tömähtäen koloon. Lumikko hyppäsi ulos ja Aaltotassu nappasi eläimen salaman nopeasti käpäliensä väliin. Oppilaalla oli hyvät refleksit.
"Pakkastassu oletko kunnossa!" Täpläsade huuteli koloon.
Aluksi vastausta ei kuulunut mutta sitten juovikas pää pilkahti näkyviin.
"Au, tuo sattui," Pakkastassu naurahti.
"Hyvä, että et lyöny päätäsi." Täpläsade oli auttamassa oppilastaan ylös kolosta, mutta sitten kuului Aaltotassun kauhistunut huuto.
Täpläsade päästi vahingossa otteen Pakkastassusta ja kolli luisui takaisin koloon. Naaras jännittyi paikalleen ja tuijotti suoraan lehdettömien pensaiden välistä tuijottavaa silmäparia. Aaltotassu juoksi emonsa vierelle ja tiputti lumikon maahan.
"Kettu!" Pakkastassu oli päässyt kolosta ulos ja seisoi Täpläsateen takana yhtä peloissaan, kuin muutkin.
Oranssi eläin asteli hitain mutta varmoin askelin kissoja kohti. Täpläsade oli arvannut oikein, että kolo kuului ketulle. Ehkä se oli hylännyt sen, mutta unohtanut sinne jotakin ja tullut nyt pahimpaan aikaan hakemaan sitä. Täpläsade yritti asettua oppilaiden eteen suojellakseen heitä, mutta häntäkin pelotti, eikä hän tiennyt mitä tehdä. Oli hän kerran ollut ketun kanssa samassa paikassa, mutta silloin naaras oli ollut kokematon oppilas ja Tulisielu oli häätänyt ketun pois. Täpläsade tiesi yhden asian varmasti: jos he lähtisivät pakoon leiriin kettu seuraisi perässä ja tekisi tuhoa leirissä. Kettu oli nyt jo niin lähellä, että Täpläsade päätti hyökätä. Hän hyppäsi rääkyen punahännän kuonoon ja upotti hampaansa siihen. Hän kuuli kuinka Aaltotassu ja Pakkastassu kohahtivat hänen takanaan. Hän päätti tehdä samalla tavalla, kuin Tulisielu oli silloin tehnyt. Kettu oli karkoitettava.
"Juoskaa leiriin!", Täpläsade huusi hampaidensa välistä samalla kun kettu yritti ravistella häntä pois.
Hän helpottui hieman kuullessaan oppilaiden juoksevan pois. Kettu rääkäisi ja löi Täpläsateen maahan. Naaras kiljahti kivusta, joka saavutti hänen jokaisen hermon. Ennen kuin kettu nappasi hänet hampaisiinsa, soturi hyppäsi sivuun ja hyökkäsi uudestaan. Tällä kertaa kettu kaatui ja Täpläsade sai tilaisuuden purra eläintä mahaan. Kettu yritti näykkiä Täpläsaten jalkoja, mutta ei ylettynyt saamaan otetta.
*Miten minä saan tämän karkoitettua täältä? Miten Tulisielu sen teki?*, sillä hetkellä kettu potkaisi tassullaan Täpläsateen maahan.
Kissa liukui lunta pitkin puunjuureen ja jäi siihen huohottamaan. Kettu oli osunut häntä ohimoon ja hänen päässään jyskytti. Tuuli ulvoi Täpläsateen korvissa ja kettu näytti valmiilta viimeistelemään hänet. Juuri oikeaan aikaan ja oikeaan hetkeen kuului ulvahdus, ja usvaklaanilaisia tulvi aukiolle. Kotkasydän, Varishäntä, Hopeatähti ja muitakin kissoja hyökkäsi ketun kimppuun ja pian punahännästä ei näkynyt kuin hännänpää, kun se pakeni pois. Hopeatähti irvisti ketun perään ja asteli Täplästeen luokse.
"Pysytkö jaloillasi?", päällikkö kysyi.
Täpläsade yritti nousta, mutta hänen lavassa oleva kipeä kohta pakotti hänet maahan.
"Tulkaa auttamaan!" Hopeatähti ja Varishäntä antoivat Täpläsateen nojata itseensä koko matkan ajan leiriin.

Parantajanpesässä Jääpentu oli jo herännyt ja katseli kun Täpläsade tuotiin sinne. Sumuhäntä alkoi välittömästi putsata naaraan ohimolla olevaa, vuotavaa haavaa. Se kirveli, mutta oli parempi kuin jättää haava tulehtumaan. Täpläsade nosti päänsä kun Aaltotassu ja Pakkastassu saapuivat parantajanpesään.
"Älä liiku!", Sumuhäntä komensi ärtyneenä.
Aaltotassu kumartui emonsa eteen itkua pidätellen.
"Anteeksi! Olisi pitänyt jäädä kanssasi taistelemaan!", kolli huusi ja sai Jäätassun pelästymään äkillistä ääntä.
Täpläsade nuolaisi pentuaan päähän.
"Ei teidän olisi tarvinnut jäädä sinne. Teitte oikein, kun tottelitte ja haitte apua." Pakkastassu oli istuutunut Aaltotassun viereen ja kuunteli mestariaan.
"En edes loukkaantunut vakavasti", Täpläsade hymyili.
"Niin, Täpläsade sai ainoan vuotavan haavan ohimoon ja nähtävästi kolhuja, mutta hän toipuu pelkällä levolla." Sumuhäntä paineli hämähäkinseitin paikoilleen ja alkoi tarkistamaan Täpläsateen kolhuja.
"Menkää nyt siitä vaikka syömään, olette nimittäin tiellä!", Sumuhäntä hätisti oppikaat pois ja Täpläsade sai hetken nukkua.

Klaaniuutiset: Usvaklaanin reviirillä nähty kettu ja Täpläsade on toipumassa saamistaan haavoistaan.

Vastaus:

On aina mukava lukea pitkiä ja tapahtumarikkaita tarinoita, ja tämä oli todellakin sellainen! Pidin tarinan rauhallisemmasta alusta ja lopusta, ja oli hyvä, että kaikki päättyi kuitenkin (suht) hyvin :) Saat 39 kp:ta.

Titta VYP

Nimi: Blaze~Täpläsade~Usvaklaani

16.01.2018 22:57
Täpläsade pesi likaista turkkiaan. Oli varhainen aamu ja aurinko oli jo noussut, mutta paksu pilvipeite ei päästänyt valoa laskeutumaan maahan. Yöllä oli satanut lunta ja sai leirin näyttämään yksinäiseltä. Täpläsade kaipasi jotain tekemästi, joten hän päätti lähteä metsästyspartion mukaan. Tulisielu aivasti tullessaan ulos soturienpesästä. Kolli näytti puolet pienemmältä kylmässä lehtikadon ilmassa.
"Hyvä, kaipasinkin enemmän kissoja partioon", vanha kolli rykäisi.
Täpläsade katsoi varapäällikön vuotavaa kuonoa.
"Kannattaisiko sinun käydä Sumuhännän luona", naaras huomautti.
Tulisielu pyyhkäisi kuonoaan ja rykäisi taas.
"Voisinhan minä käydä, sillä en halua lähteä tässä kunnossa metsästämään." Musta kolli nyökkäsi Täpläsateelle ja asteli pois.
Tulisielu ei pystyisi hoitamaan enää kauaa varapäällikön hommia, saati sitten tulevaisuudessa päällikön virkaa. Hän oli jo vanha kolli. Täpläsade raapi kynsillään lunta ja paljasti ruskeita ruohonkorsia sen alta. Kunpa hiirenkorva jo koittaisi ja klaaneissa piristyttäisiin. Auringossa saisi taas loikoilla päivän jos toisenkin ja metsän täyttäisi eläinten eri äänet. Naaras huokaisi. Siihen on vielä ikuisuus aikaa. Soturienpesästä ilmestyi Kotkasydän ja kollin vanavedessä asteli Varpukynsi sekä Tuulimieli. Hekin olivat ilmeisesti lähdössä partioon.
"Huomenta", Täpläsade naukui kissojen tullessa kohdalle.
"Huomenta, Täpläsade", Kotkasydän toisti.
"Missä Tulisielu on?" Tuulimieli kysyi ja katseli ympärilleen mustaa kollia etsien.
"Ehdotin hänen käyvän ennen lähtöämme Sumuhännän luona, sillä hänen kuononsa vuoti." Täpläsade vastasi ja huomasikin Tulisielun tulevan ulos parantajanpesästä.
"Anteeksi, että jouduitte odottamaan. Lähdetään sitten." Tulisielu asteli joukoun välistä leiristä ulos ja muut seurasivat.
Toivottavasti Tähtiklaani suosisi heitä riistalla.

Täpläsade hyppäsi jäniksen perässä pieneen koloon ja läimäisi sähisten pitkäkorvaisen eläimen hengiltä. Hän nosti saaliin hampaisiinsa, mutta pistävä haju pysäytti hänet. Naaras silmäili koloa, mihin juuri äsken oli päätynyt. Siellä oli lämpimämpää kuin ulkona, mutta kukaan ei ollut käynyt siellä silti vähään aikaan. Haju silti leijaili ilmassa, ja sen joka kissa tunnisti välittömästi. Kettu. Täpläsade uskoi punahännän olleen kuitenkin hylänneen pesän. Hän nousi kolosta ulos ja ravisti hajut itsestään pois. Kotkasydän käveli häntä vastaan tiainen suussaan. Lehtikadon aikana kissat söivät pääasiassa lintuja, sillä kaikki muut eläimet olivat piiloutuneet lämpimiin koloihinsa syvälle, pois kissojen ulottuvilta.
"Oho, sinähän olet saanut ison saaliin", ruskea kolli sanoi viitaten jänikseen.
"Sattuipahan itse loikkimaan edessäni, niin päätin napata sen", Täpläsade sanoi hieman kerskaillen.
Kotkasydän hymähti ja viittasi Täpläsadetta seuraamaan.

Näky oli hassu: Tuulimieli oli kiivennyt puuhun ja yritti hätistää oravaa ulos kolostaan, johon hänen tassunsa ainoastaan mahtui. Naaras kirosi, kun melkein luiskahti alas. Varpukynsi ja Tulisielu katselivat Tuulimielen touhuja puoliksi hyvittuneina ja puoliksi peläten. Täpläsade laski jäniksen maahan, joka kiinnitti Varpukynnen huomion.
"Hyvää työtä!" Kolli ehti sanoa ennen kuin Tuulimieli tippui rääkäisten alas puusta.
Kaikki säikähtivät ja riensivät voivottelevan naaraan luokse.
"Sattuiko sinuun?", Täpläsade kysyi.
Tuulimieli pudisti päätään.
"En edes tippunut korkealta ja lunta oli Tähtiklaanin tähden pehmusteenani."
Täpläsade kehräsi ja auttoi tämän jaloilleen.
"Orava jäi sitten saamatta", Kotkasydän sanoi ja tähyili puuhun.
"Ei sillä sen väliä, ainakin Tuulimieli on kunnossa." Tulisielu oli tietenkin oikeassa, mutta Täpläsadetta harmitti ajatus puuhun jääneestä herkkupalasta.
Kissat päättivät kuitenkin palata leiriin, sillä ilma alkoi kylmentyä reipasta tahtia ja tuuli puhalsi jo ikävästi kasvoja.

Leiriin astuttua Kotkasydän lykkäsi Täpläsateelle omat saaliinsa ja hölkkäsi perheensä luokse. Täpläsade kehräsi nähdessään kolme pentua, tai pian oppilasta. He muistuttivat häntä Aaltotassusta, joka varmaankin parhaillaan nukkui oppilaidenpesässä. Täpläsade heitti saaliit tuoresaaliskasaan ja haukottei makeasti. Nukahtaminen lämpimässä soturienpesässä kuulosti paremmalta, kuin syöminen, joten naaras suuntasi kulkunsa sinne.

Täpläsade nukkui sikeästi ja näki ihanaa unta viherlehdestä ja auringosta, kunnes hän heräsi huolestuneisiin maukaisuihin. Hän raotti merensinisiä silmiään ja näki Kotkasydämmen, Hopeatähden ja pari muuta kissaa häärimässä soturienpesässä.
"Mitä on tapahtunut?", Täpläsade kysyi lähimpänä olevalta Varishännältä.
"Leivopentu, Jääpentu ja Haukkapentu ovat kadonneet", tämä vastasi ja kuunteli samalla Hopeatähden määräyksiä.
"Kotkasydän, ota pari kissaa mukaasi ja lähde etsimään heitä, he eivät voi olla kaukana." Päällikkö määräsi tiukasti ja asteli ulos.
"Minä tulen!", Täpläsade ilmoittautui suoraan.
"Minä myös"
"Ja minä", kuului eripuolilta soturienpesää.
"Kiitos!", Kotkasydän kiitti, mutta loikki sitten ulos.
Täpläsade nousi paikaltaan ja seurasi muita ulos.

"Jääpentu! Leivopentu! Haukkapentu!" Naaraan ääni kaikui öisessä metsässä, mutta vastauksia ei kuulunut.
"Missä olette!?"
Täpläsade vilkaisi olkansa yli. Kaikki kissat ryntäilivät ympäriinsä ja huhuiluvat kadonneita pentuja.
*Entä jos kettu tai mäyrä on napannut pennut, ja pienet raukat kirkuvat kauhuissaan jossakin kolossa? Ei! Ei se niin voi olla, en usko siihen.*
Juuri kun Täpläsade oli avaamassa suutaan uuteen huutoon, kuului Varishännän ääni: "Pennut löytyivät! Ne löytyuivät!"
Täpläsade huokaisi helpoituksesta ja rienski muiden luokse. Kotkasydän kantoi tärisevää Jääpentua suussaan ja Haukkapentu ja Leivopentu seurasivat isänsä perässä päät hieman roikuksissa. He varmasti ymmärsivät tehneensä väärin, kun olivat karanneet leiristä. Soturin pitivät pentuja silmällä, kunnes he pääsivät leiriin. Taivaantuuli juoksi itkien pentujensa luokse. Täpläsade hymyili. Kaikki oli nyt kunnossa ja hän voisi jatkaa uniaan.

//Kirjotan huomen taas Täpläl, ku en nyt enää ehi tähä väntää mitää uutta kappaletta//

Vastaus:

Tosi hyvä tarina! Kiva, että mukautat oman tarinasi jo tapahtuneisiin asioihin. :3
25 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Jääpentu, Usvaklaani, Myrsky VYP

15.01.2018 20:41
OSA 3

Kun pennut saapuivat tarpeidentakopaikalle, Jääpentu höristi korviaan ja värisytti viiksiään. ”No niin, mennään!” hän kuiskasi ja loikkasi tarpeidentekopaikan tunneliin, joka johti Usvaklaanin reviirille. ”Minne?” Leivopentu kysyi. ”Seikkailulle, senkin typerä karvapallo”, Jääpentu sanoi. ”Äläkä puhu noin kovaa. Meidät voidaan kuulla”, hän lisäsi. Leivopentu näytti olevan ymmällään. ”Haukkapentu, oletko sinäkin mukana tässä?” naaras sanoi. Haukkapentu virnisti ja totesi, että taitaa hän olla. Leivopentu huokaisi. ”No mitä me nyt sitten odotetaan? Lähdetään jo!” hän kuiskasi ja jääpentu hymyili. Hän sujahti tunneliin ja tunsi, miten sisarukset seurasivat perässä.
Kun pennut putkahtivat tunnelista ulos, he lähtivät ripein askelin juoksemaan poispäin. Leivopentu esitti huolensa siitä, että heidän hajunsa erotettaisiin, mutta Jäätassu sanoi kiertävänsä kerran leirin ympäri ennen varsinaista matkaa.
Kun he olivat jonkin matkaa hiljaa juosseet, vankkarakenteinen Haukkapentu halusi hidastaa vauhtia, joten kolmikko jatkoi matkaa kävellen. ”Miksi me edes lähdimme?” Leivopentu kysyi vähän hämmentyneenä. Jääpentu tuhahti. ”Miksi ei? Kaikki lähtevät leiristä seikkailemaan pentuina”, hän vastasi. Se oli vain osittain totta: kolli ei vain halunnut myöntää lähteneensä hetken mielijohteesta. ”Mutta emmekös me näkisi reviiriä jo huomenna, jos kerran pääsemme oppilaiksi? Saatamme möhliä kaiken”, naaras marisi. ”Suu tukkoon. Myönnä pois, sinä pidät tästä. Se kihelmöi tassujasi ja jännitys värisee selkäpiitäsi pitkin alaspäin”, Jääpentu naukaisi. Leivopentu hiljeni, mutta hymy kareili hänen huulillaan.
Pian he saapuivat pienen puron luo. Vesi solisi iloisesti juostessaan mäkeä alaspäin. Jääpentu juoksi puron luo ja latki viileää vettä. Se nipisteli hänen kieltään, mutta hän ei ollut ikinä juonut vettä niin kaukaa leiristä. Ajatus kutitti vatsanpohjaa.
”Täällä haisee vähän omituiselta”, Haukkapentu mumisi ja nosti kuonoaan. Hän oli oikeassa. Jääpennun nenään tunkeutui raikas, metsäinen tuoksu. Tai niin hän ainakin kuvitteli, sillä Usvaklaanissa ei juuri metsää ollut ja kolli ei ikinä ollut nähnyt sellaista. Hän haistoi erilaisia sammalia, juuria, multaa ja kaarnaa. ”Tämä on outoa”, Jääpentu sanoi ja loikki puron yli astinkiviä pitkin.
”Jääpentu, varo!” Haukkapentu huusi ja Jääpentu käänsi päänsä taakseen. Siinä samassa hänen jalkansa luiskahti liukkalla kivellä ja kolli molskahti veteen. ”Apua!” hän kiljaisi ja sätki vedessä.. Hän kuuli sisarustensa askelten rummuttavan maata puron vieressä. Totuus kuitenkin oli, ettei Jääpentu osannut uida ollenkaan, ja puro vain syveni syvenemistään. Kollin pää painui välillä veden alle ja ilma pakeni hänen keuhkoistaan.
Sitten kuono töytäisi Jääpennun selkää. Hän käännähti virrassa ympäri ja näki harmaan naaraan juoksemassa puron toisella rannalla. Hän oli haalea, melkein läpinäkyvä kissa, jonka täplikkäässä turkissa tuikkivat tähdet. ”Ei mitään hätää”, hän sanoi rauhoittavalla äänellä ja loikkasi puron rantaveteen. Naaraan sirot tassut läiskyttivät vettä rauhallisesti. ”Polje vettä vuorotellen jaloillasi. Ei mitään hätää. Sätkiminen vain upottaa sinut”, naaras sanoi ja hymyili kannustavasti. Jääpentu rauhoitti lihaksensa ja alkoi takomaan vettä käpälillään vuorojaloin, aivan kuten naaras oli sanonut. Hän ei enää uponnutkaan, vaan kellui vedessä. ”Et sinä kuole. Hengitä rauhallisesti. Sinä selviät kyllä”, tähtikissa sanoi vielä kerran ja alkoi sitten haalistumaan. Jääpentu katsoi, miten se vaaleni ja lopulta katosi.
Sitten Jääpennun niskaan tartuttiin isoilla hampailla ja hänet nostettiin pois vedestä. Iso ruskea hahmo kauhoi vettä vaivalloisesti ja loikkasi sitten takaisin maalle. Se laski pennun maahan ja istahti sitten haukkomaan henkeä. Jääpentu huomasi Leivopennun ja Haukkapennun kipittävän luokseen ja nuolaisemaan hänen turkkiaan. He höpöttivät ja kyselivät ja kertoivat tapahtumien kulun ainakin kymmenen kertaa. Jääpentu käännähti ympäri ja näki isänsä Kotkasydämen huohottavan läpimärkänä. Hänen pitkästä turkistaan tippui vesipisaroita kuivaan maahan. Isän katse ei ollut iloinen, mutta yllätyksekseen meripihkan värisissä silmissä ei ollut myöskään moittimista. Jääpentu siristi silmiään ja yritti hahmottaa isästään jotakin tiettyä tunnetta. Hän katsoi maata suu vähän raollaan. Hän oli.. järkyttyneen oloinen. Kuin tällaista olisi tapahtunut aikaisemminkin.
Isä nosti katseensa Jääpentuun ja hän yritti sanoa jotakin, muttei oikein siennyt mitä ja sulki suunsa hitaasti. ”Mitä te teette täällä?” hän kysyi sen sijaan ja pyyhki katsettaan pennuissaan. ”Päätimme lähteä seikkailulle. Miten sinä löysit meidät?” Haukkapenty kysyi. Kotkasydän huokaisi. ”Tulisielu kertoi, että teidät nimitettäisiin jo tänään. Menin kysymään emoltanne missä olisitte ja hän sanoi että Savukuonon luona. Kun ette olleet sielläkään, lähdimme etsimään teitä. Tähtiklaanin kiitos, että teimme niin. Olisit muuten yksi heistä”, isä sanoi. Pennut nyökkäsivät. ”Anteeksi. Emme olisi saaneet tehdä niin”, Jääpentu sanoi ja painoi päänsä. ”Anteeksi”, Leivopentu pahoitteli myös. ”Minäkin olen pahoillani”, Haukkapentu sanoi. Kotkasydän nuolaisi jokaisen pentunsa päälakea. ”Ei se mitään. Mennään takaisin leiriin”, hän naukaisi ja nosti vielä heikon Jääpennun hampaisiinsa.

Kun kissat saapuivat takaisin leiriin, Taivaantuuli loikki heti pentutarhan luota kumppaninsa ja pentujensa eteen. Kyynelet valuivat hänen silmistään. Kotkasydän laski Jääpennun maahan ja nuolaisi kumppaninsa poskea. Jääpentu retkahti maahan ja hengitti vaimeasti. Maa tuntui katoavan hänen altaan. Leivopentu havaitsi asian nopeasti ja tuuppasi isäänsä. ”Jääpentu tarvitsee parantajaa!” hän huudahti ja Kotkasydän juoksi saman tien hakemaan Usvahäntää. Jääpentu sulki silmänsä ja tunsi Taivaantuulen karhean kielen sukivan turkkiaan. Sitten hän menetti otteen todellisuudesta ja vaipui pimeään, pehmeään uneen.

”Hei, Jääpentu”, ääni sanoi hiljaa. Jääpentu avasi silmänsä. Parantajan pesän katto heitti varjoja maahan. Hänestä tuntui mukavalta olla unessa, mutta ääni tunkeutui hänen päähänsä ja hän päätti avata silmänsä kokonaan. Jääpentu näki Taivaantuulen istuvan noin ketunmitan päässä hänestä häntä kietaistuna siististi käpälien ympärille.
Jääpentu avasi suutaan, mutta Taivaantuuli sihahti. ”Ei sinun tarvitse puhua. Säästä vain voimiasi. Tulin tänne sanomaan, että teidän nimittäjäisiänne lykätään huomiseen. Hopeatähti ajatteli, ettei rangaistus ole tarpeen: olet tainnut jo kokea kaikkein pahimman rangaistuksen mitä Tähtiklaani voi antaa”, Taivaantuuli sano lempeällä äänellään. Hän astui lähemmäs Jääpentua ja silitti hännällään tämän selkää. ”Säästä voimiasi. Kun heräät, koko klaani odottaa sinua”, hän lisäsi vielä ja työntyi sitten pesästä pois.
Jääpentu oli onnellinen, ettei rangaistusta tullut, mutta samaan aikaan hänen mielensä täyttyi kysymyksillä Tähtiklaanista ja haaleasta kissasta. Hän osasi kuitenkin ymmärtää, että kysymyksiin vastattiin aikanaan ja nyt olisi vain aika ottaa pitkät ja hyvät unet.


//ok tässä tää hirviö nyt on! Ruoskikaa mua vaan kirjoitusvirheistä, kirjoitin aika luovasti ja mitä mieleen sattui tulemaan. Wordissa (jolla siis tarinat kirjoitin) näissä näkyy sisennykset oikeisa kohdissa, unohdan aina ettei ne näy täällä :D tässä on sanoja 907

Vastaus:

Ja sit se klaanihuomautus: Jääpennun kunto on väliaikaisesti heikompi siksi, että kolli melkein hukkui. Se varmaan vähän hidastaa soturikoulutuksen aloitusta, mutta hän tulee toipumaan nopeasti
- Myrsky VYP

Edit: 30kp
- Myrsky VYP

Nimi: Jääpentu, Usvaklaani, Myrsky VYP

15.01.2018 20:38
Julkaisen tän tarinan kolmessa osassa, koska se on tosi pitkä ;D

OSA 2

Jääpentu läimäisi Haukkapentua kuonoon ja puski päällään häneltä jalat alta. Haukkapentu horjahti ja Jääpentu loikkasi tämän selkään painaen kollin maahan. ”Voitin!” Jääpentu kiljaisi ja hyppäsi veljensä päältä pois. Haukka hymyili hyväksyen häviönsä. ”Vau, olette tosi taitavia!” vierestä seurannut Leivopentu sanoi ja hyppelehti paikallaan.
”Hei pennut, katsokaas kuka tuolta tulee!” pentujen emo Taivaantuuli sanoi ja nousi ylös. Emo oli pentujensa leikkiessä peseytynyt sivussa, mutta silti pitänyt haukantarkkaa katsetta jälkikasvussaan.
Jääpentu käänsi päätään ja näki isänsä Kotkasydämen työntyvän leiriin. Kolli kantoi suussaan oravaa ja peippoa. Jääpentu kuvitteli, miten isä oli kiivennyt hiljaa puuhun ja yllättänyt saaliinsa.
Kotkasydämen katse osui kumppaniinsa sekä pentuihinsa, joten hän antoi saaliinsa samassa partiossa olleelle Täpläsateelle. Kolli loikki pentutarhan luo. ”Hei!” hän huudahti ja tervehti Taivaantuulta painamalla otsansa naaraan otsaan. ”Ihana nähdä sinua taas”, kolli sanoi ja nuolaisi naaraan nenää. Taivaantuuli kehräsi. ”Olet ollut aamupäivän poissa”, hän naukaisi. Kotkasydän kääntyi Jääpentua, Haukkapentua ja Leivopentua päin ja istahti heidän viereensä.
Pennut kertoivat päivän tapahtumista ja Kotkasydän kuunteli kiinnostuneena nyökkäillen ja naurahtaen hauskoissa kohdissa. ”Näyttäkäähän vaanimisasentonne”, hän sanoi yhtäkkiä. Haukkapentu pudottautui saman tien maahan, Leivopentu ja Jääpentu taas asettautuivat vähän rauhallisemmin.
Kotkasydän katsahti Taivaantuuleen ja nyökytteli. ”Ei huono! Olen hyvin ylpeä. Teistä kasvaa vahvoja, taitavia ja äkykkäitä sotureita”, isä kehräsi ja siveli tuuhealla hännällään pentujaan. ”Saatoin kuulla Tulisydämeltä, että teistä tulisi huomenna oppilaita”, Kotkasydän sanoi ja iski silmää. Jääpennun silmät säkenöivät. Hän ei ollut ajatellutkaan oppilaaksi tulemista. ”Kuitenkin, taidan mennä korjaamaan soturien pesän kattoa. Se on viimeaikoina vuotanut. Nähdään toiste!” kolli sanoi ja nuolaisi vielä jokaista pentuaan ennen lähtöään pois.
Jääpennun viikset värisivät innostuksesta. ”Onko totta, että meistä tehdään oppilaita?” hän kysyi. Taivaantuuli nyökkäsi. ”Uskon, että on. Olettehan olleet jo aika pitkään pentuina, alatte olla oppilaan kokoisia ja tarpeeksi taitavia soturikoulutuksen aloittamiseen”, naaras sanoi lempeällä äänellään. Jääpentu katsoi sisaruksiaan ja näki heidän silmissään samanlaista intoa.
Taivaantuuli katsahti taivasta. ”Eiköhän mennä nukkumaan. Alkaa olla myöhä ja teidän pitää olla pirteitä nimittäjäisissä”, hän naukaisi ja lähti kävelemään pentutarhaan. Jääpentu kurtisti kulmiaan, nimittäin idea alkoi hautumaan hänen päässään. ”Voisiko Savukuono kertoa meille ensin jonkun tarinan?” hän sanoi. Taivaantuuli käänsi päätään. ”No, ei yksi tarina varmaan mitään haittaa. Jos teille tulee joku hätä, niin kertokaa Savukuonolle. Minä taidan mennä jo petiin”, emo sanoi. Leivopentu pyöräytti silmiään. ”Emo, mitä pahaa meille voisi sattua matkalla klaninvanhimpien pesään? Sinne on matkaa muutama ketunmitta!” hän naukaisi. Taivaantuuli hymähti ja sujahti pentutarhaan.
Pennut lähtivät klaaninvanhimpien pesälle päin. ”Hei kaverit, minun pitäisi tehdä tarpeeni”, Jääpentu kuiskasi ja heilautti päätään tarpeidentekopaikan suuntaan. Leivopentu pysähtyi ja katsoi veljeään. ”Mene sitten. Me odotamme sinua klaaninvanhimpien pesässä”, naaraspentu sanoi ja jatkoi matkaansa. Haukkapentu taas jäi paikoilleen. Hymy kääntyi hänen suupieliinsä. ”Minäkin taidan tulla. Iski yllättävä hätä”, hän sanoi. ”Leivopentu, tule sinäkin”, Jääpentu sanoi ja kääntyi tarpeidentekopaikkaan päin. Leivo huokaisi. ”Aina teitä kolleja pitää holhota”, hän naukaisi ja lähti kollien mukaan.

//tässä on sanoja 458

Vastaus:

15 kp
- Myrsky VYP

Nimi: Jääpentu, Usvaklaani, Myrsky VYP

15.01.2018 20:34
Julkaisen tän mun tarinan kolmessa osassa, koska se on tosi pitkä. :D

OSA 1

Jääpentu avasi silmänsä. Viileä ilma nipisti hänen silmäluomiaan ja kolli värisytti viiksiään. Hän pörhisti turkkiaan ja käpertyi tiukemmin emonsa kylkeä vasten ja kaivautui syvemmälle Taivaantuulen ja sisarustensa Haukkapennun ja Leivopennun väliin. Oli melko kolea aamu ja pentu yritti vielä saada unta, mutta nahkaan tunkeutuva kylmyys esti sen. Kollin lavat vapisivat kylmyydestä.
Hän päätti, että koska unen saanti ei onnistu, olisi parempi vain yrittää herätä. Ehkä hänen isänsä haluaisi leikkiä tänään heidän kanssaan. Jääpentu huokaisi. Kotkasydämellä oli paljon töitä, ja vaikka hän tuli joka päivä katsomaan pentujaan, Jääpentu tunsi olonsa puutteelliseksi ilman hänen läsnäoloaan.
Jääpentu raotti silmiään ja yritti totutella niitä valoon ja viileyteen. Hän näki toisella puolellaan siskonsa Leivopennun ruskean kyljen kohoilevan ja laskevan tämän hengityksen tahtiin. Naaras näytti värisevän vähän, mutta Jääpentu ei osannut sanoa johtuiko se kylmyydestä vai pahasta unesta. Kollin toisella puolella taas lepäsi hänen veljensä Haukkatassu, iso ja harmaa kolli. Hänen turkkinsa oli paksu ja tuuhea, joten tuskin hän edes huomaisi aamun koleutta.
”Oletko jo hereillä?” Jääpentu kuuli unisen äänen takanaan. Hän käänsi nopeasti päätään ja näki Taivaantuulen silmien avautuvan. Kolli oli aina ihmetellyt, miten kauniit hänen emonsa silmät olivat. Ne olivat kuin smaragdit: niin kirkkaat ja usein iloisesti tuikkivat. Hän oli nähnyt, miten Taivaantuulen kumppani Kotkasydän katsoo naarasta pitkään sillä välin, kun pennut leikkivät ja emo vahtii heitä.
Isä on sanonut Jääpennulle, että hänen siniset silmänsä ovat periytyneet hänen suvustaan, mutta toisinaan hänestä tuntui yksinäiseltä, sillä hänen sisaruksillaan, emolla ja isällään oli kaikilla eriväriset silmät kuin hänellä.
Jääpentu vavahti ajatuksistaan huomatessaan, että Taivaantuuli odotti yhä vastausta. ”Joo, mutta heräsin vasta äsken. Täällä on tosi kylmä!” Jääpentu sanoi hiljaa ja pörrötti karvojaan. Taivaantuuli naurahti. ”Sinä näytät ihan lumipallolta!” hän sanoi ja nuolaisi kollin otsaa. Jääpentu ei tietenkään nähnyt itseään, mutta uskoi sen olevan lähellä totuutta.
Leivopentu käänsi kylkeään ja alkoi unisesti räpyttelemään silmiään. Jääpennun silmät kirkastuivat ja hän kääntyi siskonsa puoleen. ”Leivopentu! Sinä heräsit!” kolli kiljaisi. Oli tyhmää olla yksin hereillä. Jääpennun sisaret olivat hänelle kaikkein tärkeimpiä asioita joita hän tiesi. ”Jääpentu? Ole hiljaa. Haluan vielä nukkua”, Leivopentu mutisi ja pörhisti turkkiaan. ”Ja näytät muuten ihan lumipallolta”, hän jatkoi ja tirskahti. Jääpentu virnisti. Hän läimäisi tassullaan kevyesti naaraan kylkeä. ”Suu tukkoon!” hän sanoi ja Leivopentu kikatti ja kierähti jaloilleen.
Pian myös Haukkatassu oli herännyt, sillä Jääpentu ja Leivopentu kutittelivat hänen viiksiään, kunnes kolli aivasti ja loi sisaruksiinsa närkästyneen katseen. ”Näin juuri tosi hyvää unta!” hän valitti, mutta nousi sitten ylös. Kun kaikki pennut olivat hereillä, Taivaantuuli patisti heidät hetkeksi ulos leikkimään, sillä Valkotassu oli tullut vaihtamaan pentutarhan makuualusia.
”No, mitä me tehdään?” Haukkapentu kysyi ja kuopaisi maata etukäpälällään. Jääpentu kohautti olkiaan. Leivopentu istahti Haukkapennun viereen ja painoi oman kylkensä kollin kylkeen. Jääpentu heilautti häntäänsä ja katsoi ympärilleen. Oli melko aikainen aamu, mutta aamupartio ja metsästyspartio olivat luultavasti jo lähteneet. Jääpentu tassutti leirin sisäänkäynnin luo, jossa Varishäntä istui vahdissa lipoen samalla tassujaan. ”Onko Kotkasydän lähtenyt johonkin partioon?” pentu sanoi ja katsoi suurta harmaata kollia. Varishäntä näytti hämmentyneeltä, mutta sitten hän oivalsi ja suoristi selkäänsä. ”Sinun isäsi? Juu, hän taisi lähteä aamun rajapartioon. Partion pitäisi tosin tulla pian takaisin”, kolli sanoi ja nuolaisi nenäänsä. Jääpentu nyökkäsi. ”Kiitos, Varishäntä”, pentu sanoi. ”Eipä mitään”, soturi sanoi ja nyökkäsi.
Kun Jääpentu saapui takaisin sisarustensa luo, myös Taivaantuuli oli tullut ulos pesästä. ”No, mitäs tehdään?” Haukkapentu kysyi ja kuopi maata käpälällään. Leivopennun ilme kirkastui. ”Leikitään taas sitä hauskaa leikkiä, jossa jokainen yrittää saada sammalpalloa itselleen ja viedä sen Taivaantuulelle!” naaras huudahti ja Jääpentu kohensi ryhtiään. Tämä leikki oli hänenkin mielestään hauska. ”Kuulostaa hyvältä!” Taivaantuuli kehräsi ja kääntyi irrottamaan pentutarhan vanhoista makuualusista pienen pallon.
”Aloittakaa leirin toiselta puolelta”, emo sanoi ja pennut riensivät pää kolmantena jalkana osoitettuun paikkaan. Haukkapentu pudotti sammalpallon heidän eteensä. ”Okei”, Jääpentu sanoi ja laskeutui vaanimisasentoon.
Jääpennun syke alkoi kohoamaan ja hänen suunsa kääntyi osittain mielipuoliseen hymyyn. Kolli tiesi olevansa hyvin kilpailullinen, mutta hän ei välittänyt. Kolli tiesi olevansa liian vakava leikeissä, mutta hän ei välittänyt siitäkään. Kunhan se antoi pennulle voimaa eteenpäin, häntä ei kiinnostanut. ”Kolme…” hän sanoi ja heilautti häntäänsä. ”Kaksi…” hän jatkoi ja vilkaisi molemmilla puolillaan oleviin sisaruksiinsa. ”Yksi… Nyt!” kolli huusi ja loikkasi sammalpallon kimppuun.
Jääpentua pienempi Leivopentu tosin ehti ensin ja naaras sujahtikin kollin ali nopeasti.. Jääpennun etukäpälät tömähtivät maahan ja hän kääntyi siskoaan päin. Kolli yritti siepata sammalpallon ilmasta, mutta Haukkapentu tönäisi Leivoa kylkeen ja nappasi sammalen hampaisiinsa.
Muutaman ketunmitan matkana pennut kierivät maassa ja sammalpallo vaihtoi tiheään omistajaa. Joku oli koko ajan jonkun alla tai tiellä, kun pennut sujahtelivat ympäriinsä. Vain muutamien viimeisten askelten aikana alkoi hahmottua selvä voittaja: Haukkapentu nappasi sammalpallon itselleen tönäistyään Jääpentua kylkeen ja loikkasi ison loikan Taivaantuulen luo.
”Jes! Minä voitin!” Haukkapentu kiljahti ilosta ja hyppelehti paikoillaan. Jääpentu laski päätään ja huohotti. Häntä ketutti, ettei ollut itse voittanut, mutta osasi myöntää Haukkapennun hyödyntävän kokoaan hyvin. Leivopentu asteli takaapäin ja hieraisi kuonoaan Haukan turkkiin onnittelun merkkinä. ”Se oli hyvä leikki!” Leivo sanoin ja nuolaisi huuliaan. ”Niin kai”, Jääpentu vastasi, ”Ei ainakaan ole enää kylmä.”

Myöhemmin päivällä, kun partiot alkoivat palaamaan takaisin leiriin, Jääpentu tassutti pesästä ulos. Hän halusi olla hetken yksin ja poissa pentutarhan ahtaudesta ja hälinästä. Usvaklaanin leiri oli ihanan hiljainen ja puut suojasivat aukiota. Jääpentu sulki silmänsä ja pörhisti valkoista turkkiaan. Hän keskittyi kuuntelemaan korkealla istuvien lintujen ääniä, puiden havinaa ja soturien askelia.
”Hei Jääpentu”, ääni vavahdutti kollin mietteistään. Hän käänsi päätään ja näki Kaikupennun lähestyvän häntä. ”Hei”, Jääpentu vastasi. Hän ei tuntenut naaraspentua kovinkaan hyvin, mutta hän näytti olevan hyvä kaveri Leivopennun kanssa. ”Mitä sinä teet täällä?” Kaikupentu kysyi ja istahti Jääpennun viereen. Jääpentu tuhahti. ”No, istuin aukiolla miettimässä kunnes sinä ilmestyit”, hän tiuskaisi, mutta olisi halunnut vetää sanansa takaisin. Kaikupentu nyökkäsi ja käänsi katseensa poispäin. ”Anteeksi, en tarkoittanut olla ilkeä. Anteeksi”, Jääpentu sanoi ja kuopaisi etutassullaan maata. ”Ei se mitään, ymmärrän kyllä”, naaras sanoi ja hymyili. Jääpentu yritti hymyillä, muttei oikein onnistunut ja päätti siten nousta. ”Taidan mennä katsomaan Savukuonoa. Ehkä hän kertoisi minulle jonkun kivan tarinan”, kolli sanoi vähän tönkösti ja katsoi naaraspentua. Kaikupentu nyökkäsi. ”Selvä, menen takaisin leikkimään Haukkapennun ja Leivopennun kanssa. Kerron tuon emollesi ettei hän huolestu”, naaras sanoi ja hymyili. Jääpentu onnistui hymyilemään takaisin ennen kääntymistään pois.
Jääpentu päätti hakea tuoresaaliskasasta tiaisen ennen puhumista Savukuonolle. Vanha kolli oli kyllä pennuille hyvinkin ystävällinen mutta olisi kohteliasta viedä hänelle jotakin syömistä. Jääpentu työntyi klaaninvanhimpien pesään. Se oli vähän tyhjillään, sillä Savukuono oli ainoa vanhus, mutta se ei vaikuttanut kollia haittaavan. ”Kunhan saan ruokaa ja sammaleet pysyvät kuivina, niin enköhän minä yksinäisyyttä kestä”, kolli oli kerran sanonut.
”Hei, Savukuono”, Jääpentu sanoi ja hymyili. Vanhus oli pennun hyvä ystävä ja hänestä oli taas mukava jutella tämän kanssa.
Savukuono käänsi kylkeään ja nosti kuonoaan. ”Kappas, Jääpentuko se siinä? Mitä asiaa sinulla nyt on?” hän sanoi kärttyisänä. Jääpentu astui taaemmas ja pudotti tiaisen maahan. ”Toin sinulle sapuskaa”, hän sanoi ja katsoi tummaa kollia. Vanhus mittasi tätä katseellaan ja tuhahti sitten. ”Anna se tänne”, hän sanoi ja Jääpentu töytäisi linnun Savukuonon käpälien eteen.
Kissat istuivat hiljaisuudessa, kun Savukuono söi ateriaansa ja Jääpentu tutki makuualusia mahdollisten piikkien varalta. ”Voisitko kertoa minulle tarinan?” pentu sanoi äkkiä ja käänsi kirkkaan katseensa Savukuonoon. Hän työnsi hiiren rippeet syrjään. ”Totta kai!” hän sanoi ja näytti hyvin ilahtuneelta. ”Tulehan vähän lähemmäs niin kerron sinulle. Tämä tarina tapahtui silloin kun olin nuori soturi…”

”…ja niin raapaisin kettua viimeisen kerran kuonoon ja katsoin sen vaipumista maahan. Eipä sen jälkeen ketut juurikaan Usvaklaania haitanneet!” Savukuono naurahti. Jääpentu hymyili. Tämä oli ehkä hänen suosikkitarinansa. ”Kiitos paljon, Savukuono. Tuo on huikea tarina”, kolli sanoi ja kumarsi. Savukuonon nyökätessä hyväksyvästi Jääpentu tassutti ulos pesästä ja päätti mennä leikkimään sisarustensa kanssa.


//sanoja on tässä 693

Vastaus:

- Itse asiassa laskin väärin, sanoja tässä on 1229. Jos luulette mun huijaavan, niin voitte itse tarkistaa :D laskin vahingossa vaan noin puolet siitä tarinasta
Myrsky VYP

Annan nyt itselleni tästä 40 kp.
- Myrsky VYP

Nimi: Blaze~Aaltotassu~Usvaklaani

14.01.2018 20:53
Aaltotassu huohotti ja kömpi ylös maasta. Varpukynsi valmistautui ottamaan uuden iskun vastaan oppilaalta jännittämällä lihaksensa. Aaltotassu hyökkäsi turhautuneesti mestariaan päin. Tällä kertaa hänen onnistui kaataa Varpukynsi, mutta tämä nousi nopeasti takaisin jaloilleen. Aaltotassu lysähti maahan makaamaan ja pieni tomupilvi pakeni hänen altaan.
"No, mikä sinua vaivaa?", Varpukynsi kysyi.
Aaltotassu upotti kyntensä maahan ja kiristeli hampaitaan.
"En tiedä itsekkään. Ehkä olen tullut heikoksi." Aaltotassu kouraisi maasta hiekkaa ja viskaisi sen ilmaan.
Hiekanjyvät satelivat molempien kissojen kasvoille. Varpukynsi ravisti päätään.
"Enpä usko tuota", hän sanoi.
"Miksi et uskoisi? Näithän sinä, että en osannut lyödä sinua!"
Varpukynsi pudisteli päätään.
"Olet liian ankara itsellesi." Varpukynsi asteli lähemmäs.
"Ja mitä sinä tuolla tarkoitat?", oppilas kysyi.
"Sitä että, kun et onnistu ensimmäisellä kerralla tulet turhautuneeksi ja ärtyneeksi, etkä keksity mitä teet. Sinulla pyörii vaan päässä ajatus voittaa minut, eikä se kuinka voittaa minut." Aaltotassun silmät kirkastuivat mestarin sanoista.
Juuri tuo tunne hänellä oli ollut.
"Ei se ole huono asia. Minullakin oli taipumusta siihen oppilaana ollesaani", Varpukynsi naurahti puoliksi.
"Haluan kokeilla uudestaan!" Aaltotassu ponnahti salamana ylös.
Hänessä virtasi taas energia, joka oli hetki sitten teillä tietämättömillä.
Varpukynsi venytteli etujalkojaan ja otti tuiman tuijotuksen kasvoilleen, joka luki tarkkaan jokaisen Aaltotassun liikkeen. Aaltotassu puolestaan hengitti syvään ja keskittyi miettimään helppoa tapaa lyödä Varpukynsi. Hän huomasi heittämiään hiekanjyviä kuonollaan ja sai idean.
"Anna tulla!", Varpukynsi karjaisi ja Aaltotassu ponkaisi juoksuun.
Hän juoksi mestariaan päin niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Juuri ennen törmäystä Aaltotassu jarrutti äkisti ja huitaisi hiekkaa Varpukynnen silmille. Soturi huudahti säikähdyksestä ja yritti hieroa silmiään, mutta Aaltotassu kaatoi tämän maata vasten.
"Hahaa!", oppilas huusi innoissaan.
Varpukynsi nuolaisi tassuaan, pyyhkäisi silmiään ja räpytteli hetken ennen kuin näki Aaltotassun yläpuolellaan.
"Tuo oli todella hyvä keino!" Mestari kehui ja kompuroi pystyyn.
Aaltotassu hymyili niin leveästi, että hänen poskiaan alkoi pistellä kivusta.
"Sanoinhan, että kun keksityt on sinulla avautunut tie mahdollisuuksiin." Soturi nuolaisi iloisesti Aaltotassun päälakea.

Aaltotassun vatsa murisi ruokaa vaatien, kun he olivat päässeet leiriin. Tuoresaaliskasa oli aivan hänen nenän edessä ja hänen teki mieli vain hyökätä sen kimppuun, kuin kettu jäniksen.
"Saanko mennä syömään?", oppilas kysyi välittömästi.
Varpukynsi nyökkäsi ja jätti Aaltotassun valitsemaan mieluista purtavaa.
"Tuo näyttää mehevältä!" Aaltotassu hihkaisi ja veti kasasta pulskan oravan, jolla oli lehtikadon aikainen harmaa turkki. Aaltotassu ei ollut päässyt puraisemaan vielä palaakaan, kun valkoinen, harmaaraidallinen kolli liittyi hänen seuraansa.
"Hei Aaltotassu, kuulin Varpukynneltä, että opit tänään jonkun uuden tempun." Pakkastassu puraisi varpustaan ja tuijotti Aaltotassun vastaavan.
"Kyllä vain! Aluksi olin maassa, kun en onnistunut, mutta sitten Varpukynsi kannusti minua ja tein sen!" Oppilas muisteli tapahtumaa mielessään kehräten.
"Niin niin, mutta mikä se temppu oli?", Pakkastassu jatkoi kyselemistä.
"Huitaisin hiekkaa Varpukynnen silmiin, että hän ei huomannut kun hyökkäsin."
Pakkastassu avasi suunsa joko ällistymisestä tai kauhistumisesta.
"Heitit hiekkaa mestarisi silmille!? Olet sinäkin kunnon oppilas!" Pakkastassu nauroi ja Aaltotassu liittyi mukaan.
"Entä omat harjoituksesi? Miten ne sujuvat?" Aaltotassu kysyi nyt puolestaan Pakkastassulta.
Valkoinen kolli lopetti nauramisen.
"No, ihan normaalisti", Pakkastassu naukui.
"Ai niin, olet emoni oppilas", Aaltotassu tajusi.
Pakkastassu nyökkäsi ja hotkaisi loput varpusesta suuhunsa.
"Niin, olen Täpläsateen oppilas." Tämä nousi seisomaan.
"Menetkö jo?"
"Kyllä, on vähän hommia hoidettavana". Pakkastassu hyvästeli Aaltotassun ja loikki pois.
Aaltotasssun vatsa kurni edelleen, sillä hän ei ollut syönyt vielä mitään. Oppilas ahmi oravan ja melkein yökkäsi.
*Jos menisin huomenna aamupartioon?*, Aaltotassu mietti nähdessään Tulisielun astelevan unisen näköisenä soturienpesään.
Hän hölkkäsi soturienpesään seuraten varapäällikköä ja kohtasi heti emosa siniset silmät.
"Mitä sinä täällä teet?", Täpläsade kysyi.
"Minulla on Tulisielulle asiaa." Nimensä kuultua musta kolli kääntyi kohti Aaltotassua.
"Niin?"
"Pääsenkö huomenna aamupartioon?", Aaltotassu kysyi silmät sädehtien.
"Miksipä ei. Muista sitten herätä ajoissa", Tulisielu sanoi ja asettui samallensa päälle mukavasti makaamaan.
"Kiitos!", Aaltotassu hihkaisi ja katsoi Täpläsadetta.
Emo hymyili ja kääntyi omalle paikalleen. Aaltotassu suuntasi ulos ja huomasi taivaan muuttuneen entistäkin tummemmaksi. Pilvet peittivät taivasta, eikä oranssia auringonlaskua nähty sinäkään iltana.

"Aaltotassu, herää!" Naaraan lempeä ääni sai Aaltotassun aukaisemaan silmänsä. Hän erotti meripihka silmät yläpuolellaan.
"Huomenta, Valkotassu", kolli hymyili.
Valkotassu pyöritteli silmiään ja tökki Aaltotassua rintaan.
"Nyt ylös! Aamupartio lähtee aivan juuri!"
*Ai niin aamupartio!*, Aaltotassu kampesi ylös ja jätti sotkuisen turkkinsa putsaamatta. Aurinko häikäisi hänet hetkellisesti heikolla valollaan, mutta se oli tervetullut valaisemaan harmaata lehtikatoa. Tulisielu, Ukkosmieli ja Havukynsi vääntelivät hännänpäitään odotellessaan oppilaita.
"Juuri ajallaan", Havukynsi naukaisi.
"Hyvä, lähdetään sitten." Tulisielu johti joukon ulos leiristä.

Metsässä aurinko paistoi lähes samalla tavalla kuin leirissä, sillä puissa ei ollut lehden lehteäkään. Maa kimalteli kuurassa ja kuivuneet lehdet rasahtelivat tassujen alla. Partio suuntasi lähelle Usvaklaanin ja Lehtiklaanin erottavaa jokea. Rannan läheisyydessä helmeili kevyt jää. Vesi ei liikkunut mihinkään, sillä ei tuullut, joka oli mukava asia, sillä muuten Aaltotassu olisi jäätynyt ulos.
"Älkää kiinnitäkö Lehtiklaanin partioon huomiota." Tulisielu rikkoi hiljaisuuden ja nyökkäsi kohti joen toisella puolella näkyviin astelevia lehtiklaanilaisia.
Aaltotassu ei tunnistanut heistä yhtäkään, hän vain saattoi arvata että viimeisenä kulkeva oli oppilas. Usvaklaanilaiset jatkoivat kulkua eteen päin ja lehtiklaanilaiset tekivät samoin.
"Ärsyttävät meitä tahalleen!", Ukkosmieli murisi.
Viimeisenä kulkeva kermanvalkea naaras virnuili Aaltotassulle ja ilmeisesti myös Valkotassulle, sillä naaras sähisi.
"Käännytään", Tulisielu päätti.
Hänkään ei varmasti ollut jäänyt huomaamatta lehtiklaanilaisten virnuilua.
Partio jatkoi metsään, eikä lehtiklaanilaiset enää nähneet heitä.


Vastaus:

Hyvä tarina! Olet todella taitava kirjoittaja ja varsinkin vuoropuhelut onnistuvat hyvin.
27 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Minttu, Pitkätassu, Pilviklaani

14.01.2018 19:37
Kylmä tuuli tuntui viileältä turkissa. Pitkätassu oli harjoitellut koko aamun, ja nyt käpäliä särki. Rajalla oli ollut useasti viimeaikoina Usvaklaanin hajua, ja rajapartioita järjestettiin monesti päivässä. Monet sotureista olivat väsyneitä, ja pennutkaan eivät käyneet useasti pentutarhan ulkopuolella. He leikkivät vain pentutarhassa, ja sen edessä. Välillä pennut kävivät tervehtimässä Kultahäntää, mutta palasivat kuitenkin nopeasti pentutarhaan. Pitkätassu oli juuri menossa rauhoittelemaan pentuja, sillä halusi heidän elävän tavallista, rauhallista pennun elämää.

Pitkätassun astellessa sisään pentutarhaan pennut olivat kuitenkin jo nukkumassa, ja kuningattaret kehottivat häntä palaamaan myöhemmin. Pitkätassu lähti pentutarhasta, ja lähti parantajan pesään katsomaan pesätoveriaan. Hänen päästyään parantajan pesään Kuuralehti tuli häntä vastaan yrtintuoksuinen turkki sotkussa. "Tulit kai katsomaan Valkotassua?" Parantaja kysyi väsyneenä. "kyllä, kerrotko missä hän on?" Pitkätassu kysyi. Kuuralehti siirtyi, ja Pitkätassu näki Valkotassun sammalvuoteella makaamassa. Ruskea oppilas tassutti ystävänsä luokse, ja Valkotassu heräsi. "Ai, hei Pitkätassu," Valkotassu tervehti. "Hei, Valkotassu, kuinka jalkasi voi?" Pitkätassu kysyi. Nuori oppilas näytti virkeältä, ja harmaa turkki oli suittu aamulla. "Jalka voi jo paremmin, mutten pääse vieläkään liikkeelle." Valkotassun ääni oli vielä uninen, mutta tämän silmät kiiluivat samalla tavalla kuin aina metsällä. "Hyvä," Pitkätassu huokaisi. Hän ei ollut ehtinyt vielä lepäämään, ja tassuja särki aina vain enemmän. "Näytät väsyneeltä," Valkotassu huomautti. "Kannattaisi levätä." Pitkätassu päätti ettei hänen kannattaisi rasittaa Valkotassua, ja päätti totella häntä. "Valkotassu on oikeassa." Tällä kertaa ääni kuului klaanin parantajasta, joka oli tuomassa yrttejä Valkotassulle. Pitkätassu tassutti ulos parantajan pesästä, ja siirtyi oppilaiden pesään. Kuutassu ja Jalavatassu olivat harjoittelemassa, joten Pitkätassu saisi levätä rauhassa hetken. Juuri silloin Aurinkokynsi, joka oli ollut rajapartiossa, juoksi päällikön luo. Pitkätassu huomasi asian olevan tärkeä, joten hän päätti mennä kuuntelemaan. "Usvaklaani hyökkäsi meidän puolellemme rajaa!" Aurinkokynsi tokaisi. "Lähetän taistelupartion, ja sinä johdat sitä," Lumitähti päätti. Hän loikkasi suurkivelle, ja kutsui klaanin koolle. "Taistelupartioon lähtevät Aurinkokynsi, Hiilikynsi, Taivasturkki, Virtasydän, Leijonaviiksi, Pitkätassu ja Jalavatassu. Muut jäävät vartioimaan leiriä kaiken varalta. Minä lähden mukaan taisteluun." Päällikkö lopetti puheensa, ja Pitkätassu huomasi partiosta palanneet oppilaat. Rajapartiossa olivat jo valmiiksi Aamutuuli ja Kivihäntä, ja Aurinkokynsi oli juossut leiriin kertomaan Usvaklaanista.

Partion päästyä perille rajalle Aamutuuli ja Kivihäntä olivat alakynnessä. Hopeatähti uhkaili hyökkäyksellä leiriin, ja Usvaklaanin soturit olivat piirittäneet heidät. Silloin yksi sotureista, Varishäntä, huomasi partion. "Katso, Hopeatähti," Varishäntä rääkäisi partion lähestyessä heitä. Pitkätassu etsi joukosta oppilaan, ja tuijotti sitä. "Hyökätkää!" Huusi Lumitähti sotureilleen, ja kahdelle oppilaalle. Pitkätassu loikki oppilaan luokse, ja alkoi näykkiä tätä. Oppilas taas kosti tönäisemällä Pitkätassun kumoon. Pitkätassu kokeili Valkotassun liikettä, ja onnistui siinä. Usvaklaanin oppilas kaatui lumeen, ja Pitkätassu sai tilaisuuden nousta. Usvaklaanin oppilas nousi myös, ja raapaisi Pitkätassua poskelle. Verta alkoi valua valkeaan maahan, ja Pitkätassu päätti kostaa oppilaalle. Hän alkoi huitoa tätä kynnet esillä, ja sai kuin saikin pari osumaa. Usvaklaanin oppilas suuttui, läimäisi Pitkätassua lapaan kaataen tämän kumoon. Silloin Jalavatassu saapui auttamaan Pitkätassua, ja ruskea oppilas sai aikaa nousta ylös. Jalavatassu huitoi oppilasta, ja Pitkätassu näykki tätä mahasta. "Usvaklaani, perääntykää!" Sen kuultuaan jokainen Usvaklaanilainen lähti takaisin omalle reviirilleen. "Taistelit hyvin," Jalavatassu sanoi Pitkätassulle. "Kiito," Pitkätassu vastasi. "Palataan takaisin leiriin!" Lumitähden ääni oli terävä. Hän ei selvästikään olisi halunnut taistella. Moni sotureista oli loukkaantunut, ja Pitkätassulla oli myös pari haavaa, joista tihkui verta edelleen.

Kissojen palattua leiriin Kuuralehti oli heitä vastassa. "Onko pahoja loukkaantumisia?" Parantaja kysyi huolestuneena. "Ei, pieniä haavoja vain," Lumitähti vastasi. Pennut kiiruhtivat ulos pentutarhasta, mutta kuningattaret kuitenkin hakivat heidät takaisin. "Pitkätassu!" Pitkätassu kuuli Valkotassun kutsuvan itseään. Oppilas tassutti parantajan pesään Valkotassun luo. "Oletko kunnossa?" Valkotassu kysyi huolestuneena pesätoveriltaan. "Kyllä, pari naarmua vain," Pitkätassu vastasi. Hän oli enemmän huolissaan klaanitovereistaan, kuin itsestään. Pitkätassu toivoi, että kaikki saataisiin pian kuntoon.

Klaaniuutiset: Lumitähti kunnossa. Aamutuulelta revennyt korva, pari naarmua. Hiilikynnellä haava lavan kohdalla. Kivihännällä pari naarmua, Taivasturkilla myös. Aurinkokynnellä jalassa haava, ei kovin syvä. Virtasydämen tassu taittunut, ei pahasti, ja pari naarmua. Leijonaviiksen lavassa haava, ei kovin syvä. Jalavatassulle tuli haava tassuun, ja pari muuta naarmua. Pitkätassulla haava poskessa, ja korva vähän revennyt.

Vastaus:

Kiva tarina! Hyvä, että muistit klaaniuutiset. Itseltäni tuuppaa unohtumaan hups :D
19 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Minttu, Jääpentu, Pilviklaani

13.01.2018 15:11
Jääpennun hengitys huurusi kylmässä ilmassa tämän astellessa kohti oppilaiden pesää. Hänen päästyään perille Pitkätassu tuli ulos pesästä. "Mitä nyt, Jääpentu?" Pitkätassu kysyi lempeällä äänellä. "Voitko esitellä leiriä minulle, kun en viime kerralla nähnyt kaikkia paikkoja?" Jääpentu kysyi. "Tietysti voin," vastasi Pitkätassu. Tämä tassutti ulos oppilaiden pesästä, ja lähti kohti parantajan pesää. "Onko tuo parantajan pesä?" Jääpentu kysyi. "Kyllä," Pitkätassu vastasi. Naaraan pitkä, ruskea turkki laahasi maata, sillä lunta oli kasoittain. Sitten oli vuorossa päällikön pesä. "Tuossa on Lumitähden pesä," Pitkätassu kertoi. "Sinne ei saa mennä jos ei ole tärkeää asiaa." Jäätassu mietti, miksi päällikölläkin oli oma pesä. Hän oli nähnyt viimeksi vain sotureiden ja oppilaiden pesät, sekä tarpeidentekopaikan. Pentutarha taas oli hänelle jo valmiiksi tuttu. "Oletkin tainnut nähdä jo muut paikat," Pitkätassun nauku herätti Jääpennun ajatuksista, ja Jääpentu nyökkäsi. "Hyvä, minun pitää lähteä harjoittelemaan," ruskea oppilas sanoi, ja tassutti pois. "Minä jään sitten yksin, kun eivät muut pennut halua minua mukaan," Jääpentu naukaisi hiljaa.

Myöhemmin Jääpentu palasi pentutarhaan. hän oli opetellut taisteluliikkeitä, joita Kuutassu ja Jalavatassu olivat näyttäneet. Jääpentu oli oppinut ainakin kaadon ja pari muuta helppoa liikettä. Ainakin tämä ajatteli osaavansa ne nyt. "Hei, voidaanko leikkiä Lehtiklaanin hyökkäystä?" kysyi Liekkipentu, joka jahtasi parhaillaan emonsa häntää. Kyyhkypentu, Vaahterapentu ja Sulkapentu suostuivat heti. Sulkapentu ja Jääpentukin päättivät alkaa leikkiin. Pennut kiemurtelivat toistensa kimpussa pitkään, ja Jääpennulla oli hauskaa. Myöhemmin illalla pentujen lopetettua leikki, oli aika käydä nukkumaan. Virtasydän tuli vielä tervehtimään pentuaan, ja toi samalla hiiren kuningattarille. "Hyvää yötä, Jääpentu," Yölintu kuiskasi, ja Jääpentu nukahti.

Vastaus:

Ihana tarina, saat 8 kp:ta.

- Kuu

Nimi: Varpu, Valkotassu, Pilviklaani

13.01.2018 08:36
Oli aikainen lehtikadon aamu ja Valkotassu oli lähdössä aamupartioon. "Valkotassu, tule jo!"Jalavatassu huusi hänelle iloisena. "Tämä on ensimmäinen partiosi, eikö sinua jännitä yhtään?" Kuutassu puuttui puheeseen. "Valkotassu ja Jalavatassu!" Heidän mestarinsa huusivat heille jo muuten lähtövalmiista partiosta. "Tullaan, tullaan!" Valkotassu ja Jalavatassu huusivat takaisin. Sitten he lähtivät mestariensa ja Aurinkokynnen perään. Lumi narskui heidän käpäliensä alla, kun he tassuttivat ulos leiristä. "Juostaanko kilpaa?" Jalavatassu kysyi. "Partiossa ei juosta kilpaa," Hiilikynsi sanoi. "Höh, minulla on nälkä," Jalavatassu sanoi. "Voimmeko saalistaa takaisin tullessa?" Hän kysyi. "Voimme saalistaa takaisin tullessa, mutta ensin merkitään raja," Aurinkokynsi vastasi. He tarkistivat rajan nopeasti. Sitten he lähtivät saalistamaan. Valkotassu huomasi pensaan jurella tuoreen hiiren tuoksun ja lähti seuraamaan sitä. Pian hän näki edessään laihan hiiren. Hän kyyristyi ja loikkasi salamana hiiren kimppuun. Hän puraisi hiirtä niskasta ja jätti sen hetkeksi pensaan alle suojaan, koska hän oli huomannut edempänä pulskemman puoleisen orava ja lähti vaanimaan sitä. Hän tappoi oravan nopealla puraisulla niskaan. Valkotassu kävi hakemassa hiirensä ja lähti sovittuun tapaamis paikkaan. Muut odottelivat jo siellä Valkotassua. Muut olivat napanneet kaksi hiirtä yhden jäniksen ja pienen päästtäisen. He lähtivät kävelemään kohti leiriä, mutta pysähtyivät, kun Jalavatassu, joka oli kävellyt joukon perällä päästi huudon. Kaikki kääntyivät katsomaan mitä oli tapahtunut. Jalavatassu oli kunnossa, mutta Valkotassun jalka oli juuttunut kaninkoloon. He saivat vedettyä hänet irti. He veivät Valkotassun parantajalle. "Kuuralehti!" He huhuilivat parantajaa. Kuuralehti tuli kiireen vilkkaa pesästään. "Mitä tapahtui?" Hän kysyi. "Voi ei näyttä pahalta!"Hän huudahti nähdessään Valkotassun jalan.

Vastaus:

Voi ei, toivottavasti Valkotassun jalka saadaan pian kuntoon.
Saat 8 kp:ta.

Haluaisin myös muistuttaa, että tarinan loppuun tulisi kirjoittaa huomautus klaaniuutisiin kuuluvista tapahtumista, tässä tapauksessa Valkotassun loukkaantumisesta. Muistathan jatkossa kirjoittaa huomautukset :3

- Kuu

Nimi: Minttu, Pitkätassu, Pilviklaani

13.01.2018 08:32
Pitkätassu näki oranssin turkin vilahtavan pusikossa. Hän lähti seuraamaan lumen peittämistä puskista kuuluvaa kahinaa. Lunta oli enää vähän, mutta Pitkätassu ei silti halunnut liata turkkiaan kylmällä lumella. Valkoinen ei sopinut hänen ruskeaan karvapeitteeseensä. "Yllätyshyökkäys!" huusi Leijonaviiksi loikatessaan Pitkätassun kimppuun. Tämän oranssi turkki oli nyt sotkussa, ja kun hän kaatoi Pitkätassun maahan, se sotkeutui entistä enemmän. Pitkätassu ei aikonut antaa mestarinsa voittaa itseään, joten hän läimäytti tätä tassullaan, nousi, valmistautui hyökkäykseen, ja loikkasi päin oranssia kollia. tämä horjahti, mutta pysyi kuitenkin pystyssä. Silloin Valkotassu ja Hiilikynsi saapuivat paikalle, ja Leijonaviiksi sekä Pitkätassu lopettivat harjoittelun. "Mitä nyt?" kysyi Pitkätassu. "Ajattelimme, että jos lähtisitte metsästämään kanssamma," vastasi Valkotassu. Tämän turkki oli vasta suittu, joten Pitkätassukin alkoi puhdistaa omaansa. "Tietysti tulemme," Leijonaviiksi vastasi. Kollin silmät kiiluivat, ja tämä ei tuntunut piittaavan kirpeästä tuulesta. Sitten kissat lähtivät saalistamaan.

Pitkätassu haistoi kanin. Hän lähti hiipimään kohti tuoretta tuoksua, ja pian hän näki jo laihan kanin, joka seisoskeli paikallaan. Pitkätassu loikkasi saaliin kimppuun, ja antoi sille tappopuraisun niskaan. Kultahäntä ilahtuisi kanista. Pitkätassu lähti etsimään lisää riistaa, vaikka uskoi muilla olevan parempi saalistusonni.

Myöhemmin Pitkätassu ja Valkotassu päättivät lähteä harjoittelemaan kaksin. Valkotassu esitti Usvaklaanin soturia, ja Pitkätassu oli Pilviklaanilainen. "Minä hyökkään ensin sinun reviirillesi," Valkotassu sanoi, ja loikkasi Pitkätassun kimppuun. Pitkätassu ehti väistää, ja tönäisi Valkotassun kumoon. Sitten hän läimäytti Valkotassua, mutta tämä taas kosti nappaamalla Pitkätassun jaloista kiinni kaataen tämän kumoon. Valkotassu nousi, mutta Pitkätassu päätti kokeilla Valkotassun liikettä. Hän koukkasi Valkotassulta jalat alta, ja tämä kaatui uudestaan lumeen. Pitkätassu nousi, ja painoi tassullaan Valkotassua maahan, niin ettei tämä päässyt nousemaan. Seuraavaksi oli Pitkätassun vuoro hyökätä Pilviklaanin reviirille. Tämä tönäisi Valkotassua, mutta Valkotassu osasi väistää, ja tönäisikin itse Pitkätassun kumoon. Pitkätassu yritti koukata Valkotassulta jalat alta, mutta Valkotassu väisti, ja Pitkätassun oli noustava. Valkotassu läimäytti pitkätassua poskelle, kun tämä loikki takaisin joen toiselle puolelle. "Voitit!" hän huudahti astellessaan takaisin Valkotassun luo. "Et uskalla haastaa minua enää," Valkotassu kiusoitteli. Nuoret oppilaat astelivat kohti leiriä, joka näkyi vielä monen ketunmitan päässä.

Vastaus:

Hieno tarina, saat 11 kp:ta.

- Kuu

Nimi: Minttu, Pitkätassu, Pilviklaani

12.01.2018 19:36
Lumi narskui Pitkätassun käpälien alla. Hän tunsi tuulen hennon kosketuksen viiksissään, ja haistoi riistan metsäisen tuoksun astellessaan kohti Usvaklaanin rajaa. Hän kulki partiossa mestarinsa, ja Parin muun kissan kanssa. ”Aletaan saalistaa,” sanoi metsästyspartiota johtava Virtasydän. ”Selvä,” vastasi Pitkätassu, ja loikki syvemmälle metsään. Huomatessaan pulskan oravan, hän laskeutui vaanimisasentoon, hiipi lähemmäs oravaa, loikkasi tämän kimppuun ja antoi tappopuraisun niskaan. Silloin Virtasydän loikki hänen luokseen. ”Hyvin napattu, Pitkätassu,” Virtasydän kehui nuorta oppilasta. ”Kiitos,” vastasi Pitkätassu laskien oravan maahan. ”Jatka samaan malliin!” Virtasydän huudahti tassutellessaan pois. Pitkätassu lähti eri suuntaan haistaessaan hiiren tuoreen hajun. Pian hän erotti hiiren lumen seasta, ja lähti hiipiminen tätä kohti. Silloin hiiri kuitenkin kuuli hänet, ja kipitti nopeasti karkuun. ”Hiirenpapanat!” Pitkätassu murahti. Hän lähti tassuttamaan kohti oravaansa, otti sen maasta, ja lähti tassuttamaan Virtasydämen tuoretta hajua kohti.

Myöhemmin leirissä Valkotassun ja Pitkätassun syötyä, he päättivät levätä hetken. Kuutassu ja Jalavatassu kuitenkin pyysivät heitä metsälle, ja oppilaat lähtivät yhdessä kohti Usvaklaanin rajaa. Siellä he kohtasivat rajapartion Usvaklaanista. ”Mitä te pennut täällä teette?” Kysyi yksi Usvaklaanin sotureista halveksuvasti. ”Emme me ole pentuja, vaan oppilaita!” Pitkätassu huudahti soturille. ”Ilmiselviä Pilviklaani karvapalloa,” tokaisi yksi sotureista. ”Hiirenaivoja!” ilkkui toinen. ”Itse olette!” Kuutassu naulaksi värisevällä äänellä. Valkotassu katsoi sotureita nojaten Pitkätassun. Pitkätassu päätti ettei heidän kannattaisi alkaa kinata Usvaklaanilaisten kanssa. ”Tulkaa, mennään muualle,” hän tokaisi. ”Sopii minulle,” Kuutassu vastasi. Oppilaat tassuttivat pienelle joelle, ja kävivät makaamaan. Siinä he lepäsivät, kaikki vierekkäin. Kukaan ei välittänyt lumesta, ja he makasivat joella pitkään.

Myöhemmin Pitkätassu ja Valkotassu lähtivät harjoittelemaan mestareidensa kanssa. ”Minä ja Pitkätassu yritämme päästä sille joelle. Te yritätte estää meitä.” Sen kuultuaan Pitkätassu valmistautui loikkaamaan jäähtyneelle joelle. Hän sai kuitenkin vastaansa Valkotassun, ja he aloittivat taistelun. Pitkätassu läpsäytti tassullaan Valkopentua naamalle, ja tämä taas kosti nappaamalla Pitkätassun käpälistä kaataen tämän kumoon. Pitkätassun mestari taas oli päässyt joelle, ja julisti sen omakseen. Kissat palasivat leiriin, ja Pitkätassu asteli oppilaiden pesään Valkotassun kanssa. Hän käpertyi makuulle sammslen päälle, ja nukahti.

/ / aika lyhyt tarina

Vastaus:

Minusta tämä tarina ei ainakaan ollut lyhyt, vaan juuri sopivan pituinen :3
Saat 10 kp:ta.

Ja nyt moittimaan itseäni, kun kissoilta puuttuu mestareita...


- Kuu

Nimi: Varpu, Höyhenpentu, Pilviklaani

08.01.2018 16:13
Oli kylmä ja kirkas lehtikadon aamu, kun Höyhenpentu heräsi kippuralta emonsa vierestä. Höyhenpentu huomasi muiden pentujen olevan jo hereillä. Hän kuuli Jääpennun kutsuvan itseään leikkimään Lehtiklaanin hyökkäystä. ”Sulkapentu ja Jääpentu te olette Lehtiklaanin sotureita ja hyökkäätte meidän leiriimme. Minä ja Höyhenpentu puolustamme leiriä,” Vaahterapentu sanoi. ”Entä Kyyhkypentu?” Höyhenpentu kysyi. ”Hän ei halunnut tulla mukaan,” Vaahterapentu jatkoi. ”Aargh!” Sulkapentu huusi hyökkäyshuudon. Sulkapentu ja Jääpentu lähtivät juoksemaan kohti Vaahterapentua ja Höyhenpentua. Jääpentu loikki Höyhenpennun luokse, ja aloitti leikkitappelun. He läpsivät toisiaan niin kauan kunnes Höyhenpentu kierähti pois Jääpennun ulottuvilta ja veti tältä jalat alta. Hahtuvaturkki oli nähnyt pentujen leikit pentutarhan suulta ja alkoi iloisena kehua pikkuistaan hienosta liikkeestä. ”Sinusta tulee mahtava soturi,” hän sanoi Höyhenpennulle. ”Me estimme Lehtiklaanin hyökkäyksen!” Vaahterapentu iloitsi. ”Syömään!” Hahtuvaturkki huusi Höyhenpennulle. ”Okei!” Höyhenpentu vastasi. Hän söi puolikkaan hiiren ja hänen emonsa söi loput. Sitten he menivät nukkumaan.

Vastaus:

Hieno tarina, Pilviklaani saa tulevaisuudessa hienoja uusia sotureita :D
Saat 5 kp:ta.

- Kuu

Nimi: Minttu, Jääpentu, Pilviklaani

08.01.2018 15:43
Jääpentu huomasi Höyhenpennun, joka istui pentutarhassa katselemassa Sulkapennun ja Kyyhkypennun leikkiä. Vaahterapentu nukkui vielä, sillä oli vasta aikainen lehtikadon aamu. "Oletkin näköjään hereillä," Jääpentu sanoi. "Juu, heräsin vasta, mutta voitko leikkiä kanssani?" kysyi Höyhenpentu. "Tietysti," Jääpentu vastasi. Hän haki sammalpallon Höyhenpennun pyynnöstä, ja he aloittivat. Höyhenpennulla näytti olevan hauskaa, ja Jääpentu halusi pyytää mukaan myös Sulkapennun, Kyyhkypennun ja Vaahterapennun. Pian kaikki pennuista leikkivät iloisesti yhdessä, kunnes Yölintu, Villikukka ja Hahtuvaturkki keksivät lähettää pennut ulos. Silloin Virtasydän saapui tuomaan kuivia sammalia kuningattarille. Jääpentu ja Höyhenpentu tassuttivat yhdessä etsimään Kuutassua ja Jalavatassua, sillä he halusivat pyytää oppilaat näyttämään taisteluliikkeitä pentutarhalle. Kyyhkypentu ja Vaahterapentu sen sijaan menivät soturien pesälle leikkimään pomppua.

Hetken kuluttua Jääpentu, Höyhenpentu ja heidän seuraansa liittynyt Sulkapentu löysivät Kuutassun ja Jalavatassun, jotka olivat juuri palanneet metsältä. "Voittekjo tulla kohta pentutarhaan näyttämään taisteluliikkeitä?" kysyi Jääpentu. "Kai me voimme, illalla," vastasai Jalavatassu hajamielisesti. Häntä ei selvästikkään kiinnostanut pentujen leikit. "Tietysti voimme," korjasi Kuutassu vilkaisten Jalavatassuun äkäisesti.

Myöhemmin illalla Kuutassu ja Jalavatassu tulivat pentutarhaan näyttämään taisteluliikkeitä, aivan kuten Jääpentu oli suunnitellutkin. "Ja tämä liike on kierto," Kuutassu kertoi näyttäessään oppimansa liikkeen. Pennuista se näytti monimutkaiselta. "Ja nyt on minun vuoroni!" huudahti Jalavatassu kiukkuisena, sillä Kuutassu oli näyttänyt jo kolme liikettä peräkkäin, ja hän itse oli saanut näyttää vain yhden. Silloin Aamutuuli saapui pentutarhalle. "Kuutassu, Jalavatassu, tulisitteko tänne?" hän kysyi. Oppilaat tassuttivat varapäällikön luokse reippaasti. Yölintu kutsui Jääpennun nukkumaan. Villikukka kutsui omat pentunsa, ja Hahtuvaturkki Höyhenpennun. Jääpentu käpertyi emonsa viereen, ja nukahti.

Vastaus:

Kirjoitit hienosti pentujen päivittäisistä puuhista. Mukavaa, että oppilaat näyttivät joitakin taisteluliikkeitä :3
Saat 8 kp:ta.

- Kuu

Nimi: Minttu, Jääpentu, Pilviklaani

07.01.2018 19:32
Lehtikadon kylmä tuuli puhalsi sisään pentutarhaan, jossa Jääpentu ja Sulkapentu leikkivät. Yölintu katseli pentujen touhuja väsyneenä. Silloin Virtasydän tuli tuomaan Yölinnulle varpusen. Jääpentu loikkasi isänsä hännän kimppuun, ja huitoi sitä käpälillään. ”Jääpentu, tulisitko tänne?” Yölintu kysyi väsyneellä äänellä. ”Joo,” vastasi Jääpentu, ja hassutti emonsa viereen. ”Aika käydä nukkumaan,” Yölintu sanoi, ja nuolaisi Jääpentua korvien välistä. Jääpentu huomasi Virtasydämen lähteneen. Hän kävi makuulle emonsa viereen, ja nukahti.

Lumi narskui Jääpennun astellessa kohti leirin sisäänkäyntiä. Vaahterapentu tassutti hänen vierellään kevein käpälänaskelin. Maa oli valkoisen lumen peitossa, ja kun Jääpentu kiri Kyyhkypentua, joka oli nopeampi tarpomaan lumessa, hän tunsiniskaansa tarttuvat terävät hampaat...
Silloin Jääpentu heräsi. Yölintu kantoi häntä takaisin tyhjille sammalille. ”AI sinä heräsit,” Yölintu sanoi unisena. ”Minne sinä viet minut?” Jääpentu kysyi. Yölintu oli herättänyt hänet, ja nyt häntä väsytti kamalasti. ”Vien sinut takaisin makuusijalle, koska lähdit kävelemään unissasi. Onneksi et ehtinyt ulos pentutarhasta,” sanoi Yölintu. Sitten hän laski Jääpennun varovasti alas pehmeille sammalille, ja kävi makuulle hänen viereensä. Jääpentu nukahti hetkessä, mutta Yölintu ei meinannut saada unta ollenkaan.

Aamulla Jääpentu heräsi kylmään tuulenpuuskaan. Vaahterapentu, Kyyhkypentu ja Sulkapentu nukkuivat vielä. Jääpentu kuuli Jalavatassun äänen ulkoa, kun tämä kinasi Kuutassun kanssa. Silloin Sulkapentukin heräsi. Hän loikki Jääpennun luokse. ”Leikitäänkö?” Hän kysyi. ”Selvä,” vastasi Jääpentu, ja he loikkivat kohti sammalpalloa. ”Kunpa Jääpentu pysyisi pentuna ikuisesti,” kuiskasi Yölintu niin hiljaa, ettei kukaan muu kuullut. Hän katsoi Jääpentua, kun tämä loikki sammalpallon kimppuun. Tämä ei tainnut välittää lehtikadon kylmästä ilmasta.

Vastaus:

Muutamia kirjoitusvirheitä, muttei se haittaa. Oli hauska idea kirjoittaa Jääpennun unesta, ja varsinkin unissakävelystä! :D
8 kokemuspistettä.

- Hunaja YP

Nimi: Blaze~Täpläsade~Usvaklaani

07.01.2018 13:28
Täplikäs naaras asteli ruskean ruohon ja jään päällä, kantaen varpusta suussaan. Hän vierellään kulki vaaleanharmaa kolli, jolla oli myös saalista suussaan. Kaksikko oli ollut koko aamun metsällä saalistamassa, vaikka lehtikadon aikaan ei paljoa ristaa löytynyt.
"Olisin saanut sen rastaan kiinni, jos en olisi liukastunut! Hiirenpapanat!" Juovikas kolli kirosi kauhaisten irtonaisen jäänpalan ilmaan.
"Varo Aaltotassu!", naaras hypähti yhtäkkiä taakse väistääkseen jäänpalan.
"Anteeksi, Täpläsade. Minua vain niin harmittaa", Aaltotassu sanoi hiljaa.
Täpläsade naurahti ja tönäisi pentuaan hellästi.
"Et vain jaksa odottaa, että sinusta tulee soturi, vai mitä?"
Aaltotassu tuhahti, mutta nyökkäsi sitten.
"Niin kai... mutta Varpukynsi ei halua päästää minua vielä soturiksi." Kissat työnyivät leiriin sisään.
Leirissä ei ollut sen valoisampaakaan, kuin metsän puiden alla. Aaltotassu värähti nähdessään Varpukynnen tulevan ulos soturienpesästä, ja Täpläsade tiesi harjoitusten alkavan.
"Harjoittele sitten oikein ahkerasti, että pääset pian soruriksi", Täpläsade naukaisi.
Aaltotassu nyökkäsi hymyillen ja juoksi mestarinsa luokse. Täpläsade pudotti varpusen matalaan tuoresaaliskasaan. Naaras valitsi leiristä itselleen mukavan lepo paikan, ja yritti rentouttaa lihaksensa. Maa oli aivan kohmeessa ja se sai lyhytkarvaisen Täpläsateen kylmettymään.
"Minä sitten en pidä lehtikadosta", hän mutisi ja veti itsensä kippuraan.

"Täpläsade, hei Täpläsade!" Ääni pyyhkäisi unen tiehensä, kuin tuuli lehden.
Naaras nosti päänsä ja kohtasi Varishännän keltaiset silmät.
"Mitä nyt, miksi herätit minut? Näin juuri ihanaa unta, että kahlasin viherlehden aikaisessa purossa ja aurinko lämmitti niskaani." Täpläsade kehräsi unelleen.
"Ei tässä mitään muuta, mutta nyt on jo pimeä ja sinä nukut täällä ulkona, että tulin hakemaan sinut pesään", Varishäntä katsoi, kun Täpläsade nousi.
"Kiitos, olisin muuten varmaan jäätynyt ja viettänyt seuraavat päivät Sumuhännän luona", naaras hymähti ja asteli soturienpesän lämpöön Varishäntä perässään.

//Aika lyhyt tarina :P //

Klaaniuutiset: Eipä mitää oikeestaa

Vastaus:

On niitä lyhyempiäkin tarinoita nähty (muun muassa omiani), älä huoli!
Vaikka tarinassa ei tapahtunutkaan paljoa, sitä oli mukava lukea. Muutama kirjoitusvirhe kuitenkin löytyi, esimerkiksi lepopaikka kirjoitetaan yhteen, mutta se ei lukemista juurikaan häirinnyt!
9 kokemuspistettä.

- Hunaja YP

Nimi: Leivopentu, Usvaklaani, Titta VYP

05.01.2018 11:59
Leivopentu katsahti kyllästyneenä veljiinsä.
”Minä olen kyllästynyt leikkimään tätä typerää leikkiä. Olemme jo pian oppilaita, meidän pitäisi jo harjoitella taistelemista ja muuta”, naaras sanoi kärttyistästi. Samassa Jääpentu vakavoitui ja totesi asiallisesti:
”Olet oikeassa, mutta nyt ei ole aikaa. Minä tästä menen.” Ja Jääpentu oli jo sanottuaan hävinnyt jonnekin. Leivopentu kääntyi huokaisten katsomaan Haukkapentua.
”Sinähän ehdit varmasti harjoitella kanssani, ehdithän?” Pentu kysyi katsellen hieman anelevalla katseella. Haukkapentu näytti huvittuneelta, ja se ärsytti suuresti Leivoa.
”Älä sinä vain virnuile, vaan vastaa kysymykseeni”, Leivopentu totesi kärsimättömästi.
”Hyvä on, kyllä minä hetken ehdin. Mutta minua kyllä väsyttää hirveästi, joten menisin mielummin nukkumaan”, Haukkapentu sanoi, mutta nähdessään sisarensa pettyneen katseen hän virnisti.
”Hyvä on, hyvä on kyllä minä hetken taistelen kanssasi. Mutta minä olen varma, että sinusta ei ole mitään vastusta minulle”, Haukkapentu sanoi kiusoittelevasti.
”Sehän nähdään”, Leivopentu vastasi ja hyökkäsi veljensä kimppuun. Haukkapentu väisti Leivon hyökkäyksen taitavasti ja hyökkäsi sen sijaan siskonsa selkään. Pienikokoinen Leivopentu jäi paljon isomman veljensä alle, ja vaikka kuinka hän yritti potkia ja pyöriä pois Haukkapennun alta, hän ei siinä onnistunut. Leivopennun katse muuttui turhautuneeksi, mutta viimeinen kova potku sai Haukkapennun väistämään ja naaras nousi äkkiä ylös iloinen ilme kasvoillaan. Uusi hyökkäys oli jo alkamassa, mutta Leivopentu pysähtyi siihen paikkaan kuullessaan emonsa äänen.
”Kuulkaas pikkuiset, olisi aika tulla takaisin pentutarhaan, ulkona on kylmä”, Taivaantuuli sanoi kävellessään pentujensa luokse. Taivaantuuli tuli Leivopennun viereen ja nuolaisi pentuaan. Leivopentu astui kauemmas kasvoillaan ärtyisä ilme.
”Eihän täällä ole edes kylmä, ja pitkä turkkini suojaa minua kylmältä”, Leivopentu sanoi äkäisesti emon keskeytettyä harjoittelu. Taivaantuuli katsoi epäilevästi pentuaan, ja Leivopennun huonoksi onneksi samassa kylmä tuulenpuuska värisytti pentua.
”Vai ei sinulla ole kylmä. Mutta tulkaa nyt muutenkin, alkaa olla myöhä”, Taivaantuuli sanoi hymyillen. Leivopentu huokaisi ja katsoi Haukkapentuun hakeakseen tukea vastalauseille, mutta Haukkapentu oli jo kuuliaisena menossa pentutarhalle päin. Leivopentu puuskahti ja kuiskasi hiljaa:
”Petturi.”

Leivopentu heräsi nälkäisenä seuraavana aamuna. Hän avasi silmänsä ja katseli ympärilleen hämärässä. Aurinko ei ollut noussut ja pentutarhassa kaikki vielä nukkuivat. Leivopentu nousi hiljaa emonsa kyljestä ja venytteli nopeasti. Venyteltyään pentu hiipi hiljaa ulos, ja istui aukion laidalle katselemaan kissojen liikkeitä. Aamupartio oli lähdössä, ja muut kissat touhusivat kuka mitäkin. Moni oli lähdössä metsästämään, sillä oli lehtikadon aikana riistaa ei löytynyt paljoa ja sitä tarvittiin kuitenkin paljon pennuille, kuningattarille, klaaninvanhimmille ja sairaille, jotka eivät sitä itse pystyneet metsästämään. Leivopentu istui jonkin aikaa paikoillaan, mutta nähdessään isänsä tämä nousi ja juoksi hänen luokseen.
”Hei Leivopentu, mitä sinä täällä teet näin aikaisin aamulla?” Kotkasydän kysyi ja kietoi häntänsä pentunsa ympärille.
”Minua ei enään nukuttanut, ja minulla on nälkä”, Leivopentu sanoi. Kotkasydän hymyili ja sanoi iloisesti:
”Ajattelin lähteä juuri metsästämään, voin yrittää löytää sinulle jotain, jollet ole siihen mennessä saanut mitään.” Leivopentu kehräsi ja totesi hivenen surumielisesti:
”Toivoisin kovasti, että meistä tulisi jo pian oppilaita niin voisimme auttaa klaania”
”Älä huoli, klaanin auttamiseen tulee vielä monia tilaisuuksia, nauti nyt leikkimisestä ja vapaasta kun vielä voit ja tutustu klaanin eri tehtäviin”, Kotkasydän sanoi ja totesi heti perään:
”Kuule, minun täytyy nyt lähteä, katsotaan jos ehdin leikkiä kanssanne vielä tänään.” Leivopentu hymyili ja vilkutti hännällään isälleen, kun tämä lähti menemään. Naaras huokaisi hiljaa ja lähti sitten katsomaan, olisiko tuoresaaliskasassa mitään. Tuoresaaliskasa oli melkein tyhjä, vain yksi laiha hiiri ja pari jotain lintua. Leivopentu nosti hiiren suuhunsa ja oli jo menossa pesälle sen kanssa, mutta keksi vielä paremman idean ja juoksi klaaninvanhimpien pesälle. Siellä oli tällä hetkellä vain yksi asukas, Savukuono. Leivopentu kurkisti sisään, ja nähdessään Savukuonon olevan hereillä hän käveli sisään ja laski saaliinsa maahan Savukuonon eteen.
”Toin sinulle ruokaa. Voisitko kertoa jonkun kivan tarinan syötyäsi?” Leivopentu kysyi hymyillen iloisesti. Hän oli pitänyt Savukuonosta heti tutustuttuaan, sillä vaikka kolli oli välillä kärttyisä hän kertoi kuitenkin hyviä tarinoita ja oli osan ajasta hyvin ystävällinen pennuille.
”Kiitos paljon, mutta minä olen jo syönyt, syö sinä se tuon ystäväsi kanssa niin kerron teille samalla tarinan”, Savukuono vastasi viitaten ovelle. Leivopentu käännähti, ja näki oviaukolla Kaikupennun. Hän kutsui naaraan hännällään lähemmäs ja ojensi tälle hiirtä. Kaikupentu asteli varoen Leivopennun viereen, mutta asettui istumaan ja syömään Leivopennun iloksi. Savukuono katsahti pentuihin, ja kun he katsoivat takaisin kolli aloitti hiljaisella äänellä:
”No niin, tarina alkaa yhtenä juuri tällaisena talvisena päivänä, kun minä olin vielä pentu, teitä hieman nuorempi...”

Leivopentu ja Kaikupentu nauroivat iloisesti tarinan lopulle. Naaraiden mielestä oli ollut hauska kuulla Savupennun nuoruudesta, vaikkakin Leivopentu oli jo kuullut tarinan aiemmin. Pennut kiittivät ja lähtivät ulos pesästä hymyillen. Kumpikin lähti eri suuntaan, Kaikupentu pentutarhalle ja Leivopentu isänsä luokse, jonka oli nähnyt palaavan.

//Joo tää nyt loppu vähän tällee oudosti mut en oikeen keksiny mitään lopetusta. Ja sanoja on 728

Klaaniuutiset: Ei mitään erikoista tietääkseni :)

Vastaus:

Aww, pentutarinat ovat niin söpöjä! <3
Teksti oli sujuvaa, lopussa olisin itse vain laittanut 'Savupennun nuoruudesta' -kohdan tilalle 'Savukuonon nuoruudesta'. Tätä tarinaa oli ihana lukea, kiitos!
24 kokemuspistettä.

Leivopennun ja hänen sisaruksensa voisi nostaa oppilaiksi, nostan heidät tänään jos ehdin.

- Hunaja YP

Nimi: Hunaja YP, Sysisiipi, Tulvaklaani, Vapaasti Roolaus

02.01.2018 20:29
Ilta oli jo pitkällä. Tuuli kävi ikävästi saarekkeen rantaan, ja pienikokoiset jäälautat paiskautuivat rantakalliota vasten heittäen kylmiä pisaroita rantakallioilla harppovien kissojen päälle.
”Onko aivan turvallista mennä nyt uimaan?” Kastetassu kysyi mestariltaan Sysisiiveltä katsellen kauhuissaan virtaavaa vettä. ”Sitä paitsi meidän pitää lähteä heti tämän jälkeen kokoont-”, Kastetassu ei ehtinyt saada lausettaan loppuun, kun Tulvaklaanin varapäällikkö, hänen mestarinsa, keskeytti hänet.
”Kastetassu, luota minuun. Olet taitava uimari, ja vaikka vesi virtaakin kovaa, uskon sinun selviävän aivan hyvin. Jäälautat ovat vaarallisia, varo niitä, ettet lähde virran mukana. Virtaus rauhoittuu eteenpäin mentäessä, mutta ennen sitä sen mukana ajautuu helposti pinnan alle. Kun virtausta ei enää ole, vesi on jo jäätynyt, ja jää on vankkaa – enkä halua sinun joutuvat jään alle!” Sysisiipi huomautti.
Sysisiipi jännitti itsensä, ja ponnisti kalliolta. Hän solahti jäätävään veteen tottuneesti, ja jäi uimaan paikalleen odottamaan oppilastaan. Hetken päästä Kastetassu seurasi perässä, ja joutui selvästi tekemään töitä, ettei olisi lähtenyt virran mukana. Pienikokoiset, heiveröiset jääpalat ympäröivät kaksikkoa, kun he uivat vastavirtaan rinnakkain.
”Noin kymmenen ketunmitan päässä virta muodostaa todella voimakkaan pyörteen. Kastetassu, sinun on mentävä siitä ensin läpi. Matkaan pyörteen toiselle puolelle menee hetki, ja se vaatii paljon voimia. Heti pyörteen jälkeen näet pienen saarekkeen, tai oikeastaan vain korkean kallion, joka nousee vedestä. Nouse sille ja odota siinä minua”, Sysisiipi kehotti oppilastaan. Kastetassu vilkaisi pelokkaana mestariinsa, ja huomasi hänen olevan jo matkan päässä takanapäin, johon hän oli jäänyt uimaan paikoilleen.
Sysisiipi jäi katselemaan oppilastaan, joka suuntasi suoraan kohti pyörrettä. Pyörre oli todellakin suurikokoinen ja siitä oli haastavaa päästä läpi. Kuitenkin, Sysisiipi oli huomannut oppilaansa olevan pienikokoiseksi kissaksi vahva, tarpeeksi vahva selviämään tehtävästä. Alkoi tihuttaa, ja hämärä alkoi muuttua pimeäksi.
Lopulta mestari lähti oppilaansa perään. Sysisiipi ui hiukan lähemmäksi pyörrettä, ja näki oppilaansa olevan jo sen toisessa päässä, ponnistellen suuresti. Kastetassu polkaisi vielä hiukan, ja pääsi lopulta pyörteen toiselle puolelle. Naaras ui kallioille ja lysähti huohottaen hiukan vesirajan yläpuolelle.
Tällä välin Sysisiipi oli uinut pyörteen puoleenväliin. Vesi roiskui, kun määrätietoinen kolli pyrki eteenpäin, ja kohta hänkin nousi rantakalliolle väsyneen oppilaansa viereen.
”No, mitä opit tällä kertaa?” Sysisiipi kysyi katsoen Kastetassua.
”Ensin yritin mennä pyörteen keskeltä... Se ei onnistunut. Luulisin, että opin sen, että pyörteen ulkoreuna työntää hetken pyörteessä uivaa eteenpäin, auttaen matkaa. Eli kun tulen tänne seuraavan kerran, vältän pyörteen keskustaa niin paljon kuin mahdollista?” Kastetassu epäröi. Sysisiipi oli hetken hiljaa.
”Kyllä. Ja nyt lähdemme takaisin leiriin, sen jälkeen suoraan kokoontumiseen. Kuljemme samaa reittiä, oletko varma, että pystyt nyt uimaan pyörteessä?” Sysisiipi kysyi. Hän epäili hiukan oppilastaan, sillä Kastetassu oli selvästi väsynyt. Tästä huolimatta Kastetassu nyökkäsi, laskeutui alas rantakalliolta ja lähti taas pyörrettä kohti. Sysisiipi seurasi perässä, ja he uivat pyörteen läpi leirisaarekkeelle.
Sysisiipi nousi virtaavasta vedestä ja ravisteli turkkiaan. Sade oli lämmintä, ja lumi oli muuttunut osittain jo loskaksi ja vedeksi. Hännällään kolli kehotti oppilastaan seuraamaan, ja he lähtivät leiriä kohti.

// Vapaasti roolaus, tuntui vaan niin tyhjältä tämä tarinasivu... Mietin jonkun erikoisemman harjoituksen mitä mestari voisi tehdä oppilaansa kanssa, ja Tulvaklaani on vaan niin hyvä klaani erikoistehtäville ja -olosuhteille! En oikein tiedä sainko tarinan haluamallani tavalla onnistumaan, kuvailu oli hiukan tönkköä ja kirjoitusvirheitäkin löytyy, mutta päätin lopulta silti julkaista tarinan.

Klaaniuutiset: Ei mitään tärkeää, eli ei päivitettävää klaaniuutisiin.

Vastaus:

Hyvä tarina, oli mielenkiintoista lukea tälläisestä uudesta harjoituksesta ja kirjoitit sen oikein hyvin. Kirjoitusvirheitä en löytänyt yhtään. Kappalejaon olisi voinut laittaa tuohon "Lopulta mestari ..." kohtaan, mutta toimi oikein hyvin näinkin. En tiedä pitääkö minun antaa kp:ta tästä kun on vapaasti roolattava, mutta jos pitäisi niin antaisin sinulle 19 kp:ta :)

Titta VYP

(Sano ihmeessä jos mun pitää laittaa noi kp:t johonkin)

©2018 Kuiskaava Metsä - suntuubi.com