Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

TARINAT

 

Noudatathan klaanien reviirejä ja purojen, jokien, ukkospolkujen yms. sijaintia.

Ohjeita kirjoittamiseen:

- Jos kirjoitat omalla kissallasi, kirjoita nimilaatikkoon kissasi nimi, klaani ja oma nimesi, esimerkiksi Sumuhäntä, Usvaklaani, Täplis YP

- Jos taas kirjoitat vapaasti roolattavalla kissalla, kirjoita nimilaatikkoon kissan nimi, klaani, oma nimesi, ja se, että kissa on vapaasti roolattava, esimerkiksi Leijonankita, Lehtiklaani, Holo VYP, vapaasti roolaus

 - Voit kirjoittaa joko minä tai hän -muodossa:

Juoksin äkkiä leiriin.

Nokitähti juoksi äkkiä leiriin.

 - Vuorosanat kirjoitetaan joko käyttämällä heittomerkkejä: 

 "Kuka sinä olet?"Lumitähti kysyi.

 "Olen Leijonatassu", Leijonatassu vastasi.

 "Ai, se oletkin sinä!" Lumitähti huudahti.

 ...tai käyttämällä vuorosanaviivaa:

 - Kuka sinä olet? Lumitähti kysyi.

 - Olen Leijonatassu, Leijonatassu vastasi.

 - Ai, se oletkin sinä! Lumitähti vastasi.

- Aiheita voivat olla esimerkiksi:

Rajapartio, metsästyspartio, rajataistelu, oppilaan harjoittelu mestareiden kanssa, nimittäjäiset, Tähtiklaanin lähettämä uni, pentujen seikkailuja,  karkaaminen pentutarhasta, elämää klaanissa jne.

Arvioimme tarinoita lähinnä pituuden mukaan, ja annamme yhden kp:n n. kolmeakymmentä sanaa kohden:

450 sanaa jaettuna kolmellakymmenellä= 15 kp:tä

50 sanaa jaettuna kolmellakymmenellä= 1,6 kp:tä = 2 kp:tä

Lisää tietoa Kokemuspisteet -sivulla.

Tarinoiden laadusta voi saada ekstra-kokemuspisteitä.

Kannattaa myös tarkistaa kaikki Maailma -kohdan sivut, yleensä käynnissä on joku tapahtuma, josta voit kirjoittaa.

Kokoontumisista kirjoitetaan täällä, mutta infoa niistä on Kokoontumiset -sivulla. Siellä näkyy esimerkiksi kokoontumisiin pääsevät kissat, ja kokoontumisten ajankohdat.

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kotkasydän, Usvaklaani, Myrsky VYP

17.08.2017 11:13
”Ei, ei noin! Yötassu, keskity! Älä anna huomiosi herpaantua kesken kaiken!” Kotkasydän kajautti ärtyneenä. Kotkasydän ja hänen oppilaansa Yötassu olivat harjoitelleet aamunkoitosta saakka taistelua. Kotkasydän halusi, että Yötassu oppisi mahdollisimman paljon ennen lehtikatoa, ja että hän menestyisi arvioinneissa. Naaraassa oli paljon intoa ja voimaa, ja hänestä tulisi erinomainen soturi.

Yötassu pysähtyi ja tuijotti suurin silmin Kotkasydäntä. Naaras nyökkäsi ja laskeutui maahan uutta hyökkäystä varten. Kotkasydän seisoi vankasti maassa ja odotti iskua. Yötassu loikkasi nopeasti Kotkasydämen toiselle puolelle ja läimäisi käpälällään tämän kylkeä esittäen raapaisua ja loikkasi taaemmas. ”Oliko se parempi?” oppilas kysyi huohottaen. Kotkasydän huokaisi. He olivat yrittäneet edistyneempää lähitaistelua jo paljon, mutta Yötassu ei ottanut oppiakseen iskuja. Kolli ei kuitenkaan voinut olla ihailematta naaraan sisua. Tänäänkin mestari oli torunut vaikka miten paljon, mutta Yötassun motivaatio ei ollut hiipunut.

”Ei, ei, ei! Kun läimäiset, käytä koko vartalosi lihaksia aina häntäsi päähän asti! Muuten horjut helpommin ja isku on jäykkä ja tehoton. Yritä uudelleen, tällä kertaa pura kaikki taistelutahtosi iskuun. Älä läpsi vastustajaa kuin pientä pentua!” Kotkasydän ärähti. ”Se on vaikeaa…” Yötassu sanoi hiljaa. Kiukku kihisi kollin sisällä. Hän oli nukkunut vähän, syönyt vähän, tehnyt paljon partiointia ja muutenkin klaanitehtäviä, auttanut Taivaantuulta pentujen kanssa sekä opetti Yötassua. Kotkasydän hengitti syvään ja sanoi: ”Anteeksi, en saisi suuttua sinulle. Olet tehnyt kovasti töitä ja olen siitä erittäin ylpeä. Yritetään uudestaan”, hän murahti hampaiden välistä ja Yötassu nosti päänsä toiveikkaana.

”Eli minä siis loikkaan sivullesi, raapaisen, syöksähdän vatsallesi ja potkaisen nurin?” Yötassu kertasi ja Kotkasydän nyökkäsi. ”Muistathan kuitenkin että oikea soturi vaihtaa suunnitelmia tarpeen tullessa. Sinulla on nopeasti toimivat aivot, käytä niitä hyvin!” Kotkasydän sanoi ja seisahti aukion keskelle painaen kyntensä tiukasti maahan. ”Valmista?” hän sanoi, ja Yötassu vastasi: ”Valmista on!” Kotkasydän laskeutui tunsi jalkojensa vakauden ja maan niiden alla; hän ei kaatuisi edes myrskyssä.

Yötassu asteli taaksepäin valmiina hyökkäämään. Kotkasydän tiiraili usvan läpi tämän jalkoja ja päätteli tämän hyppäämissuunnan. Yötassun paino oli hivenen toisella jalalla. Sitten oppilas syöksähti vastakkaiseen suuntaan ja Kotkasydän käänsi päätään tämän suuntaan. Hän painoi jalkojaan maata vasten ja jännitti selkälihaksensa. Sitten Yötassun käpälä iskeytyi Kotkasydämen kylkeen todella lujaa. Kotkasydän oli mielessään aidosti yllättynyt. Kivun aalto väreili tänän kehon läpi ja hänen tasapainonsa horjahti enemmän kolmelle jalalle, kun hänen toinen etutassunsa irtosi maasta ja lähti hapuilemaan tasaista maata.

Yötassun refleksit toimivat salamannopeasti ja hän sujahti Kotkasydämen vatsan ali hänen toiselle puolelleen ja iski takajalkansa kollin toiseen kylkeen. Kotkasydän kaatui maahan ja kieri vähän eteenpäin. Yötassu juoksi hänen luokseen ja asetti etutassunsa mestarinsa vatsalle. Kolli yskäisi ja nousi ylös hymyillen. ”Se oli loistavaa, Yötassu! Enemmän tuollaisia tulevaisuudessa!” Kotkasydän kehräsi ja Yötassu kiitti hihkuen ilosta. ”Eiköhän lopeteta tähän. Mennään leiriin ja syödään”, kolli kehräsi ja Yötassu kiitti häntä nopeasti ennen kuin he lähtivät usvaiseen metsään.

Kun Yötassu oli lähtenyt ja mennyt kertomaan muille oppilaille päivästään, Kotkasydän otti tuoresaaliskasasta oravan ja kantoi sitä Taivaantuulelle ja pennuilleen. ”Hei, miten päiväsi meni?” Taivaantuuli kysyi ja katsoi oravaa nälkäisenä. ”Ei mitenkään erityisesti. Olin aamupartiossa ja kouluttamassa Yötassua”, Kotkasydän tokaisi ja istahti alas. Heidän kolme pentuaan, Jääpentu, Leivopentu ja Haukkapentu hyppelehtivät heidän luokseen iloisesti. He olivat kasvaneet paljon, pian he olisivat jo oppilaita. Leivopentu vaani Taivaantuulen häntää ja Jääpentu loikkasi Kotkasydämen selkään. ”Räyr!!! Kettu, vaadin sinua lähtemään leiristä!!” pieni valkoinen kolli kiljaisi ja roikkui pienillä terävillä kynsillään Korkasydämen kyljessä. Ruskea kolli murahti ja kaatui maahan esittäen kuollutta. ”Jipii!! Jäätähti on pelastanut klaaninsa taas kerran!” pentu vikisi ja loikki emonsa vierelle syömään.

Kun Kotkasydän oli syönyt, hän asteli leirin reunalle puhdistamaan itseään. Hänen karvansa olivat hiekkaiset ja mutaiset, ja hänen turkkiinsa oli jäänyt pieniä roskia, kuten ruohonpätkiä ja neulasia. Kolli alkoi lipomaan hartioitaan ja etukäpäliään kärsivällisesti. Pitkän sukimisen ja takkujen selvittelyn jälkeen hänen paksu turkkinsa oli puhdas ja kiiltävä. Kolli asettui makuulle aurinkoon ja antoi lämmön imeytyä selkäänsä.

Pian alkoi tulemaan ilta ja auringon lämpö alkoi hiipumaan. Kotkasydän nousi ylös ja venytti selkäänsä. Hän lipoi vatsansa puhtaaksi ja lähti tassuttelemaan leirin sisäänkäynnille. Hän ehtisi käymään Usvaniityllä juomassa ennen kuin tulisi pimeää. Hän astui marjapensastunnelista ulos usvaiseen metsään. Ilma oli kostea ja Kotkasydän haisteli ilmaa. Hän haistoi muutaman vaimean saaliseläimen tuoksun kulkevan leiristä poispäin. Ei ihme, eivät ne suoraan kuolemaansa juokse.

Pian Kotkasydän saapui Usvaniitylle. Pieni puro kiersi niittyä kimaltavana nauhana. Oppilaat olivat jo lähteneet harjoitteluistaan, ja niitty oli hiljainen. Kotkasydän nautti äänettömyydestä. Hän hengitti keuhkonsa täyteen kosteaa ilmaa; se tuntui hyvälle, vaihteluna leirin tomulle. Sitten Kotkasydän näki pienen hahmon puron vieressä ja hän asteli hiljaisin askelin tätä lähemmäs. Hahmo oli Pääskytassu, Täpläsateen ja Liekkisydämen tytär. Hän sulautui usvan joukkoon hyvin harmaalla turkillaan.

Kotkasydän asteli lähemmäs ja hipaisi hännällään naaraan lapaa ja tassutti tämän vierelle. Pääakytassu säpsähti ja käänsi katseensä kolliin. ”Tähtiklaanin tähden se olit sinä. Säikähdin”, Pääskytassu sanoi ja huokaisi. Kotkasydän murahti ja istahti Pääskytassun vierelle. Kolli taivutti päätään alaspäin ja latki purosta vettä. Vesi oli kylmää ja se pisteli kollin kieltä, mutta se maistui hyvälle ja virkisti ihanasti.

”Mitäs sinä täällä teet tähän aikaan?” Kotkasydän kysyi suupielestään ohimennen. ”Harjoitukseni loppuivat. Päätin jäädä tähän katselemaan Usvaniittyä”, Pääskytassu vastasi. Kotkasydän istahti naaraan viereen. ”Miten koulutuksesi etenee? Kuulin Tulisydämeltä, että olisitte pian valmis sotureiksi”, Kotkasydän tokaisi. Pääskytassu punastui kehuista. ”No, olemmehan me Aaltotassun kanssa harjoitelleet paljon. Olemme jo tosi taitavia!” hän hihkaisi. ”Epäilyittä”, Kotkasydän kuittasi ja kissat olivat hetken hiljaa. Sitten Kotkasydän avasi taas suunsa ja sanoi hiljaa: ”Taidat olla aika kiintynyt Aaltotassuun”, hän naukaisi. Pääskytassu kohautti olkiaan. ”No, hän on veljeni, mutta onhan hän kyllä minulle tärkeä”, hän sanoi ja katseli puroa. Kotkasydän madalsi ääntään vielä entisestään. ”Miltä sinusta tuntuisi, jos sanotaanko, hänelle kävisi jotakin?” Pääskytassu säpsähti. ”En tiedä. Olisin toki huolissani ja surullinen. Mutta yhdessä me kyllä pärjäämme!” hän sanoi. Kotkasydän nyökkäsi.

”Teidän pitäisi leikkiä Jääpennun, Haukkapennun ja Leivopennun kanssa enemmän. He pitävät teistä paljon, kerran Haukkapentu hyppelehti luokseni ja alkoi ylistämään teitä. Mutta ei ihme, olettehan te ahkeria ja teette paljon töitä koulutuksenne eteen”, Kotkasydän tokaisi täysin tavallisella äänellä ja suoristi selkänsä. Pääskytassu katsahti ihmeissään Kotkasydämeen. ”Niin kai”, hän sanoi. ”Eiköhän lähdetä. Joku saattaa huolestua”, ruskea kolli sanoi ja lähti tassuttamaan metsään viittoen hännällään oppilaan seurata perässä.

Pian he saapuivat leiriin ja Pääskytassu lähti oppilaiden pesään. Kotkasydän näki Liekkisydämen ja Täpläsateen leirin reunalla vaihtamassa kieliä. Kotkasydän päätti käydä katsomassa Taivaantuulta ja lähti kävelemään kuningattarien pesää kohti.

Kun Kotkasydän astui pentutarhaan, maidon makea tuoksu lehahti hänen kasvoilleen. Pentutarhaan tuleminen toi aina mieleen omat ajat pentuna. Suloista. Taivaantuuli nosti päänsä maasta ja naukaisi ilahtuneena nähdessään Kotkasydämen. ”Hei, Kotkasydän! Kiva nähdä sinua”, naaras sanoi ja kosketti kollin nenää omallaan. ”Miten pennut voivat?” kolli kysyi ja katseli kolmea nyyttiä tuhisemassa emonsa vatsan vierellä. ”Ei mitään erikoista. He kasvavat tunnen itseni vanhaksi”, Taivaantuuli naurahti ja nuolaisi jokaisen pennun päälakea vuorollaan. ”Heistä tuleekin pian oppilaita!” Kotkasydän naukaisi ylpeänä ja röyhisti rintaansa. Taivaantuuli kehräsi. ”Tarvitsisitko jotakin?” Kotkasydän sanoi ja nousi ylös. Taivaantuuli pudisti päätään. ”Enköhän minä pärjää. Hyvää yötä”, naaras sanoi ja haukotteli. ”Hyvää yötä sitten”, kolli sanoi ja tassutti pois pesästä.

Kotkasydän työtyi soturien pesään ja tassutti hiljaa makuupaikalleen. Muut soturit keskustelivat vielä hiljaa ja osa kävi jo nukkumaan. Kotkasydän nuolaisi muutaman kerran häntäänsä ja asettui makuulle. Paikka hänen vieressään ammotti tyhjyyttään; Taivaantuuli oli kuningattarien pesässä. Pian Pääskytassusta ja Aaltotassusta tulisi sotureita ja he muuttaisivat soturien pesään, jota täytyisi ehkä laajentaa vähäsen. Pesässä oli ahdasta jo nyt. Kolli ajatteli miten mukavan lämmin pesässä olisi talvella. Ei kylmyys toisaalta häntä haittaisi, tämän turkki oli paksu kuin sudella. Kotkasydän sulki silmänsä ja ajatteli lehtikadon purevaa pakkasta nauttien viherlehden lämmöstä vielä kun pystyi.

//sanoja 1207

Nimi: Valkotassu,Usvaklaani, Leaf

16.08.2017 17:16
"Valkotassu haluatko partioon?", päällikkö kysyi häneltä lempeästi.
"Tietenkin", yritin pitää ääneni rauhallisena, mutta huomasin sen kumminkin kuulostavan hätäiseltä.
Päällikkön katse siirtyi minusta Laikkujalkaan.
"Johdatko partiota?"Hopeatähti kysyi Laikkujalalta.
"Voinhan minä",Laikkujalka vastasi.
"Ota Tuhkatassu mukaan", päällikkö katsoi nyt Tuhkatassua, joka siirteli tassujaan kuin ei olisi kuullutkaan.
"Tietenkin", Laikkujalka vastasi ja lähti kävelemään ulos päin. Valkotassu lähti Laikkujalan perään ja huomasi, kun Tuhkatassu seurasi häntä.
*Mitä oikein ajattelen hänhän tulee mukaamme!*ajattelin.
"Mennään partioimaan pilviklaanin rajalle", Laikkujalka kertoi.
Kertasin mielessäni kaikki oppimani taisteluliikkeet, sitä varten että pilviklaanilaiset ylittävät rajan. Tunsin kun kynteni lipsahtivat ulos. Ne olivat kasvaneet hyvin.
"Joki",Tuhkatassu sanoi ja hyppäsi rantaan nuuhkimaan. Tein samoin ja mietin miltäköhän vesi tuntuisi.
"Ovat pilviklaanilaiset pysyneet nytten omalla reviirillään", Laikkujalka murisi.
En välittänyt yhtään siitä mitä Laikkujalka sanoi, vaan astuin lähemmäs vettä. Nostin tassuni ilmaan ja hipaisin sillä vettä. Sitten laskin tassuni pohjaan. Vesi tuntui märälle.
"Mitä sinä teet Valkotassu!"Laikkujalka huusi, mutta en välittänyt.
Nostin toista tassuani hieman ja laskin sen vähän etäämmälle kun toisen. Siinä oli paljon syvempää ja melkein tein kuperkeikan jokeen. Nostin tassuni nopeasti vedestä.
"Jatketaan eteen päin", Laikkujalka huokaisi.
Lähdimme kävelemään jokea pitkin.
"Joo, eine pilviklaanilaiset joen tällä puolella ole", Tuhkatassu naukaisi kärsimättömästi. "Sitä paitsi minulla on nälkä"
Kehräsin hetken, kun silmääni osui kehäkukkia.
*Pihkavirta ja Sumuhäntä tykkäisivät, jos näkisivät näin paljon kehäkukkia. Vien heille vähän tuliaisia ja sitten kerron mistä löisin ne*, ajattelin ylpeänä löydöstäni.
Nappasin suuhuni niin monta kehäkukkaa kun sain.
"Miksi kannat noita kukkia?"Tuhkatassu kysyi. En vaivaantunut vastaamaan yrtit suussani.

Leirin suuaukko tuli näkyviin. Juoksin edeltä leiriin etsimään parantajien pesää.
"Onko täällä ketään?"huhuilin parantajien pesän suulta.
Ei vastausta. Jätin kehäkukat parantajien pesän eteen.
*Kerron heille myöhemmin sitten*, ajattelin yrittäessäni nielaista pettymystä. Menin tuoresaaliskasalle katsomaan löytyisikö sieltä mitään. Kasa oli täynnä tuoresaalista. Olin jo haukkaamassa hiirtä kun muisti jotain.
*Ensin klaanivanhimmat ja kuningattaret sitten loput*, mietin.
Otin kaksi hiirtä suuhuni ja aloin viedä niitä kuningattarille. Hämäräkatse ja Taivaantuuli tuntuivat jo odottavan tuoresaalista.
"Kiitos", Hämäräkatse kiitteli ja Taivaantuuli nyökkäsi merkiksi että oli samaa mieltä.
Lähdin taas tuoresaaliskasalle ja otin sieltä kolme hiirtä klaanivanhimmille. Astelin reippaasti klaanivanhimpien pesälle.
"Mikä kesti?"Savukuono kysyin kärttyisästi.
Sinituuli huokaisi.
"Kiitos Valkotassu"Liljasydän kiitti.
Pudotin tuoresaaliit maahan että klaanivanhimmat voisivat ottaa sen minkä tahtoo. Lähdin takaisin tuoresaaliskasalle. Valitsin sieltä pullean hiiren. Hiiren syötyäni nuolin huuliani.
*Ehtisiköhän tänään vielä harjoitella taisteluliikkeitä?*mietin.
Kun minulla ei ole ollut mestaria olin kysynyn klaanivanhimmilta, että opettaisiko he joitakin liikkeitä. Harjoittelin aina puihin katalia iskuja, jotka klaanivanhimmat olivat joskus taitaneet. Ja ehkä vieläkin.
Lähdin etsimään puuta.
*Liian pieni, liian ohut ja juuri sopiva*, ajattelin katsoessani puuta, jossa oli minun kynnen jäljet. Aloin iskemään puuta tehden siihen lisää kynnen jälkiä.

Kävelin väsyneenä oppilaiden pesään. Olin harjoitellut tosi pitkään. En halunnut mennä vielä nukkumaan, mutta käperryin silti ja yritin nukkua.

Tunsin pienen tökkäyksen kyljessäni.
"Pajutassu?"kysyin.
"Ei. Minä tässä Mäkilehti", rauhallinen ja ystävällinen Mäkilehden ääni vastasi. Nostin päätäni ja katsoin henkikissaa suoraan silmiin.
"Haluan näyttää sinulle ystäväni", Mäkilehti jatkoi.
Lähdin seuraamaan Mäkilehteä pienen tiheikön läpi. Hetken ajan luulin ettei tiheikkö koskaan loppuisi, mutta jatkoin tarmokkaasti matkaa. Tiheikkö olkoi vähitellen harventua lopulta pieneksi aukioksi, joka oli täynnä henkikissoja.
"Onpas sinulla paljon ystäviä", sanoin Mäkilehdelle, joka tuijotti ystäviään.
"Lähdetään nyt", Mäkilehti sanoi yllättäen.
"Enkö saa tutustua heihin?"kysyin.
"Sinun pitäisi herätä kohta", Mäkilehti vastasi.
Kävelimme tiheikön läpi taas meidän kohtaamis paikalle.
Kevyt tuulen puuska tuntui heittävän minut taas tavalliseen uneen.
"Näkemiin Mäkilehti", sanoin hänelle ja kuulin hänen äänekkään kehräyksen.
Heräsin.



Nimi: Blaze~Täpläsade~Usvaklaani

15.08.2017 21:27
Täpläsade asteli ulos soturienpesästä ja jäi aamuaurinkoon venyttelemään. Hänellä olisi hetki aikaa, enne kuin aamupartio lähtisi, johon hän oli päättänyt lähteä. Taivaantuuli oli pentujensa kanssa pentutarhan edustalla. Pennuista tulisi vsrmasti pian oppilaita. Täpläsade haisteli ilmaa. Siinä tuntui pienoinen lehtisateen haju. Ajatus lähestyvästä lehtikadosta sai kylmät väreet kulkemaan naaraan kehon läpi. Varishäntä kurkisti ulos soturienpesästä, ja huomatessaan Täpläsateen tämä päästi pienen kehräyksen.
"Huomenta", Täpläsade naukui, kun hänen isänsä istui hänen vierelleen.
"Näin niin omituista unta." Varishäntä suki turkkiaan puhtaaksi.
Täpläsade kallisti päätään.
"Minkälaista unta sitten näit?"
Tumma kolli nosti katseensa Täpläsateen sinisiin silmiin.
"Unessa olin aivan yksin ja kylmissäni kyyhöttämässä nurkassa, samalla kun kaikilla muilla kissoilla oli joku vierellään", Varishäntä madalsi ääntään, "kukaan ei kiinnittänytkään minuun mitään huomiota, kaikki vain kävelivät ohi kun yritin puhua heille."
Täpläsade kuvitteli isänsä unen mielessään. Hän ei ikinä nähnyt mitään erikoista unta.
"Sitten lähdin murheissani metsään js tapasin Kultakasvon, joka oli ensimmäinen kissa koskaan, kuka oli välittänyt minusta", Varishäntä hymyili hieman.
"Oliko siinä koko uni?", Täpläsade kysyi.
Kolli nyökkäsi.
"Tapasitko emon oikeasti noin?"
"En. Ei minua edes ikinä ole syrjitty, mutta nyt kun ajattelen, niin silloin minusta taisi vain tuntua siltä-"
"Mutta sitten Kultakasvo antoi sinulle rakkautta", Täpläsade arvasi Varishännän sanat.
"Niin juuri. Kyllä unet osaavat olla outoja, mutta samalla merkityksellisiä." Varishäntä kehräsi ja nuolaisi Täpläsateen korvallista.
Täpläsade vilkaisi taakseen ja huomasi aamupartion kerääntyneen kokoon.
"Minun täytyy lähteä aamupartioon, mutta nähdään myöhemmin." Täplikäs naaras sanoi isälleen ja kiiruhti sitten partion luokse.

Täpläsade piti partion perää Liekkisydämmen kanssa. He olivat nyt kiertämässä joen reunaa. Täpläsateen olisi tehnyt kova mieli kalastaa muutama kala joesta.
"Täpläsade, eikö tuo ole Lehtiklaanin partio?", Liekkisydän kysyi yllättäen.
Täpläsade äkkäsi heti joen toisella puolella kulkevan partion. Hän nyrpisti kuonoaan tunnistaessaan kissan, jonka kanssa oli taistellut kuita sitten olleessa taistelussa. Liekkisydämmenkin kurkusta kohosi hiljaista murinaa.
Lehtiklaanilaiset katosivat pian muiden ja pensaiden siimekseen.
"Toivon, ettemme joudu ottamaan yhteen enään Lehtiklaanin kanssa", Täpläsade totesi.
"En minäkään sitä toivo", Liekkisydän täydensi.
Partio alkoi lähestyä leirin ympäröimiä pensaita. Täpläsade huomasi Aaltotassun, Pääskytassun ja näiden mestarit vähän kauempana.
"Varmaan harjoittelevat metsästystä." Liekkisydänkin oli ilmeisesti hoksannut heidät.
"On se kiva, kun he harjoittelevat yhdessä", Täpläsade kehräsi ja Liekkisydän nyökkäsi.

//Saa jatkaa//

Nimi: Pääskytassu, Usvaklaani

08.08.2017 09:29
"Pääskytassu!" Aaltotassu kutsui minua. Nostin pääni, ja veljeni jatkaa: "Tule! Tulisielu ja Varpukynsi odottavat." Nyökkäsin, ja hautasin tuoresaaliini rippeet. Nousin ylös, ja tassutin kohti odottavia mestareita. Tullessani heidän luokseen, Tulisielu tervehti minua ja alkoi selittämään: "Lähdemme Usvaniitylle harjoittelemaan taistelua."
"Muistutan, että kyseessä on harjoitus, eikä ketään ole tarkoitus satuttaa. Kynnet piilossa siis", Varpukynsi huomautti. Minä ja Aaltotassu nyökyttelimme.
"Hyvä. Voimmekin lähteä", Varpukynsi totesi, ja vilkaisi Tulisieluun, ikäänkuin varmistaakseen, että varapäällikkö ei luullut hänen pomottelevan. Tulisielu nyökkäsi, ja neljän kissan joukkio lähti leiristä, Tulisielu ja Varpukynsi etunenässä, ja minä ja Aaltotassu hiukan taaempana.

Kiitäessäni metsässä vilkuilin ympärilleni. Yritin vimmatusti tunnistaa paikkoja. Kaivelin muistoja mieleni perukoilta. Muistin joitain paikkoja reviiristä, ja tunnistin edessä häämöttävän Usvaniityn.

Saapuessamme Usvaniitylle, mestarit astelivat hiukan kauemmaksi meistä. Istahdin maahan, ja nuolaisin nopeasti pari kertaa rintaani.
"Näytämme teille Varpukynnen kanssa muutaman helpon liikkeen", Tulisielu selosti. Mestarit asettuivat paikoilleen, ja painautuivat maata vasten. He alkoivat kiertää ympyrää pitäen katseensa kiinni vastustajassa. Tulisielu loikkasi kohti Varpukynttä, joka väisti. Mestarit aloittivat pienimuotoisen nujakan, minun ja Aaltotassun seuratessa. He esittivät taistelussaan muutamia yksinkertaisia taisteluliikkeitä, jotka yritin painaa mieleeni mahdollisimman hyvin. Toisaalta, ehkä käyttäisin kehittämääni taktiikkaa; väistelyä.

“Noniin, teidän vuoronne”, Varpukynsi totesi. Asetuimme Aaltotassun kanssa vastakkain, ja painauduin maata vasten. Vihdoin hiukan hännälläni. Aaltotassu loikkasi pienessä kaaressa päälleni. Rimpuilin kaikin voimin, ja onnistuin jotenkin pääsemään vapaaksi. Kun Aaltotassu seuraavan kerran yritti samaa, olin valmiina. Väistin sivuun, ja toljotin typeränä kun tämä tömähti maahan. Aaltotassu nousi nopeasti jaloilleen, ja onnistui jollain harhautuksella kamppaamaan minut. Hän painoi minut maata vasten. Kuului vain “ugf” kun ilma pakeni keuhkoistani. Aaltotassu painoi tassunsa selkäni päälle voiton merkiksi.
“Sinun olisi pitänyt hyökätä, kun veljesi makasi maassa”, Tulisielu huomautti. Nyökkäsin melko apeana. Miksi olen näin surkea? Enkö kelpaa koulutukseen?

Aaltotassu virnisti hieman, ja loikkasi minua kohti. Väistin nopeasti, ja jäin seisomaan vähän matkan päähän hänestä.
“Sinun pitää loikata hänen päälleen!” Varpukynsi kehotti. Jännitin jalkojani loikkaan, mutta tuntui kuin ne olisivat tehty puusta. Lihakset eivät totelleet. Jäin seisomaan paikalleni, vaikka yritin hyökätä. Tässä ajassa Aaltotassu pääsi käpälilleen, ja hyökkäsi minua kohti uudelleen. Tällä kertaa hän onnistui voittamaan minut.

“Joo, otetaan vielä yksi kierros!” Aaltotassu hihkui. Vääntelin hännänpäätäni, sillä minua ei oikein huvittanut.
“Jooko?” Aaltotassu aneli.
“Okei, vain yksi kierros enää”, huokaisin melko turhautuneena. Asetuimme jälleen kerran vastakkain, ja aloimme vaanimaan toisiamme.

“Hyvä Aaltotassu!” mestarit naureskelivat Aaltotassun voitolle. Olin nimittäin kompastunut johonkin pahaiseen puunjuureen. Tuhahdin hiukan, ja nousin pystyyn.
“Noniin, lähdetään sitten”, Tulisielu kehotti. Ravistelin turkkiani, ja seurasin Tulisielua. Kävelimme rauhallisesti metsän poikki, mikä olikin hyvä, sillä olin poikki. Minun ja Aaltotassun taistelu oli ajautunut metsään, jossa oli vaikeampi tapella. Veljeni jahdatessa minua, juoksin täyttä vauhtia eteenpäin, ja kun vilkaisin taakse, en pystynyt näkemään edessä olevaa puunjuurta.
“Oletko tulossa Pääskytassu?” Tulisielu huuteli. Hätkähdin todellisuuteen. Muut seisoivat viisi ketunmittaa minua edellä.
“Tulossa”, huikkasin, ja kiihdytin tahtia, että sain heidät kiinni.

Leiriin saapuessamme Liekkisydän ja Täpläsade tulivat meitä vastaan. Aaltotassu alkoi heti ylpeillä voitoillaan. Palautin hänen maanpinnalle tokaisemalla, että hän voitti toisen koska kompastuin puunjuureen. Täpläsade ja Liekkisydän naurahtelivat, ja Tulisielu sanoi, että olin silti hyvä vastus.
“No, menkäähän nyt syömään”, toinen mestareista kehotti.
“Muistakaa jakaa tuoresaalis!” Liekkisydän huusi peräämme.

Kun olimme syöneet, lähdimme kertomaan pennuille taisteluharjoituksistamme. Kerroin ensimmäisestä taistelustamme, jossa väistelin, mutta Aaltotassu voitti minut lopulta. Sen jälkeen Aaltotassu alkoi kertomaan toista, pidmepää ja jännittävämpää tarinaa. Yritin välistä ottaa puheenvuoron, mutta en saanut, sillä Aaltotassu oli niin innostunut tarinan kertomisesta. Aaltotassun kerrottua tarinansa loppuun, kysyin: “Meidän pitäisi mennä.”
“Ei vielä, anna minun opettaa heille taisteluliikkeitä”, Aaltotassu pyysi. En suostunut, joten Aaltotassu huikkasi pennuille, että oli kiva kertoa tarinoita, ja minä väläytin heille hymyn. Pennut lähtivät ilmeisesti jo nukkumaan, mutta minä ja Aaltotassu jäimme vielä aukiolle. Miksi pitäisi jättää oppilaiden edut myöhemmistä nukkumaanmenoajoista käyttämättä?
“Miksi minä en saanut kertoa melkein mitään?” tivasin veljeltäni.
“Saithan sinä kertoa sen ensimmäisen!” Aaltotassu puolusteli.
“Se toinen oli paljon pidempi!”
“Ehkä sinä et vain ottanut puheenvuoroa!”
“Luuletko, etten yrittänyt!?” Tästä syntyi riita, joka herätti lähellä kieliä vaihtaneiden Siemenkynnen ja Havukynnen huomion.
“Mistä te riitelette?” he tiedustelivat. Nolostuin kauheasti. Eihän tämä ollut aihe riitelemiselle!
“Teidän kannattaisi sopia”, he ehdottivat. Kosketin nenälläni Aaltotassun kuonoa.
“Mennään nukkumaan”, totesin. Lähdimme oppilaiden pesään, ja käperryimme vierekkäisille pedeille.

Heräsin kuinka auringon säteet paistoivat silmiini. Nousin ylös varovasti. En halunnut herättää muita oppilaita. Oli aika aikaista, sillä kovin moni ei ollut vielä hereillä. Aamupartiokaan ei ollut vielä lähtenyt. Tulisielu oli kuitenkin jo hereillä. Hän jutteli Hopeatähden kanssa päällikön pesän edustalla.
“Huomenta, Pääskytassu”, Hopeatähti naukaisi minulle huomattuaan minut.
“Huomenta”, tervehdin päällikköä, ja kumarsin hiukan. Käänsin katseeni Tulisieluun, joka tervehti myös minua.
“Sopiiko, jos lähdemme harjoittelemaan Pääskytassun kanssa?” Tulisielu kysyi hopeanharmaalta naaraalta. Hopeatähti nyökkäsi. Nuolaisin pari kertaa tassuani, ja pyyhkäisin sillä korvaani. Tarkistin, että en näyttänyt aivan räjähtäneeltä. Sitten käänsin katseeni mestariini, ja Tulisielun merkistä lähdimme leiristä.

Tulisielu vei minut pienelle aukeamalle, jossa tuoksui eri eläinten hajuja.
“Mitä haistat?” Tulisielu kysyi.
“Umm.. hiiren; mutta haju on aika laimea.. ja haistan myös tuoreemman! Sitten jonkun linnun ja oravan”, luettelin.
“Hienoa!” Tulisielu kehui.
“Näyttäisitkö seuraavaksi minulle vaanimisasennon?” mestarini pyysi. Laskin painon lavoilleni, ja pidin hännän suorana. Vilkaisin mestariini, joka katseli suoritustani arvostelevasti.
“Oikein hyvä muuten, mutta vedä etutassuja lähemmäs itseäsi. Näyttää, kuin venyttelisit, eikä niin saa saalista” , Tulisielu näytti oikean asennon. Enkö ole missään hyvä? Vedin tassuja lähemmäs, ja liikkumisesta tuli oitis helpompaa.
“Noin. Koitappa napata hiiri”, Tulisielu kehotti, “voin näyttää mallia.” Tulisielu laskeutui vaanimisasentoon. Hän hiipi varovasti pensaan luo, ja koukkasi sieltä kynnellään pienen hiiren. Hän tappoi sen nopealla tassun heilautuksella.
“Vain poikanen”, hän totesi hieman pettyneen kuuloisena.
“Siellä on vielä emokin”, hän sanoi. Nyökkäsin hänelle. Laskeuduin maahan niin, että vatsani hipoi ruohonkorsia, ja hiipin hipihiljaa eteenpäin. Raotin suutani, ja korvien ja suun avulla yritin paikantaa hiiren.
*Nyt en saa mokata!* ajattelin. Hiivin aina vain lähemmäksi, ja lopulta kohotin käpäläni iskuun. Vedin pökertyneen hiiren pusikosta, ja tapoin sen.
“Hienoa!” Tulisielu huudahti, “voit lähteä etsimään itseksesi saalista. Minä lähden tuonne.” Hän viittoi hännällään. Nyökkäsin, ja lähdin kävelemään vastakkaiseen suuntaan. Kävelin, kunnes saavuin purolle. Jäin tuijottamaan ojan yli. Tuonne meidät oli viety yöksi, kun kettu oli hyökännyt minun ja Aaltotassun kimppuun. Tuijotin, kunnes joku kosketti lapaani hännällään.

//Joku?:)

Vastaus:

Saat mahtavan 33 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Blaze~Kanervatuuli~Pilviklaani

05.08.2017 19:50
Aurinko häikäisi Kanervatuulen meripihkasilmiä, kun hän asteli ulos soturienpesästä. Aamupartio oli juuri palannut, jonka johdossa oli selkeästi ollut Aamutuuli. Kanervatuuli mietti usein milloin Lumitähti palaisi päällikön hommiin pentutarhasta. Naaraan viikset värähtivät, kun Virtasydän asteli hänen luokseen.
"Huomenta", Kanervatuuli tervehti entistä mestariaan.
Virtasydän nyökkäsi vastaukseksi. Kolli oli ollut aamupartiossa, sillä hänen raidallinen turkki oli täynnä takiaisia.
"Sain käpälääni tikun. Tiedätkö, ovatko Kuuralehti tai Lintuaamu heränneet?" Virtasydän kysyi varoen laskemasta liikaa painoa jalalle, jossa tikku oli.
"En ole varma, mutta uskoisin heidän olevan", Kanervatuuli naukui.
"Selvä, kiitos," Virtasydän lähti nilkuttamaan kohti parantajienpesää.
Kanervatuuli katseli hetken hänen menoaan, mutta käänsi sitten katseensa tuoresaaliskasaan.
*Eihän tuossa ole paljon mitään. Voisin käydä metsästämässä*, hän päätti ja lähti samantien leiristä.

Kellertävä valo säkenöi puiden välistä, ja heitti pitkiä varjoja Kanervatuulen ympärille. Naaras haisteli ilmaa tavoittaakseen riistan hajut. Hänen ei tarvinnut kauaa etsiä, kun pienet varpuset laskeutuivat aivan muutaman jäniksen loikan päähän. Kanervatuuli lipoi huuliaan ja valmistautui hyppäämään varpusten kimppuun. Muutama pikkulintu pääsi karkuun Kanervatuulelta, mutta hän sai sentään kolme kiinni.
"On tämäkin tyhjää parempi", naaras totesi ja hautasi linnut maahan.
"Voisin kokeilla saisinko kalaa."

Joen kohina kantautui jo kaukaa Kanervatuulen korviin. Hän ei ollut koskaan kokeillut kalastusta.
"Toivottavasti kukaan usvaklaanilainen ei näe minua nyt", Kanervatuuli mutisi itsekseen.
Hopean hohtoisia kaloja ui joessa aivan Kanervatuulen käpälien alla. Naaras kohotti valkoisen käpälänsä ilmaan ja läimäisi sen sitten veteen. Iso kala hyppäsi hänen käpälänsä mukana.
"Onnistuin!" Kanervatuulen ilo jäi kuitenkin vähäiseksi, sillä kala alkoi pyristellä vastaan.
Se oli juuri tippumassa takaisin järveen kun Kanervatuuli sai otteen siitä, mutta kompastui ja kaatui veteen. Kala karkasi samalla hänen käpälistään, kun hän räpiköi kylmässä joessa. Virta ei onneksi ollut niin kova, että hän ei olisi päässyt ylös.
Kanervatuuli tarttui etukäpälillään kiinni rannasta törröttävästä kivestä. Naaras oli epäonnekseen lyönyt oikean takajalkansa pudotessaan veteen, eikä pystynyt tehdä sillä mitään. Hän pääsi hetken yrittämisen jälkeen takaisin kuivalle maalle.
"Hyvä Tähtiklaani, että säikähdin pudotessa", Kanervatuuli kuiskasi huohottaen.
Hän vääntäytyi istumaan ja tarkasteli loukkaantunutta jalkaansa. Siinä oli iso ruhje. Naaras huokaisi ja nousi seisomaan.
"En sitten saanutkaan kalaa. Ainakin minulla on ne varpuset", hän lähti hakemaan saaliitaan kuopasta.

Leirissä Kanervatuuli tiputti saaliit tuoresaaliskasaan ja päätti mennä näyttämään jalkaansa parantajille.
"Se on vain turvonnut, kyllä se paranee pian", Kuuralehti sanoi sivellen jotain tahnaa Kanervatuulen jalkaan.
Virtasydän makasi hänen vierellään, toinen käpälä täynnä hämähäkinseittiä.
"Miksi sinä olet vielä täällä?", Kanervatuuli kysyi kollilta.
"Tikku oli työntynyt syvälle, ja veren tulo ei meinaa lakata, joten sen takia Virtasydän on täällä." Lintuaamu vastasi Virtaaydämmen puolesta.
"Sinäkin onnistuit loukkaamaan jalkasi", kolli nauroi.
Kanervatuuli tuhahti, mutta naurahti sitten itsekkin.

Vastaus:

13 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Pihkavirta, Usvaklaani, Pihka

05.08.2017 09:33
"Pihkavirta!" Valkotassu kajautti.
"Mitä, onko jotain sattunut?" utelin, ja tutkailin oppilasta vammojen varalta.
"Voisin etsiä yrttejä sinulle ja Sumuhännälle", Valkotassu ehdotti.
"Voisit käydä etsimässä kehäkukkaa", sanoin yllättyneenä oppilaan innokkuudesta. Näytin naaraalle kehäkukan lehtien ja kukkien ulkonäöt. Valkotassu kuunteli, ja lähti sitten pesästä etsimään parantavaa yrttiä. Tuijotin hetken hänen peräänsä, mutta lopulta käännyin pois päin.

Päätin lähteä tarkistamaan Taivaantuulen ja pennut. Nappasin varastoista mukaan hieman tuoksukkia, purasruohoa ja pietaryrttiä. Nappasin mukaan myös sammaltukon, jossa oli hunajaa. Astelin rauhallisesti ulos parantajan pesästä. Leirissä kaikki oli kuten ennenkin. Tuoresaaliista ei ollut pulaa, kissat vaihtoivat kieliä auringossa. Viherlehti oli kuitenkin päätöksessään, eikä lehtikadon aikaan olisi paljoa yrttejä tai riistaa. Voisin pyytää Valkotassua etsimään yrttejä useamminkin.

"Hei", tervehdin Taivaantuulta ja Hämäräkatsetta.
"Toin teille muutamia yrttejä. Viherlehti on lopussa, eikä meillä ole varaa sairastuneille kuningattarille taikka pennuille", totesin. Jaoin kahdelle kuningattarelle ja seitse mälle pennulle pietaryrttiä, lisäten pennuille hunajaa ja kuningattarille purasruohoa ja tuoksukkia.

//sori pätkä :(

Vastaus:

5 kp!
- Myrsky vYP

Nimi: Luutassu, Tulvaklaani, Viltti

03.08.2017 23:23
Melkein lopussaan olevan viherlehden, kuitenkin silti lämpimät, auringonsäteet lämmittivät hieman tunkkaista pesää. Haukottelin hitaasti jotta voisin pysyä lämpimässä sammalpedissäni mahdollisimman kauan, vaikka tiesinkin että piakkoin minut tultaisiin raahaamaan ulos. Ulkoa kuului tuttua puheensorinaa ja aloin hahmottaa mikä aika päivästä oli. Pesässä nukkui vielä muutama oppilas, ja ainakin Pisaratassu kuorsasi onton puunrungon seinämässä kiini, joten ei voinut olla vielä kovin myöhä, ehkä aamupartion aika. Nousin ylös ja ravistin raajojani nopeasti ennenkuin hyppäsin ulos rungon sisältä venyttelemään paikkaan jossa olisi enemmän tilaa. Tassutin leiriä ympäri ja etsin katseellani Vaahteratuulta. Nyökkäilin tervehdyksiä vastaantuleville klaanitovereilleni ja kun vihdoin näin vilauksen Vaahteratuulen ruskeaa turkkia, olin aika varma että olin nyökännyt jokaiselle kissalle Tulvaklaanissa. Hölkkäsin mestarini luo etten kadottaisi häntä enää. Tökkäsin häntä hännälläni lapaan jotta hän huomaisi minut.
”Huomenta. Olen tervehtinyt kaikkia klaanitovereitani”, ilmoitin istuessani mestarini viereen.
”Kuulostaa upealta”, naaras vastasi ja nousi ylös pudistellen hieman turkkiaan.
”Lähdettäsiinkö kuitenkin harjoittelemaan jotain muuta kuin tervehdyksiä?”
Nyökkäsin virnistäen ja putsasin pienen pörröisen häntäni ennenkuin nousin.
”Voimmeko saalistaa?” kysyin toiveikkaana. Emme olleet saalistaneet pitkään aikaan, koska ilmeisesti uintitaitoni tarvitsi paljon hiomista, joka on kyllä toisaalta totta, olin surkea.
”Saalistetaan tänään myöhemin. Tiedän että uimisen harjoittelu tympii, mutta sinun pitää osata uida kunnolla.” Nyökkäsin hieman pettyneesti mutta piristyin melkein heti kun olimme päässeet leirin suuakkona toimivan puskan läpi. Juoksimme Vaahteratuulen kanssa veteen asti kunnes olimme vatsojamme myöten märkiä. Tärähdin kun kylmät väreet kulkivat lävitseni. En ollekaan pitänyt siitä miltä vesi tuntuu turkilla. Kun se kastelee ja likaa niin mukavan ja pehmoisen turkin, ja kaikki karvat muuttuvat raskaiksi ja tarttuvat toisiinsa. Pahinta on kun pääsee pois vedestä. Havahduin kuvotuksestani kun Vaahteratuuli tönäisi minua niin että horjahdin ja melkein kaaduin.
”Kuulitko? Oho anteeksi ei ollut tarkoitus kaataa sinua.” Pudistin päätäni, merkiksi molempiin. Vaahteratuuli näytti tajuavan, ja hän nyökkäsi ja alkoi selittmään uudestaan jotain siitä miten vedessä pitäisi liikkua, mutta en kuunnellut vieläkään. Tuijotin Pilviklaanin reviirin reunalla seisovaa valko-oranssia kissaa, ja ainut asia mitä pystyin ajattelemaan, oli:
”Hyvä Tähtiklaani, hän on kaunis.” Mutta pian kissa oli jo kadonnut näkyvistä, ja todellisuus iski, ja kovaa.
”HYVÄ TÄHTIKLAANI, HÄN ON ERI KLAANISTA MITÄ SINÄ TEET LUUTASSU? Muta toisaalta, onko väärin ajatella vain että hän näyttää kauniilta?” aloin miettimään tätä, ja pian yritin jo kerrata soturilakia mielessäni, mutta pudistin ajatukset mielestäni kun huomasin että Vaahtertuuli katsoi minua aika vihaisesti, tai sitten myötätuntoisesti. En ollut täysin varma. Mutta mistä olen varma, on se, että harjoitukset eivät menneet sinä päivänä kovin hyvin.

Samana yönä ajatukset oranssivalkeasta kissasta pitivät minua hereillä. Saanko minä vain pitää toista klaanin kissaa kauniina olematta petturi? Pidänkö minä tästä kissasta vai oliko hän vain kaunis? Kuka hän on? En pidä hänestä, hän on vain kaunis. Siinä se.

Pikkuhiljaa ajatukseni sulautuivat ohueen uneen, auringon jo noustua, ja kun Vaahteratuuli tuli herättämään minut, olin juuri ja juuri saanut laittettua silmät kiinni. Mestarini katsoi minua taas samalla myötätuntois-viha katseella kuin eilen mutta ei sanonut mitään. Seurasin vain häntä, nyt niin väsyneenä etten pystynyt ajattelemaan enää mitään, joka oli ehkä hyvä asia, koska silloin taisin unohtaa tämän kissan. Sitten en muista enää mitään muuta kuin sen etä heräsin parantajanpesän sammalkuopasta, Kaislatassun istuessa vieressäni jutellen mestarilleen. Nostin päätäni hieman.
”Sinun pitää levätä. Pyörryit univajeen takia. Annan sinulle hieman unikonsiemeniä jotta saat unta”, Oravanmarja sanoi siirtäen valkopilkkuisen oppilaansa pois tieltä. Nielaisin pienet siemenet nopeasti ja laskin pääni takaisin alas. Miten kaikki voikaan mennä niin sekaisin, että unohtaa kauneimman kissan jonka on koskaan nähnyt, kokonaan?

Seuraavan kerran heräsin kun kuulin puheensorinaa pesän ulkopuolelta. Erotin heikosti kun Sysisiipi järjesti metsästyspartiota ja nousin hitaasti ylös. Venyttelin rauhallisesti ja Kaislatassu katsoi minua hieman huolestuneena. Hän kuitenkin vain nyökkäsi kun tassutin kohti uloskäyntiä ja katsoin häntä kysyvästi. Kävelin ulos ja kaikki tervehtivät minua täysin normaalisti. Päivä ei ole mitenkään erityinen, kuten viimeisimmät olivat olleet. Vain yksi samanlainen satojen muiden joukossa. Vaahteratuuli ja minä uimme hieman, sitten harjoittelimme hieman taisteluliikkeitä, ja pian olikin taas ilta ja makasin omassa pedissäni toivottaen hyvää yötä Kastetassulle, ja oranssivalkoinen kissa on vain häilyvä muisto jossain aivojen pohjalla, kuin vanha uni. Ehkä se olikin vain sitä.

Vastaus:

Ooh, ihana tarina. 23 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Valkotassu,Usvaklaani, Leaf

03.08.2017 12:32
"Ensimmäinen rajapartioni!" loikkasin innosta pienen kiven päälle.
Hänen lisäkseen myös Havukynsi ja Varishäntä seurasivat Tulisielua. Kävelimme ukkospolun vieressä verkkaisesti. Yhtäkkiä nenääni tulvi outo haju.
"Taidan haistaa lehtiklaanin", kerroin.
"Niin koska lähestymme rajaa", Havukynsi sanoi.
Kaarroimme ukkospolulta pienelle joelle päin.
"Tuolla toisella puolella on varmaan lehtiklaanin reviiri?"kysyin hiljaisella äänellä.
"Tietenkin!" Varishäntä tuhahti.
Jatkoimme jokea pitkin eteenpäin. Jalkojani alkoi pakottaa, mutta jatkoin reippaasti eteenpäin.

Leiriin saavuttua minä kävelin suoraan tuoresaaliskasalle. Kävin makuulleni ja valitsin kasasta pullean hiiren. Söin sen nopeilla puraisuilla. Kävelin oppilaiden pesään ja kävin makuulleni. Yritin saada unen päästä kiinni. *Kyllä ennemmin tai myöhemmin minä siinä onnistun*, mietin.

Avasin silmäni ja olin kauniissa tähti metsässä.
"Mäkilehti, oletko sinä täällä?" nousin istumaan.
"Olen minä täällä", Mäkilehden ystävällinen ääni vastasi.
Hetken olin iloinen kullessani äänen, mutta sitten se haihtui nopeasti.
"Miksi näen tähtiklaanin unia, vaikka en ole parantaja?"päätin kysyä.
"Kaikki voi nähdä unia tähtiklaanilta, jopa sinä kultaseni", Mäkilehden sanat sai minut kehräämään tyytyväisyydestä.
Suljin silmäni.

Heräsin ja muistin jotain. Nyt tiedän mitä teen! Juoksin suoraan parantajan pesään.
"Pihkavirta!"kajautin.
"Mikä hätänä, onko jotain sattunut?", Pihkavirran ystävällinen ääni kysyi.
"Voisin etsiä jotain yrttejä sinulle ja Sumuhännälle", kerroin.
"Voit etsiä kehäkukkaa", Pihkavirta sanoi yllättyneesti.
"Miltä ne näyttää?" kysyin.
Pihkavirran lyhyen selityksen jälkeen lähdin etsimään kehäkukkia. Löysin lyhyessän ajassa hyvän paikan, jossa oli paljon kehäkukkia. En tiennyt, että ne haisi niin pahalle.
Poimin ripeästi kehäkukat ja lähdin kohti leiriä.

Vastaus:

7 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Hiekkalampi, Lehtiklaani, Nöpö

02.08.2017 21:48
Kävelin sisään leiriin hiiri ja kaksi oravaa suussani. Vein ne tuoresaaliskekoon ja valitsin itselleni rastaan. Kannoin sen lehtikannon luo, ja aloin syödä sitä. Eteeni tuli kissan varjo, ja Sulkamyrsky kävi makuulle viereeni.
"Jos aiot taas paapattaa voinnistani, lähden pois!" sanoin tomerasti. Lähiaikoina Sulkamyrsky oli kysellyt jatkuvasti vointiani, ja ollut jotenkin huolissaan minusta.
"Ei hätää. Tahdon kertoa sinulle yhdestä jutusta." kuiskasi Sulkamyrsky. Höristin korvani.
"Olen huolissani, että rannalla olevista kaksijaloista koituu ongelmia. Näin tavallaan enteen, että tulossa on ongelmia, ja ajattelin, että ehkä ne kaksijalat voisivat aiheuttaa sen." kertoi Sulkamyrsky.
En tiennyt mitä piti sanoa. Sulkamyrsky oli saanut unen tähtiklaanilta vaarasta. Se selitti miksi hän oli ollut lähiaikoina normaalia hermostuneempi. Juuri kun olin vastaamassa, joku huusi minua.

"Voisitko hetken vahtia pentuja?" Kysyi Pehmosulka.
"Tietysti voin." vastasin iloisesti, ja juoksin pentutarhan luo. Pehmosulan pennut olivat ulkona leikkimässä yhdessä. Kun tulin heidän luokseen, Syväpentu kääntyi katsomaan minua.
"Minusta tulee huippu soturi! Katso kuinka hyvä taistelija olen!" ylpeili Syväpentu. Hän hiipi Tulipennun taakse, ja pomppasi tämän selkään.
"Tulipentu, kierähdä selällesi! Nyt heitä Syväpentu takajaloillasi päältäsi." Neuvoin avuttomalle pennulle. Syväpentu nousi maasta.
"Syväpentu, syöksy Tulipennun jalkaan, ja puraise! Sitten pujahda hänen mahan alle!" sanoin Syväpennulle. Kun hän pääsi Tulipennun mahan alle, Syväpentu raapaisi kynnet piilossa Tulipennun vatsaa.
"Tulipentu, yritä päästä Syväpennun selän päälle!" kehotin.
"Teistä tulee hyviä sotureita, kummastakin." Sadetähti sanoi. Hän oli katsellut kokoajan.
"Niin tulee." kehräsin iloisesti. *pääsisinköhän minä toisen mestariksi kun heistä tulee oppilaita?*

Jatkoin leikkimistä pentujen kanssa. Leikimme sammalpalloa, häntäjahtia, ja opetin kaikille vaanimisasennon. Vihdoin Pehmosulka palasi, ja vei pennut sisään pentutarhaan.
"Kiitos Hiekkalampi." kiitti Pehmosulka.
Heilautin häntää ja kävelin raskain jaloin sotureiden pesään.

//Ei oo aiheita mistä kirjottaa..

Vastaus:

9 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Myrtti, Harhatassu, Lehtiklaani

01.08.2017 09:34
Heti aamunkoin aikaan lähdin Tiikeriroihun, Silkkiturkin ja itse päällikön kanssa saalistamaan. En puhunut koko aikana. Nyökkäilin vain kun Sadetähti kehui saalistustaitojani. “Minusta olen yhtähyvä kuin vasta syntynyt pentu.” olin mumissut, mutta kukaan ei kai ollut sitä kuullut. Kun olin palannut saalistamasta etsin mestariani. Lumpeenkukka istui Parantajanpesän ulkopuolella. Istuuduin hänen viereensä ja hän näytti minulle käpäläänsä. Siinä törrötti suuri tikku. “Meneppä auttamaan klaaninvanhimpia. Ota joku muu oppilas mukaasi” Lumpeenkukka maukaisi vielä ennen kuin katosi parantajan pesään. “etsi joku muu oppilas” mumisin itsekseni. “Täällähän on vain Synkkätassu”
“En todellakaan!” olin tiennyt hänen vastauksensa jo ennen kuin hän sen suustaan päästi.
Istuin klaaninvanhimpien pesässä irrottamassa Mahlahännän kyljestä punkkia. Hieroin hiirensappea punkkiin ja se irtosi miltein samantien. “Montako punkkia sinulla vielä on?” kysyin Mahlahännältä joka pudisti päätään. “Ei yhden yhtä kiitos sinun” hymyilin ja asetuin kuuntelemaan häntä.

Pitkän ajan päästä klaaninvanhimpien pesän suuaukolta kuului, “Harhatassu!” se oli Lumpeenkukka. Kivetyin kuin minut olisi kastettu jää kylmään veteen. “Huomaan, että käpäläsi on vieläkin hiirensapessa. Voin auttaa sinua pesemään sen.” Mietin hetken miksi Lumpeenkukka ei torunut minua, mutta tyydyin tietämättömyyteeni. Lumpeenkukka johdatti minut leirin takana sijaitsevalle lammelle. Kostutin käpäläni viileään veteen ja pyyhin sen sammaleisiin. “Ota tuoreita sammalia klaaninvanhimmille” Lumpeenkukka maukui ennen kuin kääntyi ja lähti tassuttelemaan poispäin.

Vastaus:

8 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Blaze~Aaltotassu~Usvaklaani

31.07.2017 21:18
Aaltotassu virnisti hyökätessään siskoaan, Pääskytassua päin. Pääskytassu ehti juuri ja juuri väistää Aaltotassun iskun.
"Hyvä Pääskytassu! Juuri noin." Tulisielun ääni kaikui usvaniityllä.
Aaltotassu syöksyi uudestaan Pääskytassua päin, ja tällä kertaa pilkukas naaras tömähti maahan. Kolli asetti käpälänsä voiton merkiksi Pääskytassun selän päälle.
"Taistelitte molemmat oiken hyvin", Varpukynsi sanoi hymyillen.
Aaltotassun meripihkasilmät kirkastuivat mestarin sanoista. Pääskytassu alkoi rimpuilla hänen käpälänsä alla ja huitaisi sen lopulta pois.
"Haluatteko ottaa uuden kierroksen?", Tulisielu kysyi.
"Joo!" Aaltotassu huusi innoissaan, mutta Pääskytassu empi.
"Ole kiltti ja suostu! Vain tämä yksi taistelu enään", Aaltotassu yritti suostutella siskoaan.
Pääskytassu huokaisi syvään.
"Okei, mutta vain yksi taistelu."
Aaltotassu nyökkäsi ja terästi kaikki aistinsa. Hän kiersi ympyrää Pääskytassun kanssa. Molemmat katsoivat toisiaan yhtä tarkasti, eikä mikään liike jäänyt huomaamatta. Aaltotassu jännitti lihaksensa ja lensi ilman halki. Pääskytassu päästi yllättyneen äänen, mutta loikkasi taas sivuun. Aaltotassu teki perään heti toisen hyökkäyksen ja sai kiinni siskonsa hännästä. Pääskytassu yritti kiskoa itseään irti ja lopulta keksi potkaista Aaltotassua. Kolli säpsähti taakse päin. Pääskytassu oli potkaissut häntä vasemman silmän ylä puolelle.
"Varokaa nyt vähän, ettei kenenkään silmä puhkea!" Varpukynsi huusi hätääntyneenä ja oli valmiina keskeyttämään taistelun.
Aaltotassu murisi. Hän halusi voittaa tämän taistelun, niinkuin edellisellä kerralla. Hän oli unohtanut täysin vain harjoittelevansa. Pääskytassu oli ottanut etäisyyttä veljestään ja tarkkaili tätä silmiään räpäyttämättä. Aaltotassu lähti taas hyökkäämään. Pääskytassu juoksi pakoon. Oppilaat juoksivat ympäri usvaniittyä ja ajautuivat hiljattain puiden lomaan. Tulisielun ja Varpukynnen huudoilla ei ollut vaikutusta. Aaltotassu alkoi väsyä, mutta hän ei aikonut luovuttaa. Pääskytassunkin hengitys oli muuttunut nopeaksi ja raskaaksi. Aaltotassu kiristi tahtia ja sai melkein otteen pilkukkaasta hännänpäästä, mutta sitten Pääskytassu kaatui maahan kiljahtaen. Aaltotassu pysähtyi äkisti ja melkein törmäsi maassa makaavaan siskoonsa.
"Oletko kunnossa?", Aaltotassu kysyi huohottaen.
Pääskytassu nousi istumaan.
"Olen. Kompastuin vain tuohon juureen." Hän osoitti maasta törröttävää puunjuurta, jonka ali saaliseläimet saattoivat kulkea.
Tulisielu ja Varpukynsi löysivät oppilaansa ja kiirehtivät näiden luokse.
"Mitä tapahtui?", Tulisielu kysyi ensimmäisenä.
"Pääskytassu kompastui puunjuureen", juovikas kolli vastasi.
"Kävikö sinulle mitään?" Tulisielu jatkoi kyselyä.
Pääskytassu pudisti päätän.
"No, kuitenkin minä voitin tämänkin taistelun." Aaltotassu totesi ja painoi taas käpälänsä Pääskytassun selkää vasten. Naaras tuhahti ja mestarit nauroivat.
"Lähdetään leiriin. Olette saaneet riehua tänään ihan tarpeeksi", Varpukynsi naukui huvittuneena.

Täpläsade ja Liekkisydän tulivat pentujaan vastaan, kun huomasivat näiden tulon. Aaltotassu kertoi voitoistaan vanhemmilleen, jotka kehräsivät huvittuneina. Varpukynsi päästi heidät lopulta syömään. Vasta katsoessaan tuoresaliskasaa Aaltotassu tajusi kuinka nälkäinen hän olikaan. Hän jakoi vesimyyrän Pääskytassun kanssa. Riista maistui pitkän päivän päätteeksi hyvältä ja pehmeämmältä. Aaltotassun silmät osuivat pentutarhan ulkopuolella leikkiviin Haukkapentuun ja Leivopentuun.
"Hei Pääskytassu, käydäänkö kertomassa pennuille tämän päivän harjoituksista?" hän kysyi haukaten toisen palan vesimyyrästä.
"Kyllä se minulle sopii", Pääskytassu vastasi.
Aaltotassu arvasi siskonsa suostuvan, sillä tämä piti pennuista. Hän hotkaisi vielä viimeisen palan riistasta ja nousi seisomaan. Pääskytassu nuolaisi huuliltaan viimeiset rippeet ja nousi itsekkin.

Haukkapentu ja Leivopentu katsoivat lähestyviä oppilata silmät suurina.
"Hei, haluatteko kuulla tarinan harjoituksistamme?" Aaltotassu kysyi istuen pentujen eteen.
"Joo!", Haukkapentu ja Leivopentu huusivat yhteen ääneen.
Pääskytassu aloitti kertomalla ensimmäisen taistelun, ja kertoi häviöstään turhautuneella äänellä. Aaltotassu naurahti.
"Toisessa taistelussa olimme tosissamme! Se oli aivan kuin oikea taistelu soturien välillä!", harmaa kolli kertoi silmät sädehtien.
"Mutta sitten ajauduimme vahingossa metsään ja-"
"Ja minä voitin taas!", Aaltotassu keskeytti Pääskytassun.
Haukkapennun ja Leivopennun katseet olivat kiinnittyneet Aaltotassuun.
Pääskytassu huokaisi.
"Meidän pitäisi mennä."
"Miksi ihmeessä? Anna minun opettaa pentuja", Aaltotassu aukaisi suunsa aloittaakseen uuden tarinan, mutta Pääskytassu tönäisi häntä.
"Tule nyt vaan", tämä naukui.
"Äh, selvä. Oli kiva kertoa teille tarinaa", Aaltotassu hymyili pennuille.
"Se oli hieno tarina!", Leivopentu hihkaisi, ja Haukkapentu nyökytteli.
Aaltotassu kääntyi taas Pääskytassun puoleen.
"Miksi minä en saanut kertoa melkein mitään?", naaras kysyi katsoen vihreillä silmillään Aaltotassun meripihkan värisiä.
Aaltotassu kurtisti otsaansa.
"Kerroit koko ensimmäisen taistelun."
"Niin, mutta se toinen oli paljon pidempi!", Pääskytassu korotti ääntään.
"No voi anteeksi! Ehkä et itse vain ottanut puheenvuoroa, kun olisit voinut!", Aaltotassu huusi päälle.
He alkoivat riidellä kovaan ääneen, ja saivat lähellä keskustelevien Havukynnen ja Siemenkynnen huomion.
"Mitä te riitelette? Koko klaani kuulee sen." Siemenkynsi asteli oppilaiden eteen.
"Ei se sinulle kuulu!", Aaltotassu sylkäisi.
Pääskytassu katsoi maahan ja näytti olevan pahoillaan aiheuttaneensa meteliä.
"Riitely ei ratkaise mitään. Sopikaa se asia." Havukynsi sanoi ja nosti Pääskytassun pään ylös.
Aaltotassu katsoi siskoaan, joka hymyili hänelle.
"Tämä on ihan yhdentekevä asia. Miski edes kinastelemme siitä?", tämä kosketti Aaltotassun poskea kuonollaan.
"Juuri niin, älkää riidelkö", Siemenkynsi naukui.
Aaltotassu hymyili takaisin Pääskytasulle.
"Okei sitten, ei riidellä enään", kolli totesi, "on aika myöhä, ehkä kannattaisi mennä nukkumaan."
Pääskytassu nyökkäsi.
"Nukkukaa hyvin!", Havukynsi sanoi ja lähti Siemenkynnen kanssa soturienpesään.
Myös oppilaat astelivat oppilaidenpesään. Siellä oli lämminstä ja sammaleet olivat mukavan pehmeitä. Aaltotassu nukahti nopeasti kuunnellessaan Pääskytassun unista tuhinaa.

Vastaus:

25 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Jääpentu, Usvaklaani, Myrsky VYP

31.07.2017 17:39
Jääpentu naukaisi innoissaan ja laskeutui maahan. Hän tunsi, miten sammalpallo hujahti hänen päänsä ylitse. ”Ohi meni!” kolli kiljaisi ja nousi ylös röyhistellen rintaansa. Aikaa oli kulunut paljon. Täpläsateen pennut Aaltopentu ja Pääskypentu olivat nyt Aaltotassu ja Pääskytassu, ja muuttaneet pois pentutarhasta. Se oli vähän sääli, sillä he olivat mahtavaa leikkiseuraa. No jaa, Jääpentu ajatteli. Olipahan ainakin enemmän tilaa hänelle ja hänen sisaruksilleen leikkiä.

Hiekkaa lensi Jääpennun kuonolle. ”Hahaha, eikä mennyt!” Jääpennun harmaaruskea veli Haukkapentu nauroi ja hymyili iloisesti. Jääpentu hymähti ja alkoi tassullaan pyyhkimään hiekkaa pois. ”Joo, haha!” hän sanoi ja pyyhkäisi maasta hiekkaa Haukkapennun käpälille. Valkoinen kolli ei oikein nähnyt mitään siristetyillä silmillään. Hiekka kirveli. ”Taasko sinä uneksit omissa ajatuksissasi?” Jääpennun sisar Leivopentu tokaisi. ”En, en tietenkään! Öh, en tiedä, en jaksa leikkiä enää”, valkoinen kolli sanoi ja pörrötti turkkiaan. Leivopentu kallisti päätään epäilevästi. Jääpentu haki sammalpallon takaisin sisarustensa eteen. ”Ihan sama. Leikkikää te”, Jääpentu sanoi ja käveli pois.

”No? Miksi et leiki enää sisarustesi kanssa?” Taivaantuuli sanoi. Hän istui pentutarhan ulkopuolella auringossa ja puhdisti itseään. ”Hiekkaa meni silmiin”, Jääpentu nurisi ja istui alas. Hänen silmänsä tuntuivat tomuiselta ja hän yritti kuopia hiekanjyviä pois. ”Voi ei! Sinun kannattaisi käydä Sumuhännän ja Pihkavirran luona. He luultavasti voivat auttaa sinua”, emo sanoi ja nuolaisi Jääpennun kuonoa. ”Missä he ovat?” kolli kysyi ja katseli ympärilleen. ”Se on tuo pesä tuolla. Haistat sen kyllä. Kävelet yrttien hajua päin”, Taivaantuuli sanoi ja töytäisi pentua kuonollaan oikeaan suuntaan. ”Sano parantajille terveisiä!” emo huikkasi vielä hoipertelevan pennun perään.

Jääpentu kipitti parantajien pesään. Yrttien huumaava tuoksu lehahti hänen kasvoilleen. Kaksi kissaa työskentelivät hiljaa yrttien parissa, välillä jutellen kasveista, joista Jääpentu ei ollut koskaan kuullutkaan. ”Hei”, Jääpentu tokaisi iloisesti ja tassutti Sumuhännän luo. ”Kappas, hei Jääpentu. Minkäs takia terve nuori kolli on tullut tänne?” harmaa naaras sanoi. ”Haukkatassu pyyhkäisi hiekkaa silmiini. Se kirvelee!” Jääpentu marisi ja pyyhki tassullaan kuonoaan. ”No, katsotaan mitä voimme tehdä. Mutta aloita siitä, että et pyyhi tassulla silmiäsi. Levität vain hiekkaa”, Sumuhäntä sanoi, ja valkoinen pentu laski käpälänsä maahan. ”Hienoa. Sitten huuhtele kasvosi”, Sumuhäntä sanoi ja osoitti pientä puroa, joka valui kivien välistä pieneen lammikkoon.

Jääpentu kastoi kuononsa viileään veteen. Se oli kylmää, mutta hän saattoi tuntea, miten hiekanjyväset karisivat irti. Kolli upotti koko naamansa veteen ja ravisteli päätään. ”Hei, ei satu enää!” hän kiljahti nostaessaan pään ylös vedestä. Sumuhäntä nyökkäsi. ”Tulehan vielä tänne. Katsotaan, ettei mitään jäänyt aiheuttamaan tulehdusta”, harmaa naaras sanoi ja tutkaili Jääpennun silmiä katseellaan. ”Eipä näytä olevan”, hän sanoi. Jääpentu hypähti ja kiitti parantajaa.

Jääpentu tassutti pesän uloskäynnille ja katsahti sitten taaksepäin. Parantaja näytti paljon Jääpennun emolta, Taivaantuulelta. Sumuhännällä oli melko samanlaiset siniset silmät kuin Jääpentu oli kuullut itsellään olevan: kirkkaansiniset, eloisat. Jääpentu alkoi pohtimaan. Miksi suurin osa Usvaklaanilaisista oli harmaita tai harmaan sävyisiä, mutta hän ja hänen sisaruksensa eivät? Ehkä se liittyi jotenkin usvaan, joka aina leijui leirissä. Kaipa harmaata kissaa on vaikea erottaa usvan joukosta. Jääpentu hymähti. Hänestä tulisi erinomainen soturi, metsästäjä ja taistelija vaikka valkoisen turkin kanssa. Mikään ei saisi häntä muuttamaan mieltään.

Jääpentu tassutti ulos puskien välistä ja katseli aukiota. Leivopentu ja Haukkapentu kuuntelivat Aaltotassun ja Pääskytassun tarinaa päivästään. Sisaret katsoivat kahta oppilasta silmät pyöreinä, vaikka nämä eivät edes olleet kovinkaan paljon vanhempia. Jäätassu lähti pienillä jaloillaan töpöttämään kohti emoaan.

Sitten Jääpentu näki ison ruskean kollin työntyvän sisään viinimarjapensastunnelista. Tämän paksu turkki lehahti tunnelista ulos ja kolli ravisteli sen hyvin. Pieniä risuja ja männynneulasia tipahteli kollin karvojen välistä. ”Kotkasydän!” Jääpentu kiljaisi ja kipitti isänsä luo. Kotkasydämen ilme kirkastui ja tämä hymyili. ”Kappas! Mites sinä siihen tulit?” hän vastasi ja kosketti nenällään Jääpennun päälakea. ”No kävelin! Onko sinulla päässä heiniä?” Jääpentu irvisti ja Kotkasydän päästi matalan naurahduksen. ”Mennään hakemaan emollesi ruokaa”, isä sanoi ja lähti pörröinen häntä heiluen kohti tuoresaaliskasaa.

Taivaantuuli puhdisti Leivopentua ja Haukkapentua, kun Kokasydän ja Jääpentu saapuivat paikalle. Taivaantuulen silmät suurenivat hänen nähdessään Kotkasydämen ja he vaihtoivat kieliä. ”Hei Leivopentu ja Haukkapentu!” Jääpentu huudahti ja hieroi nenäänsä sisarustensa turkkeihin. ”Sinulla kesti! Luulimme jo, että Sumuhäntä tylsistyttäisi sinut luennoillaan yrteistä”, Haukkapentu puuskahti ja Leivopentu nyökytteli veljensä sanojen mukaan. ”Mitä jos menisitte kuuntelemaan klaaninvanhimpia? Heidän tarinansa eivät varmaan ole tylsiä!” Taivaantuuli sanoi. Jääpentu hihkaisi innosta ja saattoi tuntea pentuetovereidensa äkillisen innostuksen myös värähtelyinä heidän turkeissaan. Leivopentu avasi suunsa. ”Viimeinen klaaninvanhimpien pesällä on ketunläjä!”

//sanoja on 687

Vastaus:

23 kp, Jääpentu nousee oppilaaksi!
- Myrsky VYP

Nimi: Valkotassu,Usvaklaani, Leaf

30.07.2017 15:50
Näin ympärilläni synkkää metsää. En ymmärtänyt mikä paikka se oli.
"Missä minä olen?"Sanoin kuiskaten puoliksi itselleni.
Edessäpäin kuului outoa rapinaa. Ihan kuin askeleita. Se oli kumminkin jotain lennokkaampaa ja nopeampaa. Juoksua! Äänet sai minut pakokauhun valtaan. Käännyin nopeasti juoksemaan poispäin kauheasta äänestä, joka yritti saada minut kiinni. Kiidin metsän halki kuin pilviklaanilainen. Siitä huolimatta äänet saavuttivat minua. Yhtäkkiä eteeni avautui rotko. Ehdin juuri jarruttaa ajoissa ennen putoamista. Äänet lehestyi minua entistä lehempänä. Näin puunrungon, joka vei rotkon toiselle puolelle. Juoksin puunrungolle ja hyppäsin kevyesti sen päälle. Puunrunko tuntui laholle allani, mutta äänet ajoi minut kävelemään sitä pitkin rotkon toiselle puolelle. Kova tuulen puuska kaatoi minut ja tunsin kun kova maa katosi altani. Huidoin villisti kynsilläni ilmaa saadakseni otetta jostakin, mutta turhaan. Suljin silmäni ja kun taas avasin ne huomasin olevani oppilaiden pesässä. Päästin suustani helpottuneen huokaisun. Kävelin rauhallisin askelin kohti muita kissoja, jotka tuijotti herkeämättä kivellä seisovaa päällikköä.
"Ruusunpiikki, johtaisitko tänään rajapartiota?"Hopeatähti kysyi.
"Tietenkin", vastaus kuului kissalauman seasta.
"Ota Pajutassu ja pari soturia mukaan", päällikön rauhallinen mutta päättäväinen ääni sanoi.
Ruusunpiikki ei vastannut, mutta tiesin että se kävisi hänelle.
"Pääsenkö minäkin mukaan?"Kajautin ajattelemattomasti.
"Ei nytten Valkotassu. Sinua tarvitaan leirissä", päällikkö vastasi.
*Miksiköhän minua tarvitaan leirissä? Ehkä minun pitää vartioida ja suojella sitä? Tiesikö Hopeatähti jotain jostain hyökkäyksestä? Varmaan jotain jännää!* Ajattelin innokkaasti.
"Kokous on päättynyt. Valkotassu, tule käymään pesälläni", päällikön sanat sai vatsaani kipristämään jännityksestä.
Astelin Hopeatähden perässä hänen pesäänsä. Päällikkö kävi makuulleen pehmeän näköiseen pesäänsä.
"Sinun pitäisi vaihtaa sammaleet klaanivanhimpien pesästä", päällikkö aloitti.
"Mitä?"Karvani nousi pystyyn järkytyksestä.
Hetken ajan seisoin paikoillani, karvat pystyssä ja katsoin anovasti Hopeatähden sinisiin silmiin. Lopulta karvani silottui ja nyökkäsin haluttomasti päällikölle. Käänsin Hopeatähdelle selkäni merkiksi siitä, etten enää halunnut puhua asiasta. Marssin ärtyyntynesti pais hänen pesältään suoraan klaanivanhimpien pesään. Riuhdoin suutuspäissäni pahanhajuisia ja likaisia sammalia irti maasta. Lähdin kuljettamaan sammalia metsään. Tiputin ne pieneen koloon ja kuovin hiekkaa niitten päälle. Kävelin pienelle aukiolle jossa kasvoi paljon sammalta. Aloin vaivaantuneesti kynsiä sammalia irti.

Illalla olin nyppimässä punkkeja klaanivanhimpien turkista. Olin saanut valmiiksi sammaleen vaihto homman ja en päässyt edes metsästämään, kun piti nyppiä punkit pois. Hopeatähti tosiaan aikoi pitää hänet kiireisenä tänä päivänä. Klaanivanhimmat oli tulleet innokkaasti jonoon, kun hän aikoi nyppiä punkit. Kun viimeinen punkki oli nypitty kävin huuhtelemassa hiiren sapen pois tassuistani pienessä purossa. Kävelin väsyneenä pesääni ja nukahdin melkein heti.

Avasin silmäni ja ympärilläni oli taas synkkää metsää. Samat äänet lehestyivät minua taas. Lähdin taas pakoon ja otin suunnakseni puunrungon. Tiheän metsän takana vilahti jo rotko jossa oli puunrunko. Niin kuin edellisessäkin unessa äänet lähestyivät joka askeleellani minua. Hyppäsin laholle puunrungolle, mutta tällä kertaa hölkkäsin sitä pitkin ripeästi kävelyn sijaan. Sama tuttu tuulen puuska horjautti minut taas, mutta siihen olinkin varautunut. Ehdin juuri tarrautua puunrunkoon ja kiipesin taas sen päälle. Samat äänet lähestyi minua runkoa pitkin, joten lähdin juoksemaan. Saavuttuani rotkon toiselle puolelle aloin työntää runkoa että äänet putoaisi rotkoon. Kun runko putosi äänet hyppäsi rotkon toiselle puolelle minun vastapäätä. Olin niin helpottunut ja hengästynyt, joten kävin makuulleni. Huomasin että metsä rotkon tällä puolella ei ollut synkkä, vaan tähtien valaisema kaunis metsä.
"Tervetuloa tähtiklaaniin", ystävällinen ääni toivotti.
"Kiitos. Olen kuullut teistä", sanoin niin lempeästi kun osasin.
"Olen Mäkilehti, olin kuningatar usvaklaanissa. Tarkkailin sinua kun löisit tien tähtiklaaniin ja vaikka ekalla kerralla epäonnistuit, yritit uudestaan", Mäkilehti astui esiin. "Sinusta tulee hieno soturi kun sen aika on."
"Kiitos Mäkilehti", huomasin, että kehräsin hirveän äänekkäästi. Suljin silmäni tyytyväisenä. Ja ennen kuin nukahdin kuulin Mäkilehden sanat. "Tähtiklaani kulkee aina kanssasi."

Vastaus:

19 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Blaze~Täpläsade~Usvaklaani

29.07.2017 22:37
//Jatkoo Liekin tarinaan//

Kahden oppilaan päät pistivät esiin pusikosta. Täpläsade nosti katseensa ja huomasi Aaltotassun ja Pääskytassun.
Liekkisydänkin oli huomannut heidät, sillä hän ehdotti, että he kävisivät vaihtamassa kieliä pentujensa kanssa.
Aaltotassu asteli häntä ylpeästi pytyssä vanhempiensa eteen.
"Voitin taistelun kahdesti", tämä sanoi kohottaen päänsä.
Pääskytassu tuhahti.
"Voitit sen takia, että minä kompastuin siihen pahuksen puunjuureen!"
"Olit silti vaikea vastus veljellesi." Tulisielu silitti oppilaansa lapaa.
Täpläsadetta huvitti pentujen nahistelu. Hän ei voinut itse samaistua siihen, sillä hän oli ollut ainoa pentu, jonka Varishäntä ja Kultakasvo olivat saaneet.
"Saammeko mennä syömään?", Aaltotassu kysyi Varpukynneltä.
Soturi nyökkäsi.
"Muistakaa sitten jakaa saalis, että muillekkin riittää!", Liekkisydän muistutti.
Täpläsade istahti maahan ja nuolaisi pari kertaa rintaansa.
Tulisielu käänsi katseensa oppilaista heidän vanhempiin.
"Aaltotassu on kyllä innokas taistelija", kolli naurahti.
"Hänen pitäisi vain osata antaa muillekkin mahdollisuus yrittää", Täpläsade väänsi hännänpäätään.
"Kyllä hän vielä oppii, ei koulutus ole vielä ohi", Liekkisydän sanoi.
"Entä sitten Pääskytassu?", Täpläsade kysyi.
Tulisielu hymyili.
"Hän osaa väistellä erinomaisesti ja on nopea liikkeissään", varapäällikön ilme muuttui, "hän ei vain osaa hyökätä."
Täpläsade ja Liekkisydän katsoivat toisiaan.
"Miten niin ei osaa hyökätä?", Täpläsade ihmetteli.
"Kun kysyin, hän sanoi ettei tahdo satuttaa Aaltotassua", Varpukynsi otti puheenvuoron.
"Mutta uskon, että tosipaikan tullessa hän tietää miten toimia, hänestä kasvaa viisas kissa." Varpukynnen sanat lämmittivät Täpläsadetta.
"Oli kiva taas jutella, mutta minä menen nyt nukkumaan." Tulisielu sanoi ja Varpukynsi nyökkäsi myös heipaksi.
Täpläsade nousi seisomaan.
"Tuli tuossa keskustellessa mieleen, että miten Pakkastassu voi", naaras sanoi.
Liekkisydän kohautti lapojaan.
"Näin hänet eilen aamupartiossa."
Täpläsade katseli ympärilleen yrittäen nähdä oppilaansa.
"Hän ei ole saanut pitkään aikaan koulutusta, kun hoidin pentuja." Täpläsateen ääni kuulosti huolestuneelta ja sitä hän olikin.
"Eikös hän ole tuolla muiden oppilaiden kanssa?" Liekkisydän sanoi yllättäen ja osoitti kolmen oppilaan rinkiä lähellä klaaninvanhimpien pesää.
Täpläsade siristi meren sinisiä silmiään.
"Niimpäs onkin! Menen heti puhumaan hänelle", hän sanoi ja juoksi oppilaansa luo.
Pakkastassun ilme oli hämmästynyt, kun tämä näki Täpläsateen lähestyvän.
"Pakkastassu, minulla on asiaa", soturi sanoi ja pyysi muita oppilaita poistumaan.
Pakkastassu istahti ja katsoi mestariaan kirkkailla, vihreillä silmillään. Täpläsade kehräsi kovaan ääneen ja nuolaisi pikaisesti oppilaan päälakea.
"Okei, okei mitä asiaa sinulla on?", Pakkastassu tiuskaisi ja pyyhki tassullaan päälakeaan.
"Mitä olet tenhyt, kun olin pentutarhassa?", Täpläsade kysyi.
"Olin melkein joka päivä kaikissa partioissa", Pakkastassu naukui.
Täpläsade oli yllättynyt. Kaikissa partioissa ja melkein joka päivä? Pakkastassu todella tahtoi päästä jo soturiksi.
"Sehän on hienoa! Sinulla ei olekkaan enään paljoa opittavaa." Täpläsade hymyili leveästi.
Pakkastassu nyökkäsi ja pyysi lupaa lähteä nukkumaan.
Täpläsade antoi tämän mennä ja meni itse Liekkisydämmen luo, joka vaihtoi kieliä Siemenkynnen kanssa.
"Hei, Täpläsade", Siemenkynsi tervehti vanhaa oppilastaan.
Täpläsade nyökkäsi.
"Minä voisin mennä nukkumaan, tuletko sinä?", naaras katsoi Liekkisydäntä.
"Kyllä minä tulen. Nähdään taas Siemenkynsi."
Siemenkynsi heilautti häntäänsä ja asteli tuoresaaliskasan luokse.
Täpläsade painautui tiiviisti kiinni Liekkisydämmen siniharmaaseen turkkiin, ja antoi unen tulla.

Vastaus:

15 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Liekkisydän, Usvaklaani, Pihka

29.07.2017 18:25
"Lähde sinä tuohon suuntaan, minä menen tänne", Täpläsade viittoi hännällään. Olimme metsästämässä melko lähellä kuiskaavaa laaksoa. Nyökkäsin, ja käännyin Täpläsateen osoittamaan suuntaan. Lähdin kävelemään rauhallisesti kohti rajaa.

Hetken kuluttua kiihdytin vauhtia melko hitaaseen hölkkään. Yritin kulkea mahdollisimman pehmeästi, jottei riista pelästyisi perinpohjin.

Saapuessani rajalle raotin hiukan suutani. Haiston tuoreen jäniksen. Vilkuilin ympärilleni, ja näin sen kahden ketunmitan päässä minusta. Hassua, että se ei ollut jo kaukana. Laskeuduin vaanimisasentoon, ja aloin hiipimää vatsa maata viistäen kohti kania. En päässyt edes hyppyetäisyydelle kun se huomasi minut. Tai sitten se oli huomannut jo aikasemmin, ja halusi vain kiusata minua. Aloitin kuiten ajojahdin. Jänis juoksi aivan hulluna. Ajauduin kokoajan lähelle ojaa, ja väistäessä pusikkoa, otin sivuaskeleen väärelle puolelle puskaa. Ja sitten olin jo vedessä.

Pärskin vedessä ja yritin päästä pinnalle. Kynteni liukauivat esiin, ja huitoessani kynteni osuivat johonkin. Se oli ahven. Kala pyristeli, muttei päässyt irti.

Onnistuin jotenkuten rämpimään rannalle. Ja sain kalankin!
*Ei tämä hyvää ole, muta se on tuoresaalista*, ajattelin. Laskin kalan maahan, ja kuoputin hiukan maata sen päälle. Päätin napata vielä jotain muutakin leiriin viemisiksi.

Onnistuin napata rastaan ja hiiren. Palasin Täpläsateen luo juuri parahiksi näkemään, kuinka Täpläsade nappasi hiiren.
"Hienoa! Nyt meillä on tarpeeksi riistaa!" huhkaisin naaraalle. Tämän tuntien tämä oli napannut jo reilusti riistaa.

Katselin Pääskytassun ja Aaltotassun loittonevia selkiä.
"He kasvavat nopeasti", Täpläsade huokaisi.
"Pennutko?"
"Niin", Täpläsade sanoi. Nyökyttelin vaitonaisena. Pentumme olivat jo oppilaita.
"He saavat koulutusta erinomaisilta mestareilta", totesin.
"Niinpä. Tulisielu on varapäällikkö ja Varpukynsihän koulutti sinut", Täpläsade totesi.
"No, maistuisiko vastanapattu rastas?" esittelin nappaamaani lintua.
"Kyllä kiitos", Täpläsade naurahti.

Suin Täpläsateen turkkia siistiksi. Istuimme soturien pesän edessä. Äkkiä Täpläsade kohotti päätään. Naaras tuijotti kohti leirin sisäänkäyntiä. Minäkin käänsin katseeni. Leiriin sisään tulivat Pääskytassu ja Aaltotassu mestariensa kanssa, ilmeisesti taisteluharjoituksista.
"Mennäänkö kysymään miten heille meni?" ehdotin.


//Täplä?

Vastaus:

9 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: sulkamyrsky, Lehtiklaani, Nöpö

27.07.2017 23:56
sulkamyrsky, lehtiklaani, Nöpö*

Nimi: Nöpö

27.07.2017 23:56
Sadepisarat kastelivat maan ja saivat turkkini liimautumaan kiinni selkääni. Maa oli liukas, ja riistaa oli hankalampaa löytää märällä kelillä. Kävelin lähellä leiriä etsimässä riistaa. Olin saanut ainoastaan kaksi myyrää. Ehkäpä riista oli piilossa sateelta, tai sitten minulla oli tänään huono metsästysonni. Korppikynsi oli huomannut, että minua vaivasi jokin.
"Olet ollut omissa maailmoissasi koko aamun. Onko kaikki kunnossa?" Hän oli sanonut huolissaan.
"Voin mainiosti, nukuin vain hieman huonosti. Voisin ehkä piristyä, jos lähtisin metsään." olin vastannut hänelle. Nyt kävelin metsässä märkänä. Olin samaan aikaan kiukkuinen ja kiinnostunut Liljahäntää kohtaa. Miksi Tähtiklaanin piti tehdä kaikki aina vaikeimman kautta? Sitten mieleeni tuli se osa unesta, jossa olin nähnyt Hiekkalammen. Olin hänestä niin huolissani. Kun näin hänet makaamassa niiden yrttien keskellä, luulin hänen kuolleen. Mutta kun valvemaailmassa näin hänet, hän oli terve ja pirteä. Hän oli ärsyyntynyt, kun olin kysellyt hänen vointiaan liikaa. Huokaisin ääneen. *Sinä tulit metsästämään!* ja unohdin kaikki murheet.

Jatkoin matkaa lammen ohi kohti harjoittelupaikkaa. Rantahiekka oli märkää, ja se tarttui tassuihini kiinni. Ravistelin hiekkaa pois käpälistäni, mutta lopetin kuin seinään, kun katsoin eteeni. Rannalla oli jokin sininen kaksijalkojen pesä. Se oli pienempi kuin normaalit pesät, mutta pari kaksijalan pentua juoksivat sieltä ulos, ja niiden perässä tuli niiden emo. Lähdin hiipimään lehtien suojassa lähemmäs. Tiesinhän minä, että kaksijalat tulivat joskus tänne, mutta nyt minua huolestutti enemmän. Liljahäntähän oli varoittanut vaikeuksista, ja kaksijaloista ei ollut kuin harmia.
Kun olin vain parin ketunmitan päässä pesästä, pysähdyin. Pesässä oli kaksi kaksijalan pentua, ja ilmeisesti niiden emo. Kun haistelin tarkemmin, huomasin myös kissan hajun.
*Kotikisu.* Mietin itsekseni.
Pesän oviaukosta kipitti harmaa pörröinen ja pulska kissa. Sillä oli vaaleanpunainen kaulapanta, ja se käveli suoraan minua kohti. Kynteni painautuivat maahan kiinni, ja kyyristyin kiinni maahan.
"Onko siellä joku?" Kuului värisevä ääni. Valkoinen turkkini oli varmaan paljastanut minut. Nousin seisomaan, ja kissa hätkähti.
"Missä omistajasi ovat?" Kysyi kissa huojentuneena.
Tuhahdin ääneen.
"Minun omistajani? Ei minulla ole sellaisia! Elän metsässä klaanissa." Miten tuo kotikisu pystyi kuvitella minusta pehmoa kotikisua?
"S-sinäkö olet sellainen kissa josta olen kuullut?" Kysyi kissa ääni väristen. Kun olin hiljaa, hän pujahti pusikkoon luokseni varautuneena.
"Et näytä kovin pelottavalta." totesi kissa.
"Niinkö?" Sähisin ärtyneenä. Paljastin terävät hampaani ja nostin turkkini pystyyn. Viuhdoin hännälläni edestakaisin, ja käännyin niin, että kotikisu näki haavan, joka oli kyljessäni edelleen.
Kotikisu säpsähti ja perääntyi hieman.
"Ä-älä jooko tee minulle pahaa." ulisi kissa.
"En minä viattomia satuta." vastasin ja annoin turkkini tasoittua.
"Mitä kylkeesi on käynyt?" ihmetteli kotikissa.
"Oksa hieman raapaisi vain." vastasin. Se oli vain pieni haava. Oli niitä pahempiakin.
"Vain? Tuo näyttää todella kipeältä! Omistajani voisivat auttaa sinua."
"Turha luulo! Mielummin kuolisin haavaan kun antaisin kaksijalan yrittää hoitaa sitä." Sähisin kiukkuisena.
"Kauan nuo- Osoitin hännälläni kaksijalkoja- aikovat olla täällä?" kysyin hieman rauhallisemmin.
"Lähdemme kahden päivän kuluttua." kertoi kotikisu.
Kaksijalan pentu alkoi huutaa ja rääkymään rannalla.
"Minun pitää nyt mennä." Sanoi kotikisu ja kääntyi pois. Lähdin itsekin pois.

Jalkani tuntuivat yhtä raskailta kuin kivet, ja päätin mennä suoraan takaisin leiriin, kun olin hakenut saaliit, mitä oli aikaisemmin saanut. Sade oli vain yltynyt, ja minua alkoi palella. Kävelin raskaan oloisesti koko matkan leiriin asti.
Leiriin päästyäni huomasin, että aukio oli melkein tyhjä. Kaikki olivat pesissään, ja vain muutama oli puun alla suojassa sateelta. Kävelin tuoresaaliskasalle ja pudotin siihen myyrät. Valikoin itselleni litimärän päästäisen, ja astelin soturien pesään.
Söin nopeasti, ja ennen kuin kukaan ehti häiritä, kömmin nukkumaan. Jos minua kaivattaisiin, joku kyllä herättäisi.
Päätin kertoa Sadetähdelle rannalla olleista kaksijaloista myöhemmin. Heistä tuskin ehtisi olla vaaraksi, kun he kerta lähtivät jo pian.

Vastaus:

19 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Pihkavirta, Usvaklaani, Pihka

27.07.2017 16:42
Hölkkäsin leiriin tukko päivänkakkaraa suussani. Suuntasin kohti parantajan pesää, josta Sumuhäntä asteli ulos.
"Katsotko hetken Valkotassun perään? Mustaveri hyökkäsi hänen kimppuunsa", Sumuhäntä pyysi.
"Mustaveri? Ai juu, sopii!" huikkasin astellessani ripeästi sisään pesään. Valkotassu makasi kerälle käpertyneenä yhdellä pedeistä. Istahdin tämän viereen, ja silitin oppilaan selkää hetken hännälläni.

Valkotassun herättyä uusin haavoille laitetut hauteet. Hain tuoresaaliskasasta oppilaalle ruokaa, ja tutkin samalla tämän tulehtumien ja muiden vammojen varalta. Tarkistuksen jälkeen pyysin Sumuhäntää tarkistamaan vielä Valkotassun, mutta mestarini sanoikin: "Luotan arviointi kykyysi." Ja nyökkäsi Valkotassulle merkiksi lähteä.

Päivän aikana muutama muukin tuli näyttämään pikkuvammojansa. Sumuhännän paikattua Havukynnen naarmun, totesin: "Voisin käydä katsomassa pentuja." Parantaja nyökkäsi, ja tyrkkäsi joitain yrttejä minua kohti. Tunnistin ne tuoksukiksi ja purasruohoksi. Käärin yrtit lehteen, ja nappasin ne suuhuni. Köpöttelin pentutarhalle, ja työnnyin sisään.
"Mites teillä täällä menee?" sanoin sylkäistyäni yrtit suustani. Tyrkkösin niitä kohti Taivaantuulta, joka yritti vastustella.
"En minä näitä tarvitse", Taivaantuuli vakuutti.
"Höpöhöpö", sanoin tiukasti. Tyrkkäsin yrttejä vielä lähemmäs.
"Ei siinä ole kuin muutama lehti", maanittelin. Lopulta Taivaantuuli myöntyi, ja nieli yrtit.(sori autohittaus)

"Yök!" huudahdin haukatessani palan kalaa. Liekkisydän oli varmasti nähnyt vaivaa tämän saamiseen, joten nieleskelin vaivoin loput. Sen jälkeen minun oli pakko hakea parantajan pesästä vähän kanervan mettä, ja niellä se peittämään maku. (Onks se väite totta et kissat ei muka maista makeeta?? ~epätietoinen)

"Hei!" tervehdin sotureiden porukkaa. Istahdin hetkeksi heidän joukkoonsa kuuntelemaan heidän kertomiaan juttuja.
"Pajutassu edistyy hyvin", Ruusunpiikki kehui oppilastaan.
"Niin Tuhkatassukin", Pajutassun sisaren mestari Laikkujalka sanoi ylpeänä.
"Meillä tosiaan on paljon oppilaita", Havukynsi sanoi. Kuuntelin sotureiden juttuja kyllästymiseen asti, ja nousin sitten ylös.
"Hei sitten", huikkasin sotureille lapani yli. Soturit huikkasivat hyvästinsä, ja jatkoivat sitten taas juttujaan.


//maistaaks kissat makeeta? En tiiä onkse totta xd

Vastaus:

No, vaikka se olisikin, niin soturikissat on muutenkin aika epärealistinen sarja xD 9 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Aro

27.07.2017 14:34
Harhatassu~Tulvaklaani

Heti nimitysmenojensa jälkeen Harhatassu tassutteli mestarinsa multaturkin luokse.
"Kuka minun emoni oli, ja mitä hänelle kävi?" Kysyi oppilas mestariltaan. Multaturkki jähmettyi, mutta huokisi, ja rentoutui.
"Emosi, Säihkyvesi oli tulvaklaanin parhaita kalastajia ja uimareita. Hän tapasi erään Pilviklaanilaisen, Jänötuulen, jos se nyt oli se nimi. He kuitenkin tapailivat salaa, ja emosi sai sinut ja sisaresi. Hän päätti lähteä pilviklaaniin isäsi luo, ja ottaa siskosi mukaan. He lähtivät ison aallokon aikaan uimaan kohti pilviklaanin reviiriä. Aallot upottivat Säihkyveden ja nimettömän pennun syöväreihinsä. Isäsi jäi samoihin aikoihin hirviön alle", Multaturkki kertoi. Harhatassun sisällä jokin napsahti poikki, mutta samaan aikaan jotkin korret kietoutuivat yhteen. Kolli tiesi siis nyt vedessä kuulemansa äänen omistajan, mutta myös sen, että hänen vanhempansa olivat hylänneet hänet, ja valinneet tämän siskon. Mutta nyt he ovat jo kuolleet, olivat olleet, jo pitkäkään. Multaturkki katsoi huolestuneena oppilastaan, joka istui lavat lysyssä, ja irvistys naamallaan.
"Mikä sinulla on? Haluatko vaikka opetella uimaan vielä lisää...?" Mestari ehdotti epäröiden.
Harhatassu veti syvään henkeä ja otti hymyn naamalleen.
"Mennään toki uimaan! Pyydetään joku muukin oppilas mukaan. Tuskin pääsen koskaan taisteluun, tai maariistan kimppuun", kolli huokaisi, ja tallusti oppilaiden pesään.

//sori tää lyhyys

Vastaus:

6 kp
- Myrsky VYP

Nimi: Kotkasydän, Usvaklaani, Myrsky VYP

26.07.2017 19:50
Kotkasydän asteli sisään leiriin. Kolli oli ollut iltapartiossa Tulisielun, Siemenkynnen ja Ruusunpiikin kanssa. Ulkona oli sumuista, ja usva oli häiritsevästi tiivistynyt Kotkasydämen pitkille karvoille. Tämä pörhisti karvojaan ja käveli ripeästi tuoresaaliskasalle. Kolli oli nälkäinen, sillä hän oli ollut paljon partioissa hoitamassa tehtäviä. Kotkasydän nappasi hiiren ja istahti alas vatukkapusikon varjoon. Hän huokaisi syvään ja alkoi näykkiä hiirtä. Kollilla ei ollut kovinkaan ruokahalua tänään.

Pian Taivaantuuli asteli paikalle ja naukaisi tervehdyksensä. Kissat koskettivat neniä ja naaras istahti alas Kotkasydämen viereen. ”Miten partio meni?” hän kysyi ja haukkasi itsekin palan hiirtä. ”Ei mitenkään erityisesti. Lehtiklaanin puoleisella rajalla oli paljon Lehtiklaanin hajua. Täytyy pitää todella tarkka huoli siitä, etteivät ne hiirenaivot eksy Usvaklaanin reviirille enää toista kertaa kahakoimaan”, Kotkasydän murahti, mutta hymyili vähän. Hän ei ollut nähnyt kumppaniaan pitkään aikaan ja oli ilahtunut taas syödessään hänen kanssaan.

Kaksikko sai hiiren syötyä ja he alkoivat puhdistamaan itseään. Kotkasydämen turkki oli kostea tihkusateiden jäljiltä, ja kolli manasi hiljaa. Kestäisi ikuisuus ennen kuin se kuivuisi. Taivaantuuli alkoi sukimaan kollin lapoja huolellisesti, ja kumppanin tahdikkaat kielenvedot palauttivat lämpöä hänen kehoonsa. ”Kotkasydän”, Taivaantuuli sanoi ja nosti päänsä. Kotkasydän laski puhdistettavan tassunsa ja katsoi häneen. ”Niin, rakas?” kolli sanoi ja kohotti kulmiaan. ”Muistatko kun vähän aikaa sitten sanoit haluavasi olla isä?” naaras sanoi hiljaa. ”Aijaa, niin kai minä taisin sanoa”, Kotkasydän tokaisi. ”Kuinka niin?” hän jatkoi ja nuolaisi kumppaninsa nenää. ”Minä odotan pentujamme”, Taivaantuuli sanoi ja hymyili ja tämän smaragdinvihreät silmät loistivat iloisesti.

Kotkasydän avasi suunsa. Lyhyt tajun ja tietoisuuden menettäminen iski hänen päähänsä. Hän olisi isä! Hän olisi Taivaantuulen pentujen isä! Kollin sydän sykki kurkkuun asti ja matala kehräys kumpusi hänen kurkustaan. ”Sehän on mahtavaa!”, hän huudahti ja painoi kuononsa naaraan poskeen. ”Sinusta tulee varmasti paras emo jonka pentumme voivat saada”, hän jatkoi. Kotkasydän oli niin onnellinen. Elämä meni vain parempaan suuntaan.


Kuut kuluivat ja Taivaantuuli muutti pentutarhaan, kun ei enää kyennyt tekemään soturin tehtäviään. Monet klaanitoverit olivat onnitelleet paria tulevasta vanhemmuudesta, mukaan lukien Ruusunpiikki, jonka kanssa Kotkasydän ei ikinä ollut niin hyvä kaveri. Kolli alkoi töidensä ohella huolehtimaan Taivaantuulesta viemällä hänelle ja muille kuningattarille vettä ja kuivempia makuualusia. Kolli ei halunnut, että mitään pahaa kävisi, ja oli tarkistanut useaan otteeseen naaraan tilanteen. Jossain vaiheessa Sumuhäntä alkoi ärsyyntymään ja Kotkasydän alkoi tekemään enemmän omia hommiaan ja jättämään vastuun parantajalle.

Oli kulunut jo paljon onnellista aikaa. Taivaantuuli oli asettunut hyvin muiden kuningattarien joukkoon ja oli ilmeisesti tyytyväinen heidän seuraansa. Kotkasydän tassutti leiriin kävelylenkiltään ja meni parantajien pesään tarkistamaan tilanteen. Kollin astuessa pesään yrttien väkevä tuoksu leijaili hänen nenäänsä. Pihkavirta etsi yrttejä ja Sumuhäntä oli syömässä. ”Hei, Sumuhäntä”, kolli tervehti. Sumuhäntä nielaisi palan hiirtään ja hymyili takaisin. ”Miten Taivaantuuli voi?” Kotkasydän jatkoi ja istahti alas. ”Mikset mene kysymään häneltä itseltään?” Sumuhäntä sanoi ja irvisti. ”Ei vaan, synnytykseen ei ole enää kauan aikaa.” Kotkasydän hypähti. ”Onhan teillä kaikkea tarvittavaa? Ehdin hakemaan vielä yrttejä, mikäli varastoistanne puuttuu…” kolli aloitti mutta Sumuhäntä sähähti vaimennuksen merkiksi. ”Älä nyt hypi nahoissasi. Täpläsateen synnytyksestä jäi paljon yrttejä. Rauhoitu nyt vain. Kaikki menee ihan hyvin”, Sumuhäntä sanoi ja Pihkavirta vilkaisi olansa yli nyökäten vahvistukseksi. ”Hyvä on. Uskon niin”, Kotkasydän sanoi ja tassutti pesästä pois.

Soturien pesä oli hiljainen. Kotkasydämen vieressä oli ammottavan tyhjä paikka, joka kuului Taivaantuulelle: hänhän nukkui kuningattarien pesässä. Kotkasydän käänsi kylkeä ja yritti saada unen päästä kiinni. ”Taivaantuuli on kunnossa. Muut kuningattaret ja parantaja pitävät hänestä huolta”, hän sanoi hiljaa itselleen, ja rentoutti lapansa. Pian uni tulvahtikin kollin mieleen ja tämän silmät painuivat kiinni.

”Kotkasydän!” ääni kuiskasi ja käpälä tökki kollia kylkeen. Kotkasydän kääntyi ja näki hämärästi Pihkavirran kyyristyneenä hänen yläpuolelleen. ”Herää! Taivaantuuli synnyttää”, parantaja jatkoi hiljaisella äänellä. Raidallinen kolli nousi ylös ja räpytteli silmiään. Oli keskiyö. Kotkasydän havahtui ja asteli parantajan perässä pois pesästä. Kollin paksu turkki oli sekaisin ja sotkussa. Hän oli unissaan kierinyt kai paljon. ”Pysy hetki tässä. Sanon kun pääset sisään”, Pihkavirta sanoi hymyillen ja sujahti pentutarhaan. Kotkasydän pysähtyi. ”Mutta-”, hän aloitti, mutta päätti olla hiljaa. Hän saattoi kuulla Taivaantuulen ulvaisut ja naaraan raskaan hengityksen pesän seinien läpi. Kotkasydän painoi tuskissaan kyntensä maahan ja asteli edestakaisin rapsuttaen hiekkaa edes takaisin. Tämän karvat pörhistyivät jokaisen huudon myötä. Kollin kumppanin huudot kaikuivat kuolemanhiljaiseen yöhön.

Pian äänet vaikenivat. Pihkavirran pää pilkisti ulos pesästä ja hänen kasvoillaan oli helpottunut ilme. ”Tule katsomaan pentujasi!” hän sanoi ja Kotkasydän loikki pesän suulle. Pentutarhasta kuului pieniä, kimakoita naukaisuja. Kun kolli astui pesään, hänen sydämensä jätti lyönnin välistä. Hän katsoi Taivaantuulen helpottuneita vihreitä silmiä. ”Hyvä Tähtiklaani”, hän ajatteli mielessään. ”Anteeksi, minua ei päästetty sisään ennen kuin nyt. Montako niitä on?” Kotkasydän henkäisi ja näki Hämäräkatseen ja Sumuhännän laskevan kolme pikkuista pentua Taivaantuulen viereen. Pennut kuopivat tassuillaan naaraan vatsaa ja alkoivat imemään. Kotkasydän katsoi ylpeänä kolmea pentuaan. Hän yrittäisi antaa heille niin paljon kuin mahdollista. Tovin kuluttua hän avasi hiljaa suunsa ja sanoi: ”Oletko miettinyt heille nimiä?” hän sanoi ja alkoi hakemaan päästään nimiä. Taivaantuuli hymyili nyökäten ja osoitti hännällään harmaaruskeaa kollia valkoisella vatsalla sekä ruskeaa pientä naarasta. Kotkasydämen rinta täyttyi ylpeydestä. Kolli näytti hänen ja Taivaantuulen sekoitukselta. Naaraalla taas oli selvästi äitinsä ruumiinrakenne, mutta kiipeilijän jalat. ”Tämä harmaaruskea kolli on Haukkapentu, ja tämä ainoa naaras on Leivopentu”, hän sanoi ja kehräsi. ”Kerrassaan mainiot nimet”, Kotkasydän naukaisi ja istahti alas. ”Entä tuo kolmas?” kolli sanoi hiljaa ja silitti tuuhealla hännällään ison valkoisen nyytin päälakea. ”En tiedä”, Taivaatuuli sanoi ja nuolaisi valkoisen pennun selkää. ”No, päätetään se myöhemmin. Tärkeintä on nyt, että sinä saat unta pentujesi kanssa”, Kotkasydän sanoi ja nuolaisi Taivaantuulen korvaa. Naaras hymyili ja laski päänsä käpälilleen. Pian naaras tuhisi unissaan ja tämän kylki nousi ja laski hänen hengityksensä tahtiin.

Kotkasydän huokaisi. “Saisinko jäädä nukkumaan hänen luokseen?” kolli sanoi hiljaa. Sumuhäntä nyökkäsi ja silitti hännällään hänen lapaansa. “Hyvä on. Saat huomisen aamun vapaaksi, jos haluat olla heidän kanssaan”, parantaja sanoi ja hän lähti Pihkavirran kanssa takaisin nukkumaan. Pentutarha oli hetken hiljainen. Sitten Kotkasydän asettui makuulle Taivaantuulen viereen ja laski häntänsä tämän kyljelle. Ilo sykki hänen rinnassaan. Sitten hän sulki silmänsä.

Pisara tipahti Kotkasydämen nenälle. Kolli säpsähti hereille. Pentutarhan katosta tipahti kylmiä pisaroita hänen kuonolleen. Kotkasydän nosti päätään. Pennut nukkuivat rauhassa emonsa vieressä. Ainoastaan valkoinen nimeämätön pentu kiemurteli ympäriinsä ja vikisi. “Shh, shh. Kaikki on ihan hyvin”, Kotkasydän kuiskasi ja kosketti nenällään pennun rintaa. Sitten hän tajusi, että hänen nenänsä oli jääkylmä. Pisarat tipahtelivat nyt hänen niskaansa. Ne lähetivät vilunväreitä hänen ruumiinsa läpi. “Hetkinen..” Kotkasydän sanoi ja nuolaisi kiemurtelevaa pentua lämmittääkseen häntä. “Jääkylmä.. Jääpentu?” Kotkasydän ajatteli ja kehräsi hiljaa, silittäen hellästi pikkuisen pentunsa selkää. “Tähtiklaani antoi sinulle hyvän nimen. Tai sitten minä unenpöppörössä teen hätäisiä johtopäätöksiä”, kolli naurahti. “Nukuhan nyt, Jääpentu”, hän sanoi vielä, ja valkoinen pentu rauhoittui ja nukahti.

//tää on siis tapahtunut aiemmin ja unohdin laittaa. En kuitenkaan viittiny heittää hukkaan näin pitkää tarinaa :D sanoja on 1071

Vastaus:

Annan itselleni 36 kp.
- Myrsky VYP

Nimi: Blaze~Täpläsade~Usvaklaani

26.07.2017 15:48
Harmaa, täplikäs naaras asteli aluskasvillissuuden seassa hiljaa, kuin hiiri. Riistan aromit olivat täyttäneet hänen nenänsä. Muutaman ketun loikan päässä orava pureskeli tammenterhoa paljaaksi. Naaras jännitti lihaksensa ja loikkasi suoraan oravaa päin kynnet esillä. Pieni eläin jäi saman tien kissan kynsien väliin.
"Hyvä, Täpläsade! Nyt meillä on riittävästi saalista." Siniharmaa kolli asteli esiin saniaisista kantaen vesimyyrää, rastasta ja kalaa suussaan.
"Liekkisydän! En huomannut sinua", Täpläsade naurahti, "onnistuit saamaan jopa kalaa."
Liekkisydän nyökkäsi tyytyväisen näköisenä.
"Haen vain loput saaliit kuopasta, niin voimme lähteä leiriin", Täpläsade sylkäisi oravan suustaan ja kaivoi maasta kaksi varpusta.
"No, kaipaatko takaisin pentutarhaan?", Liekkisydän sanoi kiusoitellen.
"Ei soturin elämää mikään voita, mutta ei pentutarhassa ollut sen hassumpaa", Täpläsade naukui ja ajatteli Aaltotassua ja Pääskytassua, joista oli tehty vasta oppilaita.
"Kyllä ne kasvavat nopeasti", hän totesi.
"Pentujako tarkoitat?"
Täpläsade nyökkäsi.
"Niin, he ovat jo oppilaita." Liekkisydän pujahti pensaiden ali leiriin.
Täpläsateen silmään osuivat ensimmäisenä juuri Aaltotassu ja Pääskytassu, jotka olivat ilmeisesti lähdössä mestariensa kanssa harjoittelemaan.
"Ai hei!", Pääskytassu tervehti huomatessaan vanhempansa.
"Mitä aijotte tehdä tänään?", Liekkisydän kysyi ja nuolaisi Pääskytassun päälakea.
"Menemme harjoittelemaan taistelua!" Aaltotassu loikki siskonsa vierele ja näytti jo nyt olevan täynnä intoa.
Täpläsade pyöritti silmiään ja käski Aaltotassun rauhoittua hieman.
"Anteeksi, jos keskeytämme perhe asioitanne, mutta meidän pitäisi lähteä harjoittelemaan ennen pimeän tuloa." Tulisielu astui ulos soturienpesästä Varpukynsi takanaan.
"Ette keskeyttäneet mitään, menkää vain", Täpläsade naukui ja nuolaisi vielä kumpaakin pentua.
"Viedään saaliit tuoresaaliskasaan, niin klaani saa syödä." Liekkisydän kääntyi ja asteli korkeana kohoavan tuoresaaliskasan eteen. Täpläsade laksi myös omat riistansa siihen.
"Eikö sinulla ole nälkä?", Liekkisydän kysyi.
"Ei, söin juuri ennen lähtöämme metsälle", Täpläsade naukui.
"Taidan mennä katsomaan Taivaantuulen ja Kotkasydämmen pentuja, kun en ole nähnyt niitä vielä kunnolla saati sitten kuullut nimiä", Täpläsade kääntyi ja tassutteli pentutarhaa päin.
"Odota, minä tulen mukaan", Liekkisydän heitti saaliin takaisin tuoresaaliskasaan, "en minäkään ole nähnyt niitä vielä."

Pentutarhassa leijaili sama hyvä tuoksu ja ilma siellä oli paljon lämpimämpää, kuin muissa pesissä. Täpläsateen paikka oli tyhjillään, mutta siinä näkyi edelleen pieni painauma. Hämäräkatse nukkui pentujensa kanssa nurkassa ja Taivaantuuli nuoli kolmea pentuaan.
"Hei, Täpläsade ja Liekkisydän!" kuningatar nosti päänsä nähdessään klaanitoverinsa.
"Päätimme tulla katsomaan pentuja. Ne ovat niin suloisia!", Täpläsade kumartui lähemmäs valkoista kollia, jolla oli kauniit jään siniset silmät.
"Mitkä nimet niillä on?", Liekkisydän kysyi.
"Haukkapentu, Jääpentu ja Leivopentu", Taivaantuuli sanoi osoittaen jokaista vuorollaan.
"Keitä nuo ovat?", Leivopentu kysyi ihmeissään.
Taivaantuuli hymähti.
"Siinä on Täpläsade ja Liekkisydän. Heillä on teitä vanhemmat pennut, olettekin nähneet ne kerran."
"Juu, Aaltotassu ja Pääskytassu ovat nyt oppilaita", Täpläsade naukui ylpeänä.
"Milloin me pääsemme oppilaiksi?" Haukkapentu katsoi emoaan odottavasti.
"Siihen menee vielä aikaa", Taivaantuuli vastasi lempeästi.
Täpläsasade katsoi Leikkisydäntä, joka kehräsi.
"Me taidamme lähteä, mutta oli hauska nähdä pennut", Täpläsade sanoi ja asteli Liekkisydämmen kanssa ulos pesästä.

//Liekki voi jatkaa ;)//


Vastaus:

14 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Sulkamyrsky, Lehtiklaani, Nöpö

25.07.2017 20:46
Kävelin sammaleista polkua puiden sekä kasvien seassa. Tähdet loistivat taivaalla kirkkaina, ja tuuli pörrötti turkkiani. Tämä ei ollut Lehtiklaanin reviiriä. Kuulin takaatani rapinaa, ja pyörähdin ympäri. Edessäni istui harmaa kissa. Hänen turkissaan säihkyi tähtiä.
"Liljahäntä! Luulin että hylkäsit minut." nau'uin iloisena.
"En, en hylännyt." kehräsi tähtiklaanin kissa.
"Kerro minulle, mistä vaikeuksista puhuit minulle silloin unessa?" Kysyin epätoivoisena.
"Kaikki selviää aikanaan." kuiskasi Liljahäntä tyynenä. Kiukku alkoi nousta päähäni.
"Miksi teidän täytyy olla noin salaperäisiä? Miksi ette voi vain kertoa kaikkea?" Huudahdin vihaisena. Liljahäntä nousi seisomaan, mutta pysyi rauhallisena.
"Kaikki selviää kyllä aikanaan." harmaa naaras vastasi.
"Miksi ilmestyt minun uniini, etkä vaikka Valkojalan tai Sadetähden?" Kysyin. Ajatus oli vaivannut minua liian kauan.
"Kaiken tuon voit selvittää itse. Tähtiklaani ei ole sitä varten, että kertoisimme teille kaiken eikä teille jäisi mitään tekemistä." kertoi Liljahäntä. "Seuraa minua." Hän sanoi ja lähti juoksemaan pitkin sammaleista maata. Lähdin uteliaana hänen peräänsä. Minne olimme menossa?

Aloin tunnistaa maastoa, ja tajusin, että juoksimme nyt Lehtiklaanin mailla. Liljahäntä kaarsi puun taakse, ja kun tulin perässä, nenäni täytti makea tuoksu. Näin vain vihreitä lehtiä. Tiesin, että se oli jotain yrttiä, mutta en muistanut mitä. Kävelin keskelle makeita yrttejä, ja erotin hiekkamytyn yrttien keskellä. Kun lähestyin sitä, tajusin että se olikin kissa. *Hiekkalampi!* kipitin hänen luokseen, ja näin kuinka raskaasti hän hengitti. Hätäännyin kamalasti.

"Hiekkalampi, oletko kunnossa?" kysyin pelästyneenä.
"Sulkamyrsky!" Kuului tomera ääni.
Räväytin silmäni auki, ja nousin istumaan. Olin hereillä.
"Herätät kaikki, kun pyörit noin paljon!" Sähisi Hiekkalampi.
"A-anteeksi." Sopersin hämmentyneenä. Hiekkalampi käpertyi nukkumaan. Hän näytti täysin terveeltä.

//Saattaa olla sekava

Vastaus:

8 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Haukkapentu Usvaklaani Tuuli.

24.07.2017 15:21
Heräsin ja vääntelehdin ympäriinsä kuullen hiljaisia ääniä. Minulla olin lämmin, ja kaikki oli hyvin. Raotin silmiäni, ja valo melkein sokaisi minut. *Missä minä olen?* ajattelin mielessäni. Katsahdin ylöspäin, ja näin ison kissan. Näin siniharmaan naaraan edessäni. Naaraalla oli vihreät silmät.
-Oletko sinä minun emoni? Kuka minä olen?
kysyin hämissäni naaraalta.
-Kuka tuo on? Vieressäni oli toinen pentu. Valkoinen.
-Olen emosi, Taivaantuuli. Tuo on Jääpentu, veljesi. Sinä olet Haukkapentu.
Taivaantuuli sanoi. Nyökkäsin Jääpennulle.
-Hei!
Katsoin ylös kolliin edessäni.
-Olen isäsi, Kotkasydän.
Kotkasydän sanoi.
Vau, hän oli iso! Tulisikohan minustakin tuollainen?
Sitten luokseni käveli pentu, jota emo sanoi Leivonpennuksi. Kävelimme yhdessä ulos ja katselin ympärilleni. Niin paljon kissoja, niin iso paikka.

Vastaus:

Muutama kirjoitusvirhe noiden vuorosanaviivojen käytön kanssa, mutta muuten kiva tarina! 4 kp
- Myrsky VYP

Nimi: Valkotassu,Usvaklaani, Leaf

23.07.2017 21:53
"Herää Valkotassu herää", kuulin kuuli herätessäni.
Etsin katseellaan Pajutassua, mutta Pajutassun sijaan näinkin Tuhkatassun.
"Mikä hätänä Tuhkatassu? Jollet muista nyt on keskiyö?"Sanoin vihaisesti.
Hetken ajattelelin, että Tuhkatassu tiuskaisisi vihaisesti jotain, mutta hän lähtikin kävelemään kohti oppilaiden pesän suuta ja viittälöi hännällään minut seuraamaan. Tottelin häntä vastahakoisesti ja astuin oppilaiden pesän ulkopuolelle. Tuhkatassu hiipi varovaisesti usvaklaanin portista ulos ja vilahti nopeasti pienen pusikon taakse. Seurasin häntä.
"Toivottavasti tämä on vaivan arvoista", huusin hänelle, mutta tämä ei tuntunut kuuntelevan.
Jatkoin hänen seuraamistaan. Kuunhuipun hetki alkoi venyä jo taakse. Sitten Tuhkatassu pysähtyi. Mulkaisin hänelle vihaiseen katseen, kun näin vain tavallista maisemaa. Tuhkatassu ei kumminkaan katsonut maisemaa, vaan tähtiä.
"Miksi raahasit minut tänne asti katselemaan tähtiä?"Sanoin vihaisesti.
Ympärillemme alkoi kerääntyä usvaa.
"En halunnut lähteä yksin", Tuhkatassu selitteli.
Joka karvani pyysi minua palaamaan leiriin.
"Voimmeko lähteä?"kysyin.
"Voidaan", Tuhkatassu vastasi.
"Miksi raahasit minut tänne ihan turhaan?"kysyin turhautuneena.
"Sanoin jo! En halunnut tulla yksin!"Usvatassu huusi.
En ollut varma mutta saatoin kuulla hänen kurkusta nousevan murinan.

Leirissä aloin suunnitella taas nukkumaan menoa. Ei olisi enää paljon aikaa nukkua. Raahasin itseni pesään ja aloin taas nukkumaan.

Kun aamu sarasti kaikki muut olivat jo heränneet paitsi minä ja Tuhkatassu. Heräsin kumminkin ennen häntä ja toivoin pääseväni aamupartioon. Valitettavasti en päässyt mukaan, mutta ajattelin käydä metsästämässä klaanivanhimmille. Pyysin Pajuturkin mukaan. Nyt olimme kävelemässä kohti riistalta tuoksuvaa metsää. Pienet puut varjostivat kuuman viherlehden aurinkoista päivää. Löysimme jo retken alussa riistan hajun. Painauduin matalaksi ja hiivin lähelle saalista ja otin hurjan loikan ja tarrauduin kiinni pieneen hiireen. Tein nopean puraisun hiiren niskaan ja pudotin sen maahan ja kuovin hiekkaa sen päälle. Saalistin vielä toisen hiiren ja lähdin etsimään Pajutassua. Alussa en meinannut löytää häntä mutta lopulta hän käveli minua vastaan roikottaen suussaan pulskaa oravaa. Hain pikaisesti omat saaliini ja lähdimme takaisin leiriin.

Leiriin saapuessamme otimme suoraan päämääräksemme klaanivanhimpien pesän. Pesään astuessani pudotin tuoresaaliit klaanivanhimpien eteen.
"Johan oli aikakin!"Sinituuli huusi ärtyneenä.
"Anteeksi", pahoittelin.
Sitten käännyin etsimään nenäni avulla tuoresaalis kasaa.

//Lopussa eteni aika nopeesti.

Vastaus:

10 kp!
- Myrsky VYP

Nimi: Leivopentu, Usvaklaani, Titta VYP

23.07.2017 21:50
Leivopentu heräsi säpsähtäen unestaan. Hän avasi hitaasti silmänsä ja räpytteli, kun valo häikäisi pieniä ensimmäistä kertaa avautuneita silmiä.
”Hei, Leivopentu sinä heräsit viimein! Joku huusi pennun korvan vieressä. Naaras käänsi päätään ja näki valkean naaman nenänsä edessä.
”Minä olen veljesi Jääpentu, viimein sinä heräsit. Minä ja Haukkapentu olemme odottaneet jo ikuisuuden”, Jääpennuksi esitellyt kissa totesi ja viittasi katseellaan vieressään olevaan harmahtavan ruskeaan kissaan. Leivopentu ravisteli päätään hämmentyneenä, mutta kohta kolmas ääni liittyi keskusteluun selventäen asioita.
”Nämä kaksi huutajaa ovat sinun veljesi Haukkapentu ja Jääpentu. Ja minä olen isäsi Kotkasydän. Emosi on jaloittelemassa pesän ulkopuolella”, ääni selitti. Leivopentu katsahti varovasti ympärilleen, tarkkaillen näkyikö pesässä muuta liikettä. Muita pesässä ei ilmeisesti ollut sillä hetkellä, tai ainakaan ketään ei pentu nähnyt. Ja siinä samassa pesän suuaukolle ilmestyi hahmo.
”Leivopentu! Olet avannut silmäsi!” Kissa huusi. Kun kissa tuli lähemmäs, Leivopentu tunnisti kissan hajun perusteella emoksi. Kissa tuli pennun luo ja kietoi häntänsä tämän ympärille.
”Minä olen emosi Taivaantuuli, ja tässä on isäsi ja veljesi. Veikkaan että he ovat jo esitelleet itsensä”, Taivaantuuli maukui hymyillen. Sitten naaras nuolaisi Leivopennun päätä ja silitti hännällään pennun ohutta turkkia. Leivopentu huokaisi tietämättä ollako iloinen vai ärsyyntynyt. Hetken kuluttua naaras pujahti hännän ali ja istui veljiensä viereen. Hän nuoli mietteliäänä tassuaan ja totesi sitten hiljaa:
”Miten suuri maailma on?”
Taivaantuuli maukaisi huvittuneena hiljaa.
”Hassua että kysyit, nimittäin veljesi kysyi heti silmänsä avattuaan samaa. Ja vastaan sinullekin samalla tavalla. Vaikka kävelisi yötä päivää ja monta kuuta ei ikinä pystyisi löytämään kaikkea. Sitä ei ole kukaan ikinä tehnyt eikä kukaan ikinä tule varmaan tekemäänkään. Niin suuri maailma on. Meidän reviirimme, leirimme ja pesämme ovat todella pieniä osia maailmasta”, Taivaantuuli vastasi nyökäyttäen päätään vakavana. Mutta sen sanottuaan naaras hymyili ja totesi perään:
”Mutta älkää siitä huolehtiko vaan menkää katsomaan miltä meidän täällä leirissä näyttää.”
Leivopentu katsoi veljiään, jotka nyökkäsivät. Yhtä matkaa hiljaisuuden vallitessa sisarukset kävelivät ulos pesästä klaanin aukiolle. Leivopentu katsoi ympärilleen ihmeissään: niin paljon kissoja kävelemässä ympäriinsä. Pentu asteli eteenpäin kaikkialle muualle kuin eteensä ja oli törmätä istuvaan kissaan.
”Anteeksi”, Leivopentu uikahti ja astui taaksepäin.
”Ensimmäistä kertaa pesän ulkopuolella?” Naaraskissa sanoi hymyillen. Leivopentu nyökkäsi ja katsoi ujona kissaa. Naaras oli vaaleanharmaa, ja vanhan näköinen. Naaras katsoi pentua tarkkaavaisena takaisin, ja hetken tuumittuaan hän huudahti:
”Sinun täytyy olla Leivopentu, Taivaantuulen pentu!”
Leivopentu nyökkäsi kummissaan: mistä tuo kissa tiesi hänet ja miksi hän näytti todella paljon emolta? Mutta vastaus ehti tulla ennen kuin pentu sitä ehti kysyä.
”Minä olen Liljasydän, emosi emo”, Liljasydän sanoi iloisena. Leivopentu katsoi hymyillen kissaa: tämä vaikutti mukavalta ja oli emon emo, joten häneen voisi varmasti luottaa. Niinpä Leivopentu astui lähemmäs ja kurkotti nuolaisemaan naaraan korvaa. Naaras nosti häntäänsä ja silitti sillä pennun selkää. Leivopentu kehräsi iloisena, mutta sitten hän tajusi, ettei ollut vielä kysynyt yhtä tärkeää asiaa.
”Jos sinä kerran olet emon emo, niin kuka on emon isä?” Pentu kysyi epävarmana. Liljasydän huokaisi surullisena silittäen edelleen pennun selkää.
”Hän on kuollut ja metsästää nyt Tähtiklaanin kanssa”, Liljasydän maukaisi hyvin surullisena. Leivopentu nuolaisi uudestaan naaraan korvaa lohduttavasti, mutta jatkoi sitten kyselyään.
”Mikä hänen nimensä oli?” Pentu kysyi uteliaana.
”Tuiskukynsi”, Liljasydän vastasi.
”Hän oli varmasti hyvä kissa, koska et sinä muuten olisi halunnut saada pentuja hänen kanssa”, Leivopentu vastasi mietteliäänä. Liljasydän naurahti hymyillen.
”Hän oli todella hyvä kissa, eihän hän muuten olisi päässyt metsästämään Tähtiklaanin kanssa”, Naaras sanoi.
”Mutta nyt sinun pitäisi varmaan jo palata pesälle, alkaa olla ruoka-aika ja Taivaantuuli varmaan jo odottaa sinua”, Liljasydän totesi tuupaten pentua takaisin päin. Leivopentu huokaisi: hän ei ollut ehtinyt katsella ollenkaan ympärilleen, sillä keskustelu oli ollut mielenkiintoinen. Mutta naaraan äänestä kuului, että kun hän jotain sanoi, niin siinä hän pysyi. Niinpä Leivopentu vain alistui hiljaa kohtaloonsa ajatellen, että luultavasti hän ehtisi vielä tutustua leiriin myöhemmin. Niinpä hän tassutteli takaisin pesälle, jossa Jääpentu ja Haukkapentu jo olivat syömässä maitoa. Leivopentu liittyi seuraan ja ruuan jälkeen pennut käpertyivät emon viereen. Jo pian pentu vaipui syvään uneen, kuullen viimeisinä ääninä ennen nukahtamista hiljaista tuhinaa.
//639 sanaa, toivottavasti en autohitannu liikaa muita pentuja :)

Vastaus:

Ei se mua ainakaan haitannut. 21 kp! Leivopentu siirtyy oppilaaksi.
- Myrsky VYP

©2017 Kuiskaava Metsä - suntuubi.com